Usko ainoastaan

Vuoden päivät ollaan sitten jo eletty korona-arkea. Vuosi sitten tähän aikaan oli aika ihmettelevä olo ja seuraaviin pariin kuukauteen liittyi myös pelonsekaisia ajatuksia. Kauhukuvissa joka toinen tuttu ja tuntematon oli kuolemankielissä hengityskoneessa ja kevään myötä kävi ilmi, että nämä tosiaan olivat pelon piirtämiä kuvia, vailla arjen todellisuutta. Arjen todellisuus  ainakin minulla sen sijaan on ollut vähentyneet tilaisuudet ja kohtaamiset sekä maski päässä milloin missäkin. Ja muuten sitten aika tavallinen arki, jossa korona on ehkä jonkinlaisena pilvenä taustalla.

Vähän aikaa sitten täytin 44 v ja juuri siihen päivään korona tulikin vähän tuomaan tuulahdustaan. Minulla meni juuri sinä päivänä maha sekaisin ja koska tämmöistä ei ole aikoihin tapahtunut päädyin sitten synttäripäivän kunniaksi tilaamaan koronatestin ja olemaan melkein vuorokauden omaehtoisessa karanteenissa eli sen ajan kuin testin tilaamisesta meni tuloksen saamiseen. Negatiivinen oli tulos ja mahaoireet loppuivat jo ennen testiin menoa, mutta tämmöisiä tilanteita tämä aika sitten pukkaa.

Kirjoitin jo viimeksi jotakin pelkojen ja jännitysten kohtaamisesta ja jotenkin se on yksi teema mikä tässä itsellä koko ajan vähän pyörii ja mistä Jumala varmaankin haluaa puhutella, kun milloin minkäkin pelon edessä seisoo. Koska pelkoja on niin paljon, on se selvästi jo jonkinlainen asenne, mikä sitten kyllä tekee elämän hankalaksi ja ahdistavaksi. Ja jotenkin liittyy epäuskoon ja omassa varassa olemiseen.

Viime aikoina minua on ahdistanut eniten työntekijämme sairastuminen. Hän on ollut voimaton normaaliin työntekoon koko alkuvuoden eikä mitään selkeää käännettä parempaan ole tapahtunut. Tuntuu oikein hullulta, miten monena vuotena vuosien varrella olen täällä miettinyt, että mitenkähän maatilan kevättyöt sujuvat. Mikähän siinä on, että juuri se asia on niin kovin jännittävä ja murhetta aiheuttava? Koen siitä kai jotakin vastuuta ja sitten en kuitenkaan pysty asiaan mitään vaikuttamaan ja näin ollaan melkein jokavuotisen ahdistuksen äärellä. Siitä huolimatta että joka ikinen vuosi asia on mennyt aivan hyvin. (Viime vuonna taisin etukäteen pelätä sitä, että kaikki kenen pitäisi olla pellolla ovat koronassa..)

Kai sitä kaikissa näissä asioissa Jumala vain kärsivällisesti opettaa luottamaan häneen itseensä. ”Älkää luottako ruhtinaisiin, älkää ihmiseen – ei hänestä ole pelastajaksi. Autuas se, jonka apuna on Jaakobin Jumala, se, joka panee toivonsa Herraan, Jumalaansa.” (Ps. 146:3,5) Vaikka Jumalan apu saattaa usein tullakin ihmisen muodossa ja jotenkin jonkun kautta, olisi kuitenkin niin tärkeä luottaa Jumalaan ja antaa Hänelle vapaat kädet päättää mitä kautta Hän apunsa antaa. Minä pelkään, että jos työntekijä ei pysty hommiin niin sitten asiat kaatuvat minun päälle ja minä en pysty ja sitten se ahdistaa jne.

Väärä vastuuntunto tuo pelkoa. Jos ajattelen olevani vastuussa maatilasta, ajatus työntekijän sairastumisesta on ahdistava. Jos ajattelen Jumalan olevan vastuussa maatilasta, niin silloin on huomattavasti helpompi olla ja ajatella, että Hän sitten hoitaa kuviot tavalla tai toisella. Tyttärensä kuolinviestin kuulleelle synagogan esimiehelle Jeesus sanoi ”Älä pelkää, usko ainoastaan!”  Sama sana sopii varmasti meille kaikille kaikkiin mahdollisiin tilanteisiin. ”Älä pelkää, usko ainoastaan.”

Läpi Raamatun näemme lukemattomat mahdottomat tilanteet, joissa vain Jumalan apu on voinut pelastaa. Ihmiset ovat voineet joutua näihin tilanteisiin joko omasta syystään tai sitten aivan Jumalan johdatuksesta. Mooses oli israelilaisten kanssa monessa toivottomassa tilanteessa (kuten vaikka esimerkiksi Kaislameren rannalla) vihollisen ahdistamana vain siksi, että Jumala oli heidät siihen johdattanut ja avasi sitten tien eteenpäin. Opetuslapset olivat kauhuissaan myrskyssä Genesaretinjärvellä vain siksi, että Jeesus oli kehottanut heitä nousemaan veneeseen. On helpottava nähdä, etteivät vaikeudet ole aina mitenkään ”oma vika”, vaan sitä varten, että Jumalan apu voisi tulla esiin ja että Hän saisi tulla tilanteiden hallitsijaksi.

