Tämän kesän uutuus on tosiaankin tuo kukon kiekuminen. Se kiekuu kyllä aika paljon. Kun se aloittaa kiekumisen, niin sitten mikään yksi kukkokiekuu ei riitä, vaan niitä tulee pienen tauon välein lukuisia peräkkäin. En todellakaan tiedä miksi se kiekuu. Jotenkin tuntuu, että se vain kertoo olemassa olostaan kiekumisella. Koska olen, kieun.
Olen aina välillä kokenut kiekumisen aika vaikeanakin. Jonain päivänä se aivan särki minua, tuntui että osui suorastaan johonkin kipeään kohtaa se koko huuto, johonkin sellaiseen joka sattuu, mutta jolle ei voi mitään. Toisena päivänä minua taas murehduttaa se, mitä muut siitä ajattelevat. Että häiritseekö se oikeasti jotakuta? Meneekö jonkun yöunet pilalle sen kiekumisesta? Tätä on vaikea arvioida, kun en tiedä kunnolla kuinka se naapureihin kuuluu, enkä sitäkään, kuinka se kuuluu sisätiloihin ja kuinka herkkäunisia ihmiset ovat jne. Jollekin kiekuminen voi olla tosi ärsyttävää ja joku toinen sanoo, ettei ole huomannut mitään ja että kiva vaan että on vähän maalaisääniä. Ei voi tietää.Omaa ahdistusta helpottaakseni vein ilmoitustaululle lapun, jossa sanotaan että jos kukko häiritsee niin tulethan kertomaan. En tosiaankaan halua että kukaan kärsii kukon takia, mutten haluaisi myöskään turhaan itse murehtia asiaa. Helposti kahliudun siitä, kun pelkään mitä toiset ajattelevat. Toisaalta mielestäni joskus silti on kuitenkin myös ihan hyväkin ajatella mitä toiset ajattelevat. Ei ole välttämättä ihan helppo mennä kertomaan toiselle vaikeita asioita, vaikka kiekuvasta kukosta. En haluaisi että kertomisella olisi isoa kynnystäkään. Tietysti joitain ihmisiä tavatessa voi myös kysyä asiasta, mutta en nyt ole lähtenyt mitään ovigalluppia tekemään. Pari taloa nyt lähinnä on mielessä, joita kukko voisi oikeasti häiritä, jos siellä on herkkäunisia, jotka haluavat nukkua ikkuna auki.
Hankala homma on se, kun kukon kiekumiselle ei voi yhtään mitään. Muuta kuin hiljentää kukko lopullisesti. Ei auta vaikka sille sanoisi vihaisesti tai ystävällisesti että olepas nyt hiljaa. Ei auta järkipuhe, ei opettaminen, ei rangaistus, ei palkitseminen. Ainoa, mitä mietin on, että voisiko kanojen päästäminen häkistä vaikuttaa asiaan. Että jos kukolla olisi sitten enemmän tekemistä ja vahtimista, ettei se ehtisi kiekua niin paljon. Tässä nykytilanteessa, kun en nyt ihan vielä päästä kanoja vapaaksi ei kuitenkaan ole mitään keinoja hillitä kiekumista. Tai ainakaan minulla ei ole. Itseä tai meillä ketään muutakaan kiekuminen ei tosiaan herätä aamuun, mutta nyt sitten jään odottamaan, että saanko jossain vaiheessa jotain muuta palautetta. Ehdin jo pelätä suurin piirtein sitäkin, että joku alkaa valittaa siitä maakuntalehden tekstaripalstalla (tähän asti on valitettu ruohonleikkureista..)Joskus tuntuu, että on niin paljon hankalia asioita elämässä, joille ei vaan voi mitään (voida siis sillä lailla kohtuullisella tavalla, mikä ei aiheuttaisi lisäkipua). Jos kukko pitäisi tappaa, niin kiekuminen loppuisi, mutta sitten ei olisi koko kukkoakaan. Tämmöisiä dilemmoja on niin paljon muitakin. Esim. vaikea ihminen, josta kokee, että toinen ”kiekuu” kipeällä tavalla jatkuvasti, mutta että sillekään ei voi itse yhtään mitään, jos haluaa kuitenkin olla tekemisissä. Tai sitten on epämielekkäitä juttuja ja tekemisiä, mutta jos ei olisi niitä, ei olisi sitäkään vähää ja aivan tyhjää eikä sekään tunnu oikealta vaihtoehdolta. Tilanteisiin yleensä vielä liittyy se, ettei kukaan toinen ymmärrä, miten puun ja kuoren välissä on. Muut vain ihmettelevät, että mikset tee niin tai näin, eivätkä ollenkaan voi nähdä mitkä kaikki tekijät tilanteeseen vaikuttavat ja kuinka mahdottomassa tilanteessa toinen kokee olevansa, koska hän itse todellakaan ei voi asioille mitään. Muuta kuin rukoilla, olla ja hioutua. Siinä ahjossa, minkä Jumala on sallinut. Ja anoa apua vain Herralta itseltään. On hirveän helppo moittia toisen ihmisen elämäntilannetta tai hengellistä tilaa, kun ei näe kuin osittain nykytilanteen eikä mitään taustoja. Henkivalloista puhumattakaan.
Levollista sen sijaan on tietää, että Jumala tietää kaiken - kaikki asiat jokaisen elämästä paremmin kuin ihminen itse. Jumala tietää, millaisessa ilmapiirissä elimme jo kohdussa. Hän tietää, miten vauvaa kohdeltiin. Miten lasta ja nuorta. Hän tietää kaikki ne asiat, mitä kukaan ei voi inhimillisesti muistaa omien elinpäivien aluista, mutta jotka kuitenkin ovat vaikuttaneet vahvasti ihmiseen. Jumala tietää ja välittää siitä kaikesta. Hän ymmärtää senkin käytöksen, joka on kipujen aiheuttamaa.
Itseä lohduttaa mutta myös vahvasti opettaa ja nuhteleekin Sanankohta: ”Älkää sentähden lausuko mitään tuomiota, ennen kuin aika on, ennen kuin Herra tulee, joka myös on saattava valoon pimeyden kätköt ja tuova ilmi sydänten aivoitukset; ja silloin kukin saa kiitoksensa Jumalalta.”
Kyllä itse ainakin on niin paljon sortunut siihen, että pelkän ulkoisen käyttäytymisen perusteella arvioi ihmisiä käsittämättä sitä, ettei se olisi minun tehtäväni, vaan vain Jumalan. Vain Hänen näkökulmansa asioihin on ainoa täysin objektiivinen, Hän kun näkee ne pimeyden kätkötkin, jotka voivat tuoda mitä vaikeimpia asioita jonkun elämään. Uskovan elämän ei pitäisi olla toisten arvioimista ja arvostelua, vaan rakastamista ja toisten puolesta rukoilemista, kuten myös auttamista niissä asioissa joissa se on mahdollista. Vain Jumala voi paljastaa ja pelastaa niistä pimeyden kätköistä, jotka jotakuta vaivaavat. Inhimilliset järkipuheet, hyvällä tai pahalla, palkiten tai rangaisten, mikään tällainen ei näissä asioissa auta ja on vain turhaa ajan hukkaa ja omien voimavarojen tuhlausta. On todellakin niin paljon asioita, missä vaan ei voi auttaa toista. Mutta sen sijaan Jumala voi ja ihmisen osuus olisi asioiden heittäminen pois mielen harteilta Jumalan hoideltaviksi ja tietysti rukous, joka vain voi auttaa näissä pimeyden kätköihin liittyvissä asioissa: ”Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan.”
No joo, nyt sitten vain katsellaan, että miten kiekumisasiat etenevät. Jotenkin tosiaan tuntuu nyt, että on oman osuutensa tässä vaiheessa tehnyt, kun on lapun ilmoitustaululle jättänyt. Toivottavasti saisi ihan rentoutua koko asiassa ja toivottavasti osaisi jättää tämänkin asian Jumalalle. Ettei tarvitsisi olla niin kahlehdittu murehtimaan, että ajatteleeko joku kenties jotain vai eikö ajattele..
P.S. Yhtään aggressiivinen kukko ei kyllä ole, siinä puolessa ei ole mitään ongelmaa. Yhtään ei yritä uhitella tai ole hankala kun menee häkkiin, ettei sitä onneksi pelätä tarvitse mitenkään. Kauheen ihana aina kun pitää nokkansa tukossa..
