Selkärankaiset, osa 2

Kävin kuluneen viikon aikana näyttämässä selkärankaani uudelle hoitohenkilölle. Tämä oli nyt OMT-fysioterapeutti (omt=ortopedinen manuaalinen terapia). Hänkin totesi alkuun rankani olevan jonkun verran kierossa. Sitten nosteltiin käsiä, taivuteltiin päätä ja selviteltiin sitä samaa kuin minkä olen tiennyt, että niska ja hartialihakset ovat jumissa ja samoin selkäranka monesta kohtaa ja erityisesti kaulasta on jäykistynyt. Samalla hän totesi, että olen toisaalta niveliltä notkea ja melkein yliliikkuva ja tällainen liikkuvuus tarvitsisi paljon lihasten tukea, että kroppa pysyisi oikeassa asennossa. Lihastukea nyt puuttuu monesta kohtaa ja siksi on tullut virheasentoja, jotka sitten rasittavat rankaa monesta kohtaa ja kipua syntyy.


Diagnoosin jälkeen minut asetettiin ruuvipenk.. eikun hoitopöydälle ja sitten niskani sai kovastikin erilaista höyhennystä, hieromista ja venytyksiä. Välillä vaikutti, että kaula laitetaan solmuun, kun venytykset tuntuivat niin isoilta ja jotkut oikein kipeiltäkin. Toisaalta oli kyllä ihan turvallinenkin olo, sellainen, että tyyppi kyllä tietää mitä on tekemässä. Poislähtiessä oli fiilis, että kyllä sinne niskaan jotain liikkuvuutta lisää tuli. Seuraavana päivänä oli kyllä toisaalta tosi kipeänä paikat, niin kuin usein hieronnan jälkeen ja näin kolmen päivän perästä ei huomaa mitään eroa mihinkään suuntaan.

Virheasennot ovat kuitenkin syntyneen niin monien vuosien aikana, että eihän nämä nyt ihan yhdestä kerrasta pois lähde ja liekö lähtevät koskaan vaikka tekisi mitä. Kivusta ja tukkoisesta olosta selässä olisi kuitenkin kiva päästä eroon ja tarkoitus on nyt päästä käymään tuolla höyhennyksessä useamman kerran. Tällä ensimmäisellä kerralla hoitaja ei edes halunnut antaa vielä mitään omia jumppaohjeitakaan kun ensin pitäisi päästä jotenkin löyhdyttämään pahimpia jäykistymiä tuollai manuaalisesti. Toivon nyt kuitenkin, että tässä voisi vihdoinkin syntyä jonkinlainen hoitosuhde, jossa minulle muodostuisi motivaatio itse kuntouttaa itseäni ja tuo fysioterapeutti voisi sitten ihmetellä omassa päässään, että mitä tuollaisen jäykistyneen keitetyn spagetin kanssa pitäisi tehdä.

Vanhemmillani ei ole juurikaan ollut niskakipuja, mutta he ovatkin eläneet aika paljon arkiliikkuvamman nuoruuden ja nuoren aikuisen elämän kuin mitä minä tähän asti. Silti olen sitä mieltä että kaulani rakenne muistuttaa jotenkin isän kaulaa. Tätä ajatellessani ymmärsin pari päivää sitten jotain. Olen useamman vuoden kärsinyt katkeruudesta vanhempiani kohtaan. Olen ollut sitä mieltä, että elämäni olisi ollut tosi erilaista (ja paljon parempaa) jos vain he olisivat ymmärtäneet olla toisenlaisia. Olen ollut vihainen ja pahantuulinen heille ja tosiaan katkera sisältäni siitä kun minulla on ollut joissain asioissa semmoista kun on ollut ja kuinka se on vaikuttanut elämääni ja kuinka minusta on tullut semmoinen kuin olen – negatiivisessa mielessä. Paha mieli sisällä ei ole tehnyt hyvää itselleni.