”Minä nostan silmäni vuoria kohti – mistä minulle tulee apu? Apu minulle tulee Herralta, taivaan ja maan Luojalta.” (Ps. 121:1-2)

”Älä pelkää, usko ainoastaan!.” (Mark. 5:36)

Jännitystä

Lomaviikko on takana ja nopeasti meni jo senkin jälkeinen viikko. Oli kyllä oikein hienoa olla lomalla ilman sen kummempia suunnitelmia ja katsoa millaiseksi päivät muodostuvat. Olin siis omassa kotona ja viikossa oli sitten lepoa, hiihtoa, maalailua, muutama ravintolalounas ja muutenkin vähän erilaista ruokaa kuin maatilalla, vähän perusteellisempaa kodin siivousta jostakin kohtaa ja kaupoilla pyöriskelyä. Kaikenlaista hyvin tavallista, mutta mihin muka ei vaan ole ollut pitkään aikaan aikaa. Ja kyllä tämä kaikki ihan rentoutti ja vapautti. Kävin myös lääkärissä kertomassa muistin heikkenemisestä, jos syynä olisi joku muukin kuin stressi. Verikokeissa paljastui varastorautaa kuvaavan ferritiiniarvon olevan 25 eli alakantin suunnalla. Tarina ei kerro, aiheuttaako tuollainen lukema vielä raudanpuutosoireita (kun viralliset viitearvot ovat 10-150), mutta ei liene haitaksi koittaa sen nostamista. Onhan minulla lähes aina vetämätön olo, mutta se on jo niin tuttu juttu, ettei oikein muuta osaa ajatellakaan.

Ja sitten oli tietysti aikaa ajatella. On konkreettisia asioita mitä voisi pikkuisen muuttaa ja sitten on niitä omassa päässä olevia syvempiä asioita, mitä on paljon vaikeampi muuttaa. Yksi ajatus on, että maaliskuussa olisin maatilalla vain neljänä päivänä viikossa ja yhden arkipäivänkin käyttäisi selkeämmin omiin käytännön asioihin. Vaikka niihin siivouksiin ja järjestelyihin, mitkä täällä omassa kodissa ovat odottaneet jo vaikka kuinka kauan, mutta mihin ei ole ollut muka aikaa ja ei ainakaan energiaa. Tämä tuntuu mukavalta ajatukselta.

Mutta sitten yksi syy stressiin on se, että olen vaan niin kamalan stressaavainen ihan luonteeltani ja sitä on huomattavasti vaikeampi muuttaa. Itselle se on suorastaan mahdotonta. Jännitys nousee päälle niin pienestä ja niin herkästi, että sitä on hyvin vaikea estää ilman että jotenkin eristäytyy kaikesta. Mitä enemmän vastuuta, sitä stressaavampana asiat koen. Ja kun jotenkin on niin vastuun- ja velvollisuudentuntoinen ja sitten ajattelee helposti asioissa sitä, mikä voi mennä pieleen ja missä voi saada syytteitä päälleen, itseltään tai muilta, niin sitten jännittää kaikkea.

Äidin sairastuminen ja kuolema on jotenkin lisännyt vastuuntunnon taakkaa ja vakavuuttani ja vähentänyt iloisuuttani. Tämä siis erityisesti maatilan asioihin liittyen, mutta ehkä vähän elämään muutenkin. Maatila on äidiltä ja hänen suvultaan peritty ja vaikka virallisesta sukupolvenvaihdoksesta on jo 11 vuotta, äitini kuitenkin oli siellä tietyssä mielessä perinnönkantajana viimeiseen asti. Varsinaisia maatilaan liittyviä asioita hän ei ole vuosiin tehnyt, mutta silti on niin, että kuitenkin häntä on mieltänyt jonkunlaisena vastuunkantajana ja nyt on sitten vähän outo ja ahdistava olo, kun häntä ei enää olekaan ja tuntuu, että joku sellainen taakka, mitä en pysty kantamaan meinaa valua omaan niskaan.

Alkuvuoden huoli on myös ollut työntekijämme sairastuminen. Hän ei ole pystynyt olemaan töissä kahteen kuukauteen eikä voinnissa ole tapahtunut käännettä parempaan. Toistaiseksi töiden osalta asia on ollut ihan ookoo ja talvikuukaudet on parasta aikaa olla poissa, mutta kevättä kohti mentäessä tämäkin painaa mieltä. Vastuuntunto maatilasta, jonka käytännön asioita (koneet, rakennukset) ei itse pysty (tai ole innostunut) hoitamaan on jotenkin niin huono yhdistelmä. Olisi niin ihana saada maatilaa kohtaan joku oma innostus, mutta aika usein repussa painaa velvollisuuksien paino. Ja silloin tietysti miettii myös sitä, onko tämä Jumalalta tullutta suuntaan ollenkaan, kun semmoinen näky puuttuu ja pelottaa usein, että mitä tästä oikein tulee.

