Ajattelin kirjoittaa tänään, jotta saan blogimerkinnän tälle
päivämäärälle 12.12.12. Seuraavan vastaavan sarjan voi saada vasta 1.1.2101,
joten sitä ei kannata jäädä odottelemaan. Lehdessä oli taas tänään että
maistraatin kalenteri on täynnä vihittäviä pareja ja jotkut ev.lut. seurakunnat
järjestävät vihkimaratoneja. Mikäpäs siinä. Itse olen sarkastishumoristisesti
vitsaillut itsekseni että minun hääpäivä on sitten 13.13.13. – päivänä jota ei
ole olemassakaan tämän ajanlaskun mukaan..
Enemmän kuin epätodennäköistä hääpäivää olen miettinyt
Keniaa. Elokuun alusta lähtien aina näihin päivin asti oli ilmassa
mahdollisuus, että olisin voinut olla lähdössä Keniaan ensi tammikuussa. Viikoksi
vain, mutta kuitenkin. Israelin jälkeen orientoiduin ajattelemaan, että
seuraavana kohteena olisi sitten vuorossa Kenia. Emme kuitenkaan olleet
pystyneet tekemään lopullisia päätöksiä. Itsekin olin koko ajan jotenkin
epäselvissä ajatuksissa. Toisaalta kiinnosti tosi paljon ja mielellään olisi
mennyt oppimaan jotakin todella uutta. Ajattelen että minulle olisi tehnyt
todella hyvää nähdä muunkinlaista elämänmallia kuin mihin on Euroopassa
tottunut. Toisaalta oli kuitenkin epävarmuus, että ollaanko sinne nyt sitten
kuitenkaan oikeasti lähdössä. Ehkä minua vähän mietitytti myös kaikki
rokotukset, malarianestolääkitykset ja mahdolliset mahataudit mitä siellä voi helposti saada. Lopulta
tehtiin kuitenkin päätös lähtemisestä, mutta varmaankin tavallaan liian
myöhään, koska tämän jälkeen tuli joitain ongelmia, joita ei sitten enää
ehtinyt ratkaista tällä aikataululla. Niinpä se sitten jäi –tai ainakin siirtyi
jonnekin hamaan tulevaisuuteen.
Jonkun verran ehdin kuitenkin oppia Keniasta, ennen kuin
tämä lähtemättäjättämispäätös tuli. Reilu viikko sitten olin mm. kuuntelemassa
suomalaista naista, joka oli ollut Keniassa lähetystyössä 17 vuotta. Hänen
puheensa aiheena oli erityisesti haitalliset traditiot, joita edelleen Keniassa
vielä harrastetaan eri heimojen parissa. Näitä ovat mm. tyttöjen ns.
ympärileikkaus eli ulkoisten sukuelinten tuhoaminen ja pakkoavioliitot hyvin
nuorena. Yleisesti ottaen naisia ei kunnioiteta kummoisesti, joka ilmenee mm.
siinä että tyttövauvan syntymään suhtaudutaan paljon penseämmin kuin pojan.
Tällaisia kun länsimaisena naisena kuuntelee, niin kyllähän se pahalta tuntuu.
Kehon tuhoaminen on tietysti aivan järkyttävää. Lapsia kuolee näihin
epämääräisiin kidutustoimenpiteisiin tai sitten heidät muuten vain tavallaan
invalidisoidaan. Normaali elämä vessassa käynnistä ja kuukautisista alkaen
tulee hankalaksi sukupuolielämästä ja synnytyksistä puhumattakaan. Hienoa oli
kuulla että laissa tämä on sentään ankarasti kielletty ja rangaistukset ovat
kovat. Silti tietyissä heimoissa perinteet elävät ja ainoa mahdollisuus
tytöille päästä pakoon on joskus kotoa karkaaminen. Eri järjestöt tekevät
tiedotustoimintaa, uskovat vastustavat näitä toimia ja lähetystyöntekijät
osallistuvat tiedotukseen. Tuntuu oudolta, että Suomessakin on vähennetty
lähetystyöhön kohdistuvia määrärahoja, vaikka juuri seurakuntien toiminta
tällaisissa maissa voi parhaiten olla estämässä tämmöisiä kauheita traditioita
ja muita sosiaalisia ongelmia.