Ensimmäistä kirjoitusta pukkaa nyt sitten kesämökiltä.
Kuluneen viikon aikana olen viettänyt täällä kolme yötä. Elämä muuttui viikossa
paljon tämän uuden paikan myötä. Vaikka paikka on maatilan vieressä, on tämä
mökki ja tontti minulle uusi asuinympäristö. Ja täällä on nyt sitten todellakin
sitä kaipaamaani aktiivisempaa elämää. Kuluneen viikon säät ovat olleet ihanat
ja nyt on ollut mahdollisuus kuopia maata juuri niin paljon kuin haluaa. Ja
jotenkin vain olla lähempänä luontoa. Minusta on nyt niin mahtavaa katsoa
ikkunasta ulos ja nähdä puita ja pensaita ja valkovuokkoja maan tasalta. Ihanan
hiljaistakin on (ainakin silloin kuin huriseva vanha jääkaappi on hetken hiljaa).
Lintujen viserrykset kuuluvat ja aina välillä naapurin kukon kiekumiset.
Paljon ajatuksia tulee uuden paikan myötä. Mutta onneksi
myös kivaa tekemistä eikä vain kauheasti pohtimista. Kun 5 vuotta sitten muutin
tälle paikkakunnalle takaisin, halusin nimenomaan kerrostaloon, ettei vain
tarvitse tehdä mitään ylimääräisiä puutarhajuttuja. Maatilalla niitä oli ihan tarpeeksi ja olin
siinä jonkinlaisessa burnout tai sinnepäin väsymysvaiheessa, etten oikein
jaksanut mitään. Muutoksia on tapahtunut näissä asioissa aika paljon. Ensin
2013 tuli siskontyttövauva ja hänen kanssa tuli oltua sen verran että
puutarhajutuille jäi paljon vähemmän aikaa. Sitten 2014 tuli kausityöntekijä,
joka tekee mielellään puutarhajuttuja ja nyt hän hoitaa ne maatilan osalta
melkein kokonaisuudessaan. Minä aloin olla jo murheissani välillä kun en
ollenkaan päässyt puutarhahommiin. Haravoinnit oli tehty ennen kuin ehti itse
tehdä mitään. Ja toisaalta siellä on taas haravoimista yhdelle huvikseen
haravoivalle ihan liikaa. Vaan nyt tuntuu, että olen saanut sopivan kokoisen
palan. Tontti ei ole suuren suuri, mutta jotenkin minulle juuri sopivan
kokoinen. Taatusti riittävästi pääsee tässä kuopsuttamaan.
Mutta mikä ihaninta, kuitenkaan ei ole pakko tehdä yhtään
mitään. Tämä nyt on kuitenkin tämmöinen kesämökki. Piha voi olla juuri niin
hoidettu tai hoitamaton kuin itse haluaa. Ja se on sen verran syrjässä, ettei
tänne muut näe. Ei ole mitään suorituspaineita. Jos ei jaksa eikä innosta, niin
kaikki voi rehottaa aivan vapaasti. Muutenkin tämä on erittäin hyvä
keskeneräisyyden hyväksymisen opetteluprojekti. Kokonaisuus on todella monella
lailla hyvin vajavainen – ei ole mitään erityisen hienoa, rakennusten kunto on
hyvin vajavaista, paljon puuttuu mitä voisi tehdä ja hankkia. Jos joku
ulkopuolinen tulee pihaan, hän hyvin helposti voi ajatella, että onpas surkea
tönö ja kamala piha.
Itse kuitenkin osaan
katsoa tätä nyt ihan toisin. Toki näen vajavuuksia, mutta ne ovat ennemminkin
mahdollisuuksia uusiin juttuihin ja oikeastaan mahdollisuuksia toteuttaa
sopivan kokoisia haaveita. Lisäksi tiedän, miten paljon täällä on tehty jo
tähän asti. Tämä oli täysin asumiskelvoton tölli 4 vuotta sitten ostettaessa.
