”Soft: Tunti kevyttä kuntoilua
kaipaavalle! Peruskuntoa, lihaskuntoa ja venyttelyä sisältävä rauhallinen
tunti. Sopii huonokuntoisellekin/aloittelevallekin kuntoilijalle!”
Tuolta itseni löysin viime viikolla. Sopii
huonokuntoisellekin kuntoilijalle. Niin sopi..
Sitten kesäkuun lopun en ole käynyt missään jumpassa ennen tätä.
Kesäkuun jumpan jälkeen tuli se jumitus, joka vaikutti niin että toinen korva
tuntui lukossa olevalta. Siltä se tuntuu jossain määrin edelleen. Heinä- ja
elokuussa korva tuntui koko ajan. Kävin fysioterapiassa 10 kertaa eikä
siitäkään välitöntä apua ollut. Syyskuun alussa tunne meni pois. Sitten tein
jotain väärää liikuntaa ja se tuli takaisin. Sitten se taas meni pois ja nyt
taas tuli takaisin. Ehkä tämä tästä taas muutaman päivän päästä menee pois,
mutta voi sitten taas tulla takaisin. Olotila ei ole niin huono kuin kesällä, onhan
tähän nyt vähän tottunut ja ottaa rennommin – en ole niin huolestunut, kun
tietää että se poiskin menee. Mutta vähän tylsä kyllä. Tuntuu, että aika
helposti se sitten kuitenkin tulee (tämä viimeisin tuli useamman tunnin
kävelylenkistä, missä meni hartiat jotenkin jumiin). Mutta tietty pieniä
vaivoja, pääsen liikkeelle kuitenkin.
Tuntuu, että olen nöyryyskoulussa edelleen, ehkä uudella
luokalla (kai sitä on ihan loppuelämäksi). Mutta olen siellä nyt oikein
mielelläni. Juuri sinne kouluun kuulunkin – juuri tätä koulua tarvitsen.
Jotenkin olen saanut nähdä taas jonkun kuorikerrokseni alle. Sitä kovuutta ja
ylpeyttä mikä itsessä on ja mikä elämää ja rakkautta estää. Kiltit tytöt ja
pojat ovat ylpeydessä usein pahimpia. Tai ainakin minä olen. Kun on miellyttämisen
tarpeessa yrittänyt olla ulkoisesti kiltti tyttö, on siinä jotenkin sitten
kätkenyt oman todellisen itsensä. Ihan itseltäänkin. Piiloon on jäänyt paljon
asioita, se kova ylpeyskin. Siellä se olla möllöttää, muttei sitä ole oikein
kunnolla edes nähnyt. Vaikka se tietysti koko ajan vaikuttaa. Helpommin tulee
vain huomattua sellaiset asiat kuinka itseä on kohdeltu kaltoin jne, vaikka
jatkuvasti omalla ylpeydellään sulkee pois toisia, ajattelee halveksivasti, on
tuomiohenkinen ja armoton, tekopyhä, teeskentelijä, välinpitämätön, kostonhaluinenkin
jne. Nämä sanat tuntuvat kovin vahvoilta, mutta siellä ne kaikki ovat
jyllänneet. Ihan tämmöisessä kiltissä tytössä. Joka kiitos Jumalalle on kyllä
jo jonkun verran päässyt vapaaksi kiltteysvankilasta. (Tosin voiko vankilasta
olla vain osittain vapaana..?)
Kun lapsella on huono itsetunto, lienee loogista, että
jostain sitä on yrittää epätoivoisesti paikata. Kouluaikani olen ollut
sosiaalisesti ihan hukassa. Jatkuva epävarmuus hyväksytyksi tulemisesta jne.
Sitä sitten itse paikkasin aika paljon sillä koulumenestyksellä. Siitä tuli
jonkunlainen hyväksytyksi tulemisen tunne. Valheelle rakentunut, mutta joku selviämissuoja
kuitenkin. Niinhän se menee. Samaa suoritusta ja hyväksynnän hakemista sitten
yliopisto ja työelämä päälle. Kunnes on burnoutissa ja huomaa että tämä
taktiikka ei enää toimi ollenkaan. Ei enää ollenkaan. Ne kaikki, joita
halveksin koulussa huonon koulumenestyksensä tähden: niillä on perheet ja ihan
hyvä työelämä. Ne ovat löytäneet oman juttunsa elämässä. Minulta se on mennyt
niin pitkälle ohi. Ja nyt minä teen parannusta siitä, että halveksin. Nyt minä
tunnustan ylpeyttäni. Tunnen syntini. Ja tunnen armon omalle kohdalleni. Taas
pikkuisen syvemmältä. Se tuntuu hyvältä.
Näitä ylpeysjuttuja on niin paljon. Perhe-elämä on kyllä
semmoinen alue, josta paljon löytyy. Ja vaikka mistä – asenteista toisiin uskoviin,
tapoihin jne jne. Törmäilen näihin ylpeyden ajatuksiin nyt ihan jatkuvasti.
Oikein otetaan kiinni. Kiitos siitä! Asennemuokkausta kiitos ja oikein
kunnolla! Aivopesua tänne ja paljon. Oikeassaolemispätemistarve jonnekin kauas
minusta.. (vaikka tuntuu melkein pelottavalta sanoa niin, koska sellaiselle
ajatusmallille on rakentanut niin paljon.
Onko minua olemassakaan, jos en ole Oikeassa..? Voisiko olla vain armossa ja
totuudessa ilman että olisi oikeassa..?)
Olen varmasti aina halunnut tulla joksikin suureksi, joka
saisi sitten valtavasti arvostusta ja hyväksyntää. Näihin kuvitelmiin voi väärinkäyttää
myös hengellisiä tarkoitusperiä. Vaan onneksi Jumala on ottanut kiinni ja
näyttänyt, että näissä jutuissa on toinen tyyli. Ja että rakkautta ei tarvitse
ansaita. Eikä hyväksyntää. Sen saa vain ihan olemalla sitä mitä on. Jos sitten
haluaa tehdä jotain niin saa tehdä siksi että rakastaa ja haluaa tehdä – ei siksi
että tarvitsisi tulla joksikin sen tekemisen kautta. Nämä ovat tämmöiselle meikäläiselle
suuria ja hitaita oivalluksia. Hitaita siinä, että ne saavuttaisivat myös ihan
koko ajattelun, ei vaan jotain tiedollista pintakerrosta.
"Joidenkin ihmisten synnit ovat nähtävissä ja tulevat tuomituiksi ennemmin, toisten taas myöhemmin." (1. Tim. 5:24)
"Älä ole viisas omissa silmissäsi." (Snl. 3:7)
"Älkää tavoitelko korkeita, vaan sopeutukaa vaatimattomiin oloihin. Älkää olko omasta mielestänne viisaita." (Room. 12:16)
"Olkoon rakkautenne vilpitöntä. .. Toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne." ( Room. 12:9,10)
