Kana-asiat väistyvät nyt hetkeksi mielestä. Olen tänään lähdössä Italiaan. Siellä on italialais-suomalainen ”Raamattuviikko”. En tiedä, miksi koko systeemiä pitäisi kutsua, kun en edes kunnolla tiedä, mitä on ohjelmassa. Uskovien yhteyttä ja Raamatun tutkimista kai kuitenkin, rukousta, juttelua ja silleen. Mitä sitten Herra johdattaakin - kiva vain, kun ei tarvitse tietää etukäteen. Rantalomailua ja turistihärdelliäkin pitäisi olla, lepoakin. Kauheen kivalta tuntuu ajatus lähtemisestä. Otetaan vastaan, mitä Isä lapsilleen antaa.
Jos haluaa katsoa, minkänäköinen italialaisheppu on järkkäämässä tätä viikkoa, niin voi katsoa tämän http://www.youtube.com/watch?v=GiJb2o0XhYw suomeksi tekstitetyn 10 minuutin videon. Siinä tämä henkilö kertoo, miksi Suomi on erityinen maa, hänelle ja yleensä. Videon loppuosa käsittelee perusteellisella tyylillä vähän erikoisempaa aihetta, auringonpimennyksen matematiikkaa, kuinka sekin on ihmeellisesti Raamatussa ja Jumalan merkit auringonpimennyksessä. Itse ainakin videon perusteella on jo oppinut sen, ettei pidä mennä kauhean lähelle näitä italialaisia, kun kädet käyvät puhuessa niin paljon, että saa helposti osuman.. :)
Saapa sitten nähdä, mitä kaikkea matkalla tapahtuukaan ja mistä asioista Herra erityisesti puhuttelee tällä reissulla. Se on moro!
P.S. Blogitaukoa kestää ainakin kesäkuun viimeisiin päiviin asti..
perjantai 18. kesäkuuta 2010
keskiviikko 16. kesäkuuta 2010
Nahkamunan päiväkirja
Joskus harvoin löytyy tällaisiakin munia – ns. nahkamunia:
Nahkamuna on siis muna, jossa munan sisus on valmis ja pussissa, mutta kuori puuttuu. Sanotaan, että kanalta voi tulla nahkamuna, jos se pelästyy jotakin. Muna tulee silloin ulos ennen aikojaan, eikä kuori ole vielä ehtinyt muodostua. Kanakauden alkupäivien aikana näitä nahkamunia tosiaan tulikin muutamia, kai se jostain uuden paikan pelästymisistä johtui. Nyt viime aikoina sen sijaan on tullut päivän saldoksi täydet kuusi kuorellista munaa.
Munan kuoren tarkoitus on tietysti suojata munaa. Sitä mikä sen sisällä on. Mahdollisesti kehittyvää kananpoikaa. Kuori päästää sisäänsä kanaemon lämmön ja mahdollistaa kaasunvaihdon molempiin suuntiin. Nahkamunaa ei tietenkään voi hautoa, sehän menee yleensä jo rikki pudotessaan maahan. Kuvan nahkamuna nyt jostain syystä oli pysynyt ehjänä.
Tämmöinen epätarkoituksenmukainen kuorettomuus tulee taas jotenkin itseäkin lähelle. Välillä tuntuu siltä, että on aivan väärällä tavalla herkkä tunteiltaan. Elämä on pelkkä ”tuntumista” sekä toisaalta tunteiden haavoittumisen välttelyä ja haavojen suojaamista. Niin kauhean pienetkin itseen kohdistuvat asiat saavat aikaan kivun, ahdistuksen ja ajatuksen että suurinpiirtein koko maailma on minua vastaan. Aivan kuin puuttuisi joku suojaava kuorikerros, joka estäisi sen, ettei tulisi ihan kauheaa rikkimenemisen ja hylkäämisen fiilistä, vaikka joku sanoisikin jotain negatiivista itseen kohdistuvaa. Kun ei ole sitä suojakuorta, joutuu karttamaan ihmisiä ja asioita, joissa pelkää että voisi tulla ristiriitaisuuksia ja henkilökohtaisuuksia. Suurimpien kolhujen aiheuttajia ovat tietysti yleensä läheiset ihmiset, heidän sanansa haavoittavat eniten. Kuorettomana ei sitten edes oikein kykene läheisiin ihmissuhteisiin vaan pitää välimatkaa.
Sitten kun ei ole ollut sitä tervettä suojakuorta, ja kun kumminkin jonkun kuoren sisimmän ympärille kehittyvä ihminen tarvitsee, niin sitten joutuu kehittämään oman tekokuorensa, joka ei toimi niin kuin oikea terve kuori toimisi. Tekokuoren sisällä haavoittunut sisin pysyy kyllä jonkunlaisessa suojassa, mutta sitten ei toimi ”ilmanvaihto” eli kuoren sisässä on kauhean yksinäistä eikä ulkopuoliset edes näe kuoren sisälle, kun tekokuori on jonkin sortin naamio eikä vastaa todellista sisintä. Terve tunne-elämä on lamaantunut, ei kunnolla iloitse eikä sure. Tekokuori onkin jossain määrin juuri sisimmän todellisuuden vastakohta, juuri sen mitä pyrkii peittämään, kun se on niin kipeä. Tekokuori voi heijastaa reipasta ja rohkeaa, kun sisältä on kovin arka ja pelokas, tekokuori voi olla rento ja huoleton, kun sisin on stressaantunut ja ahdistunut, kuori iloinen kun sisällä on masennus jne. Mikä tahansa se asia sitten onkin ollut, mitä on pitänyt alkaa peittää.
Yleensä tietysti ihminen ei itsekään tajua, mitä sisällä todella on, koska sen haluaa peittää itseltäänkin, koska se on niin kipeä. Eihän sitä nyt kukaan kauhean tarkoituksella esitä mitään, se vain tulee, kun olosuhteet ovat kovat ja on pakko olla toisenlainen kuin on jollain hetkellä. Käytösmalli saattaa sitten vaan jäädä päälle, kun sisin jää jatkuvaan pelkotilaan. Kuorihan muodostuu siitä, kun kokee, ettei tule hyväksytyksi sellaisena kuin on, vaan että pitää toimia toisin, kätkeä todelliset tunteensa. Yleisimmät tekokuorenmuodostustilanteet kai ovat lapsuuteen liittyviä, syystä tai toisesta ei vain saa sitä rakkautta ja turvallisuutta ja hyväksyntää negatiivisille tunteilleenkin mitä tarvitsisi, huomaa esim. ettei omilla asioillaan voi muita vaivata ja alkaa tukahduttamaan niitä. Ei itke, vaikka on paha olla, koska kukaan ei kumminkaan ottaisi syliin, ei kerro, että pelottaa, koska joku kumminkin vain vähättelisi. Tai jos lapsen kiukuttelu on aina kiellettyä ja pitää vain olla kiltti, niin viha jää sisään. Kun mielipiteet ja oma tahto on jyrätty ja tehty halveksittavaksi. Jne. Tarpeeksi kauan kun tilanne jatkuu, ettei mitään ”negatiivista” pysty päästämään ulos, niin pelot ja surut jäävät sisään ja ulkokuoresta tulee erilainen, kuin se kuori olisi, joka olisi rakkauden ja hyväksynnän lämmön alla muodostunut.
Varmasti jokaisella on jotakin vaikeampiakin lapsuuskokemuksia, mutta kyllä sanoisin että tässä kuorettomuudessa eroja on, koska jotkut selvästikin pelkäävät toisten ihmisten mielipiteitä enemmän kuin toiset. Itse on käynyt jo useammissa ”sielunhoito”-aiheisissa viikonlopuissa ja vähitellen sitä alkaa käsittämään, miksi esim. läheisiä ihmissuhteita ei oikeastaan ole vielä voinut olla. Ei olisi kyennyt sellaiseen, koska on vain pelännyt hylätyksi tulemista niin paljon. Ja kun niin monet asiat sitten kokee hylkäämisenä, tosiaan ihan vain siitä lähtien, että joku on selvästi eri mieltä jostakin. Tunne-elämä voi olla todella haavoittunut.
Enhän minä tällaista kirjoittaisi, jos en olisi jo jotenkin saanut edes pikkuisen hoitoa sisimmän haavoille. Parantava voide on ollut Jumalan armo ja rakkaus. Kun edes pikkuisen saa käsittää Jumalan syvää rakkautta sinne tekokuoren sisälle, pystyy jo hiukan päästämään kuoresta irti. Niin ihania ovat ne hetket, kun saakin huomata, ettei tarvitse yrittää olla jotakin mitä ei ole, vaan että voikin olla ihan sitä mitä on, vaikka sitten arka ja pelokas. Jumalan rakkauden haudonnan alla tekokuori voi murtua ja saa tullakin ulos.
Kuoria ei pidäkään mennä väkisin hajottamaan. Perhonenkin muodostuu kuoren sisällä ja tulee sitten ulos kun se on valmis, ei aiemmin, koska se hajoaisi muuten. Ja tipukin tulee munasta ulos omin avuin kun se on valmis. Jumalan aikataululla.
On ihmeellistä mitä Jumalan rakkaus, jossa ei ole mitään ehtoja, saa ihmisessä aikaan, kun sitä saa omalle kohdalle alkaa kokemaan. Kuoria saa laittaa pois, on paljon helpompi olla ihmisten kanssa, ei tarvitse pelätä niin mielipiteitä, joku voi vapautua vaikka rauhoittavista lääkkeistä ja päihteistäkin. On hyväksytty tällaisenaan. Ei tarvitse pelätä, että Jumala vaatisi olemaan jotakin sellaista, mitä ei ole. Pikkuhiljaa tulla hoidetuksi ja päästää turvallisessa ympäristössä ulos sitä pahaaoloa, mitä sisäänsä on kätkenyt. On ihmeellistä kuinka olo kevenee ja puristava tunne sydämessä hellittää.
”Särjettyä ruokoa hän ei muserra, ja suitsevaista kynttilänsydäntä hän ei sammuta.”
”Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa.”
””Sinä, Herra, olet minun turvani”, Korkeimman olet sinä ottanut suojaksesi.”
P.S. Taannoin eräässä tilanteessa minulle sanottiin mielipiteeni esittämisen jälkeen ”älä purnaa”. Itkin jälkeenpäin hillittömästi varmaan puoli tuntia yksistäni kotona näitä sanoja. Se oli niin kipeän tuntuista. Olen silti helpottunut, että sain itkeä kunnolla, aiemmin olisin vain lisännyt ne ahdistukseni pakkaan, nyt ne ovat sentään tulleet ulos. Mutta tämmöistä se haavoittunut tunne-elämä sitten on, tuntuu ja sattuu, kun kohti tulee. Ja sitten tätäkin ihmistä joka tämän sanoi, olen jotenkin pelännyt aiemmin ja pelkään edelleen, koska hänen on niin helppo kielellänsä tehdä kovin kipeää. mot. Osui ja upposi. Mutta matka jatkuu taas. Ja toivottavasti saa vielä itkeä ulos kaikki elämän itkemättömät itkut. Kun aika on valmis siihen.
