Kevät tuntuu valtavan hyvältä. Ja olen iloinen siitä, että
se tuntuu hyvältä. Että pystyn nauttimaan siitä ja elämään sitä. Näinkö ihanaa
se olikaan. Ja hienoa on myös, ettei minua juurikaan ahdista tulevat peltotyöt.
Olen ollut rehellinen, kertonut avoimesti, etten haluaisi traktoriin enkä pidä
niitä konehommia omana juttunani. Vaikka on pelottanut olla rehellinen, siihen
on saanut taas jotain uutta voimaa kuluneen vuoden aikana. Seurauksena on ollut
rauha. Mitä rehellisempi on itselleen ja muille, sitä parempi olo näyttää aina
olevan. Ja sitten nauttii keväästäkin, kun ei pelota eikä ahdista. Ainakaan
ihan kauheasti.
Vapunpäivä – suomalaisen työn päivä. Työ on aina ollut minulle
vaikea aihe (ja siitä täällä aiemminkin kirjoittanut). Omaa itseäni, omaa
tervettä asennettani työhön, en ole vieläkään kokonaan löytänyt. Työ on minulle
niin valtavan helposti suorittamista, jonka pohjimmainen tarkoitus on
hyväksynnän saaminen. Ja sitten heti väsyy, kun motiivi on vain toisten
miellyttäminen. Kun tähän vielä lisää epäonnistumisen pelon ja syyttävät
ajatukset, tukos on aika vahva – ei tule tehtyä oikein mitään. Ja sitten
tietysti vielä sen, että jos joskus tulee ajatus, että jotain haluaisi tehdä,
saattaa joku heti olla torppaamassa senkin vienon väreen omilla ajatuksillaan,
sen sijaan että saisi kannustusta. Siinä sitten on täi tervassa.
Mutta kuitenkin koen päässeeni edes jossain määrin näissä
asioissa eteenpäin. Koen, että Jumala kuitenkin on riisunut minua näistä vääristä
ajatusmalleista ja antanut uutta. Kaikki vain tapahtuu niin hitaasti, ettei
muutosta niin huomaa. Ja kuitenkin kasvua tapahtuu. Ei päivässä, mutta kuitenkin
kuukaudessa ja vuodessa. Tässä lähiaikoina olen huomannut itsessäni uuden
suhtautumistavan maatilaamme. Tähän saakka kaikki siellä oleva rakennusten
huonokuntoisuus, pihan hoitamattomuus jne on ollut minulle hyvin suuri
ahdistus, kun näen ongelmat, mutta minulla ei ole voimaa tehdä mitään ja sitten
tulee vain syyllinen ja hävettävä olo. Nyt keväällä yhtäkkiä huomasinkin
ajattelevani kaaoksen sijaan: täällä on paljon mahdollisuuksia! Ahdistuksen
maatilasta tulikin ajatuksissa mahdollisuuksien maatila. Jumala on tehnyt työtä
– mieli on muuttunut positiivisemmaksi. Nämä ovat suuria asioita. Pakkasen
puolelta plussan puolelle.
On hienoa, kun huomaa että alkaa nauttia erilaisista
asioista – pienistä asioista. Olen pitänyt monia asioista itsestään
selvyyksinä, mutta nyt osaa olla kiitollinen monista asioista, jotka ovat ”aina”
olleet, mutta joista ei vain ole osannut iloita. Uusi valo paistaa ja valaisee
vanhojakin asioita uudella tavalla. Ihmiset, olosuhteet, ruoka, luonto jne. Kun
masennus väistyy erilaisten asioiden yltä, tulee elämään paljon rikkautta.
Kaikki on sittenkin hyvin. Omassa elämässä on paljon mahdollisuuksia. Vaikka
oma tilanne kaikilta osin ei ole hyvä, niin kuin ei maatilallakaan asiat, silti
alkaa nähdä oman elämänsäkin kuitenkin vielä mahdollisuutena. Että vielä on
mahdollista monenlaiset jutut. Mahdollisuuksien maatila, mahdollisuuksien
elämä, mahdollisuuksien tämä päivä ja huominen. Että oikeasti voi ajatella
näin. Se on ihmeellistä. Ettei tarvitse jäädä sittenkään menneisyyden vangiksi,
vaan voi katsoa eteenpäin.
En minä voi hoputtaa kasvun tahtia, vaikka kuinka
haluaisinkin. Kasvit, eläimet, lapset ja hengellinen kasvu itsessä elävät omaa
Jumalan tahdittamaa elämäänsä – ei voi kuin kärsivällisesti odottaa ja luottaa
että jokainen vaihe on hyvä. Ja tietysti vain olla ravinnon äärellä, ettei
olisi turhaa kitukasvua. Raamatun sanaa, rukousta, uskovien yhteyttä ja
rehellisyyttä ja avoimmuutta omasta tilasta niin paljon kuin vain kullakin
hetkellä on mahdollista. Totuuden valoa ja Hengen vesivirtoja. Koitan uskoa,
että tämä on kasvua, eikä omia ponnisteluja kelpaavaksi ihmiseksi. Sillä tiellä
vain väsyn heti. Vappu: täytetyn työn juhla – kuten tänään eräässä
tilaisuudessa todettiin.
”Maa tuottaa sadon aivan itsestään: ensin korren, sitten
tähkän ja viimein täyden jyvän tähkään.” (Mark. 4:28)
