Ääriliberaali

Olen rukoillut, että Jumala irrottaisi minut luottamasta rahaan elämän turvana. Tämä voi olla pitkä prosessi, mutta tuntuu, että tämän rukouksen jälkeen on tapahtunut jotain – koko ajan ilmenee jatkuvia uusia ja yllättäviäkin juttuja, mihin rahaa on mennyt nyt ihan erilailla kuin pitkiin aikoihin. Viimeisen parin viikon aikana koko ajan on pitänyt olla ostamassa jotakin tai sitten on ollut muuta tarvetta. Autoon pitää tehdä kallis remontti, ystävää olen halunnut auttaa, itselle olen ostanut juttuja, jotka ovat tulleet tiensä päähän kuten tyynyä, peittoa, syystakkia jne. Ja vielä on tulossa vaikka mitä, kuten hammaslääkäriä ja monta muutakin juttua odottaa uusimista. Kun tarpeeksi pitkään on ollut ostamatta uutta, niin tuntuu, että nyt kaikki kasautuu tähän. Kännykkääkään en ole ostanut varmaan kymmeneen vuoteen, kun olen käyttänyt työpaikan puhelinta ja sen jälkeen siskoni vanhaa. Ja onhan tämä tietokonekin jo melko käpy..

Otan nämä nyt ihan rukousvastauksena siihen mitä olen pyytänyt. Olen nähnyt ihmisiä, jotka haluavat vain säästää ja säästää loputtomiin ja elävät kurjaa elämää pihiytensä takia. Raamattu puhuu paljon ahneudesta, kuinka vaarallista se on. Moni joka ylen määrin säästää tililleen, ei välttämättä tajua olevansa ahne, vaikka eikö se sitten sitä ole – rakkautta rahaan. Aina kun raha päättää – ei rakastava sydän – ollaan huonolla tiellä. Nykyään usein sitä että raha päättää kuulee sanottavan ”järjeksi”. Ja kuitenkin yksi suurimpia kärsimyksen aiheuttajia maailmassa on se, että ihmiset ovat antaneet rahalle vallan päättää asioista. Se on jotenkin niin luonteva kumppani ihmisen syntiinlangenneelle luonnolle. 

Rahasta on minun mielestäni tosi vaikea puhua. Ehkä olen vain oppinut sellaisen mallin, että suhteesta siihen kuuluu vaieta, en tiedä. Vääränlaiset vaikenemiset ovat olleet ongelmani elämän muillakin alueilla, niin kenties tässäkin on kyse jostain sellaisesta. Vaikenemisen alle usein kätkeytyvät suurimmat ongelmat. No, olen kuitenkin aloittanut prosessoinnin ja osaan nyt ehkä vähän paremmin kiinnittää huomiota tähänkin asiaan omissa valinnoissani. En haluaisi, että raha vie minua 6-0. Se olisi tosi vaarallista. Koskaan ei voisi elää täysin Herralle, jos aina miettisi taloudellista puolta ensin. Jumala on luvannut pitää huolta omistaan, tarkoitus ei ole epätoivoisesti itse yrittää turvata tilanne. Sanoohan Raamattu ” Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa." (Luuk. 16:13). Luulen että hengailen tuolla välimaastossa, mutta en haluaisi olla niin epämääräisessä tilanteessa. Haluan palvella Jumalaa. Hän on tuonut elämääni kaiken hyvän. Ja omaisuudenpalvonta – jotenkin kaiken pahan, kun asiaa syvältä tarkastelee.

En haluaisi olla kahtaalla heiluva uskova. Nykyään ajattelen usein että olen sellainen, vaikka aiemmin en ole sitä ollenkaan nähnyt. Kiitos Jumalalle, Hän tuo aina syvempää uutta valoa elämään. Valoa joka paljastaa synnin ja sitten armon. Ja kyllä tien edelleen pitäisi olla vapauden suuntaan. Tätä sanoisin todelliseksi liberalismiksi – vapautta synnistä, syyllisyydestä, omasta yrittämisestä ja aina suurempaa mahdollisuutta palvella Jeesusta ja elää Hänelle. Vapautta antaa ja rakastaa säästämisen ja voitontavoittelun sijaan, vapautta elää Herralle ihmispelon sijaan, vapautta elää Jumalan rakkauden ohjaamana tämän maailman kylmien arvojen sijaan. Sellainen ääriliberaali haluaisin voida vielä joskus olla. Ei voi muuta kuin olla Jeesuksen kanssa. Pyytää Häntä opettamaan lisää ja että saisi vain Hänen seurassaan aikaa viettää, rakkautta imeä ja opetusta saada. 

