Hiihtoa ynnä muuta luovaa

On iloinen ja kiitollinen olo hiihtämisestä, kun tänään olen ladulla ollut. Suorastaan ylipiristävää tuollainen reipas ulkoilu raikkaassa pakkassäässä. Tavoite ja toive oli, että jos edes kerran hiihtäisi tänä talvena ja nyt olen ollut jo 3 kertaa. Kaksi ensimmäistä oli puolen tunnin hiihtelyitä ja tänään jo tunnin lenkki. Kunto ei tosiaan ole kummoinen ja eläkeläiset menevät vauhdilla ohi, mutta mitä armollisemmaksi itselleen (ja vanhemmaksi?) tulee sitä vähemmän semmoinen haittaa ja osaa vain olla paremmin kiitollinen siitä, että ylipäänsä voi siellä lykkiä menemään oli vauhti tai lenkin pituus sitten mikä hyvänsä.

En muista koska olen viimeksi ollut hiihtämässä. On muutamia talvia ollut tässä välissä, etten ole ollut suksilla ollenkaan. 10 vuotta sitten Etelä-Pohjanmaalla ollessani eräs ystävä auttoi suksien ostamisessa ja muutenkin jotenkin innosti hiihtämiseen. Sitä ennen olin hiihtänyt kouluaikoina eli taukoa oli ollut pitkästi. ”Uusien” suksien myötä hiihtely on periaatteessa ollut mahdollista, mutta se on törmännyt sitten muihin esteisiin eli niskajumeihin ja lumen puutteeseen. Useana talvena nämä molemmat asiat ovat vaivanneet eli hiihtoa ei ole tarvinnut ajatellakaan. Tänä talvena on näihin asioihin tullut kuitenkin muutosta. Vuosi sitten ostamani uusi sänky+petari auttoi selkeästi pahimpiin lihasjännityksiin. En nyt vieläkään ole maailman vetreähartiaisin, mutta tilanne ei ole enää niin paha, ettenkö voisi hiihtää. Lunta ei ole nytkään niin paljon, että oman kylän pelloille olisi voitu latuja tehdä, mutta sen sijaan 20 min automatkan päästä löytyy jo oikein hyvää latua ja olen nyt oppinut sellaisenkin uuden hiihtopaikan. Tänään kävin puolen tunnin ajomatkan päässä tutustumassa toiseen minulle uuteen latuun. Että uusi sänky ja uudet hiihtopaikat, niin jossain asiassa on päästy edes pikkuisen eteenpäin. Se tuntuu kivalta.

Hiihtäessä mietin muitakin harrastuksia ja tuumailin taas miten olen niin monessa asiassa nuoresta pitäen oppinut vain suoritus- ja kilpailuajatteluun ilman otetta rennosta meiningistä ja tekemisen ilosta. Melkein kaikki liikunta kävelyä lukuun ottamatta on niin helposti ollut jotain suoritusta ja on ollut vaikea myöntää osaamattomuuttaan, aloittaa ihan nollasta, olla vertailematta ja kokea vain liikkumisen iloa. Samat esteet ovat päteneet myös kädentaitoihin eli käsitöihin ja piirustus ym. puuhiin sekä musiikkiin. Ala-asteella kävin pianotunneilla, mutta se oli vain pakkoa ja suoritusta, enkä koskaan oppinut nauttimaan musiikista itsestään. Lukioaikana olin omasta aloitteestani kitaratunneilla, mutta ei siinäkään mitään pitkäkestoisempaa aitoa innostusta soittamiseen syttynyt. Piirtämisestä puolestaan en ole koskaan piitannut, koska olen varhain sisäistänyt, että olen siinä huono. Nyt onkin ollut kiva saada muutosta ajatusmaailmaan piirtämisen osalta. Olen nimittäin piirrellyt paljon siskontyttö 4 v:n kanssa ja sehän onkin ollut oikein kivan luovaa ja mukavan värikästä hommaa. On ollut helpottavaa laittaa pois hyvä/huono-akseli ja piirrellä ihan vaan omaksi ja siskontytön iloksi. Aiemmin talvella hommasin myös virkkuukoukkuja ja opettelin netin ohjeilla tekemään afrikankukka-nimisiä lappusia. Nämä nollasta lähtevät luovuuspurskahdukset ovat olleet kivoja piristyksiä arkeen.

Suurin suoritusblokkini liittyy ehkä kuitenkin musiikkiin. Ja toki kaikkien ei tarvitse kaikkea ollenkaan harrastaa, mutta silti tiedän että osasyy musiikin innostamattomuuteen on siinä, että koen vain olevani siinä niin huono ja riittämätön, että vuosien varrella on ollut vaikea nauttia toistenkaan soitannoista. Ja kuitenkin olisi hauska, että tältäkin alueelta voisivat ylimääräiset esteet poistua ja jotain vapautta vielä löytyä ja kykyä nauttia musiikistakin. Joskus mietin kyllä pianonsoittoa, mutta toistaiseksi se on jäänyt. 

Mutta onhan se hauskaa, että tämmöisissä kaikissa pienissä asioissa voi vielä päästä eteenpäin. Että vaikka on kohta 41 vee ja nuoruus on takana, niin uusia asioita voi kuitenkin olla edessäpäin, kun vain saa nöyryyttä ja intoa nollasta aloittamiseen. Piirtelyt tulivat siskontytön kautta ja katsotaan mitä kaikkea siskonpoikakin tuo kehityksen myötä tullessaan. Nyt 1,5-v down-poika alkaa esimerkiksi aina jotenkin hytkymään, heti kun jostain tulee mitä tahansa pientäkin musiikkia. Eli selvästi musiikkimiehiä, niin katsotaan missä orkesterissa tässä jo kohta tätikin soittaa. Siellä bändissä, missä on vain musiikin ilo eikä virheitä tunneta ollenkaan.

”Sillä kuka halveksii pienten alkujen päivää, (kun nuo seitsemän Herran silmää, jotka tarkkailevat koko maata, iloitsivat nähdessään luotilangan Serubbaabelin kädessä.)” (Sak. 4:10)

Tässä yksi kanaton kuva. Pastelliliitupiirustelu inspiraationa viime lokakuun matkalla nähty auringonlasku Välimereen Tel Avivissa.