Nahkamuna on siis muna, jossa munan sisus on valmis ja pussissa, mutta kuori puuttuu. Sanotaan, että kanalta voi tulla nahkamuna, jos se pelästyy jotakin. Muna tulee silloin ulos ennen aikojaan, eikä kuori ole vielä ehtinyt muodostua. Kanakauden alkupäivien aikana näitä nahkamunia tosiaan tulikin muutamia, kai se jostain uuden paikan pelästymisistä johtui. Nyt viime aikoina sen sijaan on tullut päivän saldoksi täydet kuusi kuorellista munaa.Munan kuoren tarkoitus on tietysti suojata munaa. Sitä mikä sen sisällä on. Mahdollisesti kehittyvää kananpoikaa. Kuori päästää sisäänsä kanaemon lämmön ja mahdollistaa kaasunvaihdon molempiin suuntiin. Nahkamunaa ei tietenkään voi hautoa, sehän menee yleensä jo rikki pudotessaan maahan. Kuvan nahkamuna nyt jostain syystä oli pysynyt ehjänä.
Tämmöinen epätarkoituksenmukainen kuorettomuus tulee taas jotenkin itseäkin lähelle. Välillä tuntuu siltä, että on aivan väärällä tavalla herkkä tunteiltaan. Elämä on pelkkä ”tuntumista” sekä toisaalta tunteiden haavoittumisen välttelyä ja haavojen suojaamista. Niin kauhean pienetkin itseen kohdistuvat asiat saavat aikaan kivun, ahdistuksen ja ajatuksen että suurinpiirtein koko maailma on minua vastaan. Aivan kuin puuttuisi joku suojaava kuorikerros, joka estäisi sen, ettei tulisi ihan kauheaa rikkimenemisen ja hylkäämisen fiilistä, vaikka joku sanoisikin jotain negatiivista itseen kohdistuvaa. Kun ei ole sitä suojakuorta, joutuu karttamaan ihmisiä ja asioita, joissa pelkää että voisi tulla ristiriitaisuuksia ja henkilökohtaisuuksia. Suurimpien kolhujen aiheuttajia ovat tietysti yleensä läheiset ihmiset, heidän sanansa haavoittavat eniten. Kuorettomana ei sitten edes oikein kykene läheisiin ihmissuhteisiin vaan pitää välimatkaa.
Sitten kun ei ole ollut sitä tervettä suojakuorta, ja kun kumminkin jonkun kuoren sisimmän ympärille kehittyvä ihminen tarvitsee, niin sitten joutuu kehittämään oman tekokuorensa, joka ei toimi niin kuin oikea terve kuori toimisi. Tekokuoren sisällä haavoittunut sisin pysyy kyllä jonkunlaisessa suojassa, mutta sitten ei toimi ”ilmanvaihto” eli kuoren sisässä on kauhean yksinäistä eikä ulkopuoliset edes näe kuoren sisälle, kun tekokuori on jonkin sortin naamio eikä vastaa todellista sisintä. Terve tunne-elämä on lamaantunut, ei kunnolla iloitse eikä sure. Tekokuori onkin jossain määrin juuri sisimmän todellisuuden vastakohta, juuri sen mitä pyrkii peittämään, kun se on niin kipeä. Tekokuori voi heijastaa reipasta ja rohkeaa, kun sisältä on kovin arka ja pelokas, tekokuori voi olla rento ja huoleton, kun sisin on stressaantunut ja ahdistunut, kuori iloinen kun sisällä on masennus jne. Mikä tahansa se asia sitten onkin ollut, mitä on pitänyt alkaa peittää.
Yleensä tietysti ihminen ei itsekään tajua, mitä sisällä todella on, koska sen haluaa peittää itseltäänkin, koska se on niin kipeä. Eihän sitä nyt kukaan kauhean tarkoituksella esitä mitään, se vain tulee, kun olosuhteet ovat kovat ja on pakko olla toisenlainen kuin on jollain hetkellä. Käytösmalli saattaa sitten vaan jäädä päälle, kun sisin jää jatkuvaan pelkotilaan. Kuorihan muodostuu siitä, kun kokee, ettei tule hyväksytyksi sellaisena kuin on, vaan että pitää toimia toisin, kätkeä todelliset tunteensa. Yleisimmät tekokuorenmuodostustilanteet kai ovat lapsuuteen liittyviä, syystä tai toisesta ei vain saa sitä rakkautta ja turvallisuutta ja hyväksyntää negatiivisille tunteilleenkin mitä tarvitsisi, huomaa esim. ettei omilla asioillaan voi muita vaivata ja alkaa tukahduttamaan niitä. Ei itke, vaikka on paha olla, koska kukaan ei kumminkaan ottaisi syliin, ei kerro, että pelottaa, koska joku kumminkin vain vähättelisi. Tai jos lapsen kiukuttelu on aina kiellettyä ja pitää vain olla kiltti, niin viha jää sisään. Kun mielipiteet ja oma tahto on jyrätty ja tehty halveksittavaksi. Jne. Tarpeeksi kauan kun tilanne jatkuu, ettei mitään ”negatiivista” pysty päästämään ulos, niin pelot ja surut jäävät sisään ja ulkokuoresta tulee erilainen, kuin se kuori olisi, joka olisi rakkauden ja hyväksynnän lämmön alla muodostunut.
Varmasti jokaisella on jotakin vaikeampiakin lapsuuskokemuksia, mutta kyllä sanoisin että tässä kuorettomuudessa eroja on, koska jotkut selvästikin pelkäävät toisten ihmisten mielipiteitä enemmän kuin toiset. Itse on käynyt jo useammissa ”sielunhoito”-aiheisissa viikonlopuissa ja vähitellen sitä alkaa käsittämään, miksi esim. läheisiä ihmissuhteita ei oikeastaan ole vielä voinut olla. Ei olisi kyennyt sellaiseen, koska on vain pelännyt hylätyksi tulemista niin paljon. Ja kun niin monet asiat sitten kokee hylkäämisenä, tosiaan ihan vain siitä lähtien, että joku on selvästi eri mieltä jostakin. Tunne-elämä voi olla todella haavoittunut.
Enhän minä tällaista kirjoittaisi, jos en olisi jo jotenkin saanut edes pikkuisen hoitoa sisimmän haavoille. Parantava voide on ollut Jumalan armo ja rakkaus. Kun edes pikkuisen saa käsittää Jumalan syvää rakkautta sinne tekokuoren sisälle, pystyy jo hiukan päästämään kuoresta irti. Niin ihania ovat ne hetket, kun saakin huomata, ettei tarvitse yrittää olla jotakin mitä ei ole, vaan että voikin olla ihan sitä mitä on, vaikka sitten arka ja pelokas. Jumalan rakkauden haudonnan alla tekokuori voi murtua ja saa tullakin ulos.
Kuoria ei pidäkään mennä väkisin hajottamaan. Perhonenkin muodostuu kuoren sisällä ja tulee sitten ulos kun se on valmis, ei aiemmin, koska se hajoaisi muuten. Ja tipukin tulee munasta ulos omin avuin kun se on valmis. Jumalan aikataululla.
On ihmeellistä mitä Jumalan rakkaus, jossa ei ole mitään ehtoja, saa ihmisessä aikaan, kun sitä saa omalle kohdalle alkaa kokemaan. Kuoria saa laittaa pois, on paljon helpompi olla ihmisten kanssa, ei tarvitse pelätä niin mielipiteitä, joku voi vapautua vaikka rauhoittavista lääkkeistä ja päihteistäkin. On hyväksytty tällaisenaan. Ei tarvitse pelätä, että Jumala vaatisi olemaan jotakin sellaista, mitä ei ole. Pikkuhiljaa tulla hoidetuksi ja päästää turvallisessa ympäristössä ulos sitä pahaaoloa, mitä sisäänsä on kätkenyt. On ihmeellistä kuinka olo kevenee ja puristava tunne sydämessä hellittää.
”Särjettyä ruokoa hän ei muserra, ja suitsevaista kynttilänsydäntä hän ei sammuta.”
”Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa.”
””Sinä, Herra, olet minun turvani”, Korkeimman olet sinä ottanut suojaksesi.”
P.S. Taannoin eräässä tilanteessa minulle sanottiin mielipiteeni esittämisen jälkeen ”älä purnaa”. Itkin jälkeenpäin hillittömästi varmaan puoli tuntia yksistäni kotona näitä sanoja. Se oli niin kipeän tuntuista. Olen silti helpottunut, että sain itkeä kunnolla, aiemmin olisin vain lisännyt ne ahdistukseni pakkaan, nyt ne ovat sentään tulleet ulos. Mutta tämmöistä se haavoittunut tunne-elämä sitten on, tuntuu ja sattuu, kun kohti tulee. Ja sitten tätäkin ihmistä joka tämän sanoi, olen jotenkin pelännyt aiemmin ja pelkään edelleen, koska hänen on niin helppo kielellänsä tehdä kovin kipeää. mot. Osui ja upposi. Mutta matka jatkuu taas. Ja toivottavasti saa vielä itkeä ulos kaikki elämän itkemättömät itkut. Kun aika on valmis siihen.
maanantai 14. kesäkuuta 2010
Kiekuu, kiekuu, kiekuu, kiekuu
Puolitoista viikkoa eletty nyt kanojen kanssa. Ja kukon. Ja kiekumisen. Erityisesti kiekumisen..
Tämän kesän uutuus on tosiaankin tuo kukon kiekuminen. Se kiekuu kyllä aika paljon. Kun se aloittaa kiekumisen, niin sitten mikään yksi kukkokiekuu ei riitä, vaan niitä tulee pienen tauon välein lukuisia peräkkäin. En todellakaan tiedä miksi se kiekuu. Jotenkin tuntuu, että se vain kertoo olemassa olostaan kiekumisella. Koska olen, kieun.
Olen aina välillä kokenut kiekumisen aika vaikeanakin. Jonain päivänä se aivan särki minua, tuntui että osui suorastaan johonkin kipeään kohtaa se koko huuto, johonkin sellaiseen joka sattuu, mutta jolle ei voi mitään. Toisena päivänä minua taas murehduttaa se, mitä muut siitä ajattelevat. Että häiritseekö se oikeasti jotakuta? Meneekö jonkun yöunet pilalle sen kiekumisesta? Tätä on vaikea arvioida, kun en tiedä kunnolla kuinka se naapureihin kuuluu, enkä sitäkään, kuinka se kuuluu sisätiloihin ja kuinka herkkäunisia ihmiset ovat jne. Jollekin kiekuminen voi olla tosi ärsyttävää ja joku toinen sanoo, ettei ole huomannut mitään ja että kiva vaan että on vähän maalaisääniä. Ei voi tietää.
