Talviaikaan on siirrytty ja pimeä tulee jo kovin varhain.
Muistan kuinka viime vuonna tähän aikaan valmistauduin Israeliin lähtöön.
Välillä tuntui, että olisi tehnyt vain mieli jäädä kotiin nukkumaan talviunta,
mutta olihan se matka valtavan antoisa ja sieltä auringosta ja lämmöstä oli
tietysti hurja tulla takaisin tänne pimeyteen. Tänä syksynä en ole lähdössä
Israeliin. Neljänä edellisenä syksynä olen siellä saanutkin käydä eli tämä on näköjään
poikkeuksellinen syksy. Nyt jään siis tänne nukkumaan talviunta. Seuraava
Israelin matka on suunnitelmissa ensi vuoden puolella.
Viime vuonna lokakuuni oli poikkeuksellisen liikunnallinen.
Minulla oli kuukauden kuntosalikortti ja kävin liikkumassa kuukauden ajan kolme
kertaa viikossa. Siinä kyllä kunto kohosi, äkkiä sen huomasi. Tuon lokakuun
jälkeen ei sitten vastaavaa innostusta ole ollutkaan ja tämä kulunut lokakuu
oli aivan toisenlainen kuin vuosi sitten. Kuun alussa sairastuin flunssaan ja
vieläkin yskin. Liikkumista en ole harrastanut ollenkaan ja kovin veltoksi on
mennyt olotila. Mutta kai tässä jo taas vähitellen voisi taas vähän
aktiivisemmaksi alkaa.
No, ainakin on ollut aikaa sitten erilaisille tavoille
kuunnella Raamattuopetusta. Olen katsellut TV7:n arkistoa, lukenut Raamattua ja
hengellisiä kirjoja, kuunnellut radiota ja CD-levyjä ja osallistuin yhteen
raamattuviikonloppuunkin. Aina välillä toivoo että elämä olisi muutakin kuin
Sanan kuuloa, siis myös sen mukaan elämistä. Mutta kovin paljon vain edelleen
tarvitsen Sanan opetusta ja tuntuu, että nytkin Jumala on johdattanut eteeni
sellaisia aiheita, jotka ovat olleet minulle todella tarpeen.
Ehkä jotakin olen taas oppinut Jumalan rakkaudesta. Ja siitä
että ihmisellä on aina mahdollisuus valita – valinnanvapaus on rakkauden
ominaisuus. Olen huomannut kuinka paljon kapinoin Jumalaa vastaan, kuinka
paljon pelkään ja ajattelen negatiivisesti, Herrastakin. Kuinka pääni on täynnä
vihollisen valheita Jumalasta ja itsestäni. Kuinka äärettömän itsekeskeinen olen.
Kuinka vähän tai ei ollenkaan haluan palvella muita. Kuinka käsittämätöntä on
Jeesuksen kärsivällisyys ja rakkaus. Miten hän saattoi mennä vapaaehtoisesti
ristille syntisten ihmisten takia? Kuinka Jumalan rakkaus ei väistynyt vaikka
ihminen lankesi syntiin. Kuinka pieni ja mitätön on ihminen ja hänen
ajatuksensa ja kuitenkin hän uhmaa Luojaansa ja halveksii Herraa. Kuinka vaikea
minun on tunnustaa syntejäni ja näyttää heikkouttani. Kuinka kylmä on sydämeni
ja kuinka kipeä ja särkynyt se on. Kuinka paljon kaipaan rakkautta ja kuinka
vaikea minun on sitä ottaa vastaan.
Olen ”aina” halunnut jotenkin kokopäiväiseen Jumalan
valtakunnan työhön tajuamatta ollenkaan kunnolla kaikkia motiivejani. Ehkä olen
halunnut sitä siksi että olisi ”jotain”. Tai siksi, että ajattelen että niin
vain asioiden kuuluisi mennä tai ajatellut että silloin Jumala todella hyväksyisi
ja rakastaisi – ihan vinoon siis. Olen kiitollinen Herralle, että edelleenkin
saan kuitenkin elää tätä hiljaista arkeani. Aiemmin saatoin ihmetellä, kun
kuulin vaikka jonkun puhetta, sitä miten Herra antoi sanoja ja voimaa puheeseen
jne. Nykyään en oikeastaan ihmettele sitä, vaan ennemminkin sitä asennetta
ja rakkautta millä Herran palvelijat jaksavat vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen Jumalan
asialla. Minä kun puhun yhdellä raamattuviikolla, niin sitten olen jo ihan
poikki enkä kaipaa pitkään aikaan mitään seuraavaa tilaisuutta. Toisilla on
monia juttuja viikossa ja keskusteluja ihmisten kanssa päivittäin. Olen
kiitollinen että saan vieläkin olla näin isossa roolissa hiljaisena kuuntelijana. Että Herra hoitaa ja korjaa minua. Auttaa minua näkemään mikä
elämässä on tärkeää. Uudistaa ajatuksiani, hoitaa sydäntäni.
Rakastaako Jumala todella näin penseää tapausta? Rakastaako
Herra, vaikka en tee juuri mitään? Rakastaako Herra, vaikka en puhu Jeesuksesta
oikein kellekään? Rakastaako Herra, vaikka niin usein pelkään enemmän ihmisiä
kuin Jumalaa? Jne jne. Pikkuhiljaa uskallan uskoa: Kyllä Hän rakastaa. Hän on
itse Rakkaus. Hän toimii olemuksensa mukaan. "Itseänsä kieltää hän ei saata". Hän rakastaa. Ja sitä rakkautta
minä saan oppia ihmettelemään, siitä elämään. Päivä kerrallaan.
"Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus." (1. Joh. 4:8)