Se mitä jotenkin kuvittelin tajunneeni oli se, että vaikka olen perinyt vanhemmiltani tiettyjä fyysisiä heikkouksia ja altistumisia, niin en minä nyt sentään niin pikkumainen ole, että alkaisin vanhempiani syyttelemään siitä ja olemaan vihainen, että miksi tämmöisen fyysisen ongelman periytitte. Sen verran sentään ymmärrän, etteivät he sille mitään voi ja että mitä geenejä nyt missäkin suvussa kulkee. Syvempi kysymys onkin sitten, miksen voi samalla armollisuudella ajatella asiaa, kun tullaan tiettyihin psyykeen liittyviin asioihin. Miksi olen katkera siitä että joku on ollut jonkunlainen, vaikkei hän ole voinut asialle mitään ja että joku psyykenasia kulkee yhtä lailla suvussa kuin selkärankaheikkouskin. Jokaisella yksilöllä on sitten itse mahdollisuus vahvistaa heikkoja alueita, mutta että ei niistä vihaa pitäisi kantaa yhtään sen enempää kuin perinnöllisistä fyysisistä jutuistakaan. Tämä oli jotenkin helpottava tajuta.

Kaikkihan nämä ongelmat päätyvät kuitenkin samalla sylttytehtaalle: Syntiinlangenneeseen Aadamin ja Eevaan, joiden perillisiä kaikki olemme ja sieltä ne synnit ja sairaudet periytyvät sukupolvelta toiselle. Ja tässä ajassa ei voi muuta kuin opetella armollisuutta itseä ja toisia kohtaan näiden heikkouksien kanssa. ”Rakkaus peittää rikkomukset kaikki”, Raamatussa sanotaan ja ei voi muuta kuin rukoilla että sitä rakkautta saisi. Muuten on katkeruuden mielentila jatkuvasti vaikuttamassa lopun elämää, eikä se olisi yhtään kivaa. Jeesus on sovittanut kaikkien synnit ja sen takia ei tietenkään ole tarkoitus, että itse rankaisee itseään tai toisia heidän heikkouksistaan tai synneistään.

No joo, nämä katkeruudet, anteeksiantamiset, syntien sovitus ja rakkaus ovat niin isoja asioita, etteivät ne tuosta vain tajuntaan tupsahda. Pitkää prosessia on luvassa niiden kanssa niin kuin selkäruodonkin. Mutta kuitenkin aina tuntuu hyvältä kun tuntuu, että on menossa oikeaan suuntaan. Toivottavasti liikkuvamman rangan ja anteeksiantavamman sydämen suuntaan. Niin tukkoista kuin se nyt sitten tässä vaiheessa onkin.

Kukko-tapettiako?

Siitä saakka kun uusi asunto tuli omaksi eli melkein kaksi viikkoa sitten olen suurin piirtein miettinyt vain yhtä asiaa – tapetteja. Haluan asuntoon uudet tapetit ja sitten olen niiden perässä hypännyt ja toisaalta murehtinut, että kenet saa tekemään itse tapetoinnin. Ja olen ihmetellyt että miten pystyy murehtimaan niin paljon tällaisestakin positiivisesta asiasta kuin uuden kodin tapetit.


Aluksi kuvittelin kovasti tietäväni millaiset tapetit haluaisin ja sitten olikin ikävä huomata että tapettikaupoissa, vaikka olikin satoja tai tuhansia vaihtoehtoja ei ollutkaan sellaisia kuin oli ollut minun mielikuvissani. Lopulta löysin sitten sellaiset, jotka tuntuivat ihan hyviltä. Nyt sitten taas murehdin, että jos ne näyttävät sittenkin seinissä aivan kauheilta. Ei nimittäin kuitenkaan ole ihan helppo mielessään täysin tietää miltä lopputulos näyttää. Varsinkin kun en ole ollut sellainen, joka jatkuvasti lukee sisustuslehtiä ja muuten kyttäilee valtavasti ihmisten tapetteja. Kuitenkin huomaan kauheasti haluavani itseä miellyttävää lopputulosta ja pelkään että tuleekin jotenkin ruma ja että sitten onkin valtava itsesyytös päällä, että mitä idiootti tuollaiset menit valitsemaan.