Kai nämä maatilan asiat ovat sellaisia, ettei tähänastisessa elämässä ole tarvinnut niissä vielä opetella Jumalaan turvaamista aivan syvälle saakka. Kun on olleet ne omatkin vanhemmat jotenkin siinä välissä, mihin luottaa ja turvata ja joidenka toiveiden mukaan asioita hoitaa. Ja tietysti edelleen on 85 v isä siellä asumassa ja hänellä omat mielipiteensä. Ja sitten itse leijailee siellä visiota vailla, mutta velvollisuuksia kantaen, niin ei kai se ihme sitten ole että vähän stressaa joskus ja tuntuu vaan kivalta, että saa järjestää omassa asunnossansa omaa vaatekaappiansa. (Ja kyllä, haluaisin myös jo eroon tästä taloyhtiön puheenjohtajuudesta..)

No ei tässä muuta voi kuin katsoa ja ihmetellä mitä Jumala tekee ja mihin suuntaan Hän vie. Ja toivottavasti pikkuhiljaa oppia luottamaan ja turvautumaan Häneen yhä syvemmin, ettei niin kovasti tarvitsisi aina jännittää ja pelätä milloin missäkin tilanteessa.

”Turvaa Herraan kaikesta sydämestäsi, älä nojaudu omaan ymmärrykseesi. Tunne hänet kaikilla teilläsi, niin hän sinun polkusi tasoittaa.” (Sananl. 3:5-6)

”Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon” (1. Joh. 4:18)

Romahdus lomalle

Mie romahin.Se tapahtui kaksi päivää sitten. Olin tyhjentänyt ostoskärryt kauppakasseista parkkipaikalla autoon ja olin palauttamassa kärryjä takaisin muiden kärryjen luo. Kävelin kärryjen säilytyspaikan luo ja seuraavaksi huomasin olevani takaisin auton luona edelleen kärryjen kanssa. Kun vähän ajattelin samalla jotain toista asiaa, en huomannutkaan palauttaa kärryjä paikalleen.

Joo, ei ehkä kovin vakava asia, mutta minulle tästä tuli yhdenlainen viimeinen pisara. Kun maatilalla kerroin tapauksesta siskolleni aloin itkemään ja jotenkin on nyt vaan selvää, että päässä on kaikkea sekalaista aivan liikaa. Muistin heikentymistä on tapahtunut viimeisten vuosien aikana, mutta jotenkin tämmöistä sekoilua ehkä paljon enemmän vielä nyt syksyn ja alkutalven aikana. Voisi kenties sanoa, että äidin kuoleman jälkeen. Ajatusmaailma tuntuu jotenkin pirstaleiselta kaaokselta eikä sellainen ole minulle tyypillistä.

Sovittiin siskoni kanssa, että olen viikon poissa maatilan ja isän huoltamisen rutiineista. Lomalla, jonka tarpeessa varmasti kovasti olen, mutta jota en ilman tätä romahdusta olisi pystynyt itselleni ottamaan. On hyvin kiitollinen olo ja vähän outoakin. Viikoksi pystyn kyllä karsimaan jutut, mutta muihin muutoksiin en kyllä itse pysty. Jos Jumala ei auta ja muuta asioita ja ajatteluani sama meno jatkuu sitten taas. Mutta ehkä juuri nyt, minun ei tarvitsisi ajatella sitäkään.

Joku aika sitten tein persoonallisuustestin https://www.16personalities.com/fi/persoonallisuustesti  . Tulos INFJ(asianajaja) ja sen kuvailut olivat jotenkin hämmästyttävän avaavia. Ajatukset ”en olekaan viallinen, tämä on vain harvinaisempi persoonallisuustyyppi muiden joukossa” olivat helpottavia. Tämän jälkeen on ollut vähän helpompi ymmärtää itseä ja muita erilaisina yksilöinä. Ja ehkä antaa lupa tällekin romahdukselle, kun voi lukea senkin että tämä tyyppi helposti stressaantuu ja uupuu hukkuessaan toisten asioiden alle. Niin todellakin tekee..

Olen pitkään hämmästellyt Jeesuksen kykyä tulla toimeen kaikkien erilaisten ihmisten kanssa. Hänellä on ihmeellinen kyky toimia jokaisen kohdalla niin yksilöllisellä tavalla. Uskovien kesken saattaa kuitenkin olla enemmän esillä joku tietty ääni, esimerkiksi kehotus toimintaan ja väsyneelle henkilölle se voi olla sillä hetkellä aivan väärä ääni, eikä ollenkaan sitä mitä Jumala uupuneelle lapselleen juuri sillä hetkellä haluaisi sanoa. Onneksi Raamatusta löytyy myös lepoon kannustavat ja rohkaisevat Jumalan sanat. Jotkut meistä tarvitsevat kovasti rohkaisua lepoon ja lomaan.

