Muutama päivä sitten tein Mielenterveystalon masennuskyselyn.
Sen tulos oli: ”mielialasi vaikuttaa olevan normaali ja hyvä”. Yritin etten
varmasti olisi yltiöpositiivinen tuota tehdessäni, mutta ei vaan voinut mitään –
masennusta ei testissä irronnut, vaikka melkein yritin. En ole koskaan
pahimmissa vaiheissa tehnyt näitä kyselyjä, mutta taatusti olisin
masennusdiagnoosin saanut. Ajattelen vaikka kysymystä ”Epäonnistumisen tunne”.
Jossain kohtaa olisin vastannut varmasti ”Elämäni on ollut tähän saakka vain
sarja epäonnistumisia”. Nyt sen sijaan on ihan luontevaa vastata ”En tunne
epäonnistuneeni”. Eikä tässä välissä ole tapahtunut mitään ihmeellistä tai
konkreettista. Paitsi Jumalan rakkauden ja armon syvemmälle meneminen, ja rauhaa
ja lepoa elämässä – syyttävien ajatusten runsasta vähenemistä. Mikä tietysti on
ihmeellistä ja konkreettista. Mutta kovin hitaasti tullutta, aivan vähitellen
ja pikkuhiljaa viime vuosien saatossa.
Tänään on vuosipäiväni. 14 vuotta Jeesuksen seurassa. Tänä
päivänä tasan 14 vuotta sitten päätin että haluan tutustua Jeesukseen. Niiden
raskaalta tuntuvien pettymysten ja hylätyksi tulemisen tunteiden keskellä,
joissa silloin olin. Ja Jeesus tuli, elämää muuttavalla tavalla – en sitä olisi
osannut uskoakaan, että minullekin voi sellaista tapahtua. Sitten on ollut
monenlaista sen jälkeen, mutta kaikessa Hän on ollut mukana. Uskova ei
todellakaan välty erilaisilta asioilta elämässä. Mutta saa kuitenkin uskoa ja
nähdä Jumalan johdatuksen ja avun. Jos ei itse tilanteessa, niin ainakin
jälkeenpäin.
Itse olen halunnut niin monenlaista, puolisoa, lapsia,
töihin liittyviä juttuja ja ties mitä. Ihmetellyt miksei Jumala niitä anna,
ollut vihainenkin, epäillyt Hänen rakkauttaan. Ja sitten kuitenkin tajuan, että
en vain olisi pystynyt niihin asioihin siinä mielentilassa missä olen ollut.
Masentuneena, rakkaudettomana, itseä ja toisia syyttävässä ja häpeävässä
ajatusmaailmassa. En olisi ollut onnellinen, vaikka itse tietysti olisin
kuvitellut tulevani noista ulkoisista asioista onnelliseksi - hyväksytyksi.
Enkä sitten kuitenkaan olisi tullut, vaan niistä olisi tullut minulle vain
enemmän taakkaa, koska ajatusmaailmani on ollut niin synkkä.
7 vuotta sitten Herra johdatti elämääni ihmisen, mistä
oikeastaan alkoi tämä tämmöinen mielen alueen paraneminen. Kaikki alkoi
rakastetuksi tulemisen kokemuksesta. Ihan omana itsenä rakastetuksi tulemisen
kokemuksesta. Rakkaudesta joka pääsi yllättäen jostain raosta kuoren alle. Tämän
rakkauden kokemuksen siivittämänä uskalsin lähteä katsomaan elämääni
syvemmälle. Sieltä on sitten kaikenlaista ongittu valoon. Ja sitten sinne
syvemmälle on Jumalan totuus ja armokin päässyt paistamaan.
Italialainen tuttavani kertoi että tänään Italiassa
juhlitaan natsismista ja fasismista vapautumisen vuosipäivää. Minullakin tämä
25.4. on yhtä lailla vapautumisen vuosipäivä. Niin paljosta orjuudesta Jeesus
on minua jo vapauttanut, että se on käsittämätöntä. Mutta varmaan tosiaan
asioiden pitääkin tapahtua hitaasti, koska persoona ei muuten kestäisi mukana.
Ja koska esim. masennus tulee hitaasti, niin ei se ihan yhdessä hetkessä
poiskaan lähde.
Tässä minä olen -vastaamassa kyselyn kohtaan: ”Tulevaisuus
ei masenna eikä pelota minua”, vaikka mieli muistaa vielä hyvin ajan jolloin
koki enemminkin: ”Minusta tuntuu, ettei
tulevaisuudella ole tarjottavanaan minulle juuri mitään”. Johtuuko sitten
kevätauringosta vai mistä, mutta minkäs teet..