Toinen huoli liittyi itse tapetoinnin tekijöihin, joita ei tuntunut löytyvän näin lyhyellä varoitusajalla. Sekin niin hävettää kun ei osaa itse tapetoida. Eikä nyt sitten uskalla alkaa harjoittelemaan tuollakaan kun pelkää että epäonnistuu ja taas harmittaa kauheasti. Enkä yksin halua kyllä alkaa kokeilemaankaan, lopettaisin heti pieneenkin vastoinkäymiseen. Huomiseksi on nyt kuitenkin sovittu, että kaksi remonttireiskaa tulee tapetointia aloittamaan. Olen kyllä huippukiitollinen Jumalalle, että tämäkin asia järjestyi näin. Toisaalta on ihmeellistä, että miksi pitää murehtia etukäteen, kun asiat kuitenkin järjestyvät – ja ovat aina järjestyneet. Se vaan on niin tyhmää, kun kyllä Isä pitää huolen lapsen asioista. On vain vaikea luottaa.

Tapeteista on tulossa aika värikkäät – toiseen huoneeseen rauhallista sinisävyistä ja toiseen enempi kirjavaa – punaista ja keltaista. Sinisävyhuone pitäisi olla varma valinta, mutta tuota värihuonetta vähän pelkään. Toisaalta haluan väriä ja toisaalta pelkään että jos se sittenkin menee överiksi. Nyt vaan pitää ottaa riski. Yksi tapetti mitä netistä katselin, oli tämä kukot-tapetti. En ole sitä kuitenkaan laittamassa, mutta sitäkin mietin että olisi hauskaa jos olisi kukkoja. Mutta sitten jo olin taas hermostunut vaihtoehtojen paljouteen.

En ole osannut päättää olenko pitänyt tästä tapettitouhusta vai en. Tavallaan kyllä. Ja tykkään siitä, että on kaunista ja tiedän että jossain määrin minulla on silmääkin tällaisille asioille. Toisaalta sitten taas olen ollut hermostunut, kun pelkään tekeväni jotain väärin ja valitsevani huonosti. Että siitä on tullut ahdistava olo. Ja olen huomannut löytäneeni suurimman syyttäjän omasta itsestäni. Että itse niin piiskaa itseään. Koska tässäkin tapauksessa tapetit tulevat nyt todellakin oikeastaan vain minulle. Tietysti toivoo, että joskus käy joku vieras, mutta kuitenkin asun yksin eikä tarvitse muiden mielipiteistä välittää. Niin sitten kuitenkin pelkään niin kauheasti. Yleensä olen pelännyt sitä mitä muut ajattelevat, mutta nyt huomaa, että senkin asian taustalla on suurimpana peikkona itsesyytös. Eihän sillä pitäisi olla mitään väliä mitä muut ajattelevat – varsinkaan tapeteistani. Tuskin kukaan hylkää minua tai sanoo minulle rumasti tai ei halua tulla kyläilemään siksi että minulla olisi epäonnistunut tapettivalinta. Mutta itse voin hävetä sitä tosi paljon ja haukkua itseäni, hävetä tapetteja ja olla kutsumatta ketään kylään kun syytän itseäni niin voimakkaasti väärästä valinnasta.

Monien muidenkin ahdistusteni takana olen minä itse. Tekemässä vahvaa yhteistyötä saatanan kanssa jota myös syyttäjäksi sanotaan. Itse otan piiskan käteeni ja ruoskin itseni syytöksillä, jos vain jostain tulee pieninkin mahdollisuus siihen. Ja niitähän tulee. Jätän monta asiaa tekemättä, koska tietyillä alueilla on niin paljon näitä epäonnistumisen pelkoja. Enpä yksistään juuri mihinkään asiaan uskalla tarttua, vain siitä syystä että pelkään etten osaa. Mutta eihän se olisi mikään syy yksistään. Sitä kautta siitä tulee syy, että pystyn ruoskimaan itseni maanrakoon epäonnistumisen kohdatessa.

