Ei nyt muka ollenkaan meinaa ehtiä kirjoittaa blogeja. Ihan
kiva vaan välillä näin. Nytkään minulla ei ole oikein mitään sanottavaa tässä. Jotain
pieniä pikakuulumisia vain.
Yksi syy, ettei tule kirjoitettua juuri nyt blogeja on,
ettei jaksa olla tietokoneella määräänsä enempää. Reilun viikon päästä olisi
tarkoitus lähteä raamattuviikolle Ruotsiin (suomenkielinen viikko kylläkin) ja
olen tehnyt jotain valmisteluja siihen. Jokaisella on omat Herran antamat
lahjansa ja itselle kaiketi sitten on annettu jotain näihin asioihin liittyvää
kirjoittamisen ja puhumisen lahjaa. Olen kokenut saaneeni Jumalalta jotain
aiheita tuota Ruotsin viikkoa varten ja niitä olen halunnut laittaa vähän
esitettävään muotoon. Siinä saa sitten pyöritellä netistä löytyviä raamatunjakeiden
hakuohjelmia ja niitä jakeita tavalla tai toisella ylös ottaa. Piti nyt tehdä
juttua powerpoint-muotoon, kun kuulin että paikkaan, jonne ollaan menossa, on
juuri hankittu videotykki, niin täytyyhän sitä sitten käyttääkin.
Toinen syy kirjoittamattomuuteen on, että on ollut jotain
muutakin menoa. Viikonlopun sain viettää kahden tärkeän uskonsisaren kanssa ja
nyt loppuviikostakin on tapaamisia ja vierailuja. Olen kiitollinen tällaisesta.
Osaa heti paremmin arvostaa omaakin rauhaa ja hiljaisuutta, joka on minulle
kuitenkin tärkeää.