Tältä on tuntunut aikaisempienkin Israelin matkojen jälkeen:
siunatulta, valtavan siunatulta. Kohta tulee täyteen kaksi vuorokautta Suomen
kamaralla olemista. Kestää taas aikansa että mielikin tulee tänne, vaikka
kroppa on jo perillä. Oli niin ihmeellisen hieno matka. En mitenkään pysty sitä
tässä kunnolla edes kuvailemaan. Tarvitaan aikaa, että edes pystyy hahmottamaan
viikon antia – se oli niin runsas.
Saimme nähdä suuria näköaloja. Ihmeellisintä oli varmaankin
käynti Garissimin vuorella, joka mainitaan Raamatussa siunauksen vuorena (5. Moos. 11:29).
Rukoilimme siellä ja sitten eräässä kodissa läheisessä Arielin kaupungissa.
Rukouksessa eräs henkilö, joka ei tuntenut minua yhtään, profetoi koko ryhmälle
kuinka Jumala nostaa meidät siivilleen kuin kotkat, emmekä enää ole kanoja,
jotka kulkevat vain maassa. Kotkista tuli yksi viikon teemoista.
Oli yhteyttä, oli rakkautta, oli lepoa, oli hienoja
maisemia, oli paljon uutta tietoa Israelista ja rakkautta maata kohtaan. Oli
niin paljon. Oli niin paljon, että pitää vain sulatella ja antaa tilanteen
tasaantua. Oli niin laajat näköalat.
”mutta ne, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman. He
kohottavat siipensä kuin kotkat. He juoksevat eivätkä uuvu, he vaeltavat
eivätkä väsy.” (Jes. 40:31)