”Emmehän ole tuoneet maailmaan mitään, emme voi myöskään mitään täältä viedä. Rahanhimo on kaiken pahan juuri. Rahaa tavoitellessaan monet ovat eksyneet pois uskosta ja lävistäneet itsensä monella tuskalla. Neuvo niitä, jotka tässä maailman-ajassa ovat rikkaita, etteivät ylpeilisi eivätkä panisi toivoaan epävarmaan rikkauteen vaan Jumalaan, joka antaa meille kaikkea runsaasti nautittavaksemme. Neuvo heitä tekemään hyvää, rikastumaan hyvistä teoista ja jakamaan omastaan. Näin he kokoavat itselleen aarteen, hyvän perustuksen tulevaisuutta varten, jotta saisivat todellisen elämän.” (1. Tim. 6:7,10,17-19)

P.S. Katsoin mikä on suomen kielen sanan ”raha” alkuperäinen merkitys. Se tarkoittaa kuivunutta eläimen nahkaa. Englannin money tulee puolestaan latinan monetasta, joka on roomalaisen Juno-jumalattaren lisänimi (Juno Moneta) ja ensimmäisin Rooman valtakunnan rahoja tehtiin tuossa Juno Monetan temppelissä. (Wikipedia.) Ei siis kannata antaa päätäntävaltaa elämässään rahalle: kuivuneelle eläimennahalle ja roomalaiselle epäjumalalle..

Paluumuuttajan paratiisi

Viimeisen kahden viikon aikana olen ollut useammassa erilaisessa jumpassa: body pumpissa, aqua zumbassa, muokkauksessa ja kehonhuoltotunnilla. Viimeiseksi mainittu pidettiin paikkakunnan ammattioppilaitoksella. Olen ollut siellä jumpassa viimeksi kaksi vuotta sitten ja siitä kerrasta kirjoitin tekstin ”Paluumuuttajan painajainen” http://munavaikana.blogspot.fi/2011/09/paluumuuttajan-painajainen.html . Tuo kerta ja kirjoitus tulivat mieleeni ja luin tuon kahden vuoden takaisen tekstin, mitä en tässä välissä ole tehnytkään. Vaikka tiedän, että minulla oli silloin huono olo ja pitkään sen jälkeenkin, kuitenkin jotenkin yllätyin tekstin synkkyydestä. Ilmeisesti paljon on tapahtunut sen jälkeen, koska enää en ollenkaan allekirjoita niitä tuntemuksia. Nyt on erilaista.

Jotenkin tuntuu, että näiden kuluneen kahden vuoden aikana mieli on paljon noussut kuopasta. Minusta ei enää tunnu masentuneelta, ei toivottomalta. Olen saanut käsitellä menneisyyden asioita, eikä minun tarvitse enää pyörittää niitä koko ajan mielessä. Viimeksi olen käynyt psykoterapeutin luona juttelemassa huhtikuussa ja nyt tuntuu, että jos menisin sinne, en keksisi yhtään mitään puhuttavaa. Tai kertoisin vain että asiat ovat ihan hyvin tai paljon paremmin. Sisäisesti on tapahtunut paljon muutosta. Tuntuu levollisemmalta, rauhallisemmalta, luottavaisemmalta. Tuntuu, ettei tarvitse niin paljon kaipailla asioita joita ei ole. En oikeastaan juurikaan ole allapäin siitäkään, ettei ole miestä tai lapsia. Monet asiat, mitkä vuosikausia ovat olleet isoja murheita ja ahdistuksen aiheita, ovat jotenkin sulaneet pois. Sulaneet hyvin pikkuhiljaa.