Haluaisin vielä osata olla armollinen ja lempeä. Ensin vain ihan itseäni kohtaan. Että voisi hyväksyä epäonnistumiset ja silti tykätä itsestään eikä alkaa syyttämään ja ahdistumaan kauheassa häpeässä.

Kirjoittaminen on melkein ainoa asia, mikä ei pelota minua. Että pelkäisin, että se menee jotenkin kauheasti väärin. Muissa asioissa onkin sitten hyvin vaikea olla oma-aloitteinen. Lähinnä teen mitä muut käskevät, mutta siitä tulee puolestaan se pakotettu olo. Että aina on vai pakko ja pakko. Näin voi olla ihminen puun ja kuoren välissä: niitä asioita mitä tahtoo ei uskalla ja sitten on jatkuva väsynyt pakko-orjaolotila kun päätyy tekemään vain toisten ehdottelemia asioita, joita oikeasti ei haluaisi tehdä. Ehkä siksikin tapettihomma on jännittänyt, koska se on ollut semmoinen juttu minkä olen selkeästi itse vain halunnut. Ilman mitään muuta syytä, kuin että olen vain halunnut. Ihan siistit tapetithan siellä olisi ollut, mutta halusin vain erilaiset. Ja ehkä siksi nyt pelkään, että kun menin haluamaan jotain, niin meneekö tämä nyt sitten kuitenkin pieleen. Saanko todella haluta uudet tapetit? Jos sittenkin vain pitäisi mennä niillä vanhoilla vaan.

Raamatussa sanotaan että ”Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen, että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi.” (Fil 2:13). Jos ei koskaan uskalla tahtoa ja tehdä itse mitään, silloin jää varmasti Jumalan tahtomat asiatkin tapahtumatta. Mutta toki sitten Jumala vaikuttaa sen tahtomisen ja tekemisen, ettei tarvitse pelätä että ei pystyisi siihenkään, kun kyllä Jumala pystyy sen vaikuttamaan. Kuitenkin se tulee tämän mukaan konkreettisena tahtomisen asiana. Ja tällainen voi olla tämmöisille minunkaltaisilleni vähän outokin juttu. Että alkaakin tahtomaan ja jopa tekemään. Raamatunkohta jatkuu ” Tehkää kaikki nurisematta ja epäröimättä, että olisitte moitteettomat ja puhtaat, olisitte tahrattomat Jumalan lapset kieron ja nurjan sukukunnan keskellä, joiden joukossa te loistatte niin kuin tähdet maailmassa.” Meikäläinen on ainakin nurissut ja epäröinyt niin paljon kuin vain mahdollista. Mutta kehotus on siitä huolimatta voimassa. Jumalan lapsi saa tahtoa ja tehdä asioita. Eikä tarvitse mennä eikä saisikaan mennä toisten mielipiteiden mukana. Siinäpä sitä opettelemista sitten riittääkin.

Huomenna menen ostamaan tapetit sinne kirjavaan huoneeseen. Saa nähdä ostanko nyt ne jotka olen suunnitellut vain alanko vielä ahdistumaan ja vekslaamaan. Mutta tulee sitten lopputulemasta minkälainen hyvänsä, ainakin se on minun oma valinta ja koitan opetella sen kanssa itseäni armahtaen elämään.

Upouusi virikehäkki

Olen tänään, 13.5.2011, hommannut uuden asunnon. Tämä tuntuu jotenkin hienolta. Tuleva asunto on kaksio - 45,5 neliötä. Näin laajasti en ole koskaan asunutkaan! Lisätilaa edelliseen asuntoon tulee kokonaista 28 %. En tiedä koska tässä ehtii muuttamaan, mutta tänään on tietysti merkittävä päivä, kun asunto on tullut haltuuni.