Hankala homma on se, kun kukon kiekumiselle ei voi yhtään mitään. Muuta kuin hiljentää kukko lopullisesti. Ei auta vaikka sille sanoisi vihaisesti tai ystävällisesti että olepas nyt hiljaa. Ei auta järkipuhe, ei opettaminen, ei rangaistus, ei palkitseminen. Ainoa, mitä mietin on, että voisiko kanojen päästäminen häkistä vaikuttaa asiaan. Että jos kukolla olisi sitten enemmän tekemistä ja vahtimista, ettei se ehtisi kiekua niin paljon. Tässä nykytilanteessa, kun en nyt ihan vielä päästä kanoja vapaaksi ei kuitenkaan ole mitään keinoja hillitä kiekumista. Tai ainakaan minulla ei ole. Itseä tai meillä ketään muutakaan kiekuminen ei tosiaan herätä aamuun, mutta nyt sitten jään odottamaan, että saanko jossain vaiheessa jotain muuta palautetta. Ehdin jo pelätä suurin piirtein sitäkin, että joku alkaa valittaa siitä maakuntalehden tekstaripalstalla (tähän asti on valitettu ruohonleikkureista..)
Joskus tuntuu, että on niin paljon hankalia asioita elämässä, joille ei vaan voi mitään (voida siis sillä lailla kohtuullisella tavalla, mikä ei aiheuttaisi lisäkipua). Jos kukko pitäisi tappaa, niin kiekuminen loppuisi, mutta sitten ei olisi koko kukkoakaan. Tämmöisiä dilemmoja on niin paljon muitakin. Esim. vaikea ihminen, josta kokee, että toinen ”kiekuu” kipeällä tavalla jatkuvasti, mutta että sillekään ei voi itse yhtään mitään, jos haluaa kuitenkin olla tekemisissä. Tai sitten on epämielekkäitä juttuja ja tekemisiä, mutta jos ei olisi niitä, ei olisi sitäkään vähää ja aivan tyhjää eikä sekään tunnu oikealta vaihtoehdolta. Tilanteisiin yleensä vielä liittyy se, ettei kukaan toinen ymmärrä, miten puun ja kuoren välissä on. Muut vain ihmettelevät, että mikset tee niin tai näin, eivätkä ollenkaan voi nähdä mitkä kaikki tekijät tilanteeseen vaikuttavat ja kuinka mahdottomassa tilanteessa toinen kokee olevansa, koska hän itse todellakaan ei voi asioille mitään. Muuta kuin rukoilla, olla ja hioutua. Siinä ahjossa, minkä Jumala on sallinut. Ja anoa apua vain Herralta itseltään. On hirveän helppo moittia toisen ihmisen elämäntilannetta tai hengellistä tilaa, kun ei näe kuin osittain nykytilanteen eikä mitään taustoja. Henkivalloista puhumattakaan.
Levollista sen sijaan on tietää, että Jumala tietää kaiken - kaikki asiat jokaisen elämästä paremmin kuin ihminen itse. Jumala tietää, millaisessa ilmapiirissä elimme jo kohdussa. Hän tietää, miten vauvaa kohdeltiin. Miten lasta ja nuorta. Hän tietää kaikki ne asiat, mitä kukaan ei voi inhimillisesti muistaa omien elinpäivien aluista, mutta jotka kuitenkin ovat vaikuttaneet vahvasti ihmiseen. Jumala tietää ja välittää siitä kaikesta. Hän ymmärtää senkin käytöksen, joka on kipujen aiheuttamaa.
Itseä lohduttaa mutta myös vahvasti opettaa ja nuhteleekin Sanankohta: ”Älkää sentähden lausuko mitään tuomiota, ennen kuin aika on, ennen kuin Herra tulee, joka myös on saattava valoon pimeyden kätköt ja tuova ilmi sydänten aivoitukset; ja silloin kukin saa kiitoksensa Jumalalta.”
Kyllä itse ainakin on niin paljon sortunut siihen, että pelkän ulkoisen käyttäytymisen perusteella arvioi ihmisiä käsittämättä sitä, ettei se olisi minun tehtäväni, vaan vain Jumalan. Vain Hänen näkökulmansa asioihin on ainoa täysin objektiivinen, Hän kun näkee ne pimeyden kätkötkin, jotka voivat tuoda mitä vaikeimpia asioita jonkun elämään. Uskovan elämän ei pitäisi olla toisten arvioimista ja arvostelua, vaan rakastamista ja toisten puolesta rukoilemista, kuten myös auttamista niissä asioissa joissa se on mahdollista. Vain Jumala voi paljastaa ja pelastaa niistä pimeyden kätköistä, jotka jotakuta vaivaavat. Inhimilliset järkipuheet, hyvällä tai pahalla, palkiten tai rangaisten, mikään tällainen ei näissä asioissa auta ja on vain turhaa ajan hukkaa ja omien voimavarojen tuhlausta. On todellakin niin paljon asioita, missä vaan ei voi auttaa toista. Mutta sen sijaan Jumala voi ja ihmisen osuus olisi asioiden heittäminen pois mielen harteilta Jumalan hoideltaviksi ja tietysti rukous, joka vain voi auttaa näissä pimeyden kätköihin liittyvissä asioissa: ”Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan.”
No joo, nyt sitten vain katsellaan, että miten kiekumisasiat etenevät. Jotenkin tosiaan tuntuu nyt, että on oman osuutensa tässä vaiheessa tehnyt, kun on lapun ilmoitustaululle jättänyt. Toivottavasti saisi ihan rentoutua koko asiassa ja toivottavasti osaisi jättää tämänkin asian Jumalalle. Ettei tarvitsisi olla niin kahlehdittu murehtimaan, että ajatteleeko joku kenties jotain vai eikö ajattele..
Tämän kesän uutuus on tosiaankin tuo kukon kiekuminen. Se kiekuu kyllä aika paljon. Kun se aloittaa kiekumisen, niin sitten mikään yksi kukkokiekuu ei riitä, vaan niitä tulee pienen tauon välein lukuisia peräkkäin. En todellakaan tiedä miksi se kiekuu. Jotenkin tuntuu, että se vain kertoo olemassa olostaan kiekumisella. Koska olen, kieun.
Olen aina välillä kokenut kiekumisen aika vaikeanakin. Jonain päivänä se aivan särki minua, tuntui että osui suorastaan johonkin kipeään kohtaa se koko huuto, johonkin sellaiseen joka sattuu, mutta jolle ei voi mitään. Toisena päivänä minua taas murehduttaa se, mitä muut siitä ajattelevat. Että häiritseekö se oikeasti jotakuta? Meneekö jonkun yöunet pilalle sen kiekumisesta? Tätä on vaikea arvioida, kun en tiedä kunnolla kuinka se naapureihin kuuluu, enkä sitäkään, kuinka se kuuluu sisätiloihin ja kuinka herkkäunisia ihmiset ovat jne. Jollekin kiekuminen voi olla tosi ärsyttävää ja joku toinen sanoo, ettei ole huomannut mitään ja että kiva vaan että on vähän maalaisääniä. Ei voi tietää.Omaa ahdistusta helpottaakseni vein ilmoitustaululle lapun, jossa sanotaan että jos kukko häiritsee niin tulethan kertomaan. En tosiaankaan halua että kukaan kärsii kukon takia, mutten haluaisi myöskään turhaan itse murehtia asiaa. Helposti kahliudun siitä, kun pelkään mitä toiset ajattelevat. Toisaalta mielestäni joskus silti on kuitenkin myös ihan hyväkin ajatella mitä toiset ajattelevat. Ei ole välttämättä ihan helppo mennä kertomaan toiselle vaikeita asioita, vaikka kiekuvasta kukosta. En haluaisi että kertomisella olisi isoa kynnystäkään. Tietysti joitain ihmisiä tavatessa voi myös kysyä asiasta, mutta en nyt ole lähtenyt mitään ovigalluppia tekemään. Pari taloa nyt lähinnä on mielessä, joita kukko voisi oikeasti häiritä, jos siellä on herkkäunisia, jotka haluavat nukkua ikkuna auki.
Hankala homma on se, kun kukon kiekumiselle ei voi yhtään mitään. Muuta kuin hiljentää kukko lopullisesti. Ei auta vaikka sille sanoisi vihaisesti tai ystävällisesti että olepas nyt hiljaa. Ei auta järkipuhe, ei opettaminen, ei rangaistus, ei palkitseminen. Ainoa, mitä mietin on, että voisiko kanojen päästäminen häkistä vaikuttaa asiaan. Että jos kukolla olisi sitten enemmän tekemistä ja vahtimista, ettei se ehtisi kiekua niin paljon. Tässä nykytilanteessa, kun en nyt ihan vielä päästä kanoja vapaaksi ei kuitenkaan ole mitään keinoja hillitä kiekumista. Tai ainakaan minulla ei ole. Itseä tai meillä ketään muutakaan kiekuminen ei tosiaan herätä aamuun, mutta nyt sitten jään odottamaan, että saanko jossain vaiheessa jotain muuta palautetta. Ehdin jo pelätä suurin piirtein sitäkin, että joku alkaa valittaa siitä maakuntalehden tekstaripalstalla (tähän asti on valitettu ruohonleikkureista..)Joskus tuntuu, että on niin paljon hankalia asioita elämässä, joille ei vaan voi mitään (voida siis sillä lailla kohtuullisella tavalla, mikä ei aiheuttaisi lisäkipua). Jos kukko pitäisi tappaa, niin kiekuminen loppuisi, mutta sitten ei olisi koko kukkoakaan. Tämmöisiä dilemmoja on niin paljon muitakin. Esim. vaikea ihminen, josta kokee, että toinen ”kiekuu” kipeällä tavalla jatkuvasti, mutta että sillekään ei voi itse yhtään mitään, jos haluaa kuitenkin olla tekemisissä. Tai sitten on epämielekkäitä juttuja ja tekemisiä, mutta jos ei olisi niitä, ei olisi sitäkään vähää ja aivan tyhjää eikä sekään tunnu oikealta vaihtoehdolta. Tilanteisiin yleensä vielä liittyy se, ettei kukaan toinen ymmärrä, miten puun ja kuoren välissä on. Muut vain ihmettelevät, että mikset tee niin tai näin, eivätkä ollenkaan voi nähdä mitkä kaikki tekijät tilanteeseen vaikuttavat ja kuinka mahdottomassa tilanteessa toinen kokee olevansa, koska hän itse todellakaan ei voi asioille mitään. Muuta kuin rukoilla, olla ja hioutua. Siinä ahjossa, minkä Jumala on sallinut. Ja anoa apua vain Herralta itseltään. On hirveän helppo moittia toisen ihmisen elämäntilannetta tai hengellistä tilaa, kun ei näe kuin osittain nykytilanteen eikä mitään taustoja. Henkivalloista puhumattakaan.
