Paluumuuttajan paratiisi

Viimeisen kahden viikon aikana olen ollut useammassa erilaisessa jumpassa: body pumpissa, aqua zumbassa, muokkauksessa ja kehonhuoltotunnilla. Viimeiseksi mainittu pidettiin paikkakunnan ammattioppilaitoksella. Olen ollut siellä jumpassa viimeksi kaksi vuotta sitten ja siitä kerrasta kirjoitin tekstin ”Paluumuuttajan painajainen” http://munavaikana.blogspot.fi/2011/09/paluumuuttajan-painajainen.html . Tuo kerta ja kirjoitus tulivat mieleeni ja luin tuon kahden vuoden takaisen tekstin, mitä en tässä välissä ole tehnytkään. Vaikka tiedän, että minulla oli silloin huono olo ja pitkään sen jälkeenkin, kuitenkin jotenkin yllätyin tekstin synkkyydestä. Ilmeisesti paljon on tapahtunut sen jälkeen, koska enää en ollenkaan allekirjoita niitä tuntemuksia. Nyt on erilaista.

Jotenkin tuntuu, että näiden kuluneen kahden vuoden aikana mieli on paljon noussut kuopasta. Minusta ei enää tunnu masentuneelta, ei toivottomalta. Olen saanut käsitellä menneisyyden asioita, eikä minun tarvitse enää pyörittää niitä koko ajan mielessä. Viimeksi olen käynyt psykoterapeutin luona juttelemassa huhtikuussa ja nyt tuntuu, että jos menisin sinne, en keksisi yhtään mitään puhuttavaa. Tai kertoisin vain että asiat ovat ihan hyvin tai paljon paremmin. Sisäisesti on tapahtunut paljon muutosta. Tuntuu levollisemmalta, rauhallisemmalta, luottavaisemmalta. Tuntuu, ettei tarvitse niin paljon kaipailla asioita joita ei ole. En oikeastaan juurikaan ole allapäin siitäkään, ettei ole miestä tai lapsia. Monet asiat, mitkä vuosikausia ovat olleet isoja murheita ja ahdistuksen aiheita, ovat jotenkin sulaneet pois. Sulaneet hyvin pikkuhiljaa.

Jotenkin mieleen on tullut enemmän sijaa Jumalan lupauksille ja Sanalle. Uskon enemmän Jumalan rakkauteen itseäni kohtaan, koen enemmän armollisuutta. Syyllisyyden tunteet ovat vähentyneet paljon uskon lisääntymisen kautta ja monista peloista on saanut vapautua. Elämään on tullut enemmän mahdollisuuksien tunnetta – vapauden tunnetta. Pystyn nauttimaan monista arkisista asioista ja sitä kautta iloa on paljon enemmän. Ei tarvitse odottaa, että tapahtuisi jotain suurta ja valtavaa, joka voittaisi masentuneen mielen ja kääntäisi kaiken, vaan voi tykätä tavallisesta päivästä, jossa ei tapahdu mitään ihmeellistä. Mieli on avautunut kiitollisuudelle asioista, joita on pitänyt itsestäänselvyyksinä. Kiitollisuus tekee tavallisesta päivästä hyvän.

Jos on mahdotonta täysin yksiselitteisesti kuvata polkua masennukseen, näyttää olevan yhtä vaikea kuvata polkua sieltä ylös. Kolme asiaa ehkä sanoisin tärkeimpinä alaspäin: syyllisyys, valheet, vaatimukset ja askeleina ylöspäin rakkaus, totuus, armo. Ja ne ovat Jeesuksessa eikä missään muualla. Mutta kuinka nämä asiat sitten kehenkin kohdalla tulevat todeksi – se on hyvin yksilöllistä matkantekoa. 

Olen kuunnellut CD:lta opetussarjaa Hengen hedelmistä (Gal. 5:22-23): ”rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsehillintä”. Harvoin kuuntelee jotakin opetusta uudelleen, mutta tämän sarjan aloitin kuuntelemaan alusta, kun olin sen loppuun päässyt. Tuntui, että se oli juuri minulle, että tätä nyt todella tarvitsin. Jumalan varastoista vaan riittää ja riittää.

Kun tietää mistä apu tulee, sitä kaipaa vain enemmän ja enemmän: Jeesuksen tuntemista. Ja haluaa, että saisi irrottaa sellaisista asioista, jotka estävät Häneen turvautumista. Niin monenlaista valheturvaa voi ihmisellä olla, jotka oikeasti ovatkin vain haittaa ja vahinkoa todellisen avun rinnalla. Sitä on tässä nyt pikkuhiljaa saanut nähdä omalla kohdallaan. Kuinka sinänsä hyvistä asioista, työstä, rahasta, ihmissuhteista jne voi tulla valtavia taakkoja ja esteitä elämässä, jos niitä käytetään jotenkin Jumalan korvikkeina – turvallisuuden antajina. Kunpa voisi uskoa 100 % että Jumala pitää huolen, aivan kaikessa. Ja että Hän sitten voi antaa noita edellä mainittuja asioitakin, jos niin tarpeelliseksi näkee.

Taas on jotenkin uudelleen kolahtanut vuorisaarnan kohdat Jumalan huolenpidosta ja se että ”Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan, niin teille annetaan lisäksi myös kaikki tämä.” (Matt. 6:33) Se, että Jumala olisi elämässä ykkönen. Se tuntuu vaikealta, mutta sitten kumminkin jotenkin tajuaa, että se on aivan elinehto. Jos palvelee muita jumalia, epäjumalia, rahaa, omaisuutta, suorituksia, ihmisten hyväksyntää jne, tekee vain sielulleen todella suuren tappion – jo tässä elämässä. Nämä jumalat eivät todellakaan tuo elämää vaan vain imevät voimat ja vievät sisäiseen orjuuteen.

”Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät leikkaa eivätkä kokoa aittoihin, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ettekö te ole paljon arvokkaampia kuin ne?” (Matt. 6:26)