”Turvaa Herraan kaikesta sydämestäsi äläkä nojaudu omaan
ymmärrykseesi.” (Snl. 3:5). Laitoin Raamattuhakuun sanan ”turva” (ja sen
johdannaiset) ja niitä tuli 227 jaetta. Jumalaan koko painolla turvansa
laittaminen vaikuttaa olevan aivan perusasia. On jännä miten se tavallaan on
itsestäänselvyys, mutta käytännössä sitten kuitenkin uskovatkin kuitenkin
monissa asioissa turvaavat johonkin muuhun. Sittenkin turvataan esimerkiksi
ihmisiin, vaikka Sanassa selvästi sanotaan ”Kirottu on se mies, joka turvaa
ihmisiin ” ja ”Siunattu on se mies, joka turvaa Herraan, jonka turvana Herra
on. ”(Jer. 17:5,7). Jumala on tarkoittanut että Häneen turvataan ihan oikeasti
ja pohjia myöden eikä vain pinnallisesti ja joissakin tietyissä asioissa. Mutta kai se on sitten osa
tätä Jumalan vaikuttamaa prosessia että löytyy niitä uusia, syvempiä ja
kipeämpiä alueita, joilla voi opetella turvaamaan Herraan. Ja todella ottaa
niitä askeleita ”tyhjän päälle”, mikä sitten ei olekaan tyhjää, vaan askelia
Jumalan käsiin ja syliin. Että todella tulee näkyväksi Hänen kantokykynsä
tilanteissa, joissa oma ymmärrys loppuu.
Varasin lennot Israeliin marraskuulle. Mutta se ei ollut
mikään ihan helppo prosessi, koska jouduin suoraan vastatusten kipeiden
asioiden ja pelkojeni kanssa. Ja tämä yksinäisyyshän ja toisaalta yksinäisyyden
tunteesta käsin kohdattujen sosiaalisten tilanteiden pelko se on. Minulla on
Israeliin sovittuna yhteistä ohjelmaa joidenkin tuttujen kanssa 4 vrk:n ajaksi.
Mutta sitten kuitenkin olisi halua olla siellä pidempään, ainakin 2 viikkoa ja
reissailla vähän erilaisissa paikoissa, esim. Eilatissa ja Negevissä. Ja
sitten ei olekaan sitä seuraa enää tälle ajalla. Ja on suru siitä
yksinäisyydestä, kuinka paljon jää ylipäänsä elämää ja haaveita kokematta ja
tekemättä, kun ei ole sitä sielunkumppania tai ylipäänsä ketään sopivaa ystävää,
jonka kanssa näitä paikkoja yhdessä saisi kokea. Olin tosi surullinen, että
koko reissu jää nyt taas tekemättä tämän iänikuisen yksinäisyyden ja sen
tunteen pelon takia.
Mutta ne lentoliput ovat nyt sitten kuitenkin olemassa.
Erään ystävän lähettämien Raamatunpaikkojen ja profetaalisten sanojen kautta
olen saanut rohkeutta lähteä ottamaan askeleita ”tyhjän päälle” ja luottamusta
turvata Herraan. Pelkoni ei siis niinkään koske mitään matkustamiseen liittyvää
käytännön yksityiskohtaa, vaan nimenomaan sitä ahdistavaa, pelottavaa ja
tuskaisaa yksinäisyydentunnetta, jonka voin kuvitella helposti iskevän jossakin
kauniissa rantalomakohteessa tai muussa tilanteessa, jossa yksinäisyys lyö
päälle. Tai tuskaisissa harmitteluissa kun ihan yksin uskallakaan lähteä
jollekin kiinnostavalle vaellusreitille tms. Tai hostelleissa, joissa kaikille
muilla tuntuu olevan kivaa seuraa ja kokee itsensä maailman yksinäisimmäksi
ihmiseksi paetessaan pahaa oloa omaan huoneeseen.
Mutta on sekin sitten kauhea suru, jos sen
yksinäisyydenpelon takia ei uskalla lähteä reissuun sinne minne kuitenkin
haluaisi. Ja minä nyt haluaisin katsella vähän kaloja Punaisella merellä. Ja
ajella läpi Negevin (autoa en kyllä uskalla yksin vuokrata, mutta onneksi
busseja menee..) Itketään sitten niin paljon kun ehditään, jos tuskaa nousee
pintaan. Ihmetellään sitten delfiinejä itkusta turvonneilla silmillä jos
sikseen tulee. Mutta tarkoitus on mennä ja turvata Herraan. Antaa Hänelle
mahdollisuus tulla lohduttajaksi syvimpäänkin tuskaan. Antaa Hänelle
mahdollisuus tulla seuralaiseksi ja kanssamatkaajaksi. Antaa Hänelle mahdollisuus
näyttää mitä Hän tekee siellä missä minä en voi tehdä mitään.
Monissa Herran turvaamiseen liittyvissä Raamatunkohdissa
puhutaan autuudesta eli onnellisuudesta seurauksena Herran turvaamisesta: ”Autuaat
ovat kaikki, jotka häneen turvaavat.” (Ps. 2:12), ”Herra Sebaot, autuas se
ihminen, joka sinuun turvaa!” (Ps. 84:12) jne jne. Koitetaan antaa Hänelle
mahdollisuutta tehdä minua autuaaksi..
”Herra, palauta meidät ennallemme, niin kuin uomat täyttyvät
vedellä Negevissä.” (Ps. 126:4)
