Kesäasuun

Tänään olen asunut tasan vuoden päivät tässä asunnossa. Nyt kylvöjen jälkeen olen saanut taas aikaiseksi hiukan järjestellä jotain täälläkin. Esimerkiksi laittaa vihdoinkin parvekkeen sellaiseksi, että sielläkin voi oleskella. Ja sitten olen laittanut jotakin vanhoja vaatteita pois.

Vanhojen juttujen pois laittaminen on vain niin tosi vaikeaa. Kun ei tiedä, että vieläkö tarvitsisi vai mitä tehdä. Laitanko pois jotkut vähän muodollisemmat vaatteet, joita tarvitsin entisessä palkkatyössäni, mutta en ikinä muuten? Laitanko pois kuluneita rähjiä, joita olen tottunut käyttämään maatilalla, mutta joita en oikeasti ollenkaan haluaisi käyttää? Saanko riisuuntua niistä rooleista, joita nämä vaatteet edustavat ja olla jotakin muuta? Vai vieläkö niihin pitää jatkossa verhoutua?

Vanhoista ajatusmalleista riisuutuminen on tosi vaikeaa. Vaikka joku käsitys itsestä on ikävä ja raskas, silti siitä irtautuminen ei ole helppoa. Olen pitkään elänyt käsityksessä, että elämässä kuuluu olla joku ulkonainen menestys, esim. työstä tuleva ulkopuolinen hyvä kuva. Nyt kun sellaista ei ole ollut reiluun vuoteen ja oma työelämäminä on hukkateillä, olo on kuitenkin omalla laillansa kevyt, koska ei ole sitä painettakaan että tarvitsisi jotenkin menestyä. Tietysti toivoo, että vielä joskus löytyy se mielekäs tekeminenkin, mutta riisuutuminen vanhasta on tehnyt erittäin hyvää.

Monesta muustakin ajatusmallista haluaisin riisuutua. Painolasteja on ihan hassuista asioista, mm. siitä että tarvitsisi osata myös ns. miesten töitä, että pitäisi osata tiedollisesti montaa asiaa, että pitäisi olla ahkera ja kiltti kaikille, tehokas uskonsa todistaja jne. On niin monenlaisia ajatuksia, mihin on takertunut että pitäisi olla sitä ja pitäisi olla tätä. Mielen taakat ovat siitä ihmeellisiä, ettei niitä oikein näe itsekään ennen kuin todella musertuu alle (varsinkaan kun ei ole sellaista lämmintä lähi-ihmissuhdetta, joka todella toimisi peilinä). Itsellä ainakin tällaiset väärät ajatusmallit ovat muotoutuneet ihan lapsesta saakka ja niihin sitten vain kertyy ja kertyy matkan varrella lisää taakkaa, kunnes lopulta jossain vaiheessa ei enää jaksakaan. Ja sitten vasta alkaa tajuta, että ajatusmallit eivät olleet hyvät. Kuitenkin kun persoona on pitkälle rakentunut tietynlaisen identiteetin varaan, sitä rakennusta ei voi purkaa yhdessä hetkessä. Itsessä tuntuu, että Jumala on sisimmässä rakentanut toista minuutta ja ulkoisesti on menty toisilla, mutta että nyt sitten on saanut jo olla jonkun aikaa purkamassa sitä väärää mallia pois. Vaan silti siihen jotenkin myös tarrautuu, kun elämässä kuitenkin moni asia muistuttaa edelleen siitä vanhasta.

Käsittäisin niin, että yksi tehokkaimmista vanhasta riisuutumiskeinoista on anteeksiantaminen. Että saisi antaa anteeksi niille, jotka ovat minua rikkoneet ja sitä väärien ajatusmallinen rakentumista edesauttaneet. Kun takerrun syytökseen ja anteeksiantamattomuuteen mielessäni, takerrun myös synnin seurauksiin itsessäni. Jos olen jatkuvasti katkera vaikka sellaisestakin, että äitini oli keittiössä huonotuulinen eikä opettanut minulle positiivisessa hengessä käytännön taitoja, vihaan keittiössä olemista lopun ikääni. Jos annan hänelle anteeksi, voin aloittaa puhtaalta pöydältä ja miettiä itse omaa paikkaani elämässä. Näitä esimerkkejä löytyykin sitten pitkä lista. Pitäisi oikeastaan kirjoittaa se itselle ylös, niin sitten voisi keskittyä anteeksiantamiseenkin.

Jumala ei anna kauheasti vaihtoehtoja, jos haluaa elää Hänen mielensä mukaista rakkauden ohjaamaa elämää. Rakkaus ja anteeksiantaminen ovat samaa asiaa. Jeesus sovitti kaikki synnit ja sen takia Jumala antaa kaikki anteeksi. Se on rakkautta. Jos väitän rakastavani jotain, mutta en anna anteeksi itseeni kohdistuvia rikkomuksia, niin eihän se tietenkään mitään oikeaa rakkautta ole, teeskentelyä ja ulkokultaisuutta vain.

Raamatun kreikan sana anteeksiantaminen tarkoittaa kuulemma irti päästämistä. Jotenkin se avaa asiaa lisää, koska välillä en kunnolla ollenkaan tiedä, mitä anteeksiantaminen on. Että päästää irti toisen ihmisen siitä asiasta, joka on minua satuttanut. Vapauttaa toisen ja samalla itsensä. Jotakin sellaista..?

Voi että, jotenkin tuntuu että olen vihonviimeinen ihminen kirjoittamaan tästä asiasta. Niin huonosti käsitän tätä vielä itsekään ja olen edelleen niin monenlaisissa anteeksiantamattomuuden siteissä. Mutta kai se silti on eteenpäin asiassa, että tämänkin jotenkin edes tiedostaa. Ja että saa uskoa että Jumala kuitenkin voi antaa voimaa ja tahtoa ja rakkautta tähänkin asiaan. Jeesus kuitenkin antoi kaikki minun syntini anteeksi. Mitä syvemmälle sitä tajuaa, niin varmasti haluaa antaa myös anteeksi muille. Näin luulisin. Ainakin haluaisin riisuutua vanhoista ja pukeutua uuteen. Kevyeen ja herkkään. 

"Armelias mies tekee hyvää itsellensä, mutta armoton syöksee onnettomuuteen oman lihansa." (Snl. 11:17)