Nyt on kulunut viikko reissusta paluusta ja olen palannut
taas perustunnelmiin ja pohdintoihin. Välillä meinaa masentaakin, mutta ehkä
osaan nyt vähän paremmin taistella sitä vastaan kuin aikaisemmin. Ettei vain
anna sen tulla, vaan pistää kampoihin. Ei ota kaikkea pahaa vastaan vaan vie
asioita kiitoksen kanssa Jumalalle. Paljon silti mietin. Sitä samaa – omaa elämää.
Haluaisin jo välillä pohtia jotain muuta kuin omaa elämää. Tämä on niin
itsekästä, miten minun elämä, miten minun se ja tämä. Hohhoijaa.
Tuntuu, että jotkut tajuavat niin nopeasti mistä uskossa
Jeesukseen on kysymys. Imaisevat itseensä Herran rakkauden ja loistavat sitä
kilometrin päähän, eivät tunnu yhtään pelkäävän kertoa Jeesuksesta ja elämässä
on valtava tarkoitus. Itse ei meinaa
uskaltaa sanoa mitään, rakkaus on hataraa ja satunnaista, mieli usein maassa ja
aina aprikoi että mikähän se minun elämäntarkoitukseni on. Ongelma ei voi olla
Jeesuksen päässä – kyllä se on minun päässäni.
En epäile Jumalan olemassaoloa – Hän on – se on niin selvää.
Mutta sitä sitten miettii että kun Jumala on, niin mitä se sitten käytännössä
tarkoittaa. Mitä minun elämässäni tarkoittaa se, että Jumala on olemassa? Mitä
tarkoittaa se, että Jeesus on tulossa vielä takaisinkin? Miksi olen niin penseä
tälle aihepiirille? Miksi se tuntuu kuin itsestäänselvyydeltä, josta ei seuraa
mitään toimintaa? Miksei se liikuta muuta kuin silloin tällöin?
Usein sanotaan, että länsimainen ihminen turvaa materiaaliin
eikä sen takia etsi Jumalaa. Itse olen etsinyt Jumalaa, koska niissä asioissa
joissa päällimmäiset tuskani olivat ei todellakaan raha auttanut. Herra sen
sijaan on auttanut. Mutta kaiketi minussakin on vahvana myös se osa ihmistä,
joka turvaa muuhun kuin Jumalaan tietyillä osa-alueilla. Kun yritän ajatella
rehellisesti mihin turvaan elämässäni, huomaan löytäväni ainakin kolme asiaa: omat
vanhemmat, raha, maatila. Näissä olen tosi vahvasti kiinni ja helposti
ajattelen, että ne turvaavat elämäni vaikka oikeastaan homma taitaakin olla
niin, että ne sitovat elämäni väärällä tavalla. Pidän niitä turvakallioina,
vaikka ne ovat kaikki hyvin katoavaa. Ja koska ymmärrän niiden katoavaisuuden,
elän kenties jonkunlaisessa pelossa jatkuvasti näiden asioiden suhteen. Koska
en turvaakaan kaikessa Iankaikkiseen Kallioon.
Kun ajattelen mitä elämältä kaipaan, huomaan että kaiken sen
voi saada vain Jumalalta. Kirjoitin tänään listaa siitä mitä kaipaan ja siitä
tuli tällainen: rakkautta, hyväksyntää, turvallisuutta, huolenpitoa, rauhaa,
vapautta, rohkeutta, voimaa, elämän tarkoitusta. Nämä todellakin voi saada vain
Jumalalta. Raha ei voi pitää kenestäkään huolta. Eikä kukaan ihminen voi luvata
pitää loputtomiin toisesta huolta. Vain Jumala voi. Mutta miksi pelottaa?
Onneksi kuitenkin jo tietää, että pelko ei ole Jumalasta.
Mitä on Jumalan varassa eläminen? Mitä on todellinen
Jeesuksen seuraaminen? Mitä on se, että ei rakasta tätä maailmaa? (”Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus
ei ole hänessä.” 1. Joh. 2:15) Mikä on Jumalasta ja mikä maailmasta? En
aina osaa edes erottaa.
Tiedän mitä on kun elämästä yhdeltä osa-alueelta romahtaa
pois vääränlainen turva. Pudotus oli iso, mutta Herran käsivarret ottivat
kiinni ja pitkien prosessien jälkeen on saanut kokea uutta vapautta tällä
elämän alueella. En todellakaan tiedä mitä vielä pitää tapahtua muiden asioiden
suhteen, että Jumala saisi enemmän tilaa elämässäni. En haluaisi olla kahden
tien kulkija. Yrittää turvata samaan aikaa sekä Jumalaan että maailmallisen
turvaan.
Näissä varmaan pohtimista vielä riittää. Rukoilen Jumalalta
valoa, että ymmärtäisin paremmin, mistä on kysymys ja mikä elämässäni ei ole
Herran mielen mukaista ja vääriin asioihin turvaamista. Eräs ystäväni lupasi
myös lähettää minulle pelkoa käsittelevän puhesarjan cd:llä. Sekin varmasti sopii
nyt tähän tilanteeseen.
Kaikki on siis ihan hyvin, kiitos Herralle. Mutta nyt taas
mietitään uusia asioita ja pyydetään valoa näihin. Valoa uusiin askeliin. Valoa
sydämen pimeyteen.
”ettette enää eläisi
tätä lihassa vielä elettävää aikaa ihmisten
himojen mukaan, vaan Jumalan tahdon mukaan.” (1. Piet. 4:2)