Vaivaa niin paljon tämä kaksinaamaisuus. Tai riittääköhän
edes kaksi naamaa, kuulostaa aika vähältä, mutta viisi- tai kymmennaamaisuudesta
harvemmin puhutaan. Olisi nimittäin varmaan aika kätevää, jos pystyisi olemaan
oma itsensä kaikkien kanssa. Olisin varmasti hyvä näyttelijä, kun teen sitä
koko ajan. Edelleenkin sanoisin että tahattomasti – että se tulee vain aivan
luonnostaan. Olen niin oppinut joustamaan siihen suuntaan ja tähän suuntaan,
että oma persoona ei ole vieläkään ihan selvillä. Mutta nykyään kyllä huomaan
jo edes vähän paremmin, mitä teatterin kulisseissa tapahtuu, kuka näytelmän on
ohjannut ja käsikirjoittanut. Siellä odotetaan ja toivotaan, että ihmiset
tykkäisivät näytelmästä ja että siitä hyötyisi jotakin, suosiota, rakkautta,
hyväksyntää jne.
Vaikeinta Jeesuksen seuraamisessa tuntuu minulle olevan ehdottomasti
se, että siitä ei saa suosiota ja hyväksyntää. Vaikuttaa siltä, että monet eivät ole kiinnostuneita
Jeesuksesta ja Hänen nimensä mainitseminen saa ihmisissä aikaan jotakin
reaktioita – joita pelkään jo etukäteen ennen kuin mitään on tapahtunut . Minulle
kaikki ristiriitaisuudet ovat aina olleet kauhean vaikeita kestää. Omassa
elämässäni paljon helpommin kätken vaikeat asiat, jos sillä vain voi ostaa
rauhaa ja välttää konfliktin. Olen mieluummin olematta mitään mieltä, jos
tiedän toisen ihmisen olevan eri mieltä ja varsinkin jos asia on yhtään
sellainen että siitä voi nousta ristiriita. Tämä toimintatapa on aiheuttanut
paljon hallaa itselleni enkä tosiaan ole tullut esiin omana itsenäni vaan
jäänyt usein varjoihin tai sovittelijan rooliin. Jeesuksen seurassa tunnen
olevani jatkuvasti törmäyskurssilla, kun en ole vieläkään tullut kunnolla ulos
kuoresta. Haluaisin vapaaksi tästä kuoresta ja naamioista, mutta sitten taas
pelot iskevät.
Jeesuksen seurassa mennään koko ajan kohti totuutta. Yksi
masennuksen aiheuttaja on juuri tämä kaksinaamaisuus. Uskovien kanssa Jeesuksen
seuraaja ja muiden kanssa hiljaa koko asiasta. Tai ettei ainakaan pysty
puhumaan siitä kunnolla. Tämä harmittaa minua jotenkin tosi paljon, tympii ja
kaikella lailla tylsistyttää elämää. Ja tulee sitten itsesyytöstäkin ja kaikkea
mikä ei ainakaan auta tilannetta. Mikä ilo siitä tuleekaan, kun joskus puhuu
jonkun kanssa Jeesuksesta. Mutta en oikein muista koska sellaista olisi
tapahtunut viimeksi. Siis jonkun hengellisen tilaisuuden ulkopuolella.. No,
kyllä sitä joskus tapahtuu, mutta silti koen että asia on minulle ongelma.
Haluaisin puhua Jeesuksesta sellaisten kanssa, joita asia
oikeasti kiinnostaisi. Kai Suomessakin joku totuutta etsii - totta kai etsii. Mutta eivät kai ne
sitten minun tielleni osaa kävellä ja minä en osaa mennä heidän luo ja
muutenkin kun en oikein ollenkaan juttele vieraille ihmisille missään. Oma elinpiiri
on tällä hetkellä aika suppea. Perhepiiri ja raamattupiiri, siinähän ne piirit
pyörivät ja joskus joku muu kaveri jossain. Mutta mihinkään uusiin piireihin en
oikein edes haluaisi mennä, ennen kuin jotenkin uskallan olla oma itseni ja
myös sanoa ääneen että Jeesus on Herrani. Se jännitys ja ihmettely, että mitä
voi sanoa ja koska voi sanoa ja mitä ne minusta ajattelee, on vain niin
valtavan rasittavaa ja kuluttavaa. Mutta joku vain kahlitsee edelleen, pelot,
ylpeys, ego. Ja seurauksena on vankila. Koskahan tajuaisin että sittenkin olisi
paras vain tulla ulos, tuli mitä tuli? Koska uskaltaisin ajatella että on aivan
sama mitä muut ajattelevat? Koska ajatuksiani eivät enää rasittaisi muiden
ajatukset, vaan voisi ajatella ihan itse? Koska psyyke pysyisi kasassa, vaikka
joku sanoisi pahasti? Koska voisi antaa anteeksi herjaajille eikä jäädä
vangiksi omaan vihaan joka siinä nousee?
Jeesus ja hänen seuraajansa puhuvat tästä aiheesta paljon
Raamatun lehdillä. Jokainenhan sen joutuu kohtaamaan tavalla tai toisella. Joku
voi joutua maksamaan hengellään. Jos asuisin jossakin esim. vahvasti
islamilaisessa maassa, jossa sukulaisetkin saattavat järjestää
tappotuomion jonkun alkaessaan Jeesuksen seuraajaksi olisin varmaankin jo
menettänyt uskoni, kun olen tällainen pelkuri. Jeesuksen seuraaminen ei todellakaan
ole mitään uskonnollista hymistelyä, jota tehdään muiden mieliksi, vaan aivan
päinvastoin. Muidenmielistejäkilttityttöpelkuri on Jeesuksen seurassa tullut ihan
uudelle ja ihmeelliselle alueelle. Että oikein pitäisi uskaltaa sanoa, mitä
mieltä on asioista! Jeesus, auta ja opeta! Ja auta vapaaksi ihmisten
mielipiteistä.
Tässä jotain aiheeseen liittyviä raamatunkohtia:
Ihmistenkö suosiota minä nyt etsin vai Jumalan? Tai
ihmisillekö pyydän olla mieliksi?
Jos minä vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi,
en olisi Kristuksen palvelija. (Gal. 1:10)
Silloin Jeesus sanoi opetuslapsillensa: "Jos joku
tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön
itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. (Matt. 16:24)
Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni solvaavat ja
vainoavat teitä ja valehdellen puhuvat teistä kaikkea pahaa. Iloitkaa ja
riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. Samoinhan myös
vainottiin profeettoja, jotka olivat ennen teitä. (Matt. 5:11-12)
Jos teitä pilkataan Kristuksen nimen tähden, olette
autuaita, sillä kirkkauden ja Jumalan Henki lepää päällänne. Älköön näet kukaan
teistä kärsikö murhaajana tai varkaana tai pahantekijänä tai siksi, että
sekaantuu hänelle kuulumattomiin asioihin. Mutta jos hän kärsii kristittynä,
älköön hävetkö, vaan ylistäkööt tästä nimestään Jumalaa. (1. Piet. 4:14-16)
