sunnuntai 9. toukokuuta 2021

Ajankohtaiskatsaus

Hyvää äitienpäivää. Tämä on ensimmäinen äitienpäivä äidin kuoleman jälkeen, mutta tämä päivä ei tunnu mitenkään pahalta vaan melkein päinvastoin. Oloni ei ole yhtään äiditön, vaan hän elää vahvasti muistoissa ja vielä vahvemmin onnellisena ikuisuuden puolella. Jonain vuosina äitienpäivänä olen surrut myös omaa lapsettomuuttani, mutta viime aikoina sekään ei ole murhetta tuottanut eikä ainakaan tänään aiheuta mitään ahdistusta. On siis äitienpäivä vailla velvollisuuksia ja suruja eli oikein mukava äitienpäivä.

Viime aikoina kristittyjen parissa paljon rukousta ja keskusteluja herättänyt asia on ollut se, että valtakunnansyyttäjä on nostanut syytteet Päivi Räsästä ja Juhana Pohjolaa vastaan kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Yleinen vieraantuminen Raamatusta tulee nyt näkyviin Suomessa tavalla, jollaista ei koskaan aikaisemmin ole esillä ollut. Jumalan Sana on törmäyskurssilla maailman hengen kanssa ja kaiketi on ollut vain ajan kysymys, milloin tällainen tilanne tapahtuu.

Itseä keskustelussa tympii synnin käsitteen niin suppea käsittäminen. Kaikki Jumalan Sanan vastainen toiminta on syntiä ja seksuaalisuuden alueellakin Jumalan Sanan vastaisesti voi elää hyvin monella muullakin tavalla kuin homoseksiä harjoittamalla, vaikka vain ihan ”perinteisessä” avoliitossa. Kaikki miehen ja naisen avioliiton ulkopuolella tapahtuva seksi on Raamatun mukaan hauretta (ja uudelleenavioituminenkin on syntiä tietyissä tilanteissa) eikä Raamattu anna homoseksin harjoittajille yksinoikeutta syntisyyteen vaan Jumalan Sana paljastaa synnin jokaisesta ihmisestä, ”sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat Jumalan kirkkautta vailla”. (Room. 3:23).

Onko Jumalalla oikeus Suomessa vielä ääneen sanoa Hänen pyhyytensä ilmoitukset ja pelastuksen tie Jeesuksen kautta? Tämä on mielenkiintoinen asetelma, joka varmasti herättää ihmisiä rukoilemaan ja paastoamaan ja nähtäväksi jää, miten Herra toimii. Ainakin tilanne erottaa ne, jotka ovat Jumalan Sanan puolella ja ne, jotka siitä luopuvat yleisen paineen alla. Ihmiset, jotka eivät usko eivät voi luopuakaan, kun ei ole mistä luopua, mutta jakoviivat tullevat tulemaan erilaisiin kristillisiin yhteisöihin ja varmaankin erityisesti ev. lut. kirkkoon, joissa tätä keskustelua on toki käyty jo vuosikausia.

Vaikka haluaisin sanoa tästä asiasta jotakin painavaa, en nyt näköjään yhtään osaa ja rukous vain on, että saisi pysyä Jumalan Sanan puolella ja tukemassa niitä, joita Jumala näkyvämmin tässä tilanteessa käyttää.

Kevätkylvöt aloitettiin viime viikolla, mutta kovin on vielä alussa se. Koitetaan ottaa päivä kerrallaan siinäkin asiassa. Kanoistakin lähetin kyselyn ja kyllä niitä ostettavissa olisi. Varausmaksua en ole vielä maksanut. Enkä tiedä koska ja miten muuttaisin maalle tänä kesänä.

”Paetkaa haureutta. Kaikki muu synti, jotka ihminen tekee, on ruumiin ulkopuolella, mutta haurauden harjoittaja tekee syntiä omaa ruumistaan vastaan. Vai ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, hänen, joka asuu teissä ja jonka olette saaneet Jumalalta? Te ette ole itsenne omat, teidät on kalliilla hinnalla ostettu. Kirkastakaa siis Jumala ruumiissanne.” (1. Kor. 6:18-19)