Naapuriin

Lähtö on huomenna klo 5.40 omasta pihasta ja suuntana Ruotsi. Siellä on ohjelmassa Raamattuviikko, mukana suomalaisia, ruotsinsuomalaisia sekä yksi italialainen. Jotenkin menee aina herkäksi lähdön edellä. Ja toivoo, että Jumala sielläkin ihmeellisellä tavalla puhuisi ja olisi läsnä. Ettei olisi turhaa hengailua ja mielipiteiden vaihtoa, vaan todellista Herran läsnäoloa ja Jeesuksen äänen kuulemista. Jotakin uutta luovaa ja todellista. Saa rukoilla tuonkin viikon puolesta. Siunausta kaikille!

Mennäkö vai eikö mennä

Olin eilen aurinkoisessa illassa ystäväni kanssa käppäilemässä lähikaupungin kesäfestareiden humussa (+ samaan aikaan järjestettävän gospel-tilaisuuden rauhassa). Törmättiin siinä erääseen tuttuun ja sitten yllättäen tämä henkilö kysyi minua puhumaan yhteen naisten viikonlopputilaisuuteen. Ja sitäpä olen nyt sitten vatkannut. Toki uskon että Herra johdattaa oikean tuloksen, mutta jotenkin tämä asia on myös herättänyt paljon ajatuksia. 

Ensinnäkin luulen, että tämä on ensimmäinen kerta, kun minua tavallaan kysytään mihinkään hengelliseen tilaisuuteen puhumaan. Joitain kertoja olen kyllä puhunut aiemminkin, mutta tilaisuudet ovat olleet sellaisia, että olisin ollut mukana niissä itse joka tapauksessa. Lisäksi olen myös ollut jossain tilaisuuksissa puhumassa yhtenä järjestävänä henkilönä, jolloin silloinkaan omaa puheenvuoroa ei ole tavallaan kukaan kysynyt, se on vain jotenkin tullut muiden järjestelyjen oheisseurauksena. Mutta nyt kyseessä olisi tilaisuus, jonne en muuten olisi menossa (välimatkan tähden), jos en sitten mene sinne sanomaan jotain. Siksi tuntuu kovin oudolta tämä. 

Toinen pointti on tapahtuman ajankohta. Se olisi siinä melko pian elokuun puolenvälin jälkeen. Ja sitten alkaa vain miettiä toisten reaktioita siitä, että mitä tapahtuu, jos lähden pois kesken mahdollisen puintiajan. Ja että onko silloin sitten puintiaika vai ei. Voi olla että ei ole vielä. Voi olla että on. Asioiden tärkeysjärjestykseen laittaminen tuntuu hyvin vaikealta. En tiedä itsekään mitä haluan. Vastuun ottaminen päätöksistä on minulle hyvin vaikeaa, kätkeydyn mieluummin toisten mielipiteiden taakse uhrin lailla valittamaan sitä että muut ovat minulle kamalia eikä päästä menemään, kun en itse pysty ottamaan vastuuta. Tässäkin tilanteessa olisi helppo jäädä kotiin valittaen sitä, ettei lähtöön olisi suhtauduttu ihastuksen vallassa, suitsutuksin ja fanfaarein. Todellisuudessa lähtö ei varmaankaan aiheuta mitään ongelmaan, mutta kaikenlaisia hylätyksi tulemisen tunteita ja pelkoja voi tietysti toisille nousta ja sitten voi kysyä, että kuuluuko niiden mukaan elää vai ei. Elämä on pelkkää syvää suota, jos toisten tunnetilat sitä määräävät. Mutta tämä on minulle vaikea opittava. En ollenkaan meinaa erottaa, mikä on toisten tunteiden mukaan orjana elämistä, mikä todellista pulaan jättämistä.

Kolmas kohta on tämä teema: ”naistenpäivät”. Siinäkin on jotakin vähän vaikeaa. Toisaalta se on erittäin hyvä ja tavallaan ihan mielellään voisin mennä puhumaan juuri naisille. Toisaalta nousee monia vaikeita ajatuksia siihenkin liittyen - omat naiseuteen liittyvät kivut. Naistenpäivästereotypiana pökkää mieleen heti vaimo- ja äitiysteemat ja heti perään tunne että meikäläinen on kyllä viimeinen henkilö puhumaan naistenpäiville, kun ei ole kuin traumaattisia ajatuksia näillä alueilla. Mutta kyllä minä toisaalta tämän fiiliksen saan poiskin karistettua. Olenhan nainen kuitenkin. Kyllä ne päivät ovat minullekin. Kanakerhon kokoontumisajot..  Mutta miettii kyllä että onko elämänkokemusta tarpeeksi tällaiseen. Toisaalta jos menemiseni on Jumalasta, niin Hän antaa puhuttavat eikä sitten siinä kohtaa ole ongelmia. Vaan silti mieltä vellottaa.