Jotenkin mieleen on tullut enemmän sijaa Jumalan lupauksille ja Sanalle. Uskon enemmän Jumalan rakkauteen itseäni kohtaan, koen enemmän armollisuutta. Syyllisyyden tunteet ovat vähentyneet paljon uskon lisääntymisen kautta ja monista peloista on saanut vapautua. Elämään on tullut enemmän mahdollisuuksien tunnetta – vapauden tunnetta. Pystyn nauttimaan monista arkisista asioista ja sitä kautta iloa on paljon enemmän. Ei tarvitse odottaa, että tapahtuisi jotain suurta ja valtavaa, joka voittaisi masentuneen mielen ja kääntäisi kaiken, vaan voi tykätä tavallisesta päivästä, jossa ei tapahdu mitään ihmeellistä. Mieli on avautunut kiitollisuudelle asioista, joita on pitänyt itsestäänselvyyksinä. Kiitollisuus tekee tavallisesta päivästä hyvän.

Jos on mahdotonta täysin yksiselitteisesti kuvata polkua masennukseen, näyttää olevan yhtä vaikea kuvata polkua sieltä ylös. Kolme asiaa ehkä sanoisin tärkeimpinä alaspäin: syyllisyys, valheet, vaatimukset ja askeleina ylöspäin rakkaus, totuus, armo. Ja ne ovat Jeesuksessa eikä missään muualla. Mutta kuinka nämä asiat sitten kehenkin kohdalla tulevat todeksi – se on hyvin yksilöllistä matkantekoa. 

Olen kuunnellut CD:lta opetussarjaa Hengen hedelmistä (Gal. 5:22-23): ”rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsehillintä”. Harvoin kuuntelee jotakin opetusta uudelleen, mutta tämän sarjan aloitin kuuntelemaan alusta, kun olin sen loppuun päässyt. Tuntui, että se oli juuri minulle, että tätä nyt todella tarvitsin. Jumalan varastoista vaan riittää ja riittää.

Kun tietää mistä apu tulee, sitä kaipaa vain enemmän ja enemmän: Jeesuksen tuntemista. Ja haluaa, että saisi irrottaa sellaisista asioista, jotka estävät Häneen turvautumista. Niin monenlaista valheturvaa voi ihmisellä olla, jotka oikeasti ovatkin vain haittaa ja vahinkoa todellisen avun rinnalla. Sitä on tässä nyt pikkuhiljaa saanut nähdä omalla kohdallaan. Kuinka sinänsä hyvistä asioista, työstä, rahasta, ihmissuhteista jne voi tulla valtavia taakkoja ja esteitä elämässä, jos niitä käytetään jotenkin Jumalan korvikkeina – turvallisuuden antajina. Kunpa voisi uskoa 100 % että Jumala pitää huolen, aivan kaikessa. Ja että Hän sitten voi antaa noita edellä mainittuja asioitakin, jos niin tarpeelliseksi näkee.

Taas on jotenkin uudelleen kolahtanut vuorisaarnan kohdat Jumalan huolenpidosta ja se että ”Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan, niin teille annetaan lisäksi myös kaikki tämä.” (Matt. 6:33) Se, että Jumala olisi elämässä ykkönen. Se tuntuu vaikealta, mutta sitten kumminkin jotenkin tajuaa, että se on aivan elinehto. Jos palvelee muita jumalia, epäjumalia, rahaa, omaisuutta, suorituksia, ihmisten hyväksyntää jne, tekee vain sielulleen todella suuren tappion – jo tässä elämässä. Nämä jumalat eivät todellakaan tuo elämää vaan vain imevät voimat ja vievät sisäiseen orjuuteen.

”Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät leikkaa eivätkä kokoa aittoihin, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ettekö te ole paljon arvokkaampia kuin ne?” (Matt. 6:26)

Jom Kippur

Tänään oli Jom Kippur eli Suuri sovituspäivä. Kirjoitan ”tänään oli”, koska juutalaisen kalenterin mukaan päivä alkaa illalla auringon laskiessa ja loppuu seuraavaan auringonlaskuun. Suuri sovituspäivä alkoi siis eilen illalla ja loppui tämän illan auringonlaskuun. Erityisesti tämä päivä näkyy Israelissa. En ole koskaan ollut siellä suurena sovituspäivänä, mutta olen kuullut ja lukenut, että se on juutalaisille erittäin pyhä päivä, silloin paastotaan, levätään, rukoillaan ja esimerkiksi autoilla ei ajeta. Silloin voi kävellä keskellä valtateitä, koska vain hälytysajoneuvot kulkevat. (Näin olen käsittänyt, tässä voi olla virheitä, kun en tunne asiaa täysin tarkasti.)