Levollista sen sijaan on tietää, että Jumala tietää kaiken - kaikki asiat jokaisen elämästä paremmin kuin ihminen itse. Jumala tietää, millaisessa ilmapiirissä elimme jo kohdussa. Hän tietää, miten vauvaa kohdeltiin. Miten lasta ja nuorta. Hän tietää kaikki ne asiat, mitä kukaan ei voi inhimillisesti muistaa omien elinpäivien aluista, mutta jotka kuitenkin ovat vaikuttaneet vahvasti ihmiseen. Jumala tietää ja välittää siitä kaikesta. Hän ymmärtää senkin käytöksen, joka on kipujen aiheuttamaa.
Itseä lohduttaa mutta myös vahvasti opettaa ja nuhteleekin Sanankohta: ”Älkää sentähden lausuko mitään tuomiota, ennen kuin aika on, ennen kuin Herra tulee, joka myös on saattava valoon pimeyden kätköt ja tuova ilmi sydänten aivoitukset; ja silloin kukin saa kiitoksensa Jumalalta.”
Kyllä itse ainakin on niin paljon sortunut siihen, että pelkän ulkoisen käyttäytymisen perusteella arvioi ihmisiä käsittämättä sitä, ettei se olisi minun tehtäväni, vaan vain Jumalan. Vain Hänen näkökulmansa asioihin on ainoa täysin objektiivinen, Hän kun näkee ne pimeyden kätkötkin, jotka voivat tuoda mitä vaikeimpia asioita jonkun elämään. Uskovan elämän ei pitäisi olla toisten arvioimista ja arvostelua, vaan rakastamista ja toisten puolesta rukoilemista, kuten myös auttamista niissä asioissa joissa se on mahdollista. Vain Jumala voi paljastaa ja pelastaa niistä pimeyden kätköistä, jotka jotakuta vaivaavat. Inhimilliset järkipuheet, hyvällä tai pahalla, palkiten tai rangaisten, mikään tällainen ei näissä asioissa auta ja on vain turhaa ajan hukkaa ja omien voimavarojen tuhlausta. On todellakin niin paljon asioita, missä vaan ei voi auttaa toista. Mutta sen sijaan Jumala voi ja ihmisen osuus olisi asioiden heittäminen pois mielen harteilta Jumalan hoideltaviksi ja tietysti rukous, joka vain voi auttaa näissä pimeyden kätköihin liittyvissä asioissa: ”Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan.”
No joo, nyt sitten vain katsellaan, että miten kiekumisasiat etenevät. Jotenkin tosiaan tuntuu nyt, että on oman osuutensa tässä vaiheessa tehnyt, kun on lapun ilmoitustaululle jättänyt. Toivottavasti saisi ihan rentoutua koko asiassa ja toivottavasti osaisi jättää tämänkin asian Jumalalle. Ettei tarvitsisi olla niin kahlehdittu murehtimaan, että ajatteleeko joku kenties jotain vai eikö ajattele..
P.S. Yhtään aggressiivinen kukko ei kyllä ole, siinä puolessa ei ole mitään ongelmaa. Yhtään ei yritä uhitella tai ole hankala kun menee häkkiin, ettei sitä onneksi pelätä tarvitse mitenkään. Kauheen ihana aina kun pitää nokkansa tukossa..
perjantai 11. kesäkuuta 2010
Sex and the Chicken
Kun elää tarpeeksi vanhaksi, voi nähdä ihmeellisiä asioita. Tällä viikolla olen ensi kertaa elämässäni nähnyt kanojen seksielämää. Se tapahtuu jotensakin silleensä, että kukko ilman ennakkovaroitusta hyppää kanan päälle, joka muuten karkaisi, mutta kun ei kukon painolta pääse karkuun, sitten tapahtuu nopeasti äkkinäistä liikettä, jonka aikana siittiöiden täytyy vaihtua eläimestä y eläimeen x ja sitten tilanne on ohi. Kananhoitajien ammattikielessä tätä kutsutaan polkemiseksi – kukko polkee kanoja. Tämän seurauksena sitten tosiaan tänä vuonna toisin kuin aiempina kesinä kananmunista voisi myös periaatteessa hautoa tipuja.
Ajattelin etukäteen, että olenkohan ihan hämmennyksissä, kun kanatarhaan tuleekin vähän uudenlaista menoa kukon myötä. No, nyt on tämäkin asia tosiaan pari kertaa nähty, enkä ole hämmennyksissä (paitsi ehkä vähän siitä ekasta kerrasta, jolloin tapahtuma näytti kuuluvan osana karanneen kanan kurittamiseen). Aika harvoin sitä polkemista sitten kumminkin tapahtuu, kukon aika kuluu kiekuessa ja tarkkaillessa ja kanojen multakylvyissä ja syödessä. Mutta onpa nyt sitten kaikki kanaelämänkin osa-alueet havainnoitavina.
Jos joku asia sen sijaan oli vähän hämmentävää, niin se oli tässä taannoin uutisoitu erään järjestön kampanja, jossa Raamattuja (ja Koraaneja) vaihdettiin pornolehtiin. Peruste tempaukselle oli arvostella kristinuskon (ja islamin) seksuaalikielteisyyttä.
Tempauksen taustalla on monitahoinen asia, joka vie ihmisyyden ytimiin. Uskonnollisuuden kahleisiin kuuluu kyllä usein seksuaalikielteisyys, muttei minun mielestäni ollenkaan Raamattuun. Jumalahan on keksinyt koko seksin, kenelläkään ei olisi seksielämää ilman Jumalaa. Jumala ei ole seksuaalikielteinen, kun on kerran Herra koko asian takana. Varmasti Hän myös antaa ohjeet ja suuntaviitat kaikkein rikkaimpaan seksielämään, jos ihminen vain pyytää Jumalan neuvoa tässä asiassa.
Itse en ole tavannut missään muualla kuin Raamatussa niin kaunista ja myönteistä kuvaa seksuaalisuudesta. Kuva on vähintäänkin vapauttava, värikäs, lempeä, tuoksuva, jännittävä, mielikuvituksellinen. Puhdas ja pyhä.
”Katso, kaunis sinä olet, armaani; katso, kaunis sinä ole, silmäsi ovat kyyhkyläiset. Katso, kaunis sinä olet, rakkaani; kuinka suloinen, kuinka vihanta on vuoteemme!”
”Sinun rintasi ovat kuin kaksi nuorta peuraa, kuin gasellin kaksoiset, jotka käyvät laitumella liljain keskellä. Siksi kunnes päivä viilenee ja varjot pakenevat, minä käyn mirhavuorelle ja suitsukekukkulalle. Kaikin olet kaunis armaani, ei ole sinussa ainoatakaan virheä.. Kuinka ihana onkaan sinun rakkautesi, siskoni, morsiameni! Kuinka paljon suloisempi viiniä on sinun rakkautesi, suloisempi kaikkia balsameja sinun voiteittesi tuoksu! Sinun huulesi tiukkuvat hunajaa, morsiameni; mesi ja maito on sinun kielesi alla.”
”Tule, rakkaani, lähtekäämme maalle, kyliin yöpykäämme. Käykäämme varhain viinitarhoihin katsomaan, joko viiniköynös versoo ja ummut aukeavat, joko kukkivat granaattipuut. Siellä annan sinulle rakkauteni. Lemmenmarjat tuoksuavat, ja oviemme edessä kasvavat kaikkinaiset kalliit hedelmät, uudet ja vanhat: sinulle rakkaani, olen ne säästänyt.”
Kaikki uskovatkaan eivät ymmärrä, miten selkeä ja vapaasta tahdosta lähtevä on se ajatus että ”haluaa odottaa avioliittoa”. Monet luulevat, että tällainen on joku pakotettu uskonnollinen normi ja että todellisuudessa haluaisi toimia toisin, mutta muiden painostuksen ja Jumalan pelkäämisen alla toimii vastentahtoisesti muiden sanelemien sääntöjen mukaan. Näin tietysti monissa uskonnoissa tapahtuukin. Mutta Jeesus ei pakota mihinkään. Ei edes ”odottamaan”. Kaikki lähtee vapaaehtoisuudesta.
Tämä on aivan valtavan laaja alue, en nyt mitenkään pysty tässä sanomaankaan juuri yhtään mitään ja pelkään vain että tulee väärinymmärryksiä ja jonkun sisimpään sattuu turhaan taitamattomien sanojeni tähden. En myöskään haluaisi olla mikään ”kaikkien alojen asiantuntija” ja varsinkaan tämän asian asiantuntija en todellakaan ole paitsi tietysti oman kokemusmaailmani kohdalta.
Vaan kuitenkin meissä kaikissa on seksuaalisuuteen liittyvät asiat samoin kuin ikuisuuskysymyksiinkin liittyvät asiat. Kumpaakaan ei kannattaisi kieltää, mutta kumpikin voi tuntua ahdistavaltakin, jos on saanut ihmisiltä kielteisiä vaikutteita. Raamattu kertoo molemmista rakkauden vetovoimalla.
Ajattelin etukäteen, että olenkohan ihan hämmennyksissä, kun kanatarhaan tuleekin vähän uudenlaista menoa kukon myötä. No, nyt on tämäkin asia tosiaan pari kertaa nähty, enkä ole hämmennyksissä (paitsi ehkä vähän siitä ekasta kerrasta, jolloin tapahtuma näytti kuuluvan osana karanneen kanan kurittamiseen). Aika harvoin sitä polkemista sitten kumminkin tapahtuu, kukon aika kuluu kiekuessa ja tarkkaillessa ja kanojen multakylvyissä ja syödessä. Mutta onpa nyt sitten kaikki kanaelämänkin osa-alueet havainnoitavina.
Jos joku asia sen sijaan oli vähän hämmentävää, niin se oli tässä taannoin uutisoitu erään järjestön kampanja, jossa Raamattuja (ja Koraaneja) vaihdettiin pornolehtiin. Peruste tempaukselle oli arvostella kristinuskon (ja islamin) seksuaalikielteisyyttä.
Tempauksen taustalla on monitahoinen asia, joka vie ihmisyyden ytimiin. Uskonnollisuuden kahleisiin kuuluu kyllä usein seksuaalikielteisyys, muttei minun mielestäni ollenkaan Raamattuun. Jumalahan on keksinyt koko seksin, kenelläkään ei olisi seksielämää ilman Jumalaa. Jumala ei ole seksuaalikielteinen, kun on kerran Herra koko asian takana. Varmasti Hän myös antaa ohjeet ja suuntaviitat kaikkein rikkaimpaan seksielämään, jos ihminen vain pyytää Jumalan neuvoa tässä asiassa.
Itse en ole tavannut missään muualla kuin Raamatussa niin kaunista ja myönteistä kuvaa seksuaalisuudesta. Kuva on vähintäänkin vapauttava, värikäs, lempeä, tuoksuva, jännittävä, mielikuvituksellinen. Puhdas ja pyhä.
”Katso, kaunis sinä olet, armaani; katso, kaunis sinä ole, silmäsi ovat kyyhkyläiset. Katso, kaunis sinä olet, rakkaani; kuinka suloinen, kuinka vihanta on vuoteemme!”