Ja kyllä tämä korona-aikakin ehkä oman lisämausteensa kuvioon tuo. Kuviot pyörivät helposti samanlaisina ja irrottautuminen rutiineista on vaikeampaa varsinkin yksinäiselle, kun mitään tapahtumia ei oikein järjestetä tai ainakaan niin että lähtisi yöksi jonnekin. En ole vuoteen ollut yötä missään muualla kuin omassa kotona ja kai sekin sitten jotakin tekee. Katselen ihmetellen ikkunasta näkyviä lentokoneen vanoja ja mietin että kuka nyt lentää ja mihin. Olen niin koronajässähtänyt, että ajatus ihmisjoukoista ja matkustamisesta muuten kuin omalla autolla tuntuu ihan käsittämättömältä. Ja kyllä, Israeliin on vähän ikävä.

En tiedä mitä tällä viikon lomalla teen. Lähinnä tiedän sen, mitä en tee ja loma on nyt sitä, mitä en tee. Hiihtäminen on yksi ajatus, mitä voin tehdä ja sitä olen jo tehnytkin. Kiitos Herralle hienosta talvesta, siitä olen kiitollinen. Ja ehkä piirtelen vähän kukkasia. Sen on tässä oppinut, että visuaalinen kauneus on yksi tärkeä asia minulle myös. Jonkun eläimen rapsuttaminen olisi myös mukavaa, mutta en nyt äkkiseltään tiedä mikä se voisi olla. Kissoista ja koirista en ole niin kiinnostunut. Katsotaan mitä Herra johdattaa.

Tämä oli nyt tällainen lomanaloituskirjoitus. Ja täytyypä sanoa, etten ihan heti muistakaan koska viimeksi olisin ollut lomalla.. (kun kaikki matkat eivät välttämättä ole lomaa tai siltä mikä minusta tuntuu lomalta.)

”Tulkaa minun luokseni, kaikki te, jotka teette raskasta työtä ja kannatte taakkoja, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen sävyisä ja nöyrä sydämeltäni. Näin te löydätte levon sieluillenne, sillä minun ikeeni on sopiva ja minun kuormani kevyt.” (Matt. 11:28-30)

Homekoiran paluu

Ensi viikolla pitäisi homekoiran tulla käymään. Samaan kohteeseen kuin viime maaliskuussa eli mökkiin.. Piskin nuuskimat homeet poistettiin viime keväänä perusteellisessa yhden huoneen lattian avauksessa. Omassa kesäasumisessani en saanut mitään oireita. Syyskuussa asukiksi tuli vuokralainen, joka edellisellä asumiskerrallaan reagoi ja häipyi kolmen kohteesta päivän jälkeen. Nyt samaisen henkilön syksy sujui ilman suurempia selviä reaktioita, mutta joulukuun lopussa alkoivat oireet ja sairastelu, joita ensin arvuuteltiin koronaksi ja myyräkuumeeksi ja ties miksi. Lopulta epäilys iski jälleen homepuoleen, jonka jälkeen asukasta ei sitten enää ole ollutkaan.

Haukku tulee ensi viikolla haistelemaan, josko se vielä löytäisi uusia homeita. Hohhoijaa. Eniten harmittaa vuokralaisen sairastuminen ja taloon liittyvät harmitukset ovat sinänsä vähän sivuseikka. Tietyssä mielessä tuntuu vähän epätoivoiselta, että voiko mökistä koskaan täysin terve tullakaan. Ja kuinka paljon ollaan valmiita purkamaan kaikkea sitä hyvää pintaa, mikä 2014 tehtiin. Pitäisikö vessa ja suihkuhuone avata aivan kokonaan, vaikka se vesieristeillä on asianmukaisesti tehty?  Pitäisikö kahden muun huoneen lattiat räjäyttää? Missä tämä home asustaa ja voiko sen vielä saada pois? Kenties koira voi antaa jotakin vinkkejä.

Voisi kuvitella, että olisin näiden useampien homekuvioiden takia jo useamman kerran katunut koko mökin hankintaa. Näin ei kuitenkaan ole. Nyt en kyllä enää vastaavaa toista kohdetta ostaisi, mutta siitä huolimatta en ajattele, että tuon mökin osto olisi ollut väärä päätös. Niin paljon kaikkea hyvää on siellä kuitenkin ehtinyt tapahtua ja jotenkin kaikkine ongelmineen se vaan kuuluu kalustoon ja maatilan kokonaisuuteen. Itse olen saanut viettää siellä kiitollisena kesäaikoja ja muitakin vuokralaisia se on palvellut onneksi heitä sairastuttamatta. Ja sitten tämä yksi jo aiemmin elämässään homeille herkistynyt on joutunut kovaonnisiin tilanteisiin, joista kuitenkin pidemmän päälle on ollut iso hyöty, kun homeet ovat paljastuneet. Nähtäväksi jää, mitä nyt sitten seuraavaksi tapahtuu. Ainakin on tapahtumaa ja raportoitavaa ja toivottavasti myös opittavaa. En vaan tiedä kuinka monta vertausta siitä kuinka Jumalan Henki tekee alati paljastavaa ja puhdistavaa työtään enää viitsin kirjoittaa! J

Näiden tapahtumien keskellä on ollut helppoa olla taas hyvin kiitollinen tästä kerrostalokodista. Vaikka olisi kuinka pientä ja vaatimatonta, niin sisäilmaltaan terve koti on kyllä valtavan iso asia. (Ja tietysti työpaikka myös.)

