Helmikuun ups and downs

Täällä vietän tämmöistä yksittäistä vapaapäivää keskellä viikkoa. Ja mikäs siihen sitten sopivampaa tekemistä kuin taas blogin kirjoittamista pitkästä aikaa. Ikkunasta aukeaa erittäin harmaa ja lumeton helmikuun lopun maisema. Lämpötila on +4 astetta, niin kuin oli viimeksikin tammikuussa kirjoittaessani. Jotain talvisempaa tunnelmaa ehti kyllä olla tässä välissä. Viime viikolla kun oli koululaisten talvilomaviikko, pääsin siskonlasteni kanssa aivan täydellisessä talvisäässä luistelemaan auratulle radalle järven jäälle. Siitä jäi kiva tunnelmakuva talven tunnusta.

Sitten viime kirjoituksen päädyin joksikin aikaa vähän syviinkin vesiin, kun mietin terveysasioitani ja sitten mielessäni jo taas ajattelin vaikka mitä, tai siis kuolemaa. Minulla oli maksa-arvot taas koholla, siitä olen ennenkin kirjoittanut. Mutta nyt oli enemmän koholla kuin ennen eli nyt alat oli 66. Lääkäri laittoi lähetteen maksan ultraäänitutkimukseen ja sitä odotellessa ehti sitten jo ajatella, että mitä jos löytyykin jotain kasvaimia jne. Näin jälkeenpäin tuntuu hassultakin miten syvissä vesissä ehdin käydä. Kun hengellisissä tilaisuuksissa laulettiin jotain taivaaseen liittyvää, niin niitä kaikkia sanoja ajattelin ihan eri tavalla, paljon henkilökohtaisemmin kuin normaalisti. Ja sitten eräs tuttuni laittoi jostain syystä minulle linkin lauluun ”Kristallivirta”, vaikka hän ei normaalisti laita minulle mitään lauluja. Niin tällaisista sitten jo mietin että tässäkö tämä sitten oli. Kaikenlaista ehti tosiaan olla mielessä ennen sitä ultraäänitutkimusta. Sen sitten lopulta suoritti hyvin vähäpuheinen vanhempi lääkäri, joka lopuksi vain totesi: ”ei näkynyt mitään poikkeavaa”. Olin hyvin kiitollinen ja ehkä vähän hämmästynytkin. Sen jälkeen ajatukset ovat olleet taas arkisemmat. (Toki tämä maksa-arvoepisodi vielä jatkuu, mutta toistaiseksi ei ole uutta kerrottavaa.)

Arkisiin ajatuksiin päästiinkin hyvin nopeasti. Tulin lääkäritutkimuksesta kotiin, olin vähän väsynyt kaikesta siihen astisesta jännittämisestäkin ja ajattelin, että nyt voisi ottaa loppupäivää rennosti. Ruuan olin juuri ehtinyt syödä, kun puhelin soi ja yhdestä maatilaan kuuluvasta vanhasta mökistä ilmoitettiin, että siellä on vesivahinko, putket jäässä, vettä keittiön lattialla useamman sentin kerros jäätyneenä ja asunnossa muutenkin täys kaaos. Se olikin sitten oikein reipas pudotus takaisin arjen asioihin. Mutta täytyy sanoa, että jotenkin melkein kiitollisuudellakin otti vastaan tuollaisen tiedon. Kuitenkin niin paljon mieluummin vesivahinko kuin että maksassa olisi ollut jotakin ultrassa näkyvää vaivaa. Nämä materiaaliset ongelmat eivät nyt sitten tässä tilanteessa tuntuneet kovin suurilta. Ja kyseinen mökki on muutenkin niin remontin tarpeessa, ettei tämä nyt ollut mikään suuri järkytys. Jotenkin normaalia elämää..