Jom Kippuriin liittyy asia, joka taas liittyy blogin teemaan. Nimittäin uskonnollinen kanantapporituaali. Itsessään suuri sovituspäivä on Jumalan asettama päivä ja siitä puhutaan mm. 3. Moos. 16 luvussa. Vanhan liiton ylipappi meni temppelin kaikkein pyhimpään vain kerran vuodessa, juuri suurena sovituspäivänä. Ylipappi toimitti tuolloin sovituksen itselleen, perheelleen ja koko Israelin seurakunnalle. Tämä tapahtui uhrieläinten veren kautta.

Ylipappi oli esikuvaa Jeesuksesta, joka uhrasi itsensä koko maailman syntien puolesta. Vuoden 70 jKr jälkeen juutalaisten on ollut mahdotonta toteuttaa 3. Moos. 16 kuvattuja suuren sovituspäivän uhrimenoja, koska roomalaiset tuhosivat silloin Jerusalemin temppelin. Tämä on todella ihmeellistä. Jeesus antoi uhrinsa vuoden 30 jKr kieppeillä ja noin 40 vuotta myöhemmin tuhoutui täysin mahdollisuus vanhan liiton uhreihin. Eläinten veriuhreja ei enää tarvita. Jeesus on antanut täydellisen uhrin, josta riittää syntien sovitus jokaiselle, joka sen haluaa ottaa vastaan.

Raamattu kertoo ”paatumus on kohdannut osaa Israelista, ja se kestää kunnes täysi määrä pakanoita on tullut sisälle.” (Room. 11:25) ja ”Eivät kai juutalaiset sen vuoksi ole kompastuneet, että jäisivät lankeemukseensa? Eivät tietenkään, vaan heidän rikkomuksensa on koitunut pakanoille pelastukseksi, että he itse tulisivat kateellisiksi. Mutta jos heidän rikkomuksensa on maailmalle rikkaudeksi ja heidän tappionsa pakanoille rikkaudeksi, kuinka paljon enemmän heidän täyteytensä!” (Room. 11:11-12) 

Se, että viimeisen 2000 vuoden aikana Jeesuksen sovitusuhriin on uskonut enemmän muiden kansojen edustajia kuin juutalaisia on siis ollut Jumalan suunnitelma. Nyt parin tuhannen vuoden jälkeen sanoma Jeesuksesta alkaa olla jo aika hyvin saavuttanut kaikki maailman maat ja kansat. Varmasti tavoittamattomia kansoja edelleen löytyy, mutta paljon on menty eteenpäin. Valtava askel historiassa oli 1948 kun Israelin valtio perustettiin ja juutalaisilla on ollut mahdollisuus palata omaan maahansa. Sanoma Jeesuksesta menee eteenpäin nyt myös juutalaisten keskuudessa ja Jeesuksen synnit sovittavaan uhrikuolemaan uskovia juutalaisia on jo jonkun verran. Kuitenkin tässä asiassa on vielä paljon tapahtumatta, koska selkeästi suurin enemmistö juutalaisista ei vielä usko Jeesukseen messiaana ja syntien sovittajana. 

Suuren sovituspäivän vietossa näkyy erittäin hyvin, että Jeesuksen uhri on edelleen suurimmalle osalle juutalaisia tuntematon. Käsittääkseni juutalainen ei voi kuin toivoa, että suurena sovituspäivänä he saisivat syntinsä anteeksi. He paastoavat, rukoilevat ja tekevät monenmoista saadakseen sovituksen Jumalan edessä. Kaikki perustuu omaan toimintaan, mitään varmuutta ei ole mistään. Ja sitten tosiaan jotkut tekevät myös kanantapporituaalin. Tällaista ei ole edes vanhan liiton ohjeissa, vaan se on joskus jostain jälkeenpäin syntynyt traditio. Miehen pään ympäri pyöritetään kukkoa ja naisen ympäri kanaa, eläin tapetaan ja verta pirskotetaan uhraajan ylle. Alkuunkaan kaikki juutalaiset eivät tee tätä Israelissa ja kun vähän tutkin netistä, niin tuntui, että paljon vastustajia löytyy. Perinne kaiketi pyörii ultraortodoksijuutalaisten piireissä. Tässä videossa on tätä asiaa käsitelty tästä vastustavasta näkökulmasta. Videossa näkyy myös itse tradition harjoittamista: http://www.jpost.com/Jewish-World/Jewish-Features/Transferring-sins-to-a-chicken-and-sacrificing-it-Rabbi-questions-kapparot-ritual-326073