Itse olen saanut olla Jumalan koulussa myös tässä kaikessa. Toisaalta jo tuttujakin aiheita, mutta ehkä sitten taas jotenkin syvemmälle ja vähän uusista näkökulmista. Yksi aihe on omat ja toisten rajat. Mikä on aitoa auttamista ja mikä toisen puolesta elämistä ja halua vaikuttaa toisen asioihin? Missä astuu toisen ihmisen tai Jumalan tontille? Mikä on oma vastuu ja mikä toisen? Näissä kysymyksissä on itsellä aina hiomisen varaa varsinkin mitä läheisimmistä ihmisistä on kysymys. Kuinka elää omaa elämää ja keskittyä itse Jeesukseen, vaikka ajatukset kiertyvät toisten asioihin ja niiden vatvomiseen. Mikä on aitoa esirukousta ja mikä turhaa murehtimista? Ei näitä oikein teoriassa oppia voi, ennen kuin asiat tulevat omakohtaisiksi ja niitä joutuu oikeasti miettimään ja rukoilemaan tilanteiden ollessa käsillä.

Jotenkin kaiken keskellä tuntuu, että Jumala auttaa minua myös ymmärtämään vähän paremmin omaa luonnettani. Se on ollut haastavaa läpi koko elämän, kun sisäisessä maailmassa on tietynlainen ja sitten ulospäin jotenkin vähän toisenlainen.  Tai ainakin hyvin varovainen tuomaan toisille näkyviin sitä mikä on sisällä ja sitten siitä tulee tietysti jonkinlainen seinä väliin. Joidenkin kanssa enemmän, joidenkin vähemmän. Mutta koska en ole koskaan asunut kenenkään kanssa enkä edes vakavasti seurustellut, niin paljon esteitä on jäänyt kohtaamatta. Ja sitten taas toisinpäin – nämä esteet ovat varmasti olleet myös esteitä sille, ettei ylipäätään ole koskaan kunnolla seurustellut, kun ei ole ehkä ollut itsellä edes kunnolla uskallusta lähteä esteidenpurkutalkoisiin. Niissä kun räjähtäisi ilmoille niin paljon kaikkea, että on vahva epäilys, ettei sitä kukaan oikeasti jaksaisi. Tai sitten minä en jaksaisi.

Käsittämätöntä on, että vaikka minä en jaksa ja tuskin kukaan muukaan, Jumala vain jaksaa edelleen. Jatkuvasti ja jatkuvasti. Yksilössä vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Ja ihmiskunnassa vuosisadasta ja tuhannesta toiseen. Jeesus sanoo, että ”Minun Isäni on tehnyt työtä tähän asti ja tekee yhä, ja niin teen minäkin.” (Joh. 5:17). Aivan käsittämätöntä. Hänellä on aivan jatkuva rakennusprojekti menossa. Ja mitä isompi inhimillinen pettymys, sitä suuremmat mahdollisuudet Hänellä on toimia ja saada tilaa tehdä uutta.

Jumalan armollisuus, kärsivällisyys ja pitkämielisyys omia heikkouksia kohtaan toivottavasti tuottaa myös edes jotakin heijastuksia lähimmäisiä kohtaan. Niin perin vajavaista tämä kaikki on.

”Herra ohjatkoon sydämenne Jumalan rakkauteen ja Kristuksen kärsivällisyyteen.” (2. Tess. 3:5)

”..me keskaamme myös ahdistuksista, tietäen, että ahdistus saa aikaan kärsivällisyyttä..” (Room. 5:3)

Alkutekiöissä 2021

Lunta satelee ja pakkasta -5 astetta. On kiitollinen olo, että tällaistakin tähän talveen tulee. Nähtäväksi jää tuleeko hiihtoa kuulumaan seuraavien kuukausien ohjelmaan.

Uusi kalenterivuosi on alkanut vaihtelevaisissa tunnelmissa. Sydänsuruja ja –kipujakin ihan suomeksi sanottuna. Välillä kaivetaan syvältä ja kyllähän se kamalalta tuntuu aina silloin kuin tilanne päällä on. Masentunut mieli ja murtunut sydän, itsesyytöksiä ja ihmettelyjä kuinka näin taas pääsi käymään ja enkö ole mitään oppinut vuosien varrella. Toisaalta taas toinen ääni kiittää Jumalan johdatuksesta ja siitä, ”että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa” ja pystyy ajattelemaan jopa että ihan mielenkiintoinen vaihe tämäkin. Ja tavallaan on mielissään ja kiitollinen siitä, että kaivetaan syvältä ja paljastetaan omaa syntisyyttä ja sydämen kovuutta. Vaikka se sitten sattuukin eikä energiaa oikein muuhun riitä. Vuosien varrella Jumala on myös opettanut asioita ja sydämensä varjelemista, vaikka huonolla hetkellä tuleekin ajatus, ettei muka olisi oppinut yhtään mitään.

