Olin eilen aurinkoisessa illassa ystäväni kanssa käppäilemässä
lähikaupungin kesäfestareiden humussa (+ samaan aikaan järjestettävän
gospel-tilaisuuden rauhassa). Törmättiin siinä erääseen tuttuun ja sitten yllättäen
tämä henkilö kysyi minua puhumaan yhteen naisten viikonlopputilaisuuteen. Ja
sitäpä olen nyt sitten vatkannut. Toki uskon että Herra johdattaa oikean
tuloksen, mutta jotenkin tämä asia on myös herättänyt paljon ajatuksia.
Ensinnäkin luulen, että tämä on ensimmäinen kerta, kun minua
tavallaan kysytään mihinkään hengelliseen tilaisuuteen puhumaan. Joitain kertoja
olen kyllä puhunut aiemminkin, mutta tilaisuudet ovat olleet sellaisia, että
olisin ollut mukana niissä itse joka tapauksessa. Lisäksi olen myös ollut
jossain tilaisuuksissa puhumassa yhtenä järjestävänä henkilönä, jolloin
silloinkaan omaa puheenvuoroa ei ole tavallaan kukaan kysynyt, se on vain
jotenkin tullut muiden järjestelyjen oheisseurauksena. Mutta nyt kyseessä olisi
tilaisuus, jonne en muuten olisi menossa (välimatkan tähden), jos en sitten mene sinne sanomaan jotain.
Siksi tuntuu kovin oudolta tämä.
Toinen pointti on tapahtuman ajankohta. Se olisi siinä melko
pian elokuun puolenvälin jälkeen. Ja sitten alkaa vain miettiä toisten
reaktioita siitä, että mitä tapahtuu, jos lähden pois kesken mahdollisen puintiajan.
Ja että onko silloin sitten puintiaika vai ei. Voi olla että ei ole vielä. Voi
olla että on. Asioiden tärkeysjärjestykseen laittaminen tuntuu hyvin vaikealta.
En tiedä itsekään mitä haluan. Vastuun ottaminen päätöksistä on minulle hyvin
vaikeaa, kätkeydyn mieluummin toisten mielipiteiden taakse uhrin lailla
valittamaan sitä että muut ovat minulle kamalia eikä päästä menemään, kun en
itse pysty ottamaan vastuuta. Tässäkin tilanteessa olisi helppo jäädä kotiin
valittaen sitä, ettei lähtöön olisi suhtauduttu ihastuksen vallassa,
suitsutuksin ja fanfaarein. Todellisuudessa lähtö ei varmaankaan aiheuta mitään
ongelmaan, mutta kaikenlaisia hylätyksi tulemisen tunteita ja pelkoja voi
tietysti toisille nousta ja sitten voi kysyä, että kuuluuko niiden mukaan elää
vai ei. Elämä on pelkkää syvää suota, jos toisten tunnetilat sitä määräävät.
Mutta tämä on minulle vaikea opittava. En ollenkaan meinaa erottaa, mikä on
toisten tunteiden mukaan orjana elämistä, mikä todellista pulaan jättämistä.
Kolmas kohta on tämä teema: ”naistenpäivät”. Siinäkin on
jotakin vähän vaikeaa. Toisaalta se on erittäin hyvä ja tavallaan ihan
mielellään voisin mennä puhumaan juuri naisille. Toisaalta nousee monia
vaikeita ajatuksia siihenkin liittyen - omat naiseuteen liittyvät kivut.
Naistenpäivästereotypiana pökkää mieleen heti vaimo- ja äitiysteemat ja heti
perään tunne että meikäläinen on kyllä viimeinen henkilö puhumaan
naistenpäiville, kun ei ole kuin traumaattisia ajatuksia näillä alueilla. Mutta
kyllä minä toisaalta tämän fiiliksen saan poiskin karistettua. Olenhan nainen
kuitenkin. Kyllä ne päivät ovat minullekin. Kanakerhon kokoontumisajot.. Mutta miettii kyllä että onko elämänkokemusta
tarpeeksi tällaiseen. Toisaalta jos menemiseni on Jumalasta, niin Hän antaa
puhuttavat eikä sitten siinä kohtaa ole ongelmia. Vaan silti mieltä vellottaa.
Jotenkin tässä kilpistyy niin kaikki. Suuri pelko siitä että
olen maatilan vankina loppuelämäni. Naiseustuskat. Ristiriita siitä, että
toisaalta haluaisin puhua hengellisiä asioita ja sitten kun tilaisuutta tarjotaan,
niin sitten ne halut yhtäkkiä häviävätkin jonnekin tai muuttuvat hyvin
ehdollisiksi. Ajattelen: jos se ja se olisi mukana ja jos se ja se ei olisi
paikalla ja jos olisi asiat näin ja näin niin sitten. Tai pitäisikö mennä jos
tästä sitten seuraisi sitä tai tätä. Tai mitä jos mokaan itseni tai en sopeudu
joukkoon ja joudun teeskentelemään ja väsyn ihmisiin eikä pätkääkään
kiinnostaisi jonkun ongelmat ja sitten niitä vain pitää kuunnella eikä edes
huvittaisi rukoillakaan kenenkään puolesta.. Hukassa vieläkin se palvelijan
sydän, joka mielellään palvelee ja siitä saa ilon. Oikeasti ei tietenkään
kysellä ihan kauheasti mitään muuta kuin Jumalan johdatusta ja niillä eväillä
sitten mennään mitä on. Mutta jotenkin erityisesti nämä puhumisjutut nostavat
itsessä esiin niin kaikenlaisia vääriäkin motivaatioita, joiden olemassaoloa ei
ole aiemmin voinut ymmärtääkään.
