Tarkoitus oli olla näissä kuntavaaleissa se takarivin taavi,
joka ehkä saa muutaman äänen omasta tuttavapiiristä ilman sen kummempia
ulostuloja ja that’s it. Tämä taktiikka on nyt romuttunut ja välillä tuntuu,
että ei kai vaan ”lehdistön ihannekana” iske jälleen, kun ”joka puolelta”
kysellään jotakin. Passiivinen listantäyte-ehdokas -taktiikka voisi onnistuakin
suht hyvin, jos omalla kylällä ei olisi lakkautusuhan alla olevaa kyläkoulua.
Toki oman kylän koulu on ollut yhtenä motivaation lähteenä omaan
ehdokkuuteenkin, mutta en nyt ihan tämmöistä arvannut odottaa. Tämä asetelma
sotkee nyt kovasti toiveitani olla hajuton, mauton ja näkymätön! Kuluneella
viikolla kyläaktiivit julkaisivat tiedotteen, jossa esiteltiin kaikki omasta ja naapurikylästä
olevat kuntavaaliehdokkaat (9 hlö). Sinne sitten meikäläinen raapusti oman stoorinsa
uskoontuloineen päivineen ja tämä sitten jaettiin kylän joka kotiin. Ensi
viikolla on ehdokkaiden paneelikeskustelu kyläkoululla. Myös kaupungin
paikallislehti otti yhteyttä tehdessään juttua yksityisteistä ja otti
lehtijutun yhteyteen neljän ehdokkaan kommentit. Niinpä sitten päädyin naamani
kera paikallislehteen lausumaan kantojani yksityisteiden avustuksista! Näkymättömyystaktiikka
on nyt toiminut aika huonosti..
Mutta siis että ehdokkaiden paneelikeskustelu kylien
asioista oman kylän koululla, omalla vanhalla ala-asteella! Tämä on minulle nyt
kyllä aikamoinen asia. Siis että apua. Toki ei ole pakko mennä. Mutta eihän
siinäkään mitään järkeä ole. Jos haluan että koulu jatkuu ja että olisi valmis
kaupunginvaltuustossa äänestämään koulun jatkon puolesta, niin kai tämä nyt
sitten pitäisi voida sanoa ääneen jossain paneelikeskustelussakin. Ja sitten
ihan kauheasti jännittää kuitenkin se esillä oleminen. Ja se käytännön asioista
tietämisen vähyys. Tilaisuuden muiksi aiheiksi koulun lisäksi on kerrottu
kaavoitusasiat, liikenneyhteydet ja kuituverkot ja enhän minä tiedä näistä mitään!
Ja tämä tietämättömyys pitäisi sitten julkistaa koko kylän yhteisessä
vaali-illassa. Se tuntuu kauhean häpeälliseltä ja kiusalliselta.
Viimeksi kirjoitin Esterin kirjan tapahtumista ja Mordokain
ja Esterin yhteistyöstä. Toki toivon, että tuonne paneeliinkin tulisi joku
toinen kristitty ehdokas, jolta saisin tukea ja joka jotenkin tietäisi enemmän
eikä oma tietämättömyys tulisi niin valtavasti alleviivatuksi. Näissä
tunnelmissa en kuitenkaan voi välttyä näkemästä Esterin kirjassa myös sitä
jokaisen yksilön omaa valintaa ja omaa osaa. Vaikka kuinka olisi tukea, on myös
välttämättä se paikka, jossa voi seistä vain yksin. Vaikka kuningatar Ester sai
rohkaisua Mordokailta ja suuren rukoustuen muilta, oli hänen astuttava kuninkaan eteen
täysin yksin. Häntä pelotti, ja hänen täytyi ”kuolla itselleen” pystyäkseen
asian tekemään. ”Jos tuhoudun, niin tuhoudun” (Ester 4:16) oli hänen
ajatuksensa. Hän meni ja sai armon.
En ole astumassa fyysisen kuoleman mahdollisuuden eteen
kyläkoulun vaalipaneelissa. Mutta silti minua pelottaa. Julkisen häpeän pelko
tässä tilanteessa on suuri. Tulla naurunalaiseksi omalla vanhalla koululla.
Koko kylän edessä. Eräs vanha koulukaveri on myös ehdokkaana ja paljon muita
puolituttuja. Kaikki kyläläiset, joita jännitän muutenkin yleisönä. Ehkä
vanhoja opettajianikin paikalla. Lehdistöä varmasti. Ilma sakeana vahvoja tunteita
ja mielipiteitä. Ja minä siellä sitten jotakin piipertämässä, kun on pakko
sanoa jotakin, vaikka minulla ei ole mitään sanottavaa. Tunnemaailma vie täysin
sinne hyvin epävarman alakoululaisen paidan sisälle. Onko tämä nyt julkinen
nöyryytys. Kaikki muut tietävät kaavoituskuvioita ja heillä on mielipiteet joka
asiaan ja minä olen aivan öönä aapisen laidalla.
”Jos tuhoudun, niin tuhoudun”. Ei oikein muulla asenteella
voi mennä eteenpäin kun hyväksyä myös mahdollinen ”kuoleminen”, siis itselle
kuoleminen, nöyryytys ja häpeä.
(Ja kai se tyyliin sitten sopii tämäkin että Muna vai
kana on nyt sitten tällä kertaa myös Aapiskukon asialla..)