Mitä oppimiseen tulee, voinen ehkä kertoa yhden ”salaisuuden”, mihin olen aikaani viimeisen reilun vuoden aikana käyttänyt youtuben maailmassa. Jossain vaiheessa löysin sieltä  amerikkalaisten nuorten kristittyjen avioparien videosarjat matkalla seurustelusta perheen perustamiseen ja kaikenlaista enemmän tai vähemmän teemaan liittyvää. Suomeksi ei kai vastaavia tubettajia ole olemassakaan tai en ainakaan ole törmännyt. En tiedä onko säälittävää, että 43-vuotiaana olen kiinnostunut lähinnä 25-30-vuotiaiden jenkkien tekemistä parisuhdevideoista, mutta näin se nyt vaan on ollut. Ajattelen, että tämä on alue, jolla perhetaustasta riippuen ihmisten ”lähtötaso” vaihtelee todella paljon. Jollain on 20-vuotiaana todella terve lähtökohta Jumalan mielen mukaiselle seurustelulle ja joku toinen rämpii suossa näillä alueilla vielä monia vuosikymmeniä myöhemmin. Suomessakin on ollut aika paljon kristillistä avioliittotyötä, mutta se ei paljon auta niitä, jotka eivät ole sinne asti päässeet. Youtubessa olen katsellut mm. seuraavien tubettajien videosarjoja: Nate and Sutton, ApplyGodsWord.com/Mark Ballenger, Tiffany Dawn, Kian Tilton, Tori and Chad Masters jne. Herran vaikutuksesta rohkeita avoimia ihmisiä ja oikein hienoa että youtubesta tällaistakin materiaalia löytyy.

Pienet tapahtuneet ravistelut nostivat pintaan oman itsekkyyden ja kateuden, joka ei haluaisi nähdä onnea toisten elämässä, kun ei sitä itselläkään ole. Mustasukkaisuus, kateus, katkeruus, kontrollinhalu ja muut myrkylliset syntisen luonnon ominaisuudet ovat kovasti olemassa, eikä voi kuin pyytää, että Jumala näiden voimista vapauttaisi ja auttaisi vielä rakastamaan oikeasti ja ilman oman edun tavoittelua. Että voisi vielä haluta oikeasti onnea toisille eikä vain itselle eikä toisten onni olisi minkäänlainen uhka itselle vaan päinvastoin ilo. Varmasti Jumala voi sydäntä muuttaa, eihän tässä muuten mitään toivoa olisikaan.

Reilu viikko on uutta kalenterivuotta kulunut ja on jo päästy kokemaan kateutta, katkeruutta, masennusta jne! Mutta nyt en kylläkään ole niissä tunnelmissa ja on hienoa, että vaikka jollain hetkellä sydän on kipeä, aika nopeasti tilanne voi taas olla ihan tyyni ja rauhallinen. Jumalan muovailua - toivottavasti. Puhdistusta, sydämen vahvistamista ja luottamuskoulua, että Jumala tietää niin paljon paremmin kuin minä mitä on tekemässä. Itsekkyys vääntää niin kummallisille urille, mutta niin pikkuhiljaa Herra opettaa rakkautensa koulussa pyyteettömyyttä. Hänen mielensä laatua ja sitä sydämen vahvuutta, missä rakkaus ei kadehdi – ei etsi omaan etuaan, ei katkeroidu eikä muistele kärsimäänsä pahaa. Minusta siihen ei ole, mutta Jeesuksesta on.

Näiden lisäksi on sitten vielä tietysti muuta ihmettelyä kuten koronarokotus, USAn tilanteet presidentin vaihtuessa, 85-vuotiaan isän terveys ja ties mitä muuta. Ehkä ei sitten ihme, että on joskus väsynyt olo, eikä oikein energiaa muuhun riitä. Ja sitten kuitenkin saa tässä kaikessa olla kannettuna ja opetella luottamaan, että KAIKKI asiat ovat Isän kädessä ja että Hän PITÄÄ HUOLTA ja välittää ihan oikeasti lapsistaan. Uudet tilanteet vahvistavat uskoa uudella lailla, kun saadaan luottaa että tässäkin asiassa Jumala auttaa.

”Kaiken se [rakkaus] peittää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.” (1. Kor. 13:7)
”Joka ei rakasta, ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus.” (1. Joh. 4:8)

Summary 2020

Neljä vuorokautta vielä jäljellä vuotta 2020, mutta ehkä voisin jo jonkinlaista yhteenvetoa muistella tästä vuodesta. Muutosten tuuli puhalsi maailmalla ja maatilalla. Sellaisia muutoksia, etteivät asiat enää koskaan palaa siihen, mitä oli vuosi sitten. Äiti ei palaa takaisin tässä ajassa, enkä oikein usko, että tämä maailmakaan palaa koronaa edeltävään aikaan. Vaikka voinkin olla täysin väärässä, kuvittelen, että joku muutosten ketju on lähtenyt etenemään.