Olen onnellinen, että sain kokea johdatusta asuntoasiassa. Murehdin etukäteen, että en mitenkään jaksaisi juosta ympäriämpäri etsimässä ja vahtailemassa lukuisia asuntoja, tekemässä kilpailevia tarjouksia ja kuulemassa kuinka taas meni joku nenän alta. Mitään tällaista ei sitten ollutkaan, vaan kaikki meni jotenkin ihmeellisen hienosti.

Äitini oli lehdessä nähnyt ilmoituksen. Katsoin asuntoa netissä ja se näytti kivalta. Sovin näytön ja kävin katsomassa. Se näytti ihan kivalta edelleen, mutta oli vähän erinäköinen kuin nettikuvista kuvittelin. Kävin katsomassa pari muuta ihan vain että on nähnyt muutakin. Näiden muiden katsominen vahvisti mielikuvaa, että ensimmäinen olikin tosi hyvä. Kävin katsomassa sitä toisen kerran. Se tuntui tosi hyvältä. Neuvoteltiin hinta ja tehtiin kaupat. Ja nyt on avaimet minulla. Ihan ihmeellistä.

Minulla on nyt sitten oma virikehäkki! Virikehäkkihän on uudehko kananpitomuoto. Kanojen pito perinteisissä häkeissä lopetetaan tämän vuoden 2011 loppuun mennessä, kuten olen täällä aiemmin jo maininnutkin. Yksi vaihtoehtoinen kananpitomuoto jatkossa on virikehäkki tai toiselta nimeltään pienryhmäkanala. Siinä kanaa kohti on oltava 36 % enemmän tilaa kuin perinteisessä häkissä ja lisäksi häkissä on orsia, pesä ja kuopsutuspaikka. Kaupassa myytäviin kananmuniin onkin ilmestynyt termit virike tai pienryhmä. Se tarkoittaa näitä uuden mallin mukaisia häkkejä. Tietysti sitten on olemassa myös eri lailla vapaat kanat, jotka eivät ole häkeissä ollenkaan.

Onhan se kivaa kun pääsee perinteisestä kanakoppiasumisesta eroon. Olen asunut soluissa ja yksiöissä viimeiset reilun 13 vuotta. Kaksio, jossa on melkein vielä erillinen keittiökin kolmantena huoneena todella erilaista. Siinähän on sitten jo erikseen pesä, nukkumaorsipaikka ja kuopsutusmaa (Olisiko se parveke tämä kuopsutusmaa..?) No joo, nyt alkaa taas kuulostaa jo vähän liian kanoihin assosioituvalta nämä puheet..

Mutta oli niin mainioita tilanteita kuitenkin vielä tässä jutussa, ja koin niissäkin niin hauskaa Jumalan johdatusta. Pieniä juttuja mutta minulle hauskoja. Kun nimittäin olin ensi kertaa kiinteistövälittäjän toimistolla, niin siellä oli heti tipukarkkeja tarjolla. Ja sitten tänään oli vielä mainiompi tilanne. Oltiin pankissa ja siinä vain, kesken kaiken täysin entuudestaan tuntematon asunnon myyjä lykkää nenäni eteen yhtäkkiä kännykkänsä ja näyttää ylpeänä valokuvaa komeasta kukonharjasta! Siis kukkakasvista jonka nimi on kukonharja! Kyllä mua alkoi huvittaa. Ei kai nyt joka kaupanteossa kukonharjoja esitellä :) .

Olen kiitollinen Jumalalle tästä asuntoasiasta. Oli siinä omat tuskansakin välillä, jouduin yhdessä vaiheessa valtaviin epäilyksen syövereihin ja olin aivan masentunut ja ahdistunut ja peloissani, mutta nyt tuntuu kaikki hyvälle. En tiedä vielä koska muutan, kai sinne vähän uutta tapettiakin ensin haluaisin. Asunnon sijainti on tosi lähellä sitä, missä vietin viime kesänä kesäkanaelämää. Tuttua aluetta siis jo viime vuodesta ja melkein se sama 10 km täältä maatilalta. Mutta että jotain tämmöistä uutta virikettä siis!

