Vuoden viimeistä päivää tässä sitten taas elellään. Kai sitä
jonkunlaista tilinpäätöstä miettii. Millainen oli kulunut vuoteni?
Vuosi sitten tähän aikaan olin tosi kovassa ahdistuksessa,
joka leimasi siihen vuodenvaihteeseensa oman merkkinsä. Niitä jälkimaininkeja
kaikui sitten vielä pitkälle tähän vuoteen, mutta kiitos Jumalalle,
lopputuloksena kaikesta tuosta myllerryksestä on nyt kuitenkin rauha. Paljon on
pitänyt prosessoida, mutta kyllä nyt koen olevani jotenkin vapaa siitä
kaikesta. Jumala tiesi paremmin. Tiesi mikä on minulle hyväksi ja mikä on
muille hyväksi. On hienoa että saa siunata ihmisiä ja mennä eteenpäin. Tuntuu
että tuossa asiassa lehti on kääntynyt elämässä.
Mitään kovin mainittavaa uutta ei kyllä vuoden aikana
tapahtunut. Paljon olen pyörinyt sisäisten asioiden ympärillä, eikä ulos ole
paljon uutta näkynyt. 2012 oli vuosi, jonka nyt kokonaan asuin tässä uudessa
asunnossani. Täällä sitä on tullut paljon oltua, tietokoneen ja kirjojen
äärellä. Ja sitten tietysti liki joka päivä maatilalla pyörähtämässä ja
murehtimassa niitä asioita.
Hienoja hengellisiä tilaisuuksia on kyllä ollut.
Raamattuviikot Italiassa ja Ruotsissa sekä kaksi viikonloppua Suomessa. Nämä
olivat kaikki jotenkin tosi siunattuja. Sitten on ollut viikoittainen
raamattupiiri, joka on myös tosi hyvä ja rakentava. Ja unohtamatta tietenkään
Israelin paria viikkoa, jotka varmasti jäivät mieleen, jos ei muuta niin
Hamasin raketti-iskuista ja ilmahälytyssireenien äänestä. Mutta tosiaan olisi
se ollut merkittävää aikaa ilman ohjuksiakin. Israel ja juutalaiset tulivat
minulle entistä tärkeämmiksi tuon matkan seurauksena. Ja ymmärrys siitä, että
Jeesus todella haluaa, että hänen juutalaiset veljensä tulevat myös Hänet
tuntemaan.
Sisareni vauvantulouutinen on ollut erittäin hieno ja pitkin
syksyä on tietysti vauva ollut aiheena eri tavoin. Varmasti nyt vuoden
vaihtuessa ja h-hetken oikeasti lähestyessä aihe tulee vielä isommaksi ja
odotus jännittävämmäksi.
Kesällä aloitimme (5 naista) keskustelu- ja rukousryhmän,
joka on kokoontunut säännöllisen epäsäännöllisesti. Se on ollut itsellä hyvä
jatko kevään terapiassa käynneille. Olen saanut tämän naisryhmän kautta uusia
ystävyyksiä ja toki on aina ihanaa, jos voi jotain omista elämänkokemuksistaan
jakaa toisille ja sitten taas kuulla muiden kokemuksia. Kyllä paljon voi sopia
niin tavallisten ihmisten elämään. Ja ei voi kuin ihmetellä toisaalta vain
Jumalan huolenpitoa kaikkien vaikeuksien keskellä.
Toki sitten on ollut myös kaikki muita siunaavia kohtaamisia
monien ystävien kanssa. Käytännön apuakin. Näistä kaikista kohtaamisista olen
kiitollinen.
Kaiken keskellä on saanut kasvaa rakastavan taivaallisen
Isän ja Jeesuksen tuntemisessa. Hän on se, joka todella tuntee minut ja
rakastaa minua. Kai sitä ainakin olen oppinut, että todellakin vain Jeesus voi
tarpeemme tyydyttää. Jumala on rakkaus.
Tietyllä lailla kaikesta näistä huolimatta kuvaisin vuotta
kuitenkin aika harmaasävyiseksi, joidenkin hyvin kirkkaiden hetkien paistaessa
läpi harmauden. Mieleni on vain jotenkin sumea edelleen ja vaikka on tapahtunut
paljon hienoa, silti tietynlainen lievä masennus kuitenkin jyllää. Rukoilen,
että ajatusmaailmani voisi vielä kirkastua ja että todella voisin oppia rakastamaan
Jumalaa, itseäni ja muita. Ihmispelko on ollut vielä aikamoisena kahleena. Sekä muut synkeät aatokset.
Uuteen vuoteen katson vähän jännittyneenä. Kaipaisin vielä
luottamusta ja rauhaa olemukseeni. Rohkeutta olla iloinen erilaisissa
olosuhteissa. Todellista sydämen uskoa hyvään Isään, joka pitää kaikessa huolen
lapsestaan. Usko on niin hoipertelevaista edelleen. Mutta olen Hänen lapsensa
kuitenkin. Ja mitä Isällä on sitten varattuna ensi vuodelle – se jää
nähtäväksi.
”Älkää entisiä muistelko, älkää menneistä välittäkö. Katso,
minä teen uutta; nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa? Niin, minä teen
tien korpeen, virrat erämaahan.” (Jes. 43:18-19)
(Ja jos et vielä kulje Hänen kanssaan niin lähde seuraansa!)