Jeesus sanoi: Jerusalem, Jerusalem! Sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka on luoksesi lähetetty! Kuinka usein olenkaan halunnut koota yhteen sinun lapsesi, niin kuin kana kokoaa poikasensa siipiensä suojaan. Mutta te ette ole tahtoneet. Kuulkaa siis: teidän huoneenne on jäävä hylätyksi. Mutta minä sanon teille: te että näe minua, ennen kuin tulee se aika, jolloin sanotte: ”Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä”. (Luuk. 13:34-35)

Jeesus olisi jo tuolloin halunnut kanaemon lailla koota Jerusalemin asukkaat siipiensä suojaan. Sitä Hän haluaa tänäänkin. Vielä nyt Jerusalemissa tapetaan kanoja ja kukkoja, koska pyhimmän ”Kanaemon” uhria ei ole otettu vastaan. Mutta nämä ovat hyvin mielenkiintoisia aikoja. Juutalaisia tulee Jeesuksen luo koko ajan. Ja varmasti tulee vielä joku isompi sysäys asiaan. Niin että siellä sanotaan Jeesukselle ”Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä.”

Siunataan Israelia ja rukoillaan heidän puolesta, että peite poistuu heidän silmiltään ja saavat löytää Jeesuksen - Jeshuan, Pelastajan ja syntien sovittajan.

”Näin teidän tulee siunata israelilaisia. Sanokaa heille: Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua, Herra valaiskoon kasvonsa sinulle ja olkoon sinulle armollinen, Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan. Näin he laskevat minun nimeni israelilaisten ylle, ja minä siunaan heitä.” (4. Moos. 6:23-27)

Kyselyikä

Nyt on kulunut viikko reissusta paluusta ja olen palannut taas perustunnelmiin ja pohdintoihin. Välillä meinaa masentaakin, mutta ehkä osaan nyt vähän paremmin taistella sitä vastaan kuin aikaisemmin. Ettei vain anna sen tulla, vaan pistää kampoihin. Ei ota kaikkea pahaa vastaan vaan vie asioita kiitoksen kanssa Jumalalle. Paljon silti mietin. Sitä samaa – omaa elämää. Haluaisin jo välillä pohtia jotain muuta kuin omaa elämää. Tämä on niin itsekästä, miten minun elämä, miten minun se ja tämä. Hohhoijaa.

Tuntuu, että jotkut tajuavat niin nopeasti mistä uskossa Jeesukseen on kysymys. Imaisevat itseensä Herran rakkauden ja loistavat sitä kilometrin päähän, eivät tunnu yhtään pelkäävän kertoa Jeesuksesta ja elämässä on valtava tarkoitus.  Itse ei meinaa uskaltaa sanoa mitään, rakkaus on hataraa ja satunnaista, mieli usein maassa ja aina aprikoi että mikähän se minun elämäntarkoitukseni on. Ongelma ei voi olla Jeesuksen päässä – kyllä se on minun päässäni.

En epäile Jumalan olemassaoloa – Hän on – se on niin selvää. Mutta sitä sitten miettii että kun Jumala on, niin mitä se sitten käytännössä tarkoittaa. Mitä minun elämässäni tarkoittaa se, että Jumala on olemassa? Mitä tarkoittaa se, että Jeesus on tulossa vielä takaisinkin? Miksi olen niin penseä tälle aihepiirille? Miksi se tuntuu kuin itsestäänselvyydeltä, josta ei seuraa mitään toimintaa? Miksei se liikuta muuta kuin silloin tällöin?

Usein sanotaan, että länsimainen ihminen turvaa materiaaliin eikä sen takia etsi Jumalaa. Itse olen etsinyt Jumalaa, koska niissä asioissa joissa päällimmäiset tuskani olivat ei todellakaan raha auttanut. Herra sen sijaan on auttanut. Mutta kaiketi minussakin on vahvana myös se osa ihmistä, joka turvaa muuhun kuin Jumalaan tietyillä osa-alueilla. Kun yritän ajatella rehellisesti mihin turvaan elämässäni, huomaan löytäväni ainakin kolme asiaa: omat vanhemmat, raha, maatila. Näissä olen tosi vahvasti kiinni ja helposti ajattelen, että ne turvaavat elämäni vaikka oikeastaan homma taitaakin olla niin, että ne sitovat elämäni väärällä tavalla. Pidän niitä turvakallioina, vaikka ne ovat kaikki hyvin katoavaa. Ja koska ymmärrän niiden katoavaisuuden, elän kenties jonkunlaisessa pelossa jatkuvasti näiden asioiden suhteen. Koska en turvaakaan kaikessa Iankaikkiseen Kallioon.