Maksa-arvot, vesivahinko, luistelua järven jäällä.. Mitähän muuta helmikuussa olisi ollut? No yksi viikonloppu oli taas sitä yhtä puhumiseen painottuvaa kurssia. Sitten olen käynyt uudella kuntosalilla aina silloin tällöin. Ei minusta nyt mikään erityinen ”kuntosali-ihminen” ole tullut, mutta helmi-maaliskuun aion jäsenyyden pitää ja silloin tällöin käydä. Menen sinne ensisijaisesti juoksemaan juoksumatolla, se on se suurin motivaatio ja sen lisäksi voi sitten hiukan jotain muitakin laitteita käyttää. Mitään kuntosaliohjelmaa minulla ei ole.

Välillä on vähän semmoinen pintaliito-olo, eikä tunnu kovin syvällisiä ajatuksia olevan menossa. Ja sitten kuitenkin taas toisaalta on kiitollinen siitä, että on ihan tavallista elämää meneillään. Ja toki noita kaikkia tilaisuuksia, missä voi käydä on usein. Tänään on toista kertaa raamattutunti, missä samalla opetellaan myös Raamatun kreikan alkeita. Niitä kirjaimia yritin yhtenä päivänä painaa mieleeni (jonne ei nykyään enää paljon mitään meinaa painua). Mutta ihan rento juttu siis tuo, ei mitään sen kummempaa opiskelua, jos ei halua muuta kuin kuunnella opetusta.

Aina välillä yritän ihan pikkuhiljaa tyhjentää jotain kohtaa maatilan päärakennuksessa. Mutta se tavaran ja esimerkiksi vanhojen paperien määrä on ihan uskomatonta. Vaikka monta tuntia plokkaa papereita ja vie niitä pois, niin silti missään ei oikein näy että olisi tapahtunut mitään. Tuntuu että tyhjennyksen tarve olisi loputon, eikä siltikään saa edellisten sukupolvien materiaaleja poistettua tai lajiteltua. No, en nyt sitäkään hommaa mitenkään jatkuvasti tee, mutta jotenkin kevätaurinko saa sentää jotakin kevätsiivousta aikaiseksi. Jos edes yhden hyllyn kirjahyllystä saisi tyhjäksi vanhoista papereista..

Tästä tuli nyt taas ihan tämmöinen tapahtumien luettelo. Mutta toisaalta haluan näitäkin sitten kertoa ja itsellenikin päiväkirjaan jättää, että missä merkeissä se helmikuu vuonna 2025 vierähti. Vielä ainakin yksi muistotilaisuus kuuluu helmikuun ohjelmaan.

”Sillä hänen armonsa on voimallinen meitä kohtaa ja Herran uskollisuus pysyy ikuisesti. Halleluja!” (Ps. 117:2)

2025 uutuuksia

Vuoden kylmintä aikaa eletään ja lämpötila on +4 astetta. Aurinko paistaa kirkkaasti ja siitä tulee jo keväinen fiilis. Tästä näyttää tulevan leuto talvi ja hiihtämässä en ole käynyt. Marraskuussa ostin nastalenkkarit ja ne ovat kyllä hyvä varuste, kun kyläteille tai metsäpoluille lähtee kävelylle. Tai sitten vaan postilaatikolle.

Tämän vuoden alkuun tuli uutuuksia, joista jotkut olivat yllättäviä ja jotkut vähemmän yllättäviä, mutta uutuuksia kuitenkin. Yksi uutuus on uusi kännykkä. Vanha oli 7 vuotta vanha, jossa kaikki sovellukset eivät enää toimineet. Aamuinen raamattupiiri siirtyi Zoomista Teamsiin ja sain sillä seurauksella lopulta hommatuksia uuden puhelimen (kun vanhassa ei toiminut enää Teams), mikä oli kyllä jo suunnitelmissa ollut, mutta en vain ole saanut aikaiseksi. Yhteystiedot eivät siirtyneet uuteen eli vieläkin on homma vähän vaiheessa, mutta puhelin oli siis yksi uutuus.

Joulukuussa maatilan yksi vanha jääkaappi lopetti toimintansa ja keittiöön tuli ylimääräistä tilaa sen seurauksena. Olin joskus miettinyt airfryerin hommaamista, mutta tila