Jotenkin tässä kilpistyy niin kaikki. Suuri pelko siitä että olen maatilan vankina loppuelämäni. Naiseustuskat. Ristiriita siitä, että toisaalta haluaisin puhua hengellisiä asioita ja sitten kun tilaisuutta tarjotaan, niin sitten ne halut yhtäkkiä häviävätkin jonnekin tai muuttuvat hyvin ehdollisiksi. Ajattelen: jos se ja se olisi mukana ja jos se ja se ei olisi paikalla ja jos olisi asiat näin ja näin niin sitten. Tai pitäisikö mennä jos tästä sitten seuraisi sitä tai tätä. Tai mitä jos mokaan itseni tai en sopeudu joukkoon ja joudun teeskentelemään ja väsyn ihmisiin eikä pätkääkään kiinnostaisi jonkun ongelmat ja sitten niitä vain pitää kuunnella eikä edes huvittaisi rukoillakaan kenenkään puolesta.. Hukassa vieläkin se palvelijan sydän, joka mielellään palvelee ja siitä saa ilon. Oikeasti ei tietenkään kysellä ihan kauheasti mitään muuta kuin Jumalan johdatusta ja niillä eväillä sitten mennään mitä on. Mutta jotenkin erityisesti nämä puhumisjutut nostavat itsessä esiin niin kaikenlaisia vääriäkin motivaatioita, joiden olemassaoloa ei ole aiemmin voinut ymmärtääkään.

Eli enpäs nyt sitten todellakaan tiedä. En todellakaan tiedä. Mutta kai tämäkin asia tästä johonkin suuntaan johdattuu. Onhan se kuitenkin mielenkiintoista että tämmöistäkin voi tapahtua.

Menoa ja meininkiä...

Ei nyt muka ollenkaan meinaa ehtiä kirjoittaa blogeja. Ihan kiva vaan välillä näin. Nytkään minulla ei ole oikein mitään sanottavaa tässä. Jotain pieniä pikakuulumisia vain.

Yksi syy, ettei tule kirjoitettua juuri nyt blogeja on, ettei jaksa olla tietokoneella määräänsä enempää. Reilun viikon päästä olisi tarkoitus lähteä raamattuviikolle Ruotsiin (suomenkielinen viikko kylläkin) ja olen tehnyt jotain valmisteluja siihen. Jokaisella on omat Herran antamat lahjansa ja itselle kaiketi sitten on annettu jotain näihin asioihin liittyvää kirjoittamisen ja puhumisen lahjaa. Olen kokenut saaneeni Jumalalta jotain aiheita tuota Ruotsin viikkoa varten ja niitä olen halunnut laittaa vähän esitettävään muotoon. Siinä saa sitten pyöritellä netistä löytyviä raamatunjakeiden hakuohjelmia ja niitä jakeita tavalla tai toisella ylös ottaa. Piti nyt tehdä juttua powerpoint-muotoon, kun kuulin että paikkaan, jonne ollaan menossa, on juuri hankittu videotykki, niin täytyyhän sitä sitten käyttääkin.

Toinen syy kirjoittamattomuuteen on, että on ollut jotain muutakin menoa. Viikonlopun sain viettää kahden tärkeän uskonsisaren kanssa ja nyt loppuviikostakin on tapaamisia ja vierailuja. Olen kiitollinen tällaisesta. Osaa heti paremmin arvostaa omaakin rauhaa ja hiljaisuutta, joka on minulle kuitenkin tärkeää.

Että tässä nyt sitten vain katsellaan ja ihmetellään päivästä toiseen. Netti onneksi taas toimii. Ei tarvinnut olla enää yhteydessä minnekään. Pätkimiset vain loppuivat. Myös edellisen kirjoituksen kuvailemat pahimmat ärsytykset ja ahdistukset ovat häipyneet tässä jonnekin yhtä selittämättömällä tavalla. Kiitos Jumalalle molemmista jutuista.

Pätkiviä yhteyksiä

Ärsyttää niin paljon. Jotenkin koko ajan. Pinna on jatkuvasti kireällä ja mikään ei ole hyvin. Kututtaa ja ketuttaa ja kaikkea mahdollista. Sanavarasto käy suppeaksi eikä jaksa ajatella rakentavasti. Mättää niin raakasti. Ei ole hyvä yhtään.

On vaikeaa. En tiedä miksi aina ja aina päädyn siihen samaan. Tietyt kotioloissa tapahtuvat asiat herättävät minussa vihantunnetta ja sitten on paha olo koko ajan. Mutta kun vaan ei osaa toimia toisinkaan – ei ajatella toisinkaan. 

