”Kunnioita isääsi ja äitiäsi” on ensimmäinen käsky, jota
seuraa lupaus: ”että menestyisit ja eläisit kauan maan päällä”. (Ef. 6:2)
Näin isänpäivänä(kin) on todettava, että tässä olen pahoin
epäonnistunut. Siis vanhempieni kunnioittamisessa. Pieneltä edistykseltä tuntuu
se, ettei enää niin paljon tarvitse esittää asialle koottuja selityksiä. Tässä
yksi selkeä syntisyyteni ilmentymä, jonka edessä tarvitsen hyvin paljon Jumalan
armoa. Toki saan uskoa myös tämän synnin ristille kannetuksi – vielä ristillä
Jeesus huolehtii äitinsä tarpeista ja täyttää lain puolestani Jumalan edessä.
Mutta toivon ja pyydän myös, ettei minun kuitenkaan tarvitsisi jäädä siihen
kapinalliseen riippumattomuuden henkeen, joka estää vanhemmuuden kunnioituksen.
On hyvin vaikea ajatella omaa mahdollista vanhemmuutta, jos itse on jäänyt
kiinni kunnioittamattomuuteen. Jumalan kunnioittaminen on selkeästi myös
vanhemmuuden kunnioittamista. Ihmiset etsivät menestystä, mutta Jumala on asettanut
sen nöyryyden alle. Hänen kunnioittamisensa alle, mutta myös toisten
kunnioittamisen alle.
Isänpäivänä ajattelen myös joitain tuntemiani hienoja
uskovia 40+ miehiä, jotka ovat perheettömiä. Useimpien taustalta löytyy jotakin
isoa kipua suhteessa omiin vanhempiinsa: hyvin vaikea parisuhde, jossa lapsi
joutuu välittäjän asemaan, lapsena menetetty vanhempi, oman isän ”elämänkumppanina”
oleminen, vakava pelonhenkinen uskonnollinen ilmapiiri, totaalinen isättömyys.
On selvää, että näistä lähtökohdista lähteminen perheen perustamiseen on
inhimillisesti hankalampaa, koska siihen liittyy niin paljon enemmän pelkoja ja oman isän rohkaisun ja tuen puute.
”Tämän vuoksi minä notkistan polveni Isän edessä, hänen,
josta kaikki isyys taivaissa ja maan päällä saa nimensä.” (Ef. 3:14-15) On Isä,
josta kaikki isyys lähtee. Täydellinen ja sama kaikkien Isä, jota ensin saa
opetella kunnioittamaan. Ja Hänen Sanansa ja luomisjärjestyksensä perusteella sitten
arvostamaan myös muuta isyyttä, sen armon ja hengen mukaan mitä hän vaikuttaa.
Ja sitten on vielä hengellinen isyys. Paavali oli naimaton
mies, mutta kuvasi itseään myös isänä niille, jotka olivat uudestisyntyneet
hänen kerrottuaan Jeesuksesta elämän tienä. Varmasti Jumala voi antaa paljon
erilaisia tapoja kokea isyyttä, vaikka omia biologisia lapsia ei olisikaan.
Onhan toki hienoa nähdä miehiä, jotka ovat tavalla tai toisella saaneet alkaa
isiksi – ottaa todellista vastuuta toisesta ihmisestä eikä enää elää vain omaa
kunniaa tavoitellen itselleen mieliksi lapsellisen tavoin. Nöyryys Jumalan
edessä ja vastuunotto toisista (heikommista) ovat äärimmäisen kauniita
ominaisuuksia. Jotain sellaista mitä on helppo kunnioittaa.
