”Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat
purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi.” (Jes. 1:18)
Viimeiset kaksi viikkoa on saanut katsella taas lunta, joka
peitti alleen tumman ja kuolleen maan. Vaikka en suuri talvifani vieläkään ole,
olen jossain määrin kuitenkin nauttinutkin tuosta valkoisuudesta. Ainakin on
ollut niin paljon valoisampaa, kun aurinkokin on taas näkynyt. Se on tuntunut
melkein helpottavalta pitkän pimeyden jälkeen.
Viime aikoina minua on taas puhutellut erityisesti anteeksi saaminen/antaminen
ja Jumalan armo. Se että meidänkin syntisyys sitten lopulta vain peitetään niin
kuin lumi peittää maan. Eikä Jumala katso kuin puhtautta, jonka hän on antanut,
kun on syntivelan maksanut. Tulee mieleen Ruutkin Booaksen viitan suojissa (Ruut
3:9) aivan kuin vertauskuvana ihmisestä, joka hakeutuu Jeesuksen suojiin. "Autuaat
ne, joiden rikokset ovat anteeksi annetut ja joiden synnit ovat peitetyt!” (Room 4:7)
Sitten on vain loppuelämän
haasteena, että voisi armollisesti kohdella toisia, kun itse on kaikki rikkomuksensa
anteeksi saanut. Edelleen olen helposti tuomitseva ja arvosteleva. Mutta
sentään joskus huomaan, että voisi ajatella toisinkin. ”Älkää tuomitko, ettei
teitä tuomittaisi. Millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan, ja
millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan.” (Matt. 7:1-2) Ei meillä
ihmisillä muuta vaihtoehtoa ole onnelliseen elämään ja yhteyteen kuin anteeksi
antaminen. Se on ainoa mahdollisuus. Ei ihme että Raamatussa puhutaan siitä
niin paljon, kun jotenkin nyt tajuaa että se on todella Elämän elinehto.
Suhteessa Jumalaan, että saamme Häneltä anteeksi ja sitten että voi antaa
anteeksi toisille ja itselleen. ”Olkaa toisianne kohtaan ystävällisiä ja
hyväsydämisiä ja antakaa toisillenne anteeksi, niin kuin Jumalakin on
Kristuksessa antanut teille anteeksi.” (Ef. 4:32)
Kovin hitaasti tämä
sydämen pehmentyminen minulla tapahtuu, mutta josko sitä sitten kuitenkin
tapahtuisi.. Ainakin ymmärrän jo mitä armo tarkoittaa. Muistan hyvin ajan
joitain vuosia sitten, kun koko sana ei herättänyt mitään vastakaikua. Nyt se
alkaa tuntua jo tosi hyvälle ja tärkeälle sanalle. Sellaiselle mitä minäkin
tarvitsen. Kiitos Jeesus että olet sovittanut minun syntini. Sitä todella
tarvitsen. Auta ja opeta olemaan armollinen kaikkia ihmisiä kohtaan. Tässä niin
paljon apua tarvitsen..
Kunpa osaisin vielä
paremmin nähdä jokaisen ihmisen Jumalan lahjana. Aika paljon sitä voi
itsestäänkin oppia, kun uuteen ihmiseen saa tutustua – se on tässä viime aikoina
taas tullut havaittua. Ihmissuhteeni ovat pitkään olleen sen verran etäisiä tai
toisaalta niin vanhoihin malleihin lukkiutuneita, että tätä kunnollista
peilivaikutusta ei ole ollenkaan ollut. Ilman armoa ei voi olla yhteyttä. Kunpa
se armo voisi mennä minussa syvälle eikä jäädä vain joksikin teoriaksi, joka
heti unohtuu tosipaikan tullen. ”Niin kuin kasvot kuvastuvat vedessä, niin
kuvastuu ihmisen sydän toisessa ihmisessä.” (Sananl. 27:19)
