Pitkästä aikaa taas blogissa. Tämä kesä on ollut ainakin kirjoittamisen suhteen erilainen kuin kolme aikaisempaa. Vähemmän kotkotusta ja enemmän omia henk. koht. pohdintoja, joita ei kaikkea ole tarpeellista kirjoittaakaan.
Tuntuu kuitenkin siltä, että jotain on tapahtunut taas sitten edellisen kirjoituksen. Sain viettää viikon Raamatun äärellä ja uskovien parissa eräässä ”Raamattuviikko” – nimisessä tapahtumassa. Olen valtavan kiitollinen Jumalalle siitä viikosta. Tuntui, että Jeesus todella hoiti meitä kaikkia siellä mukana olleita. Nyt jälkeenpäin on ollut jotenkin sellainen olo aivan kuin olisin vapautunut jostain mikä on minua sitonut. On ollut kevyt olo. Ja vapaa olo. En muista koska olisin kokenut tällaista vapaudentunnetta elämässäni. Kenties sellaista ei ole koskaan ollutkaan.
Viikko tarjosi mahdollisuuden kertoa omista kivuistaan ja synneistään muille. Siitä olin erityisen kiitollinen. Monet rukoilivat minunkin puolestani. Jotakin ihmeellistä Jeesus siellä teki. Otti siteitä pois. Jotenkin siellä tuli kohdalle: ”Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.” (1. Joh. 1:9) ja lupaus Jeesuksen toiminnasta: ”Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan evankeliumia köyhille; hän on lähettänyt minut saarnaamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen, saarnaamaan Herran otollista vuotta.” (Luuk. 4:18-19).
Minä nyt sitten vain ihmettelen tätä vapautta. Aiemmin on ollut niin sidottu olo, kaikki likipitäen pakkoa mitä elämässä vastaan tulee. Ja nyt sitten tuntuu että onkin mahdollisuuksia. Valinnanvapautta. Eikä pakkoa sinänsä. Ihanaa vapaaehtoista kaikki. Jeesuksen seuraaminenkin. Hän ei pakota ketään itseään seuraamaan.
Jotenkin yksi oivallus tuolla viikolla oli se, että Jeesus todella meni vapaaehtoisesti ristille. Rakkauden tähden. Olen ehkä aiemmin jotenkin ajatellut, että se nyt vaan kuului Hänen toimenkuvaan. En ole käsittänyt kunnolla, että se oli täysin vapaaehtoista ja Hän olisi voinut todeta Isän kanssa että jätetään ihmiset synteihinsä, meillä on ihan kivaa täällä taivaassa keskenämme. Mutta rakkaus oli niin suuri, että Hän tuli ihmiseksi ja vielä otti kidutuksen ja kuolemankin rakkauden takia vastaan. Siinä tosiaan riittääkin ihmettelemistä loppuelämäksi. Itse ainakin olen ollut jotenkin niin tukossa ja lukossa rakkauden suhteen, etten ole tätäkään asiaa pystynyt oikein aiemmin edes käsittämään. Sitten sitä onkin etsinyt rakkautta vääristä paikoista. Vaikka todellakin mistään ei suurempaa rakkautta voi löytää kuin Jeesuksesta ja ristiltä. Se on niin käsittämätön ja kaiken yli menevä rakkaudenosoitus, että yleensä ihminen mieluummin torjuu koko asian, kuin alkaa sitä edes miettiä. Jumala Ihmisenä ja uhrattuna että jokaisella joka häneen uskoo olisi iankaikkinen elämä. Ja kun tämä ei ole fraasi vaan faktaa. Mutta aika hitaasti ymmärrettävä totuus. Ja todellakin totta on: ” Siinä on rakkaus - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.” (1. Joh. 4:10)
Tuntuu siis tosiaan ihmeelliseltä tämä vapaus. Enkä oikein tiedä miten tästä eteenpäin nyt sitten eläisinkään :) Katselen kansalaisopiston jotain kursseja ja muitakin mahdollisuuksia on. Paljon mahdollisuuksia! Kiitos Jeesus tästä vapaudesta! En olisi uskonut että tällaista avaran paikan olotilaa voi oikein minulle tullakaan.
