Tämä kevät on ollut erilainen. Ja se on ihme. Kylvöistä on
tehty yli puolet, enkä ole ollut traktorissa ollenkaan. Voiko tämä olla
tottakaan. Semmoisia kylvöaika-ahdistuksia mitä niin monena vuotena on ollut,
ei nyt ole tarvinnut käydä läpi. Tilanne on erilaisten asioiden summa. Olen vihdoinkin
saanut sen verran rohkeutta, että olen uskaltanut olla tarpeeksi rehellinen ja
kertoa, että en halua pellolle. Toinen asia on, että kun nyt on siskontyttö ja
hän tarvitsee hoitoa, niin siitä on tullut uutta tekemistä. Lapsen äitikin on
ollut pellolla vain hyvin vähän, työn ovat hoitaneet isäni, palkattu työmies ja
lankomieskin minkä on päätyöltään ehtinyt. Ehkä vauva talossa on kirkastanut
tilannetta että yleisesti ottaen naisilta ei nyt ole odotettu panosta pellolle.
Välillä pitää pinnistää, ettei päälle painavat syyllistävät ja
velvollisuudentuntoiset ajatukset saa orjakseen. Kaikki on hyvin näin. Joskus
vaan tulee silti mieleen, että pitääkö hakea hyväksyntää menemällä pellolle,
vaikkei itse haluakaan. Koitan silloin muistuttaa itselleni, että olen
hyväksytty ja arvokas ihminen ihan näinkin. Isä Jumala rakastaa. Homma sujuu
hyvin näinkin.
Pahinta on se, kun joutuu pakosta tekemään asioita – tulee se
pakko sitten oikeasti toisten kautta tai pakkona oman pään sisältä. Tästä
pakosta olen ehkä pikkuhiljaa pääsemässä irti – en tosin varmaan vieläkään ole päässyt
kaikesta pakosta irti. Syy siihen voi olla se, että edelleenkään ei ole kovin
voimakkaana sitä mieltä että haluaisi tehdä jotakin. Asiat vaan jää tekemättä.
Ja kun ne jäävät tekemättä, sitten jossain vaiheessa tulee pakko tehdä. Jos
olisi halua tehdä juttuja, ne eivät tuntuisi niin pahoilta. Ei tarvitsisi
syyllistää itseään tekemättä olevista asioista, ei tarvitsisi haukkua itseään
saamattomaksi ja laiskaksi. Jos olisi se sisäinen ajatus, että olisi ihan kiva
tehdä jotain. Kunpa voisikin mennä jonkun tekemisistä innostuneen ihmisen pään
sisään ja ihmetellä millaisia ajatuksia siellä juoksee. Ja imeä niitä itseensä.
Minulla pyörii vieläkin tekemisestä niin paljon negatiivista. Ja suurin osa
liittyy siis kodinhoidollisiin asioihin. Niistä voi masentua joka päivä, koska
ne ovat aina edessä ja nähtävillä. Tekemättä ja sekaisin. Voisiko joku tehdä
DVD:n , CD: tai ihan minkä tahansa, jossa positiivisella tavalla innostutaan
imuroinnista, vaatekaapin järjestämisestä, kaurapuurosta, ikkunoiden pesusta ja
ihan kaikesta..? Oikeasti..
Aikaansaavuus ja oma-aloitteisuus eivät todellakaan ole
minun vahvuuksiani vaan aivan päinvastoin. Jotenkin tarvitsisi oppia silti
hyväksymään nämä kaikki heikkoutensa ilman että niin kauheasti syyllistää itseään,
muita tai olosuhteita. Pitäisi tunnistaa ja tunnustaa tilanne ja miettiä mitä
asialle voisi oikeasti tehdä. Mennä eteenpäin. Sama juttu, niin monessa
asiassa. Vuodesta toiseen tympäännyn huonoon fyysiseen kuntooni, mutta
sillekään en saa aikaiseksi tehdä mitään muuta kuin huokailla asiaa. Ja sitten
suuttuu itselleen, kun vain huokailee eikä tee mitään. Ja silti ei tee mitään
muuta kuin on itsesyytöksessä. Jumalaakin voi joskus ”käyttää” näissä
tilanteissa jotenkin väärin. Ettei ajattele asioita loppuun saakka, ajattele kunnolla
mikä on ongelman ydin, vaan jotenkin jättää asian väärällä lailla ”Herran
haltuun” ilman että yrittääkään itse tehdä sille mitään. Vaan en silti
muuallekaan apua osaa huutaa kuin Isän puoleen. Niin paljon Jumala on
elämässäni tehnyt, niin paljon avannut asioita ja auttanut, että haluan
luottaa, että vielä jonain päivänä parantuu myös tahtominen ja tekeminen, että
pystyn vielä enemmän tekemään terveesti eikä pakosta. Näin ainakin rukoilen ja
Isältä anon! En haluaisi, että jokapäiväinen elämä olisi loppuun saakka jotakin
kotitalousmasennussyytösitsevihaa.
Rukousaiheita riittää, oman sydämen tutkimista riittää.
Mutta riittää myös kiitosaiheita monista asioista. Koitan opetella kiittämään.
Silloin on parempi mieli. Ja että avautuisi se positiivinen puoli. Kiitollisuus
siitä, että on ikkunat, joita pestä. On ruoka jota laittaa. On vaatteita, jotka
menevät kaaokseen. On vielä paljon opittavaa kiitollisuudesta. Ja siitäkin,
että Jeesus ei pakota, hän vain rakastaa minua kaaokseni keskellä.