Kun ajattelen mitä elämältä kaipaan, huomaan että kaiken sen voi saada vain Jumalalta. Kirjoitin tänään listaa siitä mitä kaipaan ja siitä tuli tällainen: rakkautta, hyväksyntää, turvallisuutta, huolenpitoa, rauhaa, vapautta, rohkeutta, voimaa, elämän tarkoitusta. Nämä todellakin voi saada vain Jumalalta. Raha ei voi pitää kenestäkään huolta. Eikä kukaan ihminen voi luvata pitää loputtomiin toisesta huolta. Vain Jumala voi. Mutta miksi pelottaa? Onneksi kuitenkin jo tietää, että pelko ei ole Jumalasta.

Mitä on Jumalan varassa eläminen? Mitä on todellinen Jeesuksen seuraaminen? Mitä on se, että ei rakasta tätä maailmaa? (”Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä.” 1. Joh. 2:15) Mikä on Jumalasta ja mikä maailmasta? En aina osaa edes erottaa.

Tiedän mitä on kun elämästä yhdeltä osa-alueelta romahtaa pois vääränlainen turva. Pudotus oli iso, mutta Herran käsivarret ottivat kiinni ja pitkien prosessien jälkeen on saanut kokea uutta vapautta tällä elämän alueella. En todellakaan tiedä mitä vielä pitää tapahtua muiden asioiden suhteen, että Jumala saisi enemmän tilaa elämässäni. En haluaisi olla kahden tien kulkija. Yrittää turvata samaan aikaa sekä Jumalaan että maailmallisen turvaan. 

Näissä varmaan pohtimista vielä riittää. Rukoilen Jumalalta valoa, että ymmärtäisin paremmin, mistä on kysymys ja mikä elämässäni ei ole Herran mielen mukaista ja vääriin asioihin turvaamista. Eräs ystäväni lupasi myös lähettää minulle pelkoa käsittelevän puhesarjan cd:llä. Sekin varmasti sopii nyt tähän tilanteeseen.

Kaikki on siis ihan hyvin, kiitos Herralle. Mutta nyt taas mietitään uusia asioita ja pyydetään valoa näihin. Valoa uusiin askeliin. Valoa sydämen pimeyteen.

”ettette enää eläisi tätä lihassa vielä elettävää aikaa ihmisten himojen mukaan, vaan Jumalan tahdon mukaan.” (1. Piet. 4:2)

Valkoinen leghorn palaa juurilleen

Terveiset jälleen Italiasta. Kaksi vuorokautta olen nyt ollut kotona reissun jälkeen, mutta edelleen olen jotenkin vielä osittain siellä. Toivun näistä matkoista aina vähän hitaasti. Siellä jaksoi hyvin – kiitos Herralle – ja väsymys iski lujaa vasta kotimatkalla. Vähitellen saa toipua. Jos jo viikon päästä olisi palautunut..

On vaikea kuvailla mitä kaikkea matkan aikana on tapahtunut. Eniten itselle jäi tästä matkasta varmaankin mieleen ne tilanteet, joissa jotkut ihmiset halusivat saada syntinsä anteeksi ja ottivat Jeesuksen elämäänsä Herraksi. En ole pitkiin aikoihin ollut mukana, kun joku on tullut uskoon, ja nyt kuluneen viikon aikana sai olla todistamassa useamman henkilön kääntymistä Jeesuksen puoleen. Se oli jotenkin todella hienoa. Aivan kuin olisi herännyt uudelleen siihen että ai niin, tämäkin on todella mahdollista. 