2020 tutustuin koronarajoituksiin ja kuolemaan. Kuitenkaan en ollenkaan koe, että tämä olisi ollut synkkä ja raskas vuosi. Toki niitäkin tuntemuksia on ollut, mutta ei liian kanssa. Molemmat asiat toivat mukanaan kuitenkin niin paljon hyviä asioita. Vaikka koronakeväällä olinkin välillä jännittynyt ja joskus pelokaskin, etten vain tartuttaisi ketään, toivat rajoitukset oikein mukavaa kalenterin tyhjennystä elämään. Mitään tuollaista yhteiskunnan sulkeutumista ei olisi osannut etukäteen kuvitellakaan ja se oli tavallaan hyvin mielenkiintoista. Toukokuun mittaan tautitapausten vähentyessä oli kuitenkin myös hyvin kiitollinen olo, ettei tästä nyt sitten mitään aivan kauheaa tullut ja olihan se kiva kun kesäkuussa tapaamiset olivat taas enemmän mahdollisia. Ei nyt sitten pidä niitäkään itsestäänselvyyksinä, niin kuin ne tähän asti jotenkin olivat.

Toukokuun puolivälissä käytiin ensi kertaa äidin kanssa lääkärissä ja hänen heikentynyt vointinsa jätti jälkensä kesään. Koronakevät oli jo tuonut minulle vielä aikaisten enemmän rutiineja maatilalla ja ne jatkuivat pitkin kesää mökissäkin asuessani. Alkukesä oli hyvin kuiva ja sadot jäivät pieneksi, mutta ainakin sai nauttia lämpimistäkin päivistä, käydä uimassa ja elää aika tavallista kesäarkea. Elokuun alussa alkoi sitten äidin sairaalajakso, joka päättyi kuolemaan ja iäisyysmatkaan 21.8. Siitä sitten puinteja ja hautajaisjärjestelyjä vähitellen lisääntyvien koronalukemien keskellä.  Kuolemaan liittyvät asiat ovat olleet siitä siunattuja, että niissä on ollut vahva kokemus, että niitä ei ole tarvinnut kohdata yksin. En ole ainoa, jota tämä menetys on koskettanut ja se on ollut kantavaa.

Koronarajoitusten myötä aloitettiin myös Skypessä ja myöhemmin Zoomissa kokoontuvat joka-aamuinen raamattu- ja rukouspiiri, joka on kokoontunut nyt sitten jo 9 kuukautta. Tässäkin piirissä on voinut jakaa asiansa muille rukousaiheiksi ja olla yhdessä Sanan äärellä, mikä on ollut ihan hienoa. Joulukuussa aloiteltiin farmiraamista, mistä olen myös kiitollinen.

Kaiken keskellä ajatusmylläkkää on aiheuttanut eräs ystävä, jonka kanssa ollaan juteltu paljon. Olen ollut hänestäkin hyvin kiitollinen myös kaikkien näiden erilaisten vaiheiden keskellä. Tutustuessa toiseen tutustuu vähintäänkin yhtä paljon myös itseen. Se on mielenkiintoista ja vähän haastavaakin. Ja sitten siinä on niin paljon muuta, mikä on aiheuttanut sitä ajatusmyrskyä. Usein en edes tiedä mistä mikäkin rauhattomuus välillä johtuu.

2020 on ollut matkoista hyvin karsittu. Alkuvuodesta olin kaksi yötä pois kotoa, mutta muuten ulkonaiset arjen kuviot ovat olleet hyvin tasaiset. Kieltämättä kaipausta pieniin irtiottoihin löytyy ja pelkästään nämä perusarjesta poikkeavat 24.-27.12.:kin ovat olleet jotakin lepoa, kun vaan on ollut edes pikkuisen erilaiset kuviot arkipäiviin verrattuna.

Luin äsken 2019 vuoden viimeisen blogitukseni. Olin kirjoittanut silloin rukoilevani, että vuosi 2020 saisi olla itse kullakin Kalliolle rakentamisen vuosi. Kallio ja hiekka –teemat tulivatkin sitten yllättävän tutuiksi, kun myrskyt tulivat ja myllersivät. Aika monella ovat varmaan perusasiat jossain määrin kirkastuneet tämän vuoden aikana. Kuitenkin mahdollisuus on taas unohtaakin, ja jatkaa entiseen malliin aivan niin kuin mitään ei olisikaan tapahtunut. Jumala varmasti haluaa kääntää kansansa Hänen luokseen pysyvällä tavalla ja auttaa erottautumaan maailmasta ja pyhittäytymään Hänen palvelukseensa. Jumala antoi monia vitsauksia kohdata Egyptiä erottaakseen oman kansansa Hänen palvelukseensa. Vitsaukset eivät kohdanneet Jumalan kansaa, vaan he olivat turvassa kaiken keskellä. Luulisin, että Raamattua lukeville ovat Ilmestyskirjankin tapahtumat tulleet mieleen tänä vuotena. Ja kuitenkin niin, että tämä nyt koettu ei ole vielä mitään siihen verrattuna mitä tuleva on.