”Sinun rintasi ovat kuin kaksi nuorta peuraa, kuin gasellin kaksoiset, jotka käyvät laitumella liljain keskellä. Siksi kunnes päivä viilenee ja varjot pakenevat, minä käyn mirhavuorelle ja suitsukekukkulalle. Kaikin olet kaunis armaani, ei ole sinussa ainoatakaan virheä.. Kuinka ihana onkaan sinun rakkautesi, siskoni, morsiameni! Kuinka paljon suloisempi viiniä on sinun rakkautesi, suloisempi kaikkia balsameja sinun voiteittesi tuoksu! Sinun huulesi tiukkuvat hunajaa, morsiameni; mesi ja maito on sinun kielesi alla.”
”Tule, rakkaani, lähtekäämme maalle, kyliin yöpykäämme. Käykäämme varhain viinitarhoihin katsomaan, joko viiniköynös versoo ja ummut aukeavat, joko kukkivat granaattipuut. Siellä annan sinulle rakkauteni. Lemmenmarjat tuoksuavat, ja oviemme edessä kasvavat kaikkinaiset kalliit hedelmät, uudet ja vanhat: sinulle rakkaani, olen ne säästänyt.”
Kaikki uskovatkaan eivät ymmärrä, miten selkeä ja vapaasta tahdosta lähtevä on se ajatus että ”haluaa odottaa avioliittoa”. Monet luulevat, että tällainen on joku pakotettu uskonnollinen normi ja että todellisuudessa haluaisi toimia toisin, mutta muiden painostuksen ja Jumalan pelkäämisen alla toimii vastentahtoisesti muiden sanelemien sääntöjen mukaan. Näin tietysti monissa uskonnoissa tapahtuukin. Mutta Jeesus ei pakota mihinkään. Ei edes ”odottamaan”. Kaikki lähtee vapaaehtoisuudesta.
Tämä on aivan valtavan laaja alue, en nyt mitenkään pysty tässä sanomaankaan juuri yhtään mitään ja pelkään vain että tulee väärinymmärryksiä ja jonkun sisimpään sattuu turhaan taitamattomien sanojeni tähden. En myöskään haluaisi olla mikään ”kaikkien alojen asiantuntija” ja varsinkaan tämän asian asiantuntija en todellakaan ole paitsi tietysti oman kokemusmaailmani kohdalta.
Vaan kuitenkin meissä kaikissa on seksuaalisuuteen liittyvät asiat samoin kuin ikuisuuskysymyksiinkin liittyvät asiat. Kumpaakaan ei kannattaisi kieltää, mutta kumpikin voi tuntua ahdistavaltakin, jos on saanut ihmisiltä kielteisiä vaikutteita. Raamattu kertoo molemmista rakkauden vetovoimalla.
keskiviikko 9. kesäkuuta 2010
Vapaus viehättää..
On siinä mulla kanat! Viikkoakaan eivät ole vielä olleet ja nyt jo yksi kana on ollut kahtena päivänä karkuteillä. Tänään kun laskin kanoja niin en päässyt laskuissani kuin viiteen, vaikka kuinka yritin kuudettakin hakea. Sitä kuudetta ei sitten vain häkin sisältä löytynyt. Kukko huusi kurkku suorana pitkän ruohon suuntaan ja kun menin sinne katsomaan, niin eiköhän siellä kyyhötä yksi kana heinikossa ja vielä muna vieressä. Sain karkulaisen ajettua takaisin häkkiin. Vaan sitten ei mennyt kuin hetki, kun näin kuinka se pisti päänsä yhdestä vähän isommasta reiästä ja änkesi siitä taas itsensä väkisin ulos ja vapauteen. Sitten taas jaakasin kanaa. Kun lopulta saatiin se uudelleen häkkiin ja paikattiin kaikki reiät mistä se voisi päästä uudelleen pihalle, niin kova yritys oli kanalla vielä tämänkin jälkeen päästä pihalle. Se kulki verkonreunaa eestaas ja yritti kiivetäkin häkistä pihalle. Kun oli kerran saanut maistaa vapautta, niin sen jälkeen olikin ikävää olla häkissä. Kukko vielä kaiken lisäksi körmyytti kanaa oikein kunnolla - se ei yhtään tykännyt tämän seikkailuretkistä, vaan oli selvästi vihainen, että yksi oli lähtenyt pois laumasta. Tässä muutama kuva tapahtumista:
Karkukana.
Nättinä niityllä.
Etpäs saa mua kiinni!
Kukko kiivastuu.
Tahtoo pois mitä kautta hyvänsä.
Tässä se reikä ennen oli..
Vaan olen minä iloinen, että mulla on näin reipas pikku kana, joka uhmaa häkkien rajoitteita. Tirpassa oli luonnetta, kun se tunkeutui verkon läpi, eikä ollenkaan tuntunut pelkäävän pitkää heinikkoa. No, nyt se on ja pysyy muiden kanssa häkissä ja saa luvan odottaa yhteistä vapauttamista, koska se sitten tapahtuukin. Tässä vaiheessa lauma ei kyllä vielä ole valmis täyteen vapauteen, kun ne vielä pelkäävät ihmistä vähän liikaa. Odotan kyllä mielenkiinnolla millaista kanojen täysi vapaus tulee olemaan kukon kera.
Oma kesäelämä tuntuu taas jossain määrin häkkielämältä. Kun on vähän vapautta saanut maistaa, niin kuin pikkukana karkulainen, niin sen jälkeen häkkielämä tuntuu vielä pahemmalta. Häkkielämää koen sekä arjessani että sitten tavallaan hengellisissä kuvioissa. Päiviini vaikuttavat kuitenkin nyt enemmän arki ja ajankäyttö. Haluaisi mennä sinne ja tänne ja tuonne ja käytännössä sitten vain kokee, että on pakko pyöriä hyvin pienissä ympyröissä. Viime kesänä olin todella hajota, koska en silloin käynyt yhtä viikonloppua lukuun ottamatta yhtään missään lähikaupunkia pidemmällä. Tälle kesälle on kyllä tiedossa ainakin yksi reilun viikon matka, että sillä lailla olotila on jo kyllä ihan eri. Ja sitten jo tämä toisenlainen asumisjärjestelykin tekee sen, ettei ole ihan niin häkkioloa kuin aiemmin. Siitä huolimatta ei kyllä voi sanoa kokevansa täyttä vapauttakaan. Mutta se nyt sitten on vaan näin ja syyt ovat niin moninaiset, etten itsekään ymmärrä.
Itse sanon pikkukanalle, että kyllä sinä kanakulta vielä saat olla vapaa kana, mutta että ihan vielä et ole valmis siihen. Kaikista rajoituksistani ja häkeistäni huolimatta uskon myös, että Jumala sanoo samalla tavalla minulle. Että vaikka kaikki rajoitteet tuntuvat raskailta ja hiertäviltä perkeleen kahleilta, niin että joku tarkoitus Jumalalla on niidenkin suhteen, ja että Hän pystyy avaamaan kaikki häkkien ovet, kun aika siihen on valmis. Että nämä rajoitteetkin ovat minun parhaakseni. Paras vain kun saisi rauhassa odottaa ovien aukeamista, niin kuin pikkukanakin sitten jo iltapäivästä ymmärsi tehdä, eikä enää kiipeillyt hermostuneena etsimässä kanan mentäviä reikiä. Että saisi levätä ja olla vain nykyisessä tilanteessa ja ottaa tyytyväisyydellä nykyisen häkkitilanteenkin vastaan: ”Ja suuri voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa”, ”Älkää korkeita mielitelkö, vaan tyytykää alhaisiin oloihin.”, ”Älkää olko vaelluksessanne ahneita; tyytykää siihen, mitä teillä on; sillä hän itse on sanonut: "En minä sinua hylkää enkä sinua jätä.", "Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa."
Karkukana.
Nättinä niityllä.Etpäs saa mua kiinni!
Kukko kiivastuu.
Tahtoo pois mitä kautta hyvänsä.
Tässä se reikä ennen oli.. Vaan olen minä iloinen, että mulla on näin reipas pikku kana, joka uhmaa häkkien rajoitteita. Tirpassa oli luonnetta, kun se tunkeutui verkon läpi, eikä ollenkaan tuntunut pelkäävän pitkää heinikkoa. No, nyt se on ja pysyy muiden kanssa häkissä ja saa luvan odottaa yhteistä vapauttamista, koska se sitten tapahtuukin. Tässä vaiheessa lauma ei kyllä vielä ole valmis täyteen vapauteen, kun ne vielä pelkäävät ihmistä vähän liikaa. Odotan kyllä mielenkiinnolla millaista kanojen täysi vapaus tulee olemaan kukon kera.
Oma kesäelämä tuntuu taas jossain määrin häkkielämältä. Kun on vähän vapautta saanut maistaa, niin kuin pikkukana karkulainen, niin sen jälkeen häkkielämä tuntuu vielä pahemmalta. Häkkielämää koen sekä arjessani että sitten tavallaan hengellisissä kuvioissa. Päiviini vaikuttavat kuitenkin nyt enemmän arki ja ajankäyttö. Haluaisi mennä sinne ja tänne ja tuonne ja käytännössä sitten vain kokee, että on pakko pyöriä hyvin pienissä ympyröissä. Viime kesänä olin todella hajota, koska en silloin käynyt yhtä viikonloppua lukuun ottamatta yhtään missään lähikaupunkia pidemmällä. Tälle kesälle on kyllä tiedossa ainakin yksi reilun viikon matka, että sillä lailla olotila on jo kyllä ihan eri. Ja sitten jo tämä toisenlainen asumisjärjestelykin tekee sen, ettei ole ihan niin häkkioloa kuin aiemmin. Siitä huolimatta ei kyllä voi sanoa kokevansa täyttä vapauttakaan. Mutta se nyt sitten on vaan näin ja syyt ovat niin moninaiset, etten itsekään ymmärrä.
Itse sanon pikkukanalle, että kyllä sinä kanakulta vielä saat olla vapaa kana, mutta että ihan vielä et ole valmis siihen. Kaikista rajoituksistani ja häkeistäni huolimatta uskon myös, että Jumala sanoo samalla tavalla minulle. Että vaikka kaikki rajoitteet tuntuvat raskailta ja hiertäviltä perkeleen kahleilta, niin että joku tarkoitus Jumalalla on niidenkin suhteen, ja että Hän pystyy avaamaan kaikki häkkien ovet, kun aika siihen on valmis. Että nämä rajoitteetkin ovat minun parhaakseni. Paras vain kun saisi rauhassa odottaa ovien aukeamista, niin kuin pikkukanakin sitten jo iltapäivästä ymmärsi tehdä, eikä enää kiipeillyt hermostuneena etsimässä kanan mentäviä reikiä. Että saisi levätä ja olla vain nykyisessä tilanteessa ja ottaa tyytyväisyydellä nykyisen häkkitilanteenkin vastaan: ”Ja suuri voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa”, ”Älkää korkeita mielitelkö, vaan tyytykää alhaisiin oloihin.”, ”Älkää olko vaelluksessanne ahneita; tyytykää siihen, mitä teillä on; sillä hän itse on sanonut: "En minä sinua hylkää enkä sinua jätä.", "Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa."