Missä se oma tahto luuraa, se joka haluaa jotain ja tekee myös niin? Sitä minä odotan. Ja sitä odotellessa kirjoittelen päiväkirjat ja rukousvihot täyteen kysymyksiä mikä on elämäni tarkoitus, mistä tulee elämän arkeen voima ja into, miten avautua rakkaudelle, mistä löytyy rentous, miten katoaa pelko, miten pakosta pääsee vapauteen. Miten teoriasta tulee käytäntöä, miten Sanasta tulee totta.

Yksi ärsytys kaiken muun joukossa on tämä nettiyhteys. Se toimi kolme päivää moitteettomasti, kun olin soittanut ensin laajakaistaoperaattorille neljä kertaa ja hakenut uuden modeemin. Mutta nyt näköjään tämä uusikin on alkanut pätkimään eikä toimi enää. Aarg.

Kuitenkin tämä netti on minulle sen verran tärkeä, että vaikkei energiaa paljon olekaan, tullen kuitenkin suuntaamaan sen viimeisetkin hippuset siihen, että tämä yhteys alkaa vielä toimia kunnolla. Voisipa samaa halua löytyä vielä muidenkin yhteyksien korjaamiseen. Ihmissuhdeyhteyksien korjaamiseen, yhteys omaan itseen, yhteys Jumalaan. Jotenkin tiedän että minulla tosi pahasti pätkivät nämä tämmöiset perusyhteydet. Välillä vähän toimii ja välillä ei ollenkaan. Jotkut ihmissuhdeyhteydet ovat olleet hyvin huonossa tilassa pitkään. Pätkii niin pahasti. Ja tavallaan etsinkin vastauksia ja yhteyksiä koko ajan. Etsin ja kyselen. Kyselen ja etsin. Siinä se aika menee ja tuntuu että koko ajan pyörii samoissa asioissa.

Tällaisessa ärsytilassa kuin nyt olen, ei ole kyllä järkevää edes kirjoittaa mitään. Kävin kirjastossa lainaamassa erään kristityn terapeutin kirjoja, joista olen pitänyt aiemminkin. Armollisia ajatuksia tarvitsee nyt taas kuulla jostakin. Onneksi joku on edes ymmärtänyt armon, vaikka minä en olekaan. Saa imeä kuin pesusieni sanoja, joissa ei ole vaatimuksia. Kunpa niistä joku sulautuisi itseenkin.

Matkan jälkeen

Terveisiä Italiasta. Oli hieno matka. Nämä Jumalan läsnäolon matkat ovat niin ihmeellisiä. Pyhä Henki vaikuttaa ja Jeesus on läsnä. Monenlaista tapahtuu sisäisessä maailmassa. Ja sitten tietysti ulkoiset puitteetkin olivat ihanat. Aurinkoa, lämpöä ja merta. Venetsiassakin käytiin. Siellä kuvasin näyteikkunoista hienoja lasitaideteoksia, joista paikka on kuuluisa. Oli minä kauneimpia juttuja. Tässä muutama kana-aiheinen:

Neljä yötä on jo nukkunut matkan jälkeen omassa sängyssä, mutta edelleen on sopeutumisvaikeuksia olla takaisin kotona. Tätä tapahtuu minulle melkein joka kerta, kun on ollut vähän pidemmällä matkalla, jossa on erityinen Herran läsnäolo. Arkeen palaaminen on jotenkin niin valtavan vaikeaa. Kun on saanut olla liki kaikkien elämän vaikeuksien yläpuolella ja sitten pitää taas palata vanhaan kuvioon. Se on oikeasti tosi rankkaa. Joskus puolivakavissani mietin tällaisten matkojen yhteydessä sitä, että jos ei menisikään, vain sen takia, ettei tarvitse kokea sitä rankkaa pudotusta, kun saapuu takaisin. Mutta kyllä sitä sitten kuitenkin haluaa mennäkin.

Jotenkin on vain aika tyhjä olo nyt. Kaipaa lepoa koko ajan. Kai tämä heinäkuukin jotakin semmoista teettää. Lomafiilistä. Toivoisi että maatilallakin voisi joskus olla lomafiilis, mutta siellä se on tuntematon käsite vuoden ympäri.

Joo, pajatso on tyhjä. Mutta kiitos Herralle kaikesta.

P.S. Netti omassa asunnossa ei toimi. Lieviä nettiriippuvuusoireita ilmenee. Operaattorille on soitettu ja vissiin niiden pitää lähettää joku korjaustyyppi käymään, kun ei tiedä mikä mättää.