Mitäs tänään kirjoiteltaisiin? Akryylimaalauksesta, kuntobalettiin
ilmoittautumisesta, sähköpianohaaveista vai elämän ensimmäisessä radiohaastattelussa
olemisesta? Vai kenties pahenevista muistiongelmista, totaalisista väsymis-ja
turhautumistuntemuksista, jatkuvista jännitystiloista ja epätoivon ajatuksista
muuttumattomilta tuntuvien ongelmien äärellä? Vaiko sittenkin Jeesuksesta, joka
on luvannut olla kaikessa mukana?
Kaikkea tuota yllä olevaa juttua on tapahtunut viimeisten
kahden viikon aikana. Ajattelen, että tässä kaiken keskellä Jumala jotenkin auttaa
pääsemään takaisin herkkyyden tilaan. Se on kuitenkin hyvin vaikeaa, koska
päällä on niin paljon pelkoa, joka vetää päälle paksua kuorta. Syvällä jossain
on herkkyys ja sen vallitessa on rauhallinen ja hyvä olla. Tuossa omaksi iloksi
aloittamassani akryylimaalailussa saa siitä herkkyydestä jotenkin hetkeksi kiinni.
Mutta niitä muita herkkyyden tilanteita on aika harvoin ja yleensä kohtaamisiin
menen jotenkin suojautuminen ja jännitys edellä. Ja vain äärimmäisen harvoissa
tilanteissa ja ihmisten seurassa voi purkaa varustusta. Vain hyvin harva jaksaa
suorastaan tehdä työtä sen eteen, että pelon kuori voisi lähteä purkaantumaan.
Kiitos Jumalalle, sellaistakin kuitenkin tapahtuu.
Eräs tuttuni ehdotti, että voisi hieroa vähän hartioitani,
kun oli niin niskat jumissa vaihteeksi. Se tuntui totta kai erittäin hyvältä,
mutta hetkittäistä verenkierron elpymistä enemmän aloin miettiä kehon ja mielen
kokonaisvaltaisempaa jännitystilaa. Kaverihieronnasta aktivoituneena varasin
myös ajan OMT-fysioterapeutille. En ollut hänen vastaanotollaan ennen ollut ja
hän halusikin yllättävän tarkasti tietää elämänhistoriaani kehon näkökulmasta.
Lopputuloksena oli, että lihaksia vahvistavien toimien sijaan hän suositteli
aluksi kaikkea kehoa ja hermostoa rentouttavaa toimintaa. Tämä tuntui jotenkin
hyvin armolliselta. Yleensä kun menee fysioterapiaan saa mukaan erilaisia liikuntaohjeita
mitä sitten itse pitäisi tehdä. Ja nyt tämä henkilö huomasikin selkä- ja
niskakipujen takana stressaantuneen hermoston, jolle olisi parempi kaikki rauhaa
lisäävä kuin niinkään toimintaa lisäävä. Näin aluksi siis.
Niin, mitä jos sitten vain rauhoittuisin? Valitettavasti se
ei ole vain niin yksinkertaista. En nimittäin ollenkaan meinaa saada kiinni
siitä syvästä jännityksen aiheuttajasta, mikä on tullut kehoon asumaan. Jostain
semmoisesta peruspelosta, joka pitää vallassaan. Siitä mikä saa sosiaaliset
tilanteet aina vähemmän tai enemmän jännittäviksi, mutta joka ei ihan täysin
hellitä vaikka olisi yksinkin. Onhan minulla toki ajatuksia tämänkin pelon
syntymekanismeista ja on henkilö ketä ajatellessa pelko aktivoituu erityisellä
tavalla. Ilmeisesti edelleen kohdattavia asioita Jeesuksen kanssa riittää.
Inhimillisesti en ollenkaan osaa ajatella miten lähestyä tätä asiaa, mutta ei
kai sitä edelleenkään tarvitsekaan itse tietää. Gotjat on minua niin paljon
suurempi ja pelottavampi että vain Jeesus avun antaa. Jännityksen panssari,
hermosto, aktivoituu niin pienestä, että vaikka sitten ajattelisi, että eihän
tässä oikeasti ole hätää, niin keho on kuitenkin jo reagoinut.
Yksinäisen elämästä puuttuu paljon toisen ihmisen
kosketusta, mikä lievittäisi tämän tyyppisiä hermoston stressireaktioita ja
auttaisi jotakin rauhoittumishormoneja virtailemaan. Mutta eipä sitä mihinkään
ihmissuhteeseen voi mennä tämmöisen asian takia tai hyvin äkkiä olisi stressi
jostain muusta. Jotenkin ei silti voi välttyä Jumalan ajatukselta ”Ihmisen ei
ole hyvä olla yksinään.” Jo pelkästään kosketuksesta tehdyt tutkimukset
todistavat, että läheisyys tuo paljon hyviä terveysvaikutuksia. Kummasti
kosketus rauhoittaa ja luo turvallisuudentunnetta. Mutta tässä (metoo-)maailmassa
pyyteetön kosketus on perheettömille harvinaista.
Ylivirittynyt hermosto pimahtaa helposti milloin mistäkin.
Kesäkaudella maatilalla on voinut puuhailla kaikenlaista ja silitellä kanoja ja
lampaita, jos ei muuta. Eläimet todella auttavat stressin vähenemiseen, kun
niitä voi pyyteettömästi koskettaa ja hoitaa. Ehkä siksikin kaipaisin jotakin
ympärivuotista hoitoeläintä (lue: lehmä) maatilalle. Mutta talvikaudella on sitten vain
enemmän näköpiirissä ongelmia, joille ei pysty tekemään mitään. Eli katsotaan
kuinka käy. Ja Jeesus, voisitko auttaa?
(Ja joo, kaikki ei ole nyt mitenkään huonosti tällä(kään) hetkellä,
on kivojakin juttuja menossa, mutta tämä stressi-jännitys-hermosto-teema nyt
pyörii kaiken keskellä.)
”Kuitenkin minä annan sen haavojen kasvaa umpeen ja
parantua. Minä parannan heidät ja vaan heille rauhan ja totuuden runsauden.”
(Jer. 33:6)
