Kesäpäivänseisaus – vuoden pisin valoisuus. Ja sitten alkaakin
päivät taas lyhentyä.. Tämä vaikuttaa aina vähän hassulta ja masentavaltakin
ajatukselta, kun valo jo kääntyy laskuun, vaikka tuntuu, ettei kesä ole vielä
kunnolla alkanutkaan. Jotenkin olen ajatellut sitä sitten niin, että valo
kulkee edellä ja lämpö tulee perässä. Valo ja lämpö, niin kuin totuus ja
rakkaus. Ei voi tulla aitoa rakkauden lämpöä, jos ei ole totuuden – Jeesuksen - valoa (”Minä olen maailman valo”).
Tänään on valon päivä täällä ja kolmen päivän päästä minun
pitäisi olla ainakin jokseenkin varmassa lämmön paikassa: rannalla Italiassa.
On ihmeellisen hienoa, että jälleen, nyt kolmannen kerran, saan olla lähdössä
viikoksi Riminille uskovien tuttujen ja vähemmän tuttujen seurassa. Ohjelmassa
on rantalomaa, rukousta ja raamatun äärellä olemista. Parasta on Jeesuksen
läsnäolo, joka tekee matkasta aina mielenkiintoisen. Pelkälle rantalomalle en
Riminille lähtisi, mutta kun siinä on näin täydellinen lisä, niin valtavan
mielelläni taas lähden. Kunpa saisi olla oikein kuulolla siitä, mitä Jumala
haluaa sanoa, mitä hän opettaa, miten hän kasvattaa, miten rakastaa.
Sulatan pakastinta samaan aikaan kun tätä kirjoitan. Tai
ihan itsekseen ne jäät tuolla sulavat lämmön vaikutuksesta. Kai sitä jotain
sellaista toivoisi itsellekin – lämpöä kylmälle sydämelle, että jäät
sulaisivat. Lämmössä kyllä sulaa – lämpösäteilyllä jäähileet ja rakkaudella
sydämet.
Huomenna on juhannusaatto. Kun on matka tulossa, niin ei nyt
sillä lailla ollenkaan murehdi, ettei ole mukavaa juhannusta jossain veden
äärellä. En tiedä miksi pitää olla joku fiksaatio parhaassa seurassa vietetystä
mökkijuhannuksesta, todellisuus, ettei sellaista ole ja ristiriita siitä. Taitaa
olla lapsuudentrauma sekin, josta todellakin voisi jo irrottaa eikä jäädä
kiinni huonoihin muistoihin. Kiitollisuutta saa opetella joka päivä siitä mitä
on. Parin viime vuoden juhannukset ovatkin menneet sopivasti Riminillä, ettei
ole tätä asiaa tarvinnut hetkeen kohdata ja tänäkin vuonna tilanne on oikein hyvä.
Huomenna menen pistäytymään illalla yhdessä hengellisessä
juhannustilaisuudessa. Se on järven rannalla, joten pitää koittaa nauttia siitä
maisemasta hetken verran. Talviturkin heitto jää kyllä tänä vuonna
Adrianmereen.
Odotan Italian matkalta valoa ja lämpöä – sisäisesti ja
ulkoisesti. Odotan uusia maisemia ja uusia ajatuksia. Odotan hyviä ruokia ja
jäätelöä. Odotan lepoa ja Jeesuksen läsnäolon rauhaa ja puhuttelevia
Raamatunkohtia, oivalluksia sieltä. Iloa ja naurua. Ja ihmettelen, että
uskallan odottaa hyvää. Se ei ole minulle mikään itsestään selvyys. Mutta minä
odotan hyvää.
