Tasan vuosi sitten tänään oli aika erilainen ilta. Olin
Israelissa ja alkuillasta tuli ensimmäinen ilmaiskuhälytys. Oltiin juuri isolla
porukalla silloin koolla. Sitten vain rukoiltiin. Ja sen jälkeen syötiin
illallista, mutta oli vähän jännittynyt olo, kun ei yhtään tiennyt että alkaako
tässä nyt jotakin isompaa ja tuleeko raketteja pian jatkuvalla syötöllä.
Illalla oli outoa mennä nukkumaan, kun mietti että tuleeko yöllä hälytys. Mutta
ei sitä sitten yöllä tullut. Muutamana seuraavana päivänä vielä tuli muutama
yksittäinen raketti, mutta kiitos Jumalalle, kaikki nuo Tel Aviviin saakka
tulleet ohjukset pystyttiin torjumaan ilmassa. Eikä tuon viime marraskuun
jälkeen vastaavaa tilannetta ole sitten ollutkaan. Sain todella olla siellä
kokemassa jotakin erikoista.. Ja vieläkin osaa olla kiitollinen siitä, että
Suomessa ei ole tarvinnut ilmahälytyksiä kuunnella. Jotenkin se hälytysääni
kyllä painautui mieleen. Sen kuullessaan kaikki pysähtyi. Ja kun tilanne oli
ohi, taas elämä jatkui.
Mutta nyt ollaan ihan näissä kotioloissa. Vaan täälläkin
minulla on ollut nyt jotenkin mielenkiintoinen viikko. Ja itse asiassa
täälläkin on ollut tietynlaisia ”ilmaiskuja”. Raamatussa sanotaan: ”Emmehän me
taistele verta ja lihaa vastaan vaan hallituksia ja henkivaltoja vastaan, tässä
pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita ja taivaan avaruuden pahoja henkiolentoja
vastaan” (Ef. 6:12) Näillä hallituksilla ja maailmanvaltiailla tarkoitetaan
kaikilla siis näkymättömiä pimeyden voimia eikä ketään ihmisiä tai maallisia
hallituksia (taistelu ei ole verta ja lihaa eli ihmisiä vastaan). Joskus kun
hengellisesti on tapahtumassa jotain hienoa, joku tulossa uskoon tai muuten
jotain tärkeää tapahtumassa, saatan jollain lailla kokea myös tuota pimeyden
painostusta. Tulee esimerkiksi selittämätöntä masennusta, joka sitten menee ohi
yhtä selittämättömästi. Tällaista ”ilmahyökkäystä” oli jonkun verran tällä
viikolla, mutta sitten on ollut niitä hienoja juttuja.
Kuluneen viikon aikana olen saanut jutella kahden uuden
ihmisen kanssa Jeesuksesta. Molemmat ovat halunneet antaa elämänsä Jeesukselle.
Toisen kanssa olen saanut rukoilla. Ja sitten oli yksi tilaisuus jossa olin
puhumassa. Herra antoi siihen sanoman ja luulen että tilaisuudessa oli useampia
jotka eivät ole (vielä) tehneet ratkaisua seurata Jeesusta elämässään. Tilaisuuden nimi
oli hengellinen ilta. Ja huvittavaa siinä oli, että se oli eteläpohjalaisille
suunnattu (vaikka nyt ollaankin ihan toisessa maakunnassa). Kun olen niin
paljon edellisessä työssäni ollut eteläpohjalaisten kanssa, niin tuntui taas
ihan Jumalan huumorintajultakin että minua nyt pyydettiin puhumaan tuohon
iltaan, jossa oli niin paljon eteläpohjalaisia paikalla. Niin, vaikutti siltä
että moni kuunteli. Jumalalle sitten jää, mitä sana ihmisissä on saanut
vaikuttaa. Mutta oikeastaan en yhtään ihmettele, että alkuviikosta oli hetken
aikaa vähän vaikeaakin oloa. Niin paljon on hienoa tällä viikolla tapahtunut.
Israelista tultuani halusin kotona vain rauhoittaa mieleni.
Edelleen huomaan, että heti kun tapahtuu jotain normaalista poikkeavaa, menen
kyllä aika helposti jotenkin mielessäni ”kierroksille”. Lisääntyvää syvärauhaa
mieleeni edelleen kaipaisin. Levollisuutta ja luottamusta Herraan tapahtuu
sitten ihan mitä vain – hyvää ja iloista tai sitten jotain muuta. Jeesus lupasi
jättää omilleen rauhansa ja uskon että se minussakin on – mieli vaan edelleen
tekee omat temppunsa, helposti tulee
myrsky vesilasiin. Mutta kai sitä kuitenkin jotakin tasoittumista on tullut. Ja
ainakin ymmärrän nykyään että mielenrauha on todella valtava lahja ja juuri sen
Jeesus on omilleen antanut. Näyttää menevän meikäläisellä aika kauan aikaa tämä
asian tajuamiseen ja vielä enemmän siihen, että oppii rauhan säilyttämään eri
tilanteissa. Mutta kuitenkin voin sanoa: Kiitos Jeesus rauhastasi, jonka olet
antanut.
”Rauhan minä jätän teille: minun rauhani – sen minä annan
teille. En minä anna teille niin kuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko
levoton älköönkä pelätkö.” (Joh. 14:27)