Netistä katselin kaikenlaista mahdollista kurssia ja viikonloppua, mitä tämäkin kesä tarjoaisi ympäri Suomen hengellisellä rintamalla. On eri kristillisten organisaatioiden järjestämiä hyvältä kuulostavia Raamattulomia ja -viikonloppuja, on avioliittoleirejä, on sielunhoidollisia eheytymisseminaareja ja –viikkoja eri teemoilla, Israel-päiviä, kristillisiä musiikkipäiviä ja -kursseja jne jne. Ja tietysti sitten vielä kaikenmaailman muita hengellisiä kesäpäiviä, kokoontumisia, kesäjuhlia, telttamissioita ja ties mitä. Kaikki nämä ovat avoinna kaikille, että tervemenoa vaan sellaiset, joilla yhtään on mahdollisuus. Ja erityisesti ehkä sellaiset, jotka eivät ole koskaan tällaisiin mihinkään osallistuneet. Joillekin jotka puolestaan jatkuvasti ramppaavat jossain, voisi taas olla hyväksi pysähtyä ja olla menemättä juuri mihinkään. Pysähtyä hiljaisuudessa vain olemaan tai viettää aikaa jonkun sellaisen kanssa, jonka Jumala sydämelle nostaa. Ei kukaan tule yhtään paremmaksi missään tapahtumissa käymällä, mutta toisaalta se voi olla myös hyvin antoisaakin. Vaan kuka sitten voi tehdä mitäkin. Tärkeintä tietysti olisi vain olla Jeesusta lähellä ja seurata Häntä, niin yksinäisyydessä, perheen kesken kuin yhteisjutuissakin. ”Mutta sinä, Jumalan ihminen, .. tavoita vanhurskautta, jumalisuutta, uskoa, rakkautta, kärsivällisyyttä, hiljaisuutta.” Rukoilen, että tämä kesä saisi olla hengellisen kasvukauden aikaa sekä itselle että muille olivat ulkoiset puitteet tai häkit sitten mitkä hyvänsä. ”Muistakaa minun kahleitani. Armo olkoon teidän kanssanne.”
maanantai 7. kesäkuuta 2010
China-kukko
Ennen kuin kanakausi oli vielä alkanutkaan Herra antoi ihanan mahdollisuuden viettää hetken verran aikaa muutamien uskonystävien kanssa. Tapaamispaikassamme oli mm. tämmöinen posliiniastia sokerikuppina:
Posliinihan on englanniksi china. Ja china taas on tietysti suomeksi kiina. Käsittämättömän ihmeellistä kyllä, tuon tapaamisemme teemaksi tuli yllättäen Kiina.
Jumalan Henki oli tosiaan ihanasti mukana tapaamisessamme. Onhan Jeesus luvannut olla siellä, missä kaksi tai kolme hänen nimessään kokoontuu. Tietysti juttelimme kaikennäköistä, mutta erikoisella tavalla Jumala nosti sydämillemme tosiaan tällä kertaa Kiinan.
Olen joskus aiemminkin jo kirjoittanut jotain kiinalaisista uskovista täällä. Kiinassahan on n. 70-100 miljoonaa uskovaa, joista suurin osa ei kuulu mihinkään rekisteröityihin kirkkoihin vaan kokoontuvat rekisteröimättömissä kotiseurakunnissa. Kristittyjen lukumäärä on edelleen kasvussa ja kiinalaisia lähetystyöntekijöitä lähtee jatkuvasti ulkomaille henkensä alttiiksi laittaen kertomaan Jeesuksen rakkaudesta. Suomesta käsin on vaikea käsittääkään mitä Kiinassa koko ajan tapahtuu. Tiedämme talouskasvun ja länsimaistumisen vaikutuksia, mutta sen lisäksi siellä tapahtuu paljon sellaista mitä lehdissä ei kerrota.
Tapaamisemme seurauksena sain YouTube-linkkejä, joissa on videoita (= laadukkaita ohjelmia) kiinalaisista uskovista, heidän ilostaan ja rakkaudestaan Jeesukseen, heidän kertomuksiaan kuinka Jeesus on muuttanut heidän elämänsä ja kuinka he nyt haluavat palvella Herraa, kuinka heitä on vangittu ja pahoinpidelty, millaisia asioita Jeesuksen rakkaus vaikuttaa heidän elämässään, millaisia lauluja Jumala on heille antanut jne.
Arvasin jo etukäteen, että minun tulee olemaan vaikea katsoa näitä ohjelmia. Siksi, että ne ovat niin ihania. Ihmiset ovat täynnä iloa ja rakkautta Jeesukseen. He puhuvat Hänestä suurimpana rakkautenaan ja rakastavat myös toisiaan. Ihmiset ovat murtuneita ja aitoja, he itkevät ja iloitsevat, ovat paljon yhdessä, rukoilevat paljon ja ylistävät Jumalaa, kulkevat Hänestä kertoen ja ottavat kärsimyksetkin vastaan kiitollisuudella. Juuri tällaista mielenlaatua ja sydämen asennetta itsekin niin kovasti kaipaisi tänne Suomeenkin. Niin kovasti, että tekee kipeää. Ei uskonnollisuuden ja kirkkokuntien kaavojen kahleita, ei traditioita, ei kunniaa organisaatioille. Ei itsensä korottamista eikä kenenkään ihmisen korottamista, ei ihmisviisautta, ei kunniaa ihmisille. Ei tietämistä, osaamista ja oppiarvoja. Vain Jeesus, syntiemme tähden ristiinnaulittu Jumalan Karitsa, Jeesuksen rakkaus ja Pyhän Hengen antama voima. Että todeksi tulee: ”Sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään, ja sen mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on, ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä.”
Laitan tähän nämä videolinkit jos joku haluaisi katsoa (ne ovat englanniksi). Kaikki osat (1-4) ovat noin tunnin mittaisia. Kakkososa on jaettu pätkiin, jossa pätkäosat ovat noin 10 minuuttia. Jos haluaa katsoa aluksi vain lyhyen pätkän, voi katsoa kakkososan ensimmäisen pätkän. (Ykkösosassa on vanhempien uskovien haastatteluja mm. sellaisten, jotka olivat 20 vuotta vankilassa kun eivät halunneet liittyä rekisteröityyn kirkkoon tai eivät muuten kieltäneet Jeesusta. Kakkososan pätkissä on myös vaikeuksia kokeneiden mielenkiintoisia ja rakkaudentäyteisiä haastatteluja. Kolmososassa on monenlaisia tuoreita kiinalaisten kertomuksia miten Jeesus on muuttanut heidän elämänsä. Viimeisessä osassa kerrotaan kaikista ihanista lauluista joita Pyhä Henki on antanut kiinalaisille erään maalaistytön välityksellä. Tämä viimeinen oli itselle erityisen koskettava ja tavallaan huvittavakin kun videollakin kuului kukon kieuntaa ja kanat astelivat tytön kotipihalla. Omakin kukko kiekui paljon samaan aikaan ja välillä en tiennyt että kiekuuko kukko nyt Kiinassa vai kotipihassa. :) Oli jotenkin suora yhteys Kiinaan.. )
Osa 1
http://www.youtube.com/watch?v=qLVD7VtTwFA
Osa 2 – jakautuu seitsemään osaan
1/7 http://www.youtube.com/watch?v=S33ptjLdY7w
2/7 http://www.youtube.com/watch?v=pBNRQHuQ-xs&feature=related
3/7 http://www.youtube.com/watch?v=bUNjHuMQKOg&feature=related
4/7 http://www.youtube.com/watch?v=iqtJeHssORA&feature=related
5/7 http://www.youtube.com/watch?v=mv3CAsbXnGc&feature=related
6/7 http://www.youtube.com/watch?v=R4LjyU1rqK8&feature=related
7/7 http://www.youtube.com/watch?v=PecTS5vQ8CY&feature=related
Osa 3
http://www.youtube.com/watch?v=NoTjUVxniDk&feature=channel
Osa 4
http://www.youtube.com/watch?v=jDwRRRgj_KY&feature=channel
Posliinihan on englanniksi china. Ja china taas on tietysti suomeksi kiina. Käsittämättömän ihmeellistä kyllä, tuon tapaamisemme teemaksi tuli yllättäen Kiina.Jumalan Henki oli tosiaan ihanasti mukana tapaamisessamme. Onhan Jeesus luvannut olla siellä, missä kaksi tai kolme hänen nimessään kokoontuu. Tietysti juttelimme kaikennäköistä, mutta erikoisella tavalla Jumala nosti sydämillemme tosiaan tällä kertaa Kiinan.
Olen joskus aiemminkin jo kirjoittanut jotain kiinalaisista uskovista täällä. Kiinassahan on n. 70-100 miljoonaa uskovaa, joista suurin osa ei kuulu mihinkään rekisteröityihin kirkkoihin vaan kokoontuvat rekisteröimättömissä kotiseurakunnissa. Kristittyjen lukumäärä on edelleen kasvussa ja kiinalaisia lähetystyöntekijöitä lähtee jatkuvasti ulkomaille henkensä alttiiksi laittaen kertomaan Jeesuksen rakkaudesta. Suomesta käsin on vaikea käsittääkään mitä Kiinassa koko ajan tapahtuu. Tiedämme talouskasvun ja länsimaistumisen vaikutuksia, mutta sen lisäksi siellä tapahtuu paljon sellaista mitä lehdissä ei kerrota.
Tapaamisemme seurauksena sain YouTube-linkkejä, joissa on videoita (= laadukkaita ohjelmia) kiinalaisista uskovista, heidän ilostaan ja rakkaudestaan Jeesukseen, heidän kertomuksiaan kuinka Jeesus on muuttanut heidän elämänsä ja kuinka he nyt haluavat palvella Herraa, kuinka heitä on vangittu ja pahoinpidelty, millaisia asioita Jeesuksen rakkaus vaikuttaa heidän elämässään, millaisia lauluja Jumala on heille antanut jne.
Arvasin jo etukäteen, että minun tulee olemaan vaikea katsoa näitä ohjelmia. Siksi, että ne ovat niin ihania. Ihmiset ovat täynnä iloa ja rakkautta Jeesukseen. He puhuvat Hänestä suurimpana rakkautenaan ja rakastavat myös toisiaan. Ihmiset ovat murtuneita ja aitoja, he itkevät ja iloitsevat, ovat paljon yhdessä, rukoilevat paljon ja ylistävät Jumalaa, kulkevat Hänestä kertoen ja ottavat kärsimyksetkin vastaan kiitollisuudella. Juuri tällaista mielenlaatua ja sydämen asennetta itsekin niin kovasti kaipaisi tänne Suomeenkin. Niin kovasti, että tekee kipeää. Ei uskonnollisuuden ja kirkkokuntien kaavojen kahleita, ei traditioita, ei kunniaa organisaatioille. Ei itsensä korottamista eikä kenenkään ihmisen korottamista, ei ihmisviisautta, ei kunniaa ihmisille. Ei tietämistä, osaamista ja oppiarvoja. Vain Jeesus, syntiemme tähden ristiinnaulittu Jumalan Karitsa, Jeesuksen rakkaus ja Pyhän Hengen antama voima. Että todeksi tulee: ”Sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään, ja sen mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on, ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä.”