Selkärankaiset

Valittelin joskus viime kesänä täällä blogissakin niska-hartiavaivojani. Jatkan nyt vähän siitä teemasta. Vaivat ovat jatkuneet, kun en niille varsinaisesti ole yhtään mitään tehnyt. Tai siis olen jatkanut vain istuvaa elämääni ja samalla jatkanut kipujen elämää. Ajattelin etukäteen, että kun Raamattukurssin ajaksi pääsen kolmeksi kuukaudeksi pois tietokoneelta, se auttaisi. Mutta ei se auttanut, kun sielläkin tuli vain niin istuttua, ei tietokoneella mutta muuten.


No, Raamattukurssin jälkeen ajattelin, että menen sitten johonkin höyhennykseen. (Hierojilla olen käynyt satunnaisesti, muttei niistä varsinaista apua ole ollut, ehkä pientä lievitystä hetkeksi.) Menin nyt viikko sitten yhdelle osteopaatille. Hän sanoi kuinka heti näkee, että hartialihakset ovat todella jännittyneet. Kaulalihakset ovat myös aivan kireät. Ja sitten selkärangassa on skolioosia eli se on mutkalla jostain kohtaan. Osteopaatti piti ihmeenä sitä, että kipuja ja vaivoja (esim. päänsärkyä) ei ole enempää, vaikka lihasjumit ovat näin suuret. Selkärangan kierous ei kuulemma näytä synnynnäiseltä vaan jotenkin toispuoleisesta elämästä tulleelta, siis että on toisella puolella heikommat lihakset kuin toisella tai jotain sellaista.

Ja sit tarttis vaan saada aikaiseksi liikkua.. ja olla ryhdikäs. Onhan se ihmeellistä että ihminen voi istumatyössä tulla niin huonoon kuntoon ettei jaksa istuakaan – siis ryhdikkäästi tai olla muuten ryhdikäs. Mutta näin se vaan menee. Enkä vissiin ole ainoa tässä maassa, jolla on niska-hartiavaivoja. Miten se liikkuminen vain on niin vaikeaa. Silloin kun on istumatyössä. On nurinkurista että ihminen työkseen istuu ja vapaalla pitäisi sitten kauheasti vastapainoksi liikkua. Luonnollisempaa olisi arkinen liikunta. Toivottavasti tässä ”uudessa elämässä”, jossa ei ole toimistotöitä olisi edes vähän enemmän liikuntaa. Siis että se vaan jostain tulisi kivalla tavalla eikä pakolla kun se vain ei minulla toimi. Tykkään esim. käydä uimahallissa ja jumpassa – noin pari kertaa vuodessa.. Yksin vain ei meinaa saada mitään aikaiseksi.

Tämä velttous ja kierous herättää kaikenlaisia ajatuksia. Kun jotenkin tuntuu, että sen lisäksi että selkäranka on veltto ja kiero, sitä on sellainen muutenkin. Siis koko olemus. Kieroonkasvamista olen ajatellut useinkin. Että Raamatusta löytyy sellainen malli, johon voi omaa elämäänsä verrata ja huomata sitten kuinka kierossa se on ja mistä elämän kivut johtuvat. Minä en aiemmin tiennyt, että selkärankani on kierossa, tiesin vain että on kipuja. Ilman Jumalan Sanaa en taas tietäisi, missä kohden elämäni on kierossa. On helppo ajatella, että oman elämän moraali on ookoo, esim. jos noudattaa niitä sääntöjä ja käyttäytymismalleja, joita omassa lapsuudenkodissa on ollut. Ja kuitenkin sieltä on voinut saada ja on todennäköisesti saanut vääriäkin malleja. Esimerkkejä löytynee yhtä paljon kuin on perheitäkin. Joku esim. on voinut kotona oppia, ettei saa valehdella ja varastaa, mutta sitten esiaviolliset suhteet ja humaltuminen on ookoo. Joku on voinut oppia että rahanahneus verhottuna äärimmäiseen säästäväisyyteen on hyvä juttu. Joku on voinut oppia että on syntiä nauttia elämästä. Jne jne. Kaikki kieroutumat aiheuttavat kipuja ja ongelmia elämään. Ajattelisin, että vain rehellinen oman itsensä tutkiskelu Raamatun äärellä voi avata näitä lukkoja. Tai onhan sekin aina Jumalan ihme, että kukaan edes vaivautuu tällaisia miettimään. Että ensin saa huomata, että on syntinen ja tarvitsee Jeesusta syntien sovittajaksi. Sen jälkeen voi tapahtua muutakin rangan suoristumista, kun Jumala siinä auttaa ja Pyhä Henki paljastaa asioita, joissa on kieroutumia.

