Tasan vuosi sitten tänään olin viimeisen työpäiväni ex-työpaikassani. On sitten vuosi vierähtänyt ilman palkkatyörutiinia. Eikä yhtään ole tullut sellaista oloa, että haluaisi sillä lailla samanlaisesti työelämään takaisin. Päivät kuluvat kyllä näinkin. Tietysti jotain uuttakin odottaa, muttei oikein edes tiedä että mitä. Tämä nykyinenkin tuntuu kovin hyvältä. Joskus jopa huomaan ajattelevani, ettei minulta puutu nyt mitään. Juuri tässä hetkessä juuri tämä on hyvä. Näillä voimavaroilla juuri tämä tilanne on hyvä. Tuntuu ihmeelliseltä, että tulee tällaisia kiitollisuuden hetkiä. En ole aiemmin elämässäni oikein kiitollinen osannut koskaan olla. Siksi sellainen ajatus tuntuu uudelta ja ihmeelliseltä. Mikään ulkoinen ei ole muuttunut, mutta jostain on noussut silti kiitollisuuden ajatus. Ajoittainen, mutta kuitenkin.
Olen asunut tässä asunnossa pian 8 kk. Ja tämä asunnon sisustus ja järjestely on edelleen kesken. On tiettyjä asioita, joita vain en ole saanut aikaiseksi. Peili on kiinnittämättä seinään, kun en ole jaksanut hommata ketään poramiestä paikalle. Toisesta huoneesta puuttuvat taulut seinältä, kun en ole vain saanut aikaiseksi. Tarkoitus oli kehystää joitain valokuvia tauluiksi, mutta se ei ole edennyt. Ja sitten kaapeissa on edelleen tavaraa, jotka muutossa vain survoin niihin tarkoituksena järjestellä kaapit myöhemmin, mutta se päivä ei ole vieläkään tullut. Jonkun verran olen kyllä järjestänyt, mutta pari hyllyä on vielä kirjakaaosta.
Mielessäni olen verrannut tätä kaappien sisällön järjestelyä oman mielen asioiden järjestelyyn ja siivoamiseen. Niin kuin tavarat ovat kaapinovien takana muilta piilossa, samoin ovat ajatuksetkin omassa päässä muilta piilossa. Siivoamiseen ryhtyy oikeastaan vain sitten, kun joku asia pakottaa siihen – paikat pursuavat yli ja elämä käy hankalaksi. Joulukuun lopussa järjestelin uudelleen laatikoston, joka minun on ollut tarkoitus järjestellä vähintään viimeiset 10 vuotta, mutta sitä päivää ei vain tullut ennen kuin oli pakko. Hommasin itselleni nimittäin uuden kirjoituspöydän ja siinä yhteydessä laatikostotilani väheni aika paljon ja jouduin vihdoinkin aloittamaan uudelleen järjestelyn. Lopulta sitten tuli yksi laatikosto siivottua.
Siivoamisen yksi hankaluus on tietysti se, että joutuu käymään kaikki tavarat läpi ja valikoimaan mitä heittää/antaa pois ja mitä jättää. Kaikkiin liittyy jotain muistoja ja montaa asiaa voi kuvitella tarvitsevansa jatkossa. Siinä se aika sitten meneekin. Samoin kun käy läpi mielen kaapistoja eteen tulee paljon vanhoja asioita, kipeitä ja hyviä. Huonoista muistoista pitäisi päästä eroon, mutta joskus ajatukset ovat niin takertuneita toisiinsa, että on suorastaan mahdoton heittää jotain ajatusta noin vain pois. Joutuu selvittelemään vyyhtejä hyvin pitkään, että saa ikävän muiston irralleen hyvästä muistosta. Läheisiin ihmissuhteisiinhan nämä usein liittyvät. Esimerkiksi oma vanhempi on voinut aiheuttaa kipeitä muistoja, jotka aiheuttavat oireita edelleen. Kuitenkin kipeä muisto on kiinni ajatuksissa vanhempaan joka on kuitenkin tärkeä ja rakas ihminen. Voi olla pitkä selvittely työ siinä, että saa kipeän muiston ja saman ihmisen tärkeyden tavallaan irti toisistaan. Ei kukaan voi heittää vanhempiaan ”roskiin” heittämättä samalla itseään ”roskiin”. Roskiin pitäisi heittää vain satuttanut muisto anteeksiantamisen kautta. Mutta tosiaan näiden asioiden erottaminen toisistaan voi viedä aikaa ja energiaa. Ja kun tietää että kaapissa on kaaos, helpommin jättää siivouksen edes aloittamatta. Eikä siihen oikein joka elämäntilanteessa pystykään. Kyllä suuremmat siivoukset tarvitsevat kunnolla aikaa ja rauhaa siihen.
Olen kiitollinen Jumalalle, että hän on antanut voimia ja apuja kaikenlaiseen asioiden selvittelyyn. Oikeastaan ajattelen, että Jumalan Pyhä Henki on se joka siivouksen varsinaisesti tekeekin. Ainakin Raamatun neuvot ja asiat ovat kovasti auttaneet tässä asiassa. Että yhtään edes tietää millaiseen suuntaan pitäisi olla menossa. Jos Raamattu ei puhuisi anteeksiantamattomuudesta, kateudesta ja katkeruudesta huonoina asioina, kuinka edes tietäisin että näistä tulisi pyrkiä eroon ja että esim. juuri ne aiheuttavat minulle kipua. Pitkään olin täysin sokea näille asioille ja ajattelin että ne vain kuuluvat mieleni kaappeihin muistojen joukkoon, joita kuuluu säilyttää ja säilyttää.
Kaikenlaisia asioita ja muistoja tuli laatikostoa siivotessa vastaan. Hyviäkin juttuja, mitkä oli oikeastaan unohtanut. Muistiin palasi matkoja ja ihmisiä vuosien takaa. Että on ollut paljon hyviä hetkiä. Kaiken mielen likaisuuden seastakin löytyy sitten lopulta kiitollisuus. Pinttyneen lian ja pölykasojen alta.
Siivoukset ovat edelleen pahasti kesken. Ja tietysti joku keskeneräisyys jää aina – aina tulee uutta pölyä. Mutta haluaisin kyllä vielä saada kaappini järjestykseen ja ajatusmaailmanikin siihen kuntoon, ettei sitä tarvitse hävetä kuin kaappien kaaosta konsanaan. Että voisi kevyin mielin mennä eteenpäin ilman vanhojen asioiden painolasteja. Siivoukset siis jatkukoot. Ja josko vaikka jo tänään yrittäisi taas pitkästä aikaa kokeilla yhden hyllyn järjestelyä. Saa nähdä kuinka käy. En lupaa kyllä mitään..
”teidän tulee panna pois vanha ihmisenne, jonka mukaan te ennen vaelsitte ja joka turmelee itsensä petollisia himoja seuraten, ja uudistua mielenne hengeltä ja pukea päällenne uusi ihminen, joka Jumalan mukaan on luotu totuuden vanhurskauteen ja pyhyyteen.” (Ef. 4:22-24)
