Noin viikko sitten yhdessä tilaisuudessa eräs uskova tuttu
tuli juttusille ja kertoi saaneensa Herralta joku aamu rukouksessa sanan että A
(siis minä) julkaisee kirjan. Joopa joo :) Jos sana oli
Jumalasta niin se toteutuu, enkä oikeastaan epäile, etteikö se Herralta olisi
ollut. Jotenkin se tuntuu silti vain niin hassulta nyt, kun itsellä ei ole
ollut sellaiset asiat enää mielessä juuri ollenkaan. Joskus aiemmin, blogin
alkuaikoina kovastikin kuvittelin, että niistä teksteistä olisi voinut tulla
kirja. Joku muukin ihminen sitä silloin sanoi. Mutta viime aikoina en ole
moisia enää juuri miettinyt. Tietysti voihan olla että kirja on joku ihan muu
kuin tätä blogia. Tai sitten sana ei ollut Jumalalta eikä mitään kirjaa koskaan
tule. Että nähtäväksi sitten jää. Mutta että tämmöistäkin on taas kuultu.
Joidenkin ystävien kanssa vaihdettiin kuulumisia kuluneella
viikolla. Jollakin oli tuskaa töistä, jollakin parisuhteesta. Jollakin oli iloa
töistä, jollakin parisuhteesta. Kun kuulen kertomuksia stressaavasta työstä tai
tuskallisesta parisuhteesta, olen valtavan kiitollinen, että minulla ei ole
kumpaakaan. Siis sitä huonoa versiota,
kun tuntuu etten vain kestäisi. Mutta minun tylsyyteni on nykyään se, että ei
sitten ole oikein mitään. Sellaista mikä
tuntuu omalta, missä voisi olla luova ja tehdä itselle sopivankokoisia päätöksiä.
Ehkä tämän nyt jotenkin taas huomaa, kun kai minulla sitten kuitenkin jollain
lailla alkavat voimat palautua. Olen pitkään ollut palkkatyön jättämisen
jälkeen kiitollinen siitä, että ”ei ole mitään” ja saa vain olla. Eihän tilanne
nyt ihan tällainenkaan ole, mutta silti se vähän siltä on tuntunut. Nyt sitä
sitten jo joskus harmittelee. Mutta sitten taas, tähänkin tilanteeseen ja
näihin elämänrytmeihin on aika hyvin tottunut eikä tätä oikein muuttaakaan
osaa. Varsinkaan kun ei yhtään tiedä että miten.
Jotenkin tämä blogin kirjoittaminen tuntuu nykyään vähän
vaikealta. Kaipaan ehkä enemmän ja enemmän todellista jakamista, livenä, eikä
kirjallisesti. Monenlaista ajatusta kyllä aina pyörii ja tarve olisi jakaa
niitä kyllä, mutta sitten kun alan kirjoittaa, mitään ei enää nousekaan
alkuunkaan niin selkeästi mieleen kuin ennen. Se tuntuu vähän oudolta, kun niin
oppi nauttimaankin tästä kirjoittamisesta ja siinä avautumisesta. Nyt on sitten
taas vähän pihalla, että mitäs sitten seuraavaksi, jos kirjoitukset loppuvat,
kun kuitenkin tuntuu, ettei mitään konkreettista uutta ole tapahtumassa. Tässäkään
tekstissä ei nyt ole mitään selkeää asiaa ja juonta. Tajutonta poukkoilua.
Mutta se nyt jatkuu vielä:
Välillä olen huolissani suhteestani Jumalaankin. Olenko siinä
aivan tosissani, olenko täydestä sydämestä seuraamassa Jeesusta? Rakastanko
Häntä todella? Kaikkina niinä hiljaisinakin hetkinä, vai valitanko ja syytänkö
Jumalaa omista vääristä valinnoistani, omasta paatuneesta ja kylmästä
mielestäni? Haluaisin olla Herran palvelija täydestä sydämestä ja niin usein löydän vain sen ulkokultaisen puolen
joka on sisältä täynnä itsekkyyttä ja
omia haluja. Jeesus auta. Kaipaisin myös niin jotakin hengellistä virvoitusta.
Hunajan pisaroita.
Mutta olen kyllä oppinut sanomaan ”Kiitos Jeesus”.
Erilaisissa tilanteissa. Ajattelen, että Herra on paljon myös ottanut pois
suorittamisen tarvetta. Minulla ei ole enää sellainen olo, että pitäisi mennä
töihin, harrastuksiin tai vastaavaa vain siksi että jotenkin olisi jotakin.
Enkä tarvitse parisuhdetta siksi että sellainen kuuluisi olla tai siksi että
voisin kokea olevani hyväksytty. Minun ei tarvitse puhua hengellisissä tilaisuuksissa
siksi että saisin siitä jotakin arvostusta. Kaiken hiljaisuuden keskellä Jumala
on sittenkin tehnyt paljon parin viimeisen vuoden aikana. Mitä enemmän
ajattelen Jeesusta sitä parempi olo on. Mitä enemmän ajattelen itseäni, sitä
huonompi. Usein vain mieli kiertyy omiin juttuihin, vaikka siitä se huono olo
juuri tulee.
Hiljaa mennään. Rukoilen että Jumala entistä enemmän
kääntäisi mieltäni pois itsestäni. Jeesukseen ja toisiin ihmisiin. Rakkaudella.
Se on ainoa tapa miten elämään voi mitään pointtia tulla.
”mitä ihminen kylvää,
sitä hän myös niittää” (Gal. 6:7)
