Turvapaikanhakija

Pieni surumielisyys ja rauha on parempi kuin pieni epämääräinen ahdistus ja levottomuus. Jotenkin tässä tuntuu selvinneen, ettei tuo tapailu nyt sitten ainakaan tällä erää johtanut siihen kaikkein kaivatuimpaan lopputulokseen. Vaikka kirjoitinkin viimeksi että on rauha, niin jotenkin se sitten hävisi kuitenkin aika pian edellisen kirjoittamisen jälkeen. Vaan nyt sitten taas on. Pienen surumielisyyden kera. Se on ihan hyvä yhdistelmä. Ahdistus on paljon pahempaa.

Vaan oli kyllä tärkeä kuukausi. Sai taas jotenkin katsoa itseäänkin uudesta näkökulmasta. Jotenkin kaikki asiat tulevat niin lähelle, kun miettii oikein vakavaa suhdetta. Oma käytöskin tulee ihan silmille ja joutuu sitä todella pohtimaan. Kaikki ei ole ollenkaan niin hyvää kun haluaisi ja millaista kuvaa on tavallaan helppokin ylläpitää silloin kun ihmissuhteet ovat pinnallisempia. Tuntuu, että Jumala ehti nostaa monta asiaa esiin tuonakin aikana. Ja toisaalta monia turhia pelkoja taas karisi pois. Erittäin paljon itsetuntemusta lisäävä ja rakentava kuukausi.

Tietyt teemat ovat pyörineet mielessä: Jumalaan täydellisesti turvautuminen. Jumalan rakkaus. Jeesus, joka toi Jumalan rakkauden maailmaan, Hänen kuvansa kaltaisuus. Itseni olen saanut esimerkiksi kiinni tietämisestä kiinni pitämisestä. Aivan kuin Jeesus olisi ensi sijaisesti tuonut maailmaan oikean opin, ja tästä oikeasta kiinni pitäminen olisi tärkein asian. Jotenkin olen nyt kuitenkin tajunnut edes pikkuisen siitä että Jeesus toi tänne ensi sijaisesti Jumalan rakkauden. Tämä rakkaus on se juttu. Totuus onkin rakkaus. Jeesus sanoo: ”Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus.” (Joh. 13:35) Oikeassa oleminen ei ole rakkautta. Mutta totuudesta kiinni pitäminen on. Koska rakkaus on totuus.. Ja Jeesus on totuus..

Pitkään olen elämässäni kaivannut rakkautta. Että saisi sitä kokea ja siitä ollut jotenkin suurin piirtein epätoivoinen. Jotenkin Jumala on sitä tyhjyyttä pikku hiljaa täyttänyt. Huomaan nyt rukoukseni muuttuneen. Ei enää huutoa ”anna minua kokea rakkautta” vaan yllättävä uusi suunta: ”anna minun rakastaa!” Edelleenkin kokee itsensä tavallaan tyhjäksi, mutta silti jotakin on tapahtunut. Nyt sanookin: ”Anna minun rakastaa! Älä anna minun kuolla itsekkyyteeni ja ylpeyteeni, vaan auta ja opeta minua rakastamaan! Että edes pikkuisen voisi heijastaa Jeesusta tälle maailmalle. Edes ihan pikkuisen. Ei omaa itseään vaan Jeesuksen kuvaa.” 

Rakastava sydän ei pelkää. Tämä pelko-alue on toinen juttu, mitä olen paljon miettinyt. Kuinka pelot saavat ihmisissä esiin kaikki huonot puolet. Ja kuinka sielunvihollinen toimii ihmisessä juuri pelkojen kautta. Pelot saavat puolustautumaan, laittamaan muureja, syyttelemään toisia, suojelemaan omaa egoa, vahingoittamaan toisia tai jättämällä heidät suojaa vaille. Melkein kaiken pahuuden takana on jotenkin pelko. Ihmisen pelko paljastetuksi tulemisesta. Kun ei ymmärrä rakkautta ja armoa. Että vaikka olemme pahoja, on olemassa rakkaus ja anteeksiantamus. Ettei tarvisisikaan paeta tai suojautua, vaan totuus onkin rakkaus. Jumala onkin rakkaus. Ja ”täydellinen rakkaus karkottaa pelon, silla pelossa on rangaistusta. Joka pelkää ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa.” (1. Joh. 4:18)

Jotenkin tämä maailmantilanne ja kaikki herättävät vain entistä vahvemmin ajattelemaan, missä oma turva on. Onko se 100 % Jumalassa vai turvaako muihin asioihin. Jotenkin tajuaa, että mikä muu ei tule kestämään kuin turva Jumalassa. Jos pelkää jotain, silloin turvaa johonkin muuhun, sellaiseen mikä ei kestä todellisia koetuksia. Nyt tarvitaan Jumalan kalliomaata, Jumalan Isän sydämeltä tulevaa rakkauden turvaa, Hänen voimaansa luottamista, Jumalan kalliolle rakentamista. Kaikki muu tulee huuhtoutumaan pois myrskyjen mukana.

Rukoukseni on, että Jumala vapauttaisi aivan kaikesta pelosta. Että rakkaus saisi voittaa ja pelot saisivat hävitä. Tämänkin Jumala on mahdolliseksi luvannut ja tähän haluan vedota: ”Minä etsin Herraa, ja hän vastasi minulle. Hän vapautti minut kaikista peloistani.” (Ps. 34:5) Vaikka vieläkin pelkään paljon ja rakastan vähän, haluan uskoa että Jumalalle on mahdollista vapauttaa minut kaikista peloistani. ”Katso, minä olen Herra.. Onko minulle mikään mahdotonta?” (Jer. 32:27)

 "Jumala, luo minuun puhdas sydän ja anna minulle uusi, vahva henki." (Ps. 51:10)

 "Sillä sinä olet minun turvapaikkani, vahva torni vihollista vastaan." (Ps. 61:3)

"Ei hän pelkää pahaa sanomaa, hänen sydämensä on vahva, sillä hän turvaa Herraan." (Ps. 112:7)