sunnuntai 15. marraskuuta 2026

Kotoisuutta siellä ja täällä

Terveisiä Israelista! Olen kiitollinen matkasta, oikein hyvin kaikki meni eikä missään kohtaa ollut mitään ongelmia, ellei pientä vatsaepisodia lasketa. Käsittämätöntä, että 7 vuoden ja 4 kk jälkeen sain pitkästä aikaa taas käydä maassa, 15. kerran siellä. Oli jotenkin melkein epätodellinen olo olla siellä ja nyt taas kotona jälkeenpäin ihmettelen, että ihanko oikeasti kävin siellä? Vaikka Israel on kohdannut tässä välissä kauheuksia kuten 7.10.23 tapahtumat ja ohjusryöppyjä joka suunnasta, turistin näkökulmasta kaikki oli nyt niin kuin ennenkin. Jos uutisista ei tietäisi, että tällaisia asioita on tapahtunut niin ei sitä siellä paikan päällä olisi mistään mitään huomannut. (En päässyt vierailemaan Nova-festivaalin muistoalueella.) Ainoa muutos entiseen on, että maahantulijan pitää täyttää ETA-IL matkustuslupahakemus netissä ja maksaa siitä noin 7,5 €. Suoria lentoja Suomesta ei myöskään nyt ole. Koska D. Trump oli sanonut, että USA voi hyökätä Iraniin Yhdysvaltojen välivaalien (3.11.) jälkeen, niin latasin puhelimeen myös ilmahälytyksistä varoittavan sovelluksen. Hiljaista onneksi oli kaikin puolin.

Olin maassa 10 päivää plus matkapäivät päälle eli yhteensä olin pois 13 vuorokautta, mikä oli tavallaan aika pitkäkin aika. Olin puolet ajasta Jerusalemissa ja puolet ajasta Samariassa. Kaupungin hälinän jälkeen oli hieno mennä maaseudun rauhaan. Mutta tietysti oli ihmeellistä olla siellä Jerusalemissakin. Ja siellä Itkumuurillakin, mistä täällä viimeksi kirjoittaessani haaveilin. Sain tavata tuttuja ja tuntemattomia, olla mukana Jerusalemissa katuaktiossa, italialaisen matkaryhmän kanssa päiväretkellä, Kuolleessa meressä kellumassa ja sitten Samariassa ottaa rauhallisemmin ja ihmetellä elämää pienellä moshavilla (=osuustoiminnallinen maatalouskylä) erämaan keskellä. Majapaikat olivat molemmat suomalaisten ylläpitämiä eli vaikka olin omatoimisesti liikkeellä, niin molemmissa paikoissa oli suomalaisia paikalla. Erityisesti Samarian paikassa oli mielenkiintoista käydä, koska en ole siellä ennen käynyt, mutta siitä kuitenkin paljon kuullut. Vierailuni osuikin paikan jatkon kannalta mielenkiintoiseen vaiheeseen.

Tälläkin kertaa sain kokea oudon yhdistelmän kotiin tulemisen ja vierauden kokemusta. Selvästi tuohon maahan on annettu erityinen side. Ja sitten toki taas kulttuurillisesti, yhteiskunnallisesti ja uskonnollisesti siellä on kaikenlaista mitä ei koe kotoisaksi. Oli esimerkiksi ihana mennä suomalaiseen ruokakauppaan matkan jälkeen. Mutta sitten taas se maa – se on erityinen. Ja toki juutalainen kansa myös. Siellä kun katselee tavallisia ihmisiä, niin ei voi kuin hämmästellä miten maailma voi niin paljon vihata juutalaisia – heitä ihan tavallisia ihmisiä. Toki Jumalan omaisuuskansaa, mutta kuitenkin tavallisia ihmisiä.

Oli hienoa olla pois maatilalta vähän aikaa, vaikka kyllähän ne kysymyksen tulevaisuudesta myös sinne Israeliin seurasivat ja sielläkin sain joillekin ihmisille aiheesta kertoja ja yhdessä on rukoiltukin ja Itkumuurilla itketty. Täällä kotona kysymykset tuppaavat nyt olemaan liki jokapäiväisiä, kun jatkuvasti mieleen nousee asioita, että kukahan tämän ja tämänkin asian hoitaa ensi vuonna. Kuka hoitaa hakekonttia, kuka laittaa laiturin paikalleen, kuka sitä, kuka tätä? Ja sitten kuitenkin, juuri tänään, en vielä edes halua tietää, että kuka. Jumala tietää kuka, minun ei juuri nyt vielä tarvitse tietää. Ihan mielellään otan vielä tätä loppuvuotta jotenkin rauhallisesti enkä ihan juuri nyt vielä halua edes suunnitella saatikka sopia mitään uusia juttuja. Jos vaikka ensi vuonna sitten. Tai mikä Jumalan aikataulu sitten onkin.

Tällä kotiviikolla oli yllättävän paljon kaikenlaista: tuli vieras kauempaa, oli ylimääräinen luomutarkastus ja kokousvalmisteluja. Nyt on sitten vähän jotain flunssaa. Josko tuleva viikko olisi vähän rauhallisempi. Huomenna tosin kaupunginvaltuusto äänestää kyläkoulun jatkosta, siinä voi enää ihmettä rukoilla.

Mutta täällä taas ja juuri nyt ei ole mitään matkoja tiedossa. Hyvä niin hetkeksi, olihan näitä tässä syksyllä nyt kun oli Italia, Ruotsi ja Israel. Nyt ihan elän suomalaista marraskuuta.

”Minä teen heistä yhden kansan siinä maassa, Israelin vuorilla, ja yksi kuningas hallitsee heitä kaikkia. Silloin he eivät enää ole kahtena kansana eivätkä enää jakaannu kahdeksi valtakunnaksi.” (Hes. 37:22)


Kanoja Israelin vuorilla.