Muutama hehtaari olisi enää puimista jäljellä pellolla. Jos
se sieltä tämän viikon aikana tulisi kerätyksi. Puimurinkin pitäisi taas olla
kunnossa, kun sillä kävi tänään hoitaja antamassa vierihoitoa pellolla asti.
Eilen nimittäin kun olin puimassa ja yhdessä kulmassa vaihtamassa pakkia
päälle, niin ei tapahtunutkaan mitään. Siis peruutusvaihde meni päälle, mutta
mitään peruutusta ei tapahtunut. Eikä sitten mennyt enää eteenpäinkään.
Diagnoosi oli, että vetoakseli meni poikki ja sitä oli sitten tänään siellä
korjaajat korjaamassa. Että jos nyt sitten vihdoinkin ne loputkin jyvät sieltä
tulisi.
Tietyllä lailla syksy ei ole ollut kauhean raskas, kun
puintikausi on ollut niin katkonaista - aina sadetta pari päivää välissä.
Toisaalta sitten taas olen väsynyt, kun jotenkin olen siinä jotenkin kiinni –
tuntuu etten voi tehdä niitä asioita mitä haluaisin, ennen kuin puinnit on ohi.
Näihin liittyviä tunteita ja ajatuksia olen miettinyt paljon. Toivon, että
tulevan talven aikana jotain voisi taas mennä eteenpäin. Vastuullisuutta ja itsenäistymistä.
Että itsellä loksahtelisi kohdilleen jotakin tajuamisia. Maatilan tilanne on
niin haastava, kun toisaalta se on vanhempieni koti ja toisaalta se on
työpaikka. Ja nämä asiat ovat sujuvasti sekaisin. Jos esitän toivomusta, että
voisi toimia itsenäisemmin omalla työpaikallani, eräs henkilö kokee, että olen
häätämässä häntä pois omasta kodistaan. Toisaalta tämä henkilö haluaisi tehdä
paljon vähemmän töitä, mitä nykyään tekee, mutta koska hän on aina paikalla ja
rutiinit ja roolit pyörivät vanhaa ikiaikaista rataansa, hän kokee
velvollisuutenaan kuitenkin tehdä hyvin paljon. Ja näin yksi on taakkoittunut
ja toinen turhautunut. Ja tämä vain yhtenä esimerkkinä. Mutta ei minun tästä
aiheesta nyt edes pitänyt kirjoittaakaan.
Kuitenkin on ollut ihan hyvääkin fiilistä. Jotakin
sukelluksia uskon perusasioihin. Sellaiseen, minkä monet ovat kokeneet ja mistä
monet puhuvat, mutta mistä itse on ollut vähän pihalla kuin lumiukko. Asioihin,
jotka tietää, mutta joita ei kuitenkaan ole niin omalle kohdalle kokenut.
Maistiaisia armosta. Se on ollut hienoa.
Tuossa joku päivä lukiessani jotain tajusin vain yhtäkkiä,
että olen läpeensä syntinen. Siis ihmisluontoni, ihan minä itte, olen kokonaan
syntinen. Motiivit, omat ajatukset, kaikki mikä on minua, on syntistä. En ole
tähän asti oikein osannut nähdä sitä aiemmin niin syvälle. Olen tiedostanut
jotain osa-alueita, mutta en oikeastaan kokonaista syntisyyttä. Kun sen tajusi
omalle kohdalle, niin sitten päälle tajusi heti paljon syvemmin Jumalan armon.
Kun on kokonaan syntinen, todella tarvitsee Jeesusta. Rakkaus Jeesukseen tuli
heti paljon suuremmaksi. Tämä oli jotakin hienoa ja tiedostan, etten pysty tätä
alkuunkaan kunnolla selittämään. Mutta niin ovat monet ihmiset hehkuttaneet
kuinka hienoa on saada ymmärtää syntisyytensä ja Jeesuksen veren arvo.
Tavallaan pääsi ymmärtämään itsekin sitä hehkutusta ja hienoutta. Jotenkin tuli kevyt olo. Ei tarvitse itse
yrittää mitään. On käsittämätöntä, että paras fiilis tulee siitä, että tajuaa että
on paha. Mutta kun se homma ei sitten tosiaan jääkään siihen omaan pahuuteen,
vaan se avaa tajuntaa Jeesukselle. Sitä veren voimaa se varmasti on, mistä
uskovat kautta vuosisatojen ovat voimansa saaneet. Armosta. Siinä haluaisin nyt
kellua.
En yhtään ihmettele, että moni sanoo elämänsä käännekohdan
olevan kun tajusi läpeensä oman syntisyytensä. Sen jälkeen ei tarvitse enää
syytellä muita. Eikä itseään. Eikä tarvitse katsella menneeseen, vaan saa alkaa
katsella Jeesukseen. Elää tässä hetkessä. Ei tarvitse yrittää olla hyvä ja
kiltti. Saa vapautua tuntemaan kaikkia tunteita. Saa alkaa olla ihminen eikä
tarvitse yrittää olla joku hyvä. Saa kokea Jeesuksen rakkautta ja hyväksyntää
sellaisena kuin on. Tajuaa, ettei tarvitse millään tekemisellään yrittää
miellyttää Jumalaa tai pitää jotain kuorta omasta paremmuudestaan. Kaikki nämä tajuamiset lisäävät valtavasti
sielun rauhaa. Tuntuu, että pääsee jonnekin alkulähteelle. Nöyryyttä tulee kuin
itsestään.
Onneksi Jumala toimii koko ajan. Uutta versoaa, vaikkei sitä
itse näekään. Saa vain opetella hyväksymään että nykyinen olosuhde on kuitenkin
paras juuri tähän tilanteeseen. Kovin on hidas oppija, mutta opettaja ainakin
on itse Rakkaus ja Kärsivällisyys.
”Mutta sen ajan
kuluttua minä, - , nostin silmäni taivasta kohti, ja minun järkeni palasi. Ja
minä kiitin Korkeinta, minä ylistin ja kunnioitin häntä, joka elää
iankaikkisesti.. Nyt minä, - , kiitän, ylistän ja kunnioitan taivaan kuningasta;
sillä kaikki hänen työnsä ovat totiset ja hänen tiensä oikeat. Ja hän voi
nöyryyttää ne, jotka ylpeydessä vaeltavat.” (Dan. 4: 32,34)