Laitan tähän nämä videolinkit jos joku haluaisi katsoa (ne ovat englanniksi). Kaikki osat (1-4) ovat noin tunnin mittaisia. Kakkososa on jaettu pätkiin, jossa pätkäosat ovat noin 10 minuuttia. Jos haluaa katsoa aluksi vain lyhyen pätkän, voi katsoa kakkososan ensimmäisen pätkän. (Ykkösosassa on vanhempien uskovien haastatteluja mm. sellaisten, jotka olivat 20 vuotta vankilassa kun eivät halunneet liittyä rekisteröityyn kirkkoon tai eivät muuten kieltäneet Jeesusta. Kakkososan pätkissä on myös vaikeuksia kokeneiden mielenkiintoisia ja rakkaudentäyteisiä haastatteluja. Kolmososassa on monenlaisia tuoreita kiinalaisten kertomuksia miten Jeesus on muuttanut heidän elämänsä. Viimeisessä osassa kerrotaan kaikista ihanista lauluista joita Pyhä Henki on antanut kiinalaisille erään maalaistytön välityksellä. Tämä viimeinen oli itselle erityisen koskettava ja tavallaan huvittavakin kun videollakin kuului kukon kieuntaa ja kanat astelivat tytön kotipihalla. Omakin kukko kiekui paljon samaan aikaan ja välillä en tiennyt että kiekuuko kukko nyt Kiinassa vai kotipihassa. :) Oli jotenkin suora yhteys Kiinaan.. )
Osa 1
http://www.youtube.com/watch?v=qLVD7VtTwFA
Osa 2 – jakautuu seitsemään osaan
1/7 http://www.youtube.com/watch?v=S33ptjLdY7w
2/7 http://www.youtube.com/watch?v=pBNRQHuQ-xs&feature=related
3/7 http://www.youtube.com/watch?v=bUNjHuMQKOg&feature=related
4/7 http://www.youtube.com/watch?v=iqtJeHssORA&feature=related
5/7 http://www.youtube.com/watch?v=mv3CAsbXnGc&feature=related
6/7 http://www.youtube.com/watch?v=R4LjyU1rqK8&feature=related
7/7 http://www.youtube.com/watch?v=PecTS5vQ8CY&feature=related
Osa 3
http://www.youtube.com/watch?v=NoTjUVxniDk&feature=channel
Osa 4
http://www.youtube.com/watch?v=jDwRRRgj_KY&feature=channel
lauantai 5. kesäkuuta 2010
Tarkalla silmällä
Ensimmäinen kanakauden vuorokausi on takana. Jonkun verran on tänään mennyt aikaa kanojen katselemiseen. Kovin arkoja ne nyt vielä ovat. Kun menee häkkiin viemään jotain, niin kanat säntivät ympäriinsä. Uudenlaisen ruuan päälle ne eivät vielä ymmärrä: vein perunamuusia, joka tullee myöhemmin olemaan näidenkin herkkua, niin nyt vain asteltiin päältä eikä ollenkaan ymmärretty, että sitä voisi syödäkin (no kyllä joku sitten vähän nokki jossain vaiheessa). Multakylvyt sen sijaan on osattu jo aloittaa: kanat tonkivat maata, viskovat sitä höyhentensä väliin ja ovat sen oloisia kuin olisivat jossakin turvekylpylä-span erikoishoidoissa.
Ainoa jonka en ole nähnyt vielä ottavan multakylpyjä on herra kukko. Ehdin jo miettiä, että onkohan se kohta loppuun palanut työstään. Kukon tehtävä on selvästikin pitää ympäristöä silmällä. Tyyppi vain kuulostelee ja kuulostelee, tarkkailee silmä kovana jokaista liikettä ja sitten aina varoittaa kanoja pienellä äännähdyksellä. Kanat lepäävät kaikessa rauhassa pää siiven alla ja kukko kytsii ympäristöä kaula pitkällä. Näytti siltä aivan kuin sen olisi ollut vaikea mennä syömäänkään, kun samaan aikaan ei voinut kunnolla tarkkailla ja syödä. Uusi ympäristö on sille varmasti hermostuttava, kun on niin paljon havainnoitavaa eikä se raukka tiedä, että jos minä istun häkin ulkopuolella ja liikautan kättäni, niin aivan siitä ei tarvitsisi antaa hälyytystä kanoille. No, aivan kuin se illalla olisi jo ollut vähän rauhallisempi. Silloin näin sen jo pilkkivän ja pistävän hetkeksi päätä siiven alle.
Luulisi, että kukko aika pian oppii, ettei ihan joka rasahdusta ja auton ääntä kannata säikähtää. Elämä käy nimittäin aika raskaaksi, jos elää turhien pelkojen kanssa. Tällaisesta ainakin itsellä on pitkä ja vahva kokemus, joka ei ole loppunut vieläkään, mutta josta jo sentään hiukan olen saanut jotakin nähdä. Oikeastaan vasta tämän vuoden alussa sainkin ymmärtää, että elämässäni on pelolla ollut hyvin iso sija. En ollut sitä aiemmin tajunnut ollenkaan, on ollut vain selittämätön paha olo. Kun pelkää ”joka raksahdusta”, elämä on todella raskasta.
Olen pelännyt monin eri tavoin hylätyksi tulemista, jollaisen kokemukseksi on riittänyt jo suurin piirtein se, että joku on jossain asiassa selvästi eri mieltä kuin minä. Olen pelännyt myös epäonnistumista, johon myös liittyy se, että saa kokemuksen, ettei ole hyväksytty jos ei onnistu jossakin asiassa. Nämä kaksi asiaa ovatkin tavallaan sen ihmispelon taustalla, jossa olen elänyt. Pelon kahleiden vaikutukset ovat aika vahvat: ei uskalla sanoa mielipidettään tai ylipäätään kertoa itsestään kauheasti mitään, kun pelkää hylätyksi tulemisen tunnetta ja sitten ei uskalla tehdä juuri mitään, ainakaan aloittaa mitään uutta, kun taas pelkää häpeävänsä itseään. Jos tosiaan sitten ei juurikaan uskalla sanoa mitään mitä haluaisi eikä juurikaan tehdä mitään mitä haluaisi, niin pelon vaikutus elämään on kyllä silloin aika vahva ja sen kahle sitova.
Pelko on saatanan vahvimpia kahleita, mutta Jeesus kylläkin päästää vangituttuja vapauteen. Itseäkin on helpottanut, kun on edes saanut vähän nähdä mistä pelot johtuvat (elämänkokemuksia) ja ymmärtää oman synnin (ylpeyden) vaikutus näihin pelkoihin. (Kun pelkään epäonnistumista enkä uskalla kokeilla asioita, niin taustalla on tietysti ylpeyden ajatus siitä, että haluaisi olla muiden silmissä jotenkin onnistuja jne.) Kuitenkin voidakseni edes yhtään nähdä näitä asioita itsessäni, olen kyllä ensin tarvinnut syvempää kokemusta siitä, että Jeesus rakastaa minua ja hyväksyy minut tällaisenaan. Olen tarvinnut myös lisää luottamusta siihen, että Hän ei hylkää, vaikka ihmiset hylkäisivätkin. Kun tämä asia on edes yhtään tullut itselle turvaksi, on sitten paremmin pystynyt näkemään näitä pelkoja ja ylpeyksiään. Ja niinhän siinä sitten usein käykin, että kun pystyy tulemaan ulos pelon kuorestaan, sanomaan mielipiteitään ja tekemään uusia asioita, niin sitten ihmiset eivät kumminkaan mitenkään hylkääkään, vaan itse asiassa tulevat lähemmäksi. Pelon tilassa näitä asioita on kuitenkin vain täysin mahdoton tehdä, siinä repii vain itsensä, ei ole voimia.
Tiedän, etten ole vielä ollenkaan kokonaan vapautunut pelon kahleista. Raamatussa sanotaan: ”Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa.”
Pelkoja on tosiaan edelleen monenlaisia, mutta juuri tällä hetkellä eniten taitavat vaivata jotenkin hengellisiin asioihin liittyvät pelot. Minulla on jotain suorituspaineita tietynlaisissa tilanteissa. Ahdistun, kun pelkään, että Jumala odottaa minulta jotakin joissain tilanteissa ja sitten murehdin kun tiedän etten pysty siihen mitä kuvittelen, että minulta ehkä muka odotettaisiin.
Nämä tällaiset pelot kertovat jostakin vääristyneestä käsityksistäni Jumalasta (saatana on valheen isä ja hän valehtelee erityisen mielellään ihmisille siitä, millainen Jumala on, pajunköyttä on itsellekin syötetty aikas paljon ja osa siitä varmastikin vaikuttaa edelleen). Murehdin, että aivan kuin Jumala pakottaisi minua johonkin, vaikka se ei ole Hänen toimintatapansa. On hassua kun tietää järjellä asioita, muttei kuitenkaan jostain kahleista huolimatta pysty kuitenkaan ottamaan niitä täysin omalle kohdalleen.
Aika vähän aikaa sitten sain kyllä pientä avausta tähänkin asiaan. Se oli viesti, jossa huomautettiin omavanhurskaudestani. Tämä asia olikin minulle ihan uusi. Sitä tosiaan niin helposti ajattelee, että uskovan kuuluisi olla jonkunlainen ja toimivan jollain lailla, haluaa ”kasvaa hengellisesti” (= edistyä jotenkin vauhdikkaammin kuin muut) jne, että näistä asioista voi tulla äkkiä kahle, joka sokaisee niin, ettei enää käsitäkään, että Jeesus on tehnyt kaiken valmiiksi eikä meidän tarvitse omassa voimassa yhtään mitään. Ettei todellakaan tarvitse tehdä yhtään mitään. Että vain Pyhän Hengen voimalla, ei mitään omassa voimassa. Ja että Jumala vaikuttaa kaiken tahtomisen ja tekemisen, mitä Hän haluaa.
Varmastikin on asioita, painotuksia ja "uskovana olemista", siis asioita, jotka ovat menneet minulla jotenkin Jeesuksen ohi. Itsellä on tässä vain hyvin iso sokea piste, etten meinaa kunnolla havaita tätä ollenkaan. Tavallaan tuo pelko on vain hälytyskellona siitä, että jotakin on selkeästi vialla, pelko ei ole Jumalasta: "Sillä te että ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme: "Abba! Isä!""