Toinen asia on sitten tämä liikunta. Sitä ei itsellä liikaa ole ollut fyysisesti eikä myöskään oikein muutenkaan. Tarkoitan tällä muulla semmoista palvelevaa rakkautta, johon Jeesus omiaan kehottaa. Hengellisyys on nykyään monesti niin paljon istumista ja pään tietoa. Tämä on tietyllä lailla paha yleistys, koska onhan paljon ihmisiä, joita Jumalan rakkaus toisia kohtaa laittaa toimimaan monella lailla. Tästä huolimatta näen kuitenkin myös paljon penkeissäistumiskristillisyyttä. Että siitä uskovat tunnistetaan uskoviksi, kun he istuvat kauheasti erilaisissa tilaisuuksissa ja koulutuksissa. Ja kuitenkin Raamatun sanoma on toiminnallinen ja palveleva rakkaus: ”Älkäämme rakastako sanalla tai kielellä, vaan teossa ja totuudessa.” (1 Joh. 3:18) ”Jos veli tai sisar on alaston ja jokapäiväistä ravintoa vailla ja joku teistä sanoo heille: ”menkää rauhassa, lämmitelkää ja ravitkaa itsenne”, mutta ette anna heille ruumiin tarpeita, mitä hyötyä siitä on? Samoin uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut.” (Jaak 2:15-16).

Kaikki kehotukset Raamatussa ovat mielestäni hyvin konkreettisia ja toiminnallisia, ja sitten niitä kuitenkin niin istuen vain kuunnellaan ja siinä melkein kaikki. Olen vähän sitä mieltä, että Seurakuntaruumiskin kärsii skolioosista ja velttoudesta. Mutta Ruumis taas koostuu yksilöjäsenistä ja minä itse täällä olen ainakin malliesimerkki jokseenkin toimimattomasta uskovasta. Mieluiten istun ja kuuntelen puheita. Ja sitten kärsin istumisen tuottamista vaivoista..

Jotenkin ei voi muuta kuin rukoilla että Jumala muuttaisi sydäntä. Että tulisi palveluhalua ja rakkautta sydämeen, joka on niin kylmä ja kova. Että oikeasti välittäisi ihmisistä. Että edes jotenkin haluaisi jotakuta joskus auttaa – siis sydämestä eikä velvollisuudentunteesta tai periaatteista johtuen. Onhan tämä elämäni niin perin itsekästä, kun sitä rehellisesti katsoo.

P.S. Erinäiset kukot ovat tuoneet hauskoja pieniä hetkiä tähän kylvöajan vähän raskaaseen aikaan. Eilen kuulin naapurin kukon kiekumista. Se oli hauskaa. Ja pari päivää sitten kun astuin illalla ulos yhdestä hengellisestä tilaisuudesta (jossa olin ollut istumassa veltosti kovilla penkeillä) näin juuri nousemaan lähdössä olevan kuumailmapallon, jossa luki isolla ”Kukko”. Se oli olutmerkin mainos, mutta siitä huolimatta oli hauskaa kun taivaalla näkyi sitten pitkään iso keltainen pallo, jossa luki ”Kukko.” Harmi vain että kamera ei ollut mukana. Ajattelin että olisi vinkeää lähteä tuon Kukko-pallon kyytiin joskus.