Olin siis raamattuleirillä, joka oli erityisesti italialaisille suunnattu ja heitä siellä jotain 100 henkeä olikin. Monet tunsivat jo Jeesuksen etukäteen, mutta oli sitten mukana näitä etsijöitä, jotka halusivat tulla tuntemaan totuuden. Viikon aikana useampi vakuuttui Jeesuksesta, niin että halusi tosiaan lähteä Hänen seuraansa. Ainakin 5 tällaista henkilöä tuli minun tietooni, kenties oli vielä enemmänkin. Ja sitten tietysti mitä kaikkea Jumala tekikään niiden sydämissä, jotka jo olivat uskossa. Varmasti monenlaista puhuttelua, rakentumista ja hoitamista. Viimeisenä iltana moni kertoi, että leiriviikko oli ollut hengellisesti hyvin antoisa.

Itsellä oli joka päivä kaksi kertaa puheenvuoro Raamatun aiheista, joka sitten tulkattiin suomesta italiaksi. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun selkeästi puhuin ulkomaalaisille. Toki joskus on ollut jotain yksittäisiä kertoja, esim. viime tammikuussa Espanjassa (ja 2002/2003 olen ollut lastenleireillä Venäjällä), mutta silti pidin tätä nyt kuitenkin jotenkin ensimmäisenä kertana, kun italialaisia oli niin selvä enemmistö. Yhtenä iltana näytin heille kanojen kuvia, ja kerroin miten Herra aikanaan puhui kanojen välityksellä. 

Kanakertomusten johdosta mieleeni tuli, että on tässä kaikessa ollut käsittämätön johdatus. Kun vuonna 2009 vuotta sitten kirjoittelin tekstiä siitä, että kanani olivat italialaista alkuperää (http://munavaikana.blogspot.fi/2009/07/kumpi-oli-ensin-osa-ii.html), en tuntenut ketään ihmistä Italiasta. Aika paljon on neljässä vuodessa tapahtunut. Jos joku olisi minulle kertonut tuolloin neljä vuotta sitten, että kohta puhun näistä kanoista Italiassa – liki samalta alueelta, mistä valkoinen leghorn –rotu on kotoisin – en kyllä mitenkään olisi voinut uskoa. (Kanarotuni oli siis valkoisesta leghornista jalostettu, Leghorn tarkoittaa italialaista Livornon kaupunkia. Ja tuolla leirillä oli osallistuja myös Livornosta.) Ja että ensimmäiset ulkomaalaiset, joille kerron ”raamatullisia kanatarinoita” ovat italialaiset. Minulle itselleni tämä oli kovin ihmeellistä.

Itse jotenkin koin Jumalan puhuttelua tuolla viikolla Jeesukselle kokonaan antautumisesta. Mitä se käytännössä tarkoittaa, en osaa sitä selittää. Mutta jotenkin koin että Herra kehotti antamaan rakkauteni Hänelle. Niin kovasti olen aina toivonut että joku rakastaisi minua ja että saisi kokea Jumalan rakkautta jne, mutta jotenkin nyt kysymys oli toiseen suuntaan. Rakastanko minä Jeesusta? Annanko hänelle sen viimeisen pisarani rakkautta ja voimaa jota olen yrittänyt ehkä säästää itseäni varten, omaa elämääni varten. Halusin antaa sen Hänelle. Mitä se tulevaisuudessa tarkoittaa en tiedä. Mutta jotenkin ymmärtää vain, että Jeesus on tulossa takaisin, Hänen valtakuntansa on ainoa mikä tulee pysymään. Kaikki muu katoaa enemmin tai myöhemmin. Haluaisi rakentaa elämänsä sen varaan mikä pysyy, eikä sen mikä katoaa. Haluaisi myös työskennellä sen puolesta mikä pysyy, eikä sen mikä katoaa.

Täällä kotona nyt sitten huomaan, että syksy on alkamassa. Minulla ei ole mitään erikoisempaa tiedossa tähän syksyyn. Päivä kerrallaan katsotaan mitä Herralla on varattuna. Fyysistä kuntoa toivoisin voivani parantaa, mutta muita uusia suunnitelmia ei ole, vaikka syksy usein onkin uusien alkujen ja kurssien aikaa. Minä vain ihmettelen ja toivon voivani olla lähellä Herraa – juurtua Häneen ja olla rukouksessa erilaisten asioiden ja ihmisten puolesta. Tavallaan minulla ei ole mitään, ja siltikään ei ole tyhjä olo. Jeesus täyttää tyhjyyttäni.

Kukko viime viikon leiripaikassa.