Kylmää, valkoista ja kirkasta tänään. Hauskaa, että on ihan
kunnon talvi ja reilusti lunta.
Kerroin viimeksi aloittaneeni lukea kirjaa Rajat (Cloud
& Townsend). Lukeminen on jatkunut ja edelleenkin koen, että kirjan aihe on
minulle poikkeuksellisen terveellinen ja tarpeellinen. Ihmisen terveitä rajoja
pyöritellään kirjassa monesta näkökulmasta ja sitä kaikkea olen tarvinnut.
Joitain asioita katson juuri nyt näiden rajojen näkökulmasta – vaihe tämäkin.
Yksi aiheeseen liittyvä teema on syyllisyys, jota saatan
niin valtavan helposti kokea tehdessäni asioita jotenkin toisin kuin joku muu
haluaa. Tätäkin puolta kirjassa on käsitelty napakalla tavalla – ilman että
ketään syyllistetään. Tässä muutama lause aiheeseen liittyen: ”Syyllisyydentunne
on sinun ongelmasi. Se sijaitsee sinun alueellasi ja sinun on saatava se
hallintaan. Sinun täytyy ymmärtää, että manipuloiduksi tuleminen on sinun
ongelmasi ja voit voittaa sen.” Koen tuollaisen tekstin hyvin helpottavana.
Ettei tarvitse odottaa, että joku toinen lopettaisi manipuloinnin, vaan reaktio
on minun puolellani. Kun Jumala ei harjoita syyllistämistä ja synnit on ristillä sovitettu, jatkuvalla syyllisyydellä ei pitäisi olla valtaa. Jos sillä kuitenkin on, niin
kuin usein on, jotakin liejua valuu väärään suuntaan, kun jotenkin annan sen
tapahtua.
Terveet rajat vai suojamuurit ja –panssarit? Jotain rajoja
ihminen kuitenkin tarvitsee toisten ihmisten suuntaan. Jos ei ole terveitä
rajoja, sitten on liika mukautuminen ja/tai eristäytyminen. Ja sitten onkin
yksinäisyys ja katkeruus. Vaikeus solmia läheisiä ihmissuhteita ja mahdottomuus
elää aidosti sopivan lähellä toista. Tämä on kaikki minulle niin tuttua ja
todellista. Jonkun aikaa kun viettää mukautuen toisten kanssa, sitten onkin jo
kova tarve eristäytyä, että saa lepoa. Ja vaikka tietyllä lailla tämä toimii,
estää se kuitenkin sellaisen ihmissuhteen, että oikeasti asuisi jonkun kanssa
saman katon olla. Eli sitten on yksin.
Olen siis saanut tuosta kirjasta paljon rohkaisua ja uusia
näkökulmia. Rohkaisua myös totuuteen itselle ja toisille, koska siitähän noissa
rajoissa on oikeastaan kysymys. Totuudessa elämisestä. Ja sehän on sitten
pelottavaa sellaiselle, joka pelkää hylätyksi tulemista. Mutta kun on saanut
kokea Jumalan rakkautta ja tietää että Jeesus ei koskaan hylkää, vaikka kaikki
muut hylkäisivät, rohkeus lisääntyy. Eikä sitten enää haluakaan mitään
ihmissuhteita, jotka ovat niin hataralla hiekalla, etteivät kestä
todellisuudessa yhtään mitään. Oikeastaan ennemminkin alkaa kaipaamaan kunnon
myrskyjä, jotka paljastavat missä on rakkautta ja totuutta ja missä ei ole.
Vaikka normaalisti olen pelännyt ja ahdistunut hyvin helposti kaikissa
erimielisyystilanteissa ja halunnut niitä viimeiseen asti välttää, toivon että Jumala
vahvistaisi tällä alueella eikä niitä tarvitsisi niin pelätä. Jeesus oli (ja on
edelleen) niin usein täysin eri mieltä ihmisten kanssa ja silti täydellisessä
rauhassa, vaikka hänelle oltiin vihan vimmoissa. Sisäinen rauha ratkaisee, ei
toisten fiilikset. Mutta tässä niitä terveitä rajoja juuri tarvitaan, kun niin
helposti tunnen toisten tunnetiloja ja alan reagoida niihin ja kokea vastuuta
niistä. Vaikka ei tarvitsisi, sillä ”Tutkikoon kukin OMAT tekonsa” ja ”jokaisen
on kannettava OMA taakkansa” (Gal. 6. 4,5). Aivan liian helposti vieritän
vastuun toiselle omasta huonosta fiiliksestä ja sitten ei tapahdu muutosta.
Eli tämmöisiäkin ollut mielessä lumikinostenkin keskellä.
Olen kiitollinen, että vieläkin Jumala auttaa oivaltamaan jotakin uutta. Ja
haluaisin uskoa, että Hän on kuljettamassa yhteyden suuntaan koko ajan. Tosi
hitaasti, kun olen hidas oppimaan.
Ensi viikonloppuna on luvassa jotain arjesta poikkeavaa ja
se vähän jännittääkin juuri tästä yhteyden näkökulmasta. Tarkoitus olisi olla kolme vuorokautta
tiiviissä yhteydessä melko vieraiden ihmisten kanssa käytännön toimien parissa.
Haluan mennä ja asia on tärkeä. Toivottavasti saisi olla turvallinen olo
siellä, minne olen lähdössä.
”Kuin kaupunki, jonka muurit ovat hajalla, on mies, joka ei
mieltään hillitse.” (Sananl. 25:28)
