Tupajumit

Viime viikolla mökissä kävi vieraana homekoira isäntänsä kanssa. Se oli hyvä visiitti. Homemerkintöjä tuli  pitkin yhtä sisäseinää, ja sen seinustan alapohjasta olimme jo itsekin löytäneet silminnäkyvää homekasvustoa. Etukäteen olin jo pelännyt kuopiiko koira ympäri taloa ja sitten oli huojentavaa, että piskin kuonossa home haisi vain yhdellä seinällä. Vuokralainen, joka reagoi kolmessa päivässä, ei ole myöskään kuvitellut asiaa.

Mökki ostettiin 2012 ja silloin se oli asumiskelvoton oltuaan vuosia kylmänä ja tyhjillään. Samana vuonna poistettiin yhdestä huoneesta homeinen lattiakellari ja tehtiin päälle uusi lattia. Mökki oli kuitenkin edelleen asumiskelvoton, kunnes 2014 tehtiin iso peruskorjaus ja ensimmäiset vuokralaiset tulivat alkuvuodesta 2015. Itse en ole kokenut sisäilmaoireita kesäasumisissani, mutta vuosi sitten poislähteneet vuokralaiset kertoivat lähtönsä jälkeen epäilevänsä, että jotakin tämmöistä  ongelmaa voi olla. Kolmen päivän vuokralainen on kenties altistunut aikaisemmin homeille, kun reagoi näin nopeasti.

Niin, paljon on talossa tehty ja tavallaan se on jälleen asumiskelvoton. Ikkunoissa on kulkenut keväisin ja kesäisin joitain pieniä ötököitä ja vasta nyt tuli mieleen määrittää mitähän ne voisivat olla. Kuoriaiset ovat todennäköisimmin tupajumeja, joiden elinympäristönä ovat kosteat puurakenteet. Aikaisemmin olen ajatellut, että vanhassa rakennuksessa on kaikennäköisiä koloja, missä sitten ötökätkin voivat asua. Se, että ne kertoisivat suoraan kosteusvauriosta, ei ole tullut mieleen.

Työntekijämme aloitti perjantaina hieman purkutöitä tältä vaurioiselta seinältä. Sisäpuolelta talo on ollut hyvinkin avattu, mutta ulkoverhoilua ei ole avattu vaan se on vain maalattu. Kostunutta puurakennetta löytyi heti paneelien alta. Avaamisten olisi tarkoitus jatkua ensi viikolla ja nähtäväksi jää kuinka mittavat purkamiset ja rakenteiden vaihtamiset tarvitaan. Lattian avaaminen on mahdollinen toimenpide, jos yhtään näyttää, että siellä kosteutta voisi olla.

                                   Hieman avattua seinää ja kärsineitä hirsiä.

Helpottavaa on, ettei kukaan ole menettänyt terveyttään homeen takia eikä viimeisin vuokralainen ollut ehtinyt tuoda edes kaikkia tavaroitaan ennen kuin oireilu jo alkoi. Itselle tulee silti vähän epätoivoinen olo välillä, että jääkö talo kuitenkin ikuiseksi kirjavarastoksi ja kesämökiksi, kun aina vaan kaikkea paljastuu ja paljastuu. Pystyykö siellä lopulta oikeasti asumaan kuin tupajumit perheineen? Onko kaikki sittenkin ollut turhaa ja koko talon voisi lopulta vain purkaa?

Resonoin talon yksinäisyyttä. Paljon on tehty, paljon puhdistettu, kallis hinta maksettu ja kaikenlaista koettu. Ja silti edelleen on asioita, jotka karkottavat luotaan ja saavat aikaan yksinäisyyden ja ”käyttökelvottomuuden” tunteen. Jotain sellaista, mikä on niin ”rakenteissa”, mitä itse ei edes huomaa, kun on niin tottunut asioiden tilaan. Elämää nakertavat ”tupajumit” ovat niin normaalitila, ettei osaa ajatella että niissä olisi mitään outoa. Vaikka sitten yksinäisyys ja alakulo onkin jatkuvasti matkassa mukana. Jos joka viikko vähän itkee, tuleeko siitä kosteusvaurio?

Talon on mahdoton itseänsä korjata. Niin on minunkin. Toisaalta tuhojen paljastuminen on ikävää, mutta toisaalta hienoa. Kunpa uskaltaisi pelkäämättä kohdata sitä mitä paljastuu. Uskoen, että sen oikeasti voi korjata. Että vaikka minä en voi, Hän voi, joka asiat valoon saattaa. Että paljastukset tehdään kuitenkin hyvässä ja kauniissa valossa, ei pahassa ja kiusaavassa. Rakentavassa tarkoituksessa eikä hajottavassa. Rakkaudessa ja hyvyydessä. Minun hyväkseni eikä pahakseni.

”Ja luotan täysin siihen, että hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, vie sen päätökseen Kristuksen Jeesuksen päivään mennessä.” (Fil. 1:6)

Nähtäväksi jää, mitä ensi viikolla paljastuu.