Kulunut viikko on tuonut muutoksia itse kunkin elämään.
Kenelle enemmän, kenelle vähemmän. 16.3. hallitus ilmoitti Suomen olevan
korona-viruksen takia poikkeusoloissa ja valmiuslain käyttöönoton
mahdollistamana suurin osa koululaisista ja kaikki opiskelijat aloittivat
etäopetuksen, 70+ -ikäiset ihmiset määrättiin välttämään toisia ihmisiä aivan
erityisellä tarkkuudella, kaikki yli 10 hengen tapaamiset kiellettiin ja rajavalvonta
otettiin käyttöön. Muutamassa päivässä monet isommat ja pienemmät yritykset
joutuivat suuriin vaikeuksiin ja talouden taantuma näyttää aika selvältä.
Omassa elämässä arkiset kuviot ovat jo valmiiksi niin
pienet, että viikon muutokset eivät ole päiviin paljoakaan vaikuttaneet.
Haastavinta tässä vaiheessa minulle on ikäihmisten välttely, kun 84-vuotiaat
vanhempani eivät oikein arjessa pidempään kahdestaan pärjää. Ja sitten kun he
asuvat maatilalla, pyörin heidän seurassaan aika paljon. Koin tästä asiasta
viime viikolla ahdistusta ja rukoilen, että joku hyvä järjestys tähän voisi
vielä tulla. Toki muitakin vaikutuksia arkeen on ollut, mutta ei silti mitään
erityisen isoja tässä vaiheessa. Paitsi että nettipaastoni murtui täysin
uutisvirtojen vyöryessä. Nyt yritän palauttaa tilannetta siihen että uutiset
kerran tai kaksi päivässä riittäisivät tarvittavan tiedon saamiseen ja muihinkin asioihin voisi keskittyä.
Sydämessä on ollut iloa ja ihmetystä siitä, mitä
Jumala nyt tekee ja millaisen herätyksen ajan hän tämän myötä mahdollistaa.
Muutos on niin ihmeellisen iso ja kaikkia koskettava. Toinen puoli on sitten ollut huoli läheisten
terveydestä. Toivon kovasti ettei tulisi nyt mitään edes tavallista nuhaa, kun
sitten testien puutteessa siihenkin joutuisi suhtautumaan koronamahdollisuutena
ja joutuisi totaaliselle välttelylinjalle. Omat pienet murheeni tässä vaiheessa
ovat niitä, että joutuisin yksin eristyksiin, koska yksinäisyys on tarpeeksi
vaikea asia jo muutenkin. Ja sitten on se huoli taudin tartuttamisesta
erityisesti ikäihmisiin. Huolissaan kääntyy sitten taas Jumalan puoleen ja saa
turvata Hänen kannateltavana olemiseen tuli mitä tuli. Huolten aaltoja
pärskähtelee kasvoille, mutta silti on olo, että Herrassa on tukevalla
kalliolla.
Mökin korjaus on ollut nyt aika lailla kesken ja saa nähdä
jääkö tämä tuuletusvaihe päälle pidemmäksikin aikaa. Hometta löytyi
sellaisestakin hirrestä, jota on hyvin vaikea saada korvattua. Odotamme nyt
että hirren kosteus saataisiin mitattua. Jos hirsi olisi kuiva, lattian voisi
rakentaa siihen päälle eikä sitten enää tarvitsisi murehtia että home kasvaa
kuivassa uudelleen. Jos hirsi on märkä pitää odotella sen kuivumista ja
aukinainen tilanne kestää kauan. Vähän kuin koronan kanssakin, kukaan ei tiedä
kauanko poikkeustila kestää.
”Armahda minua, Jumala, armahda minua, sillä sinuun sieluni
turvautuu. Minä turvaudun sinun siipiesi suojaan, kunnes onnettomuudet ovat
menneet ohi.” (Ps.57:2) ”Hän piilottaa minut majaansa pahan päivänä, hän kätkee
minut telttansa suojaan. Hän nostaa minut kalliolle.” (Ps. 27:5)
Jotenkin sitä vaan haluaa olla nyt hiljaa ja katsoa mitä
Jumala tekee. Niin paljon monet ovat rukoilleet perheidensä, sukulaistensa,
ystäviensä, Suomen kansan jne puolesta. Nyt saa olla vain hiljaa ja katsoa mitä
Jumala tekee. Ihan omassa sydämessäkin. Varmasti paljastuu taas kaikennäköistä.
Rakastaako kuitenkin maailmaa ja omaa elämää enemmän kuin Jeesusta ja Jumalan
valtakuntaa? Olisiko valmis jos Hän nyt tulisi vai ajattelisinko että voi voi
mitäs nyt jo tulit, kun oli vielä kaikkea tärkeää puuhastelua kesken? Kuinka
kiinni mieleni on näissä maallisissa asioissa ja arjen asioissa? Niin, mitä
sitten itse kullekin Pyhä Henki mieleen nostaa, mistä puhdistaa ja mistä
vapauttaa. Ikuisuuskestäviä asioita ei mikään tsunami voi pyyhkäistä pois.
”Jos siis teidän on herätetty yhdessä Kristuksen kanssa,
niin etsikää sitä, mikä on ylhäällä, missä Kristus istuu Jumalan oikealla
puolella. Kiinnittäkää mielenne siihen, mikä on ylhäällä, älkää siihen, mikä on
maan päällä.” (Kol. 3:1-2)