Rukoukseni on, että saisin tulla tuntemaan Jeesuksen täydellisen rakkauden, joka karkottaa pelon. Kanojen ei tarvitse pelätä, kun kukko hoitaa varoitukset. Kenenkään Jeesuksen oman ei myöskään tarvitsisi pelätä mitään, sillä Jeesus on paimen, joka myös hoitaa kaikki varoitukset ja vie turvallista reittiä. On vain silti näin, että vihollinen osaa kahleensa laittaa. Tänään minä vielä pelkään vääriä asioita ja olen vähän ahdistunut ja suorituspaineissa. Pelkään ajoittain, että olen kriittisen tarkkailun alla. Saisipa vain levätä Isän sylissä.
Kukko tarkkailee.
Ainoa jonka en ole nähnyt vielä ottavan multakylpyjä on herra kukko. Ehdin jo miettiä, että onkohan se kohta loppuun palanut työstään. Kukon tehtävä on selvästikin pitää ympäristöä silmällä. Tyyppi vain kuulostelee ja kuulostelee, tarkkailee silmä kovana jokaista liikettä ja sitten aina varoittaa kanoja pienellä äännähdyksellä. Kanat lepäävät kaikessa rauhassa pää siiven alla ja kukko kytsii ympäristöä kaula pitkällä. Näytti siltä aivan kuin sen olisi ollut vaikea mennä syömäänkään, kun samaan aikaan ei voinut kunnolla tarkkailla ja syödä. Uusi ympäristö on sille varmasti hermostuttava, kun on niin paljon havainnoitavaa eikä se raukka tiedä, että jos minä istun häkin ulkopuolella ja liikautan kättäni, niin aivan siitä ei tarvitsisi antaa hälyytystä kanoille. No, aivan kuin se illalla olisi jo ollut vähän rauhallisempi. Silloin näin sen jo pilkkivän ja pistävän hetkeksi päätä siiven alle.
Luulisi, että kukko aika pian oppii, ettei ihan joka rasahdusta ja auton ääntä kannata säikähtää. Elämä käy nimittäin aika raskaaksi, jos elää turhien pelkojen kanssa. Tällaisesta ainakin itsellä on pitkä ja vahva kokemus, joka ei ole loppunut vieläkään, mutta josta jo sentään hiukan olen saanut jotakin nähdä. Oikeastaan vasta tämän vuoden alussa sainkin ymmärtää, että elämässäni on pelolla ollut hyvin iso sija. En ollut sitä aiemmin tajunnut ollenkaan, on ollut vain selittämätön paha olo. Kun pelkää ”joka raksahdusta”, elämä on todella raskasta.
Olen pelännyt monin eri tavoin hylätyksi tulemista, jollaisen kokemukseksi on riittänyt jo suurin piirtein se, että joku on jossain asiassa selvästi eri mieltä kuin minä. Olen pelännyt myös epäonnistumista, johon myös liittyy se, että saa kokemuksen, ettei ole hyväksytty jos ei onnistu jossakin asiassa. Nämä kaksi asiaa ovatkin tavallaan sen ihmispelon taustalla, jossa olen elänyt. Pelon kahleiden vaikutukset ovat aika vahvat: ei uskalla sanoa mielipidettään tai ylipäätään kertoa itsestään kauheasti mitään, kun pelkää hylätyksi tulemisen tunnetta ja sitten ei uskalla tehdä juuri mitään, ainakaan aloittaa mitään uutta, kun taas pelkää häpeävänsä itseään. Jos tosiaan sitten ei juurikaan uskalla sanoa mitään mitä haluaisi eikä juurikaan tehdä mitään mitä haluaisi, niin pelon vaikutus elämään on kyllä silloin aika vahva ja sen kahle sitova.
Pelko on saatanan vahvimpia kahleita, mutta Jeesus kylläkin päästää vangituttuja vapauteen. Itseäkin on helpottanut, kun on edes saanut vähän nähdä mistä pelot johtuvat (elämänkokemuksia) ja ymmärtää oman synnin (ylpeyden) vaikutus näihin pelkoihin. (Kun pelkään epäonnistumista enkä uskalla kokeilla asioita, niin taustalla on tietysti ylpeyden ajatus siitä, että haluaisi olla muiden silmissä jotenkin onnistuja jne.) Kuitenkin voidakseni edes yhtään nähdä näitä asioita itsessäni, olen kyllä ensin tarvinnut syvempää kokemusta siitä, että Jeesus rakastaa minua ja hyväksyy minut tällaisenaan. Olen tarvinnut myös lisää luottamusta siihen, että Hän ei hylkää, vaikka ihmiset hylkäisivätkin. Kun tämä asia on edes yhtään tullut itselle turvaksi, on sitten paremmin pystynyt näkemään näitä pelkoja ja ylpeyksiään. Ja niinhän siinä sitten usein käykin, että kun pystyy tulemaan ulos pelon kuorestaan, sanomaan mielipiteitään ja tekemään uusia asioita, niin sitten ihmiset eivät kumminkaan mitenkään hylkääkään, vaan itse asiassa tulevat lähemmäksi. Pelon tilassa näitä asioita on kuitenkin vain täysin mahdoton tehdä, siinä repii vain itsensä, ei ole voimia.
Tiedän, etten ole vielä ollenkaan kokonaan vapautunut pelon kahleista. Raamatussa sanotaan: ”Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa.”
Pelkoja on tosiaan edelleen monenlaisia, mutta juuri tällä hetkellä eniten taitavat vaivata jotenkin hengellisiin asioihin liittyvät pelot. Minulla on jotain suorituspaineita tietynlaisissa tilanteissa. Ahdistun, kun pelkään, että Jumala odottaa minulta jotakin joissain tilanteissa ja sitten murehdin kun tiedän etten pysty siihen mitä kuvittelen, että minulta ehkä muka odotettaisiin.
Nämä tällaiset pelot kertovat jostakin vääristyneestä käsityksistäni Jumalasta (saatana on valheen isä ja hän valehtelee erityisen mielellään ihmisille siitä, millainen Jumala on, pajunköyttä on itsellekin syötetty aikas paljon ja osa siitä varmastikin vaikuttaa edelleen). Murehdin, että aivan kuin Jumala pakottaisi minua johonkin, vaikka se ei ole Hänen toimintatapansa. On hassua kun tietää järjellä asioita, muttei kuitenkaan jostain kahleista huolimatta pysty kuitenkaan ottamaan niitä täysin omalle kohdalleen.
Aika vähän aikaa sitten sain kyllä pientä avausta tähänkin asiaan. Se oli viesti, jossa huomautettiin omavanhurskaudestani. Tämä asia olikin minulle ihan uusi. Sitä tosiaan niin helposti ajattelee, että uskovan kuuluisi olla jonkunlainen ja toimivan jollain lailla, haluaa ”kasvaa hengellisesti” (= edistyä jotenkin vauhdikkaammin kuin muut) jne, että näistä asioista voi tulla äkkiä kahle, joka sokaisee niin, ettei enää käsitäkään, että Jeesus on tehnyt kaiken valmiiksi eikä meidän tarvitse omassa voimassa yhtään mitään. Ettei todellakaan tarvitse tehdä yhtään mitään. Että vain Pyhän Hengen voimalla, ei mitään omassa voimassa. Ja että Jumala vaikuttaa kaiken tahtomisen ja tekemisen, mitä Hän haluaa.
Varmastikin on asioita, painotuksia ja "uskovana olemista", siis asioita, jotka ovat menneet minulla jotenkin Jeesuksen ohi. Itsellä on tässä vain hyvin iso sokea piste, etten meinaa kunnolla havaita tätä ollenkaan. Tavallaan tuo pelko on vain hälytyskellona siitä, että jotakin on selkeästi vialla, pelko ei ole Jumalasta: "Sillä te että ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme: "Abba! Isä!""
Rukoukseni on, että saisin tulla tuntemaan Jeesuksen täydellisen rakkauden, joka karkottaa pelon. Kanojen ei tarvitse pelätä, kun kukko hoitaa varoitukset. Kenenkään Jeesuksen oman ei myöskään tarvitsisi pelätä mitään, sillä Jeesus on paimen, joka myös hoitaa kaikki varoitukset ja vie turvallista reittiä. On vain silti näin, että vihollinen osaa kahleensa laittaa. Tänään minä vielä pelkään vääriä asioita ja olen vähän ahdistunut ja suorituspaineissa. Pelkään ajoittain, että olen kriittisen tarkkailun alla. Saisipa vain levätä Isän sylissä.
Kukko tarkkailee.
perjantai 4. kesäkuuta 2010
Kukko kiekuu :)
Aito ja oikea kanakausi on nyt alkanut. Hain eilen 7 puhtoisen valkeaa nuorta kanalintua uuteen kotiinsa. Vaan meinaan nyt unohtaa kaikki munijat. En näe kuin yhden linnun, joka on suurin ja mahtavin. Se kiekuu aika kovaa.
Kanojen tuontimatkakin oli jo erilainen kuin aiemmin. Meinasin hypätä puoli metriä ilmaan autonratissa, kun ensimmäisen kolmenkymmen kilometrin jälkeen takaboksista kuuluu kukkokiekuut. 7 kertaa kuului kiekunat koko matkan aikana - oli se aika mainiota.
Kyllä mua nyt vähän jännittää, että kuinka tulen kukon kanssa toimeen. Että millainen se sitten on. Olen kuullut niin monta kauhutarinaa aggressiivisista kukoista, että on alkanut pelätä. Että jos tämäkin on semmoinen. Ulkonäkönsä on ainakin erittäin kunnioitusta herättävä. Kukon harja ja heltta ovat aivan valtavat, aivan täysin erimoiset kuin kanoilla. Kaulahöyhenensä ovat upeat. Koko on todella iso. Ja äänidesibelit.. Minun on suorastaan vaikea uskoa, että tämä kukko on samaa rotua kuin kanat. Se on niin valtavan iso ja mahtava. En ole aiemmin nähnyt oman kanarotuni kukkoa, luulin, että se olisi ollut vaatimattomampi. Olen häkeltynyt.
Kiekumisensa on tosiaan aika valtavaa. Kurkku suorana. Se ei pidättele, eikä mieti mitä muut siitä ajattelevat. Ensin toivoin, että voisin säätää sen desibelejä, mutta sitten olen ajatellut, että huutakoot juuri niin kovaa, kuin Jumala on siihen volyymit säätänyt. Kaverin dna:han on ainakin koodattu Raamatunkohta: "Huuda täyttä kurkkua, älä säästä, korota äänesi niin kuin pasuna." No, tietysti toivon, ettei se aiheuttaisi häiriötä naapurustossa, mutta pelkään varmaan turhaan, niin kuin niin usein. Pitää silti tarkkailla tilannetta.
Kukkotoiveeni on nyt sitten toteutunut. Kiitos Herralle siitä :) (+ kukon kasvattajallekin). "Mitä hänen sydämensä halasi, sen sinä hänelle annoit". Minusta tuntuu, että täällä on nyt maailman komein kukko!
Kukko orrella pyrstösulat pystyssä.
Kanalauma ihmettelee uutta mestaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)