Ulospäin ei ole juuri mitään muutosta tapahtunut, mutta sisällä on tapahtunut
paljon. Puhdas vesi on alkanut tulla ja likavedet mennä, lattioita on kaivettu
auki pohjia myöden, laitettu lämpöeristeitä ja sähkölämmitys, tehty WC ja
suihku ja kaikki sisäpinnat uusittu kauniiksi. Täällä voi nyt elää ja vuokralla
täällä jo vuoden eräs nuoripari ehtikin asua. Heille syntyi vauva sen vuoden
aikana, mikä sitten sai heidät irtisanoutumaan, kun tilat alkoivat käydä
pieniksi. Mutta täällä on todella ollut jo aivan uutta elämää ja nyt saan itse
sitä kokeilla.
Niin, huomaattekohan jo millaista vertausta on tulossa? :) Kyllä tämä minulle puhuu sisimmän muutoksesta ja että se vie aikaa. Että Jumala
hoitaa asioita sisältä päin ja sitä kautta uusi elämä on mahdollista. Itsekin
olen kovasti toivonut muutoksia ulkoiseen elämääni – että olisi sitä ja olisi
tätä, kun ihminen niin helposti ajattelee, että sitten elämä olisi erilaista.
Kuitenkin se kaikki olisi aivan turhaa, jos sisällä ei mikään muuttuisi.
Ulkopuolella voidaan niin helposti ajatella, että tuon elämässä ei ole
tapahtunut mitään, kun vanhat pintarakenteet säilyvät. Kuitenkin sisällä Jumala
tekee niin suurta työtä, joka on paljon arvokkaampaan kuin ulkosivuremontti.
Totuutta salatuimpaan saakka ja Jumalan armon perustukset, elämän veden virrat
–vesijohdot, syntien tunnustamisen jätevesiviemärit, Jumalan rakkauden
lämmitysjärjestelmä. Ja sitten voi olla Elämää.
Oma kerrostaloasuntoni on 45 neliötä ja tämä 52 neliötä.
Jotenkin tuntuu että tilaa olisi vieläkin paljon enemmän, kun yksinäni
haahuilen näissä tyhjissä huoneissa. Minulla on täällä toistaiseksi vain muilta
saatu sänky ja ruokapöytä. Kerrostaloasunnosta en jaksa alkaa tänne kalusteita
raahaamaan, enkä muutenkaan tiedä viitsiikö tänne sitten paljon kalusteita
hankkia, jos syksyllä vaikka tulisikin joku vuokralainen ja paikka tyhjennetään
jne.. No, tämä tämänhetkinen kalusteettomuus kuuluu nyt tämän samaan rennosti
ottamisen opetteluun ja olemiseen. En tiedä vielä paljonko tulen kesällä
olemaan täällä ja paljonko kerrostalolla. Tavaroita kuljettelu on hankalaa,
mutta eiköhän tämä tästä vähitellen selkiinny. Suunnitelmattomuus kuuluu nyt
tähän vaiheeseen ja tavallaan on yhdenlainen ihme että jaksan nyt tällaista
”sähellystä” (ts. elämää), mitä ennen en olisi jaksanut. Taloudellisesti tässä
ei tietenkään ole mitään järkeä, mutta en halua että raha ratkaisee kaiken ja
on järjen mittari. Jään vain katsomaan onko Isällä tähän jotain suunnitelmia ja
elelen päivä kerrallaan.
Näillä mennään. En tiedä mistä seuraavaksi kirjoitan. Mutta
kiitos Herralle mökistä, kaikesta siitä mitä täällä on saanut tapahtua
viimeisten vuosien aikana ja kaikesta siitä mitä omassa elämässä on saanut
viimeisten vuosien aikana tapahtua. Hiljaisesti ja sisälläpäin.
"Mutta te, rakkaani, rakentakaa itseänne pyhimmän uskonne perustukselle ja rukoilkaa Pyhässä Hengessä." (Juud. 1:20)
