Kanat ovat tulleet elämääni äidin kautta. Usko Jumalan
olemassaoloon on tullut elämääni äidin kautta. Päiväkirjan kirjoittaminen on
tullut elämääni äidin kautta. Ja tietysti niin valtavan moni muu asia. Silti
meillä on ollut vaikea suhde.
Tänään pyysin äidiltä anteeksi puheitani tässä viimeisten
vuosien aikana. Viimeiset neljä vuotta on ollut itsellä murrosikä, jota ei
teininä ollut. Kovasti olen sitä yrittänyt siloitella ja käyttäytyä kuin
aikuinen, mutta hyvin huonolla menestyksellä. Vanhoja asioita on noussut koko
ajan pintaan ja niistä olen myös sanonut tai muuten vain ollut vihainen. Onhan
se satuttanut. Mutta jotenkin tuntuu, että tämäkin alkaa olla helpottamassa.
Jos olisin nyt vähitellen pääsemässä murrosiästäni yli. Että voisi kunnioittaa
äitiä ihan omana itsenään. Jos olisi jo irrottautunut, eikä enää syyttäisi,
vaan eläisi omaa elämäänsä ja kantaisi itse vastuun omasta käytöksestään.
Ainakin itsestä tuntuu nyt paremmalta tässä asiassa kuin pitkään aikaan, oikeastaan
paremmalta kuin koskaan.
Minun äitini olen 78-vuotias. Olen kiitollinen, että hän on
saanut elää näin pitkään. Elämässäni olen paljon pelännyt sitä, että äiti
kuolee. Hän sai minut 41-vuotiaana ja siskoni 43-vuotiaana. Muihin kylän äiteihin
verrattuna hän oli vanha ja hän usein sanoi, että hän on vanha äiti. Lapsen
korvissa vanha kuulosti samalta kuin ”kuolee pian”. Olihan sitä elämää sitten
kuitenkin jäljellä ihan tarpeeksi lapsen kasvattamiseen aikuiseksi. Kiitos
Jumalalle siitä. Kuitenkin vinkkinä – jos saat lapsen yli nelikymppisenä, älä
toitota pienelle lapsellesi, että olet vanha äiti. Lasta ikäsi ei haittaa
yhtään, tärkeintä on että on äiti. Nimimerkillä Kokemusta on.
Ilmeisesti lähestyneen äitienpäivän kunniaksi maakuntalehti
julkaisi pari päivää sitten jutun lapsettomuuden lisääntymisestä Suomessa.
Tekstin mukaan joka viides suomalaispari on haluamattaan lapseton ja vuosittain
3000 uutta paria hakee lääketieteellistä apua lapsettomuuteen. Kieltämättä ison
kuuloisia lukuja. Asiantuntijoiden neuvo kuulostaa kuitenkin yksinäisen naisen
tai varmaan ihan kenen tahansa korvaan hassulta: ”Aikaistakaa lapsentekoa”.
Nämähän on juuri näitä asioita, jotka jokainen vuosisuunnitelmaan merkitsee.
Koska äitini puhui vähän negatiiviseen sävyyn vanhana äitinä
olemisesta, olen aina kauheasti halunnut, että itse olisin voinut toimia toisin
ja saada lapsia mielellään 30-35–vuotiaana, tai ainakin alle 40-vuotiaana.
Ensimmäinen haarukka meni jo ja toinenkin on jo hyvää vauhtia pitkällä. ”Aikaistakaa
lapsentekoa” –kommentit ovat hedelmällisyystieteen näkökulmasta täysin päteviä,
mutta yksilöelämän tasolla utopistisia. Tai ainakin minun näkökulmastani ovat.
Lehtijutussa kerrotaan faktoja naisten hedelmällisyydestä: ”Naisilla
hedelmällisyys alenee rajusti 35 ikävuoden jälkeen. Alle kolmikymppisistä
naisista 80 % tulee raskaaksi vuoden sisällä yrityksen alusta, yli
35-vuotiailla enää joka kolmas. Mitä vanhempi nainen on, sitä todennäköisemmin
raskaus myös keskeytyy. 45-vuotiaiden raskauksista 75 % menee kesken.” Näitä
tilastoja lukiessa meinaa ahdistaa. Toisaalta voi ajatella itsensä olevan ihme.
Ei ole mikään itsestäänselvyys että olen olemassa. Toki kenenkään muunkaan
olemassa olo ei ole itsestään selvyys. Vaikka ihmisiä on niin paljon, jokainen
on kuitenkin aina Jumalan ihme.
Seuraavaksi jutussa puhuttiin munasolujen pakastamisesta
mahdollista tulevaa käyttöä varten. Tarpeeksi kun näitä tilastoja lukee, ei ole
tällaisetkaan ajatukset enää kovin kaukana. Mutta en nyt sitten kuitenkaan ole
ihan siinä pisteessä. Jotenkin ajattelen, että Jumalalla olisi vielä muitakin
keinoja käytettävissä. Ja sitäkin, että tässä maailmassa on jo valmiiksi paljon
lapsia, joita kenties voi auttaa jollain lailla. Äitinä voi olla muullakin
lailla kuin biologisesti. Silti ihmetystä aiheuttaa myös tieto, että Suomessa
abortoidaan vuosittain noin 10 000 vauvaa ja heitä syntyy noin 60 000.
Kotimaisesta adoptiolapsista on valtava pula ja varmasti hyvä koti löytyisi
jokaisella, joka jättäisi lapsen henkiin, vaikka ei itse sitten haluaisi häntä
kasvattaa. Aborttia suunnittelevat tarvitsisivat paljon tukea ja turvallisuutta,
jotta päätös voisi olla elämän puolella.
Raamatussa on useampia hedelmättömien naisten
henkilöhistorioita, jotka Jumala kääntää niin että he kuitenkin saavat lapsen.
Jotenkin tuntuu, että Jumala haluaisi antaa jokaiselle naiselle mahdollisuuden
tulla äidiksi tavalla toisella – joko biologisen lapsen tai sitten vaikka
hengellisen äitiyden kautta – äitiyden tapoja on niin monia. Jään ihmettelemään kuinka se minun kohdallani toteutuu.
