Terveisiä kynttilöiden keskeltä. Kirjoitan yleensä
päiväsaikaan, en illan pimeydessä. Mutta tässä nyt tämmöinen joulupoikkeus.
Jotenkin viimeiset pari viikkoa ovat olleet ”outoa” aikaa. Aivan
kuin joku prosessi olisi tullut päätökseen: se sellainen todella syväluotaava
juttu, mistä aina löytyy uutta ja uutta oman elämän asiaa pyöriteltäväksi, niin
ettei oikein paljon muuhun pysty. Sitä on kestänyt niin todella kauan, että
olen ajatellut, ettei se varmaan lopu koskaan. Ja nyt, tarkalleen ottaen 6.12.
jälkeen, ei olekaan ollut kauheasti mitään syvällistä teemaa pohdittavana. Olen
hämmennyksissäni että mitäs nyt? Tässä on jo ehtinyt melkein ottaa oman elämän syvälliset
prosessit elämäntehtäväkseen. Eikö tämä jatkukaan ikuisesti? Olisiko kuitenkin
vielä jotain muutakin?
Aikapäiviä sitten minun puolestani rukoillessa joku tai itse
asiassa useampikin on nähnyt sotkuisen(?) lankavyyhdin tai on tullut sana ”vyyhti”.
Että elämän asiat ovat jotenkin sekaisin ja näyttää, että niitä on tässä nyt
aika monta vuotta selvitelty, hyvin hitaasti. Mutta onko nyt tullut langanpää
vastaan? Ettei enää olisikaan mitään kovin kummallista vanhaa selvitettävää? En
tiedä, en todellakaan tiedä, mutta siltä on vain viime aikoina tuntunut. Siltä
että mitäs nyt? Mitäs sitten tehtäisiin? Mitä seuraavaksi? Ei oikein löydy
samanlaisia teemoja märehdittäväksi kuin mitä vuosikausia on aina jostain
noussut. Ja olen todellakin ihan se sama ihminen kaikkine vajavaisuuksineni, ja
jotenkin vain ihmeissäni taas tästäkin tilanteesta.
Ennen joulua ehdin kokemaan jonkun verran joulun alleviivaamaa oman perheen
puuttumisen tuskaa (=kun ei ole sitä omaa puolisoa ja lasta/lapsia ja tämä
perhejuhla tulossa ja taas olen toisten nurkissa jne). Mutta mitään ahdistavaa
yksinäisyyttä en ole tässä joulupäivinä ehtinyt kokemaan, kun seuraa on
kuitenkin ollut oikeastaan enemmän kuin normiviikonloppuna. Joululoma on tuonut
mökkiasukkaat pariksi viikoksi maisemiin ja muitakin vanhoja kavereita on
tullut kotiseudulle lomanviettoon, joten seuraaville päiville on joitain
tapaamisia tiedossa ja kiva niin. Yksinäisyysteema nosti kuitenkin esiin hyvän
keskustelun eilisellä pikku päiväkävelyllä, kun sain yllättäen kertoa
uskoontulokertomukseni eräälle toiselle yksinäiselle joulukävelyllä olijalle.
Kunpa hän, yksinäinen n. 70 v mies haluaisi tulla uskoon Jeesukseen. Ja
mahdollisimman moni muu.. Olisi vaan niin hienoa nähdä vielä ihmisiä tulevan
uskoon..
Mutta joo. En tiedä mitä seuraavassa numerossa tapahtuu.
Sitä nyt sitten vaan Herralta kysellään ja muuten vaan ollaan ihan kaikessa
rauhassa.
Aika on syntyä ja aika kuolla,
aika on istuttaa ja aika repiä istutus,
aika on surmata ja aika parantaa,
aika on purkaa ja aika rakentaa,
aika on itkeä ja aika nauraa,
aika on valittaa ja aika hypellä,
aika on heitellä kiviä ja aika kerätä kivet,
aika on syleillä ja aika olla syleilemättä,
aika on etsiä ja aika kadottaa,
aika on säilyttää ja aika viskata pois,
aika on repäistä rikki ja aika ommella yhteen,
aika on olla vaiti ja aika puhua,
aika on rakastaa ja aika vihata,
aika on sodalla ja aika rauhalla.
(Saarn. 3:1-8)
