Syksyn merkit

Sitten viime kirjoituksen on tapahtunut monenlaista. Turun puukkoiskukin, joka oli isku koko kansakuntaan. Vaikka elämä jatkuu, moni asia tuntuu jotenkin turhanpäiväisemmältä tuon tapahtuman jälkeen. Syyn ja seurausten lakia ei myöskään pysty sivuuttamaan. Tänä vuonna Suomi murensi Jumalan Sanaan perustuvan avioliittolain ja tänä vuonna tuli ensimmäinen terrori-isku Suomeen. Viime sunnuntaina kirkkovuoden tekstien mukaan luettiin kirkoissa Jer. 6:16-19. Asiayhteys pari päivää sitten tapahtuneeseen puukotusiskuun oli järisyttävä: ensin oli pidetty hiljainen hetki uhrien muistolle ja seuraavaksi luettiin tämä Jeremian kirjan kohta:

”Näin sanoo Herra: ”Menkää teiden varsille ja katselkaa, kyselkää muinaisia polkuja. Kysykää, mikä tie on hyvä, ja vaeltakaa sitä, niin löydätte levon sieluillenne.” Mutta he vastasivat: ”Emme vaella.” ”Minä olen asettanut teille vartiomiehet; kuunnelkaa soofar-torven ääntä.” Mutta he vastasivat: ”Emme kuuntele. ”Sen tähden kuulkaa, te kansat, ja tiedä, seurakunta, mitä heille tapahtuu. Kuule, maa! Minä tuotan onnettomuuden tälle kansalle, heidän ajatustensa hedelmän, sillä he eivät ole kuunnelleet minun sanojani vaan ovat hylänneet opetukseni.” (Jer. 6:16-19)

---

Syksyn merkit ovat jo vahvasti ilmassa. Viileähkö kesä on viilentynyt entisestään ja illasta on pimeää. Vahva taitteen tuntu tulee mieleen ja kaipaus johonkin uuteen. Mutta ei tässä nyt mitään kovasti uusia juttuja itsellä kuitenkaan ole tiedossa. Ripaus haikeutta, mutta näillä mennään ja kai sitä mieli kohta taas syksyynkin tottuu. En haluaisi olla näin vahvasti ulkoapäin tulevien asioiden vaikutuksiin reagoiva. Kuten nyt vaikka vuodenaikojen vaihteluihin liittyvien tunteiden heittelemä, puhumattakaan reagoimisesta toisten ihmisten tunteisiin tai vaikka maailman erinäisiin asioihin. Haluaisin, että Jeesuksen antama rauha voisi vallita kaikissa tilanteissa, eikä tarvitsisi ottaa niin herkästi päälleen milloin mitäkin muita asioita siten että ne vievät pois rauhan. Luulen ja Ilmestyskirjastakin tiedetään, että ikävät asiat ja uutiset tulevat jatkossa vain lisääntymään ja sitä tärkeämpää olisi voida oppia todella säilyttämään Jeesuksen antama rauha ja rauhallisuus. Hänen rauhansa myrskyjenkin keskellä siihen asti, kun itse Jeesus itse saapuu ja saa aikaa rauhan myös maan päälle.

Kuluneella viikolla oli ensimmäinen teknisen lautakunnan kokous. Etukäteen jännitin tunnenko itseni siellä kovin ulkopuoliseksi ja olenko sitten aivan kauhuissani, että tämmöistä ulkopuolisuutta on seuraavat neljä vuotta luvassa. Kokouksen lähestyessä jännitys kuitenkin väheni eikä itse kokouksessa sitten mitenkään erityisen hankalaa ollut, vaan pystyin mielestäni ihan hyvin keskittymään asioihin eikä niinkään omiin fiiliksiin. Olisin varmaankin koko jutusta nyt aika lailla rauhallinen, ellei yhtenä syksyn asiana pyörisi mielessä oman kylän lakkautusuhan alla oleva kyläkoulu. Se tuo tähän aloitukseen ihan oman virityksen, vaikka asia ei suoraan edes tekniseen toimialaan kuulukaan. Koulun loppuminen olisi hyvin huono asia koko kylän kannalta, kylän lapsista nyt puhumattakaan.

Uutena lautakunnan jäsenenä minulla nyt kuitenkin meinaa mennä taas omat velvollisuudentunnot ja vastuullisuudet sekaisin ja stressiä nousta, kun tulee tunne että kyläkoulu on nyt sitten jotenkin aivan kuin minun vastuullani ja pelastettavanani. Ja sitten ahdistaa niin paljon, että on vaikeuksia edes ajatella koko asiaa. On vielä paljon opeteltavaa siinä, mitä on vastuussa oleminen siten että vastuu on kuitenkin Jumalalla. Mitä sopiva kuorman kantaminen, ilman että musertuu sen alle. Ja toki myös demokratian vastuu tällaisessa tapauksessa.

”Jos joku palvelee, palvelkoon sen voiman mukaan, jonka Jumala antaa, että Jumala tulisi kaikessa ylistetyksi Jeesuksen Kristuksen kautta.” (1. Piet. 4:11) Haluaisin ajatella tämän teknisen lautakunnan palvelemisena. Haluaisin voida olla siinä mukana niillä voimin kuin Jumala antaa, ei oman velvollisuudentunnon tai ihmismielipiteiden ajamana. Tämä koko kuvio on niin uusi ja erikoinen minulle, ettei siitä nyt vielä osaa enempää sanoa.

On sitten ollut vielä muitakin syksyn merkkejä. Kesäasukkaat ovat lähteneet mökistä, ilmoittauduin kansalaisopistoon arabian kurssille (saa nähdä jaksaako oikeasti käydä siellä), mietin liikuntaharrastusten aloitusta kuten joka syksy (ja käytäntö on sitten jotain muuta) ja puintikauden alkua odotellessa. Tiettyihin uriin sitovat asiat surettavat, kun haluaisi kokeilla omien siipien vaatimatonta räpistelyä hyvin arkisissakin asioissa. Viikko sitten sain olla ihanassa rukoushetkessä myös mukana ja saada vahvistusta ja lohdutusta, että kaikessa Herra kuitenkin mukana on. Vapauttamassa, vahvistamassa ja rohkaisemassa.

Monenmoista muutakin voisi vielä kirjoittaa, mutta tämä nyt tälle kerralle.

”Kaiken armon Jumala on kutsunut teidän iankaikkiseen kirkkauteensa Kristuksessa Jeesuksessa. Vähän aikaa kärsittyänne hän on teidät valmistama, teitä tukeva, vahvistava ja lujittava.” (1. Piet. 5:10)