P.P.S. Nyt on kyllä niskat aikas kipeet. Kevätkylvöt ottavat osansa. Yksi vielä mikä vaikuttaa niskoihin on stressi. Tarttis vaan olla mieli aina rento eikä murehtia mistään niin niskatkin olis paljon paremmat. Kyllä siihenkin Raamattu tosi paljon kehottaa. Että "älkää mistään murehtiko". Miten vaan sitä luottamusta Jumalaan sitten kuitenkin on niin vähän että aina ressaa jotain..? Mutta silti rentoutta kohti..

Kuin Ellun kana

Tämä kevätkausi on ollut elämässäni vähän erilainen kuin useampi aiempi vuosi. Hain ja sain opintovapaata palkkatyöstäni ja olin sen seurauksena 3 kuukautta Raamattukurssilla. Tarkoitus oli saada tauko elämän normaalipyöritykseen ja se ihan siinä toteutui. Kolmen kuukauden hautomisen jälkeen kuoriutui myös toinen päätös ja se oli sellainen, että irtisanouduin palkkatyöstäni kokonaan. 8 vuoden ajan olin noin 7,5 kk vuodesta tässä samassa palkkatyössä maatalousalan järjestössä. Eikä sitten kuitenkaan ollut mitenkään ihan helppoa päättää irtisanoutumisesta. Mutta nyt se on tehty. Ei tarvitse enää stressata niillä asioilla, mitä siihen työhön liittyi. Olla vain kuin Ellun kana.


Kyllä sekin on Jumalan ihme, että nyt pystyin tähän irtisanoutumiseen. Ja siihen, että vaikka nyt ei ole mitään muuta tämän maatilan lisäksi tiedossa, niin on vain ihmeellinen rauha. Pitkään ajattelin, että sitten irtisanoudun, kun ilmaantuu jotain tosi huippu mielenkiintoista minne menen mukaan. Ja ajatus siitä, että olisin vain täällä maatilalla ja vanhempien päivittäisessä läheisyydessä oli aivan mahdoton. Nyt kuitenkin mieli on muuttunut niin, ettei tämä olekaan enää kamalaa. Ja juuri nyt koen vielä jotain sellaista väsymystä, etten mihinkään kovin työllistävään uuteen juttuun ihan heti haluaisikaan mukaan. Haluaisin vain kerätä voimia ja levätä. Olla kuin Ellun kana.

Tässä nyt sitten vain ihmetellään, että mitä Jumala tekee ja koitetaan muuten arkiaskareita hoidella. Ja ihan itsekin miettiä, mitä se uusi voisi olla. On hauskaa huomata, että jostain pukkaa edes pientä innostuksen versoa myös käytännön asioiden tekemistä kohtaan. Onhan se mulle edelleenkin vaikea alue, mutta jos tässä jotain positiivista olisi kuitenkin havaittavissa. Siinä vaiheessa ainakin on tapahtunut ihme, kun blogin kirjoittamiset jäävät vain sen takia, kun on niin kiva muuten vain siivota ja laittaa ruokaa ja puuhastella käsillään kaikenlaista. Ja silloinkin on tapahtunut ihme, kun jotenkin uskovien piireissä on tullut jotenkin enemmän toimintaa ja yhteyksiä itsellekin, ettei tarvitse täällä enää valitella kaikenlaisia epäkohtia vaan onkin käytännössä mukana rakentamassa seurakuntaa. Yhdessä muiden kanssa. Suurimpia muutoksia odotetaan siis eniten oman korvieni väliin. Molemmissa asioissa :) .

Mutta nyt on vain jotenkin ihmeellinen rauha sisimmässä. Tuleva kylvöaikakaan ei ainakaan tänään stressaa – ihme sekin. Kiitos Jeesus kaikista näistä valtavista ihmeistä!