Katselin Yle Areenasta elokuvan Suomen Marsalkka. Suurin
kiinnostus katsomiseen oli se, että elokuva on tehty Keniassa. Kuvittelin
näkeväni enemmänkin kenialaista maisemaa, mutta sellaisia kuvauksia ei
kuitenkaan ollut paljoa. On kuitenkin hassua, kuinka joskus kun alkaa ajatella
jotain uutta asiaa, siihen törmääkin sitten useasti. Niin kuin nyt tähän
Keniaan. Tuntuu, että jatkuvasti kuulee jotain asioita Keniasta, vaikka aiemmin
ei ole kuullut sieltä muka juuri mitään. Että nyt sitten tämä elokuvakin oli
tehty juuri siellä ja sen takia Kenia on esillä.
Kaksi kuukautta sitten tuli esiin tämä mahdollisuus lähteä ensi
tammikuussa Keniaan. Se jäi rukousaiheeksi ja sellaisena se on pysynyt –
konkreettisia päätöksiä kenenkään lähtemisestä ei ole tehty. Toivoisin, että
jotain liikettä siinäkin jutussa jo alkaisi olla, mutta eipä se minun kiirehdinnästäni
etene. Rukoilen, että jotenkin Jumala selvästi osoittaisi ketkä sinne lähtevät.
Safarille ja Mombasaan lähtisin kyllä mielelläni ihan huvin vuoksi, mutta tässä
reissussa retkikohteet olisivat kaiketi enemmän jossain slummien puolella,
joten jotenkin toivoisi semmoista johdatuksen tuntua lähtöpäätöksiin.
Vuosi sitten syksyllä minua kosketti uutisissa erityisesti
Somalian tilanne. Siellä oli paha nälänhätä ja maa sissien hallinnassa (ongelmia
on tietysti edelleen). Valtavat väkijoukot joutuivat jättämään kotinsa ja kävelemään
pitkiä ja vaarallisia matkoja päästäkseen naapurimaissa oleviin pakolaiskyliin.
Olin kosketettu näistä kertomuksista, erityisesti niistä joista naiset olivat
joutuneet kaiken muun tuskan lisäksi vielä raiskauksen uhreiksi näillä
kauheilla pakomatkoillaan. Sama järkyttävä kärsimys ja pelko jatkuivat myös
aivan täyteen ahdetuilla pakolaisleireillä. En voi oikeastaan ymmärtää, miten
ihminen voi selvitä tällaisesta tuskasta. Rukoilin jonkun verran näiden ihmisen
puolesta.
Tänä syksynä hätkähdin kovasti, kun Suomen Kuvalehdestä luin
Afrikan nälänhädästä. Silloin tajusin, että suurin näitä somalipakolaisia
täyttävä leiri, Dadaab, onkin Keniassa. Jotenkin koko juttu tuli taas kovin
lähelle. Muutenkaan en ole oikein osannut ajatella, että Keniassa on
nälänhätää. Olen pitänyt sitä jotenkin kehittyneempänä maana verrattuna johonkin
muuhun, mutta lehdessä kerrottiin sielläkin olevan 2,2 miljoonaan ihmistä
ruoka-avun varassa ja 250 000 vakavasti aliravittua.
Jotenkin tuo nälänhätä on niin surullinen asia ja johtuu
pohjimmiltaan ihmisen itsekkyydestä ja ahneudesta. Rahaa käytetään aseisiin
eikä ruokaan ja toisaalta maailman kaikki ruoka riittäisi kaikille, jos olisi
vain halua oikeasti sen jakamiseen. Mutta kun ihmisten sydämet ovat kylmät, ei
ole tarpeeksi yritystä tehdä asialle mitään. Pörssikurssien lasku on aina
suurempi uutinen kuin nälänhätä.
Minulla ei ole harmainta aavistusta miten mitenkään voisi
vaikuttaa siihen, että jonkun vaikka Keniassa ei tarvitsisi kärsiä nälästä.
Siksi ei ole aavistustakaan, koska ajatukseni pääsääntöisesti pyörivät 100 %
itseni ympärillä, enkä ole yhtään tällaista asiaa ajatellut. Rakkaus on
semmoinen että kyllähän niitä keinojakin löytyy, jos haluaa että niitä löytyy. Vaan
miten voisi tyhjentää oman viljasiilonsa Dadaabin pakolaisleiriin..?
Varmasti olisi aika lailla silmiä avaavaa mennä Keniaan. En
ole koskaan ollut missään vastaavassa paikassa, ja jos yritän kuvitella
millaista siellä menee varmasti aikalailla pieleen.
Nähtäväksi ja rukouksiin jää, miten tämä matka-asia etenee.
