Kukkokiekuu vai ei?

Kirjoitettuani viime viikkoisen tekstin, ajattelin itsekseni, että seuraavaksi en kirjoita mitään ennen kuin on oikeasti tapahtunut jotain. Ei enää jaarituksia, ei jahkailuita. Jos ei tapahdu mitään konkreettista uutta, niin minun puolestani blogi voi olla tauolla aivan hyvin vaikka kuinka kauan.

No, tässä sitä sitten kuitenkin taas kirjoitetaan. Siksi että viikon aikana on tapahtunut asioita. Lisää myöhemmin tai miten Isä johdattaa. 

Huomaan ainakin edes vähän uskaltavani jotakin sellaista mitä en ole uskaltanut aikaisemmin. Kuinka paljon Herra on minua parantanut ja ajatusmaailmaani muuttanut parempaan. On se niin ihmeellistä. Tietysti jännittää, mutta ei kuitenkaan iske pakokauhu. Isä on johdattanut hyvin ja tietää hyvän tästäkin eteenpäin. Ja huomaa, että sittenkään omat tuskat eivät ole menneet hukkaan. Voin ymmärtää edes jotakin surusta, jotakin ilosta, jotakin hylkäämisestä, jotakin rakkaudesta. Voin nähdä edes hiukan sisälle, ei vain ulkokuorta. Sittenkin tuskasta voi tulla rikkaus.

Enpä oikeasti tiedä mitään ja tähän tämä nyt tällä erää jää. Pieni nuppi menee niin pienestä sekaisin. Ei voi kuin anoa Isän johdatusta aivan kaikkeen. Harharetkille ei todellakaan haluaisi, vaan olla Isän suunnitelmassa. Elämä tässä ajassa on niin lyhyt. Herra pidä oikealla tiellä, oikeassa kurssissa!

Ja oli sitten niin tai näin - tänään on kiitoksen päivä. 

”Minun sieluni ylistää Herraa, ja minun henkeni riemuitsee Jumalasta, pelastajastani, sillä hän on katsonut palvelijattarensa alhaisuuteen. Tästedes kaikki sukupolvet kutsuvat minua autuaaksi, sillä Voimallinen on tehnyt minulle suuria tekoja. Hänen nimensä on pyhä, ja sukupolvesta sukupolveen kestää hänen laupeutensa niitä kohtaa, jotka häntä pelkäävät. Käsivarrellaan hän on osoittanut voimansa. Hän on lyönyt hajalle ne, joilla oli ylpeät ajatukset sydämessään. Hän on kukistanut valtiaat valtaistuimilta ja korottanut alhaiset. Nälkäiset hän on täyttänyt hyvyytensä runsaudella, mutta rikkaat hän on lähettänyt tyhjinä pois. Hän on ottanut huomaansa palvelijansa Israelin muistaakseen laupeuttaan Abrahamia ja hänen siementään kohtaan, iankaikkisesti, niin kuin hän on isillemme puhunut.” (Luuk. 1:46-55)