Toivottavasti moni on saanut herätä ja sen jälkeen pysyä valveilla. Opetella turvaamaan Herraan uudenlaisissa tilanteissa. Oppia luottamaan ja uskomaan että Hän kulkee edellä, kantaa ja avaa tien.

2021 rukoilen että saadaan yhä syvemmin kasvaa Herran Jeesuksen tuntemisessa ja Hänen Voimassaan.

”Lopuksi: vahvistukaa Herrassa ja hänen väkevässä voimassaan. Pukekaa yllenne Jumalan koko taisteluvarustus voidaksenne kestää Paholaisen juonet.” (Ef. 6:10-11)

Lähellä

Vuoden pimeimpään aikaan on tänä vuonna kuulunut ihan hienoja juttuja. Olen aika pitkään jo rukoillut ja haaveillut että maatilalla voisi olla jotain raamattupiirijuttua. Kaikenlaista estettä on sitten muka ollut. Tällä viikolla se sitten kuitenkin tapahtui ja ensimmäinen farmiraamis kokoontui Ilosanomapiirin kysymysten äärelle. Kysymysmateriaalista minulla on ollut kokemuksia jo kerrostaloraamattupiirin merkeissä ja se toimii oikein hyvin pienellä porukalla. Hyvin kiitollinen ja innostunut olo oli sen jälkeen kun oltiin saatu Sanan äärellä kokoontua.

Samalle päivälle osui vielä toinenkin tavallaan pidempään rukoiltu asia. Illalla oli vuoden viimeinen tekninen lautakunta ja sain jakaa siellä paikalla olijoille hengelliset kirjat. Vastaanotto oli oikein hyvä tai siis ihan tavallinen lahjan vastaanotto. Suuri taistelu käytiin kuitenkin etukäteen omassa mielessäni ja viikko ennen tapahtumaa ajattelin vielä että harmi juttu, mutta en ollenkaan pysty niitä siellä jakamaan. Oma vastustus asialle oli niin suuri. Jumalalle sen tunnustin ja niin sitten erilaisten vaiheiden kautta olinkin viikon päästä jo aivan mielelläni kirjaa jakamassa.

Viikkoon sopi myös hyvin yllättävä keskustelu parisuhdepeloista. En oikein vieläkään ymmärrä mitä tapahtui, mutta erään henkilön kanssa jutellessa alettiinkin nostaa esiin likipitäen kaikki mahdolliset parisuhteeseen liittyvät pelot, traumat ja itsekkäät motiivit. Ei kai siinä paljoakaan sellaista ollut, mitä en olisi aiemmin jo ajatellut, mutta enpä ole tainnut koskaan kenenkään kanssa vastaavaa keskustelua käydä, missä kaikkea vaan nostettiin pintaan ja ääneen lausuttavaksi. Tietysti vähän hämmästyttävää on sekin, että joku jaksoi olla aiheesta kiinnostunut ja hyvin armollinen aiheen äärellä (eikä ollut mikään ”ammattilainen”). Ko. henkilö on kuulemma joskus miettinyt, miksei minulla ole puolisoa, mutta tämä aukaisu kyllä nyt selvitti asiaa.

Toisaalta sitten on väsyttänytkin. Väsyneenä mieli alkaa aina haaveilla mökkilomasta hiljaisen järven rannalla vapaana kaikista velvollisuuksista. Arjen rutiineista poishyppäämisen vaikeus on yksi ahdistava asia. Tietysti olisi hienoa, jos paikanvaihto ei olisi mielessä ainoa tapa hetkelliseen muutokseen, mutta näköjään se edelleen on. Ehkä tässä nyt jotenkin alkaa näkyä se, että vuosi 2020 on ollut arkisten kuvioiden suhteen hyvin sitä yhtä ja samaa eikä ole ollut mitään viikkoa, mikä olisi ollut erilainen – siis pois maatilalta. Kaikki jouluun liittyvä ylimääräinen miettiminen tuntuu jo heti stressaavalta liialta. Joku pieni maisemanvaihdos voisi tehdä hyvää, mutta ei kyllä ole mitään ideaa tai käsitystä siitä, mitä se voisi olla tai edes energiaa sellaisen järjestämiseen.

Näinpä täällä sitten vain ollaan ja ihmetellään mitä tapahtuu. Aivan kuin kaikenlaista kuitenkin tapahtuisi nyt ihan lähiarjessa ja lähipiirissäkin. Mietteet eivät ole niinkään Israelissa tai muissa kansainvälisissä asioissa, vaan hyvin lähellä. Jeesus järjestelemässä asioita hyvin lähellä. Tämän välillä niin väsyneen paketin lähellä.

”Me kiitämme sinua, Jumala, me kiitämme sinua! Lähellä on sinun nimesi, sinun ihmeistäsi kerrotaan.” (Ps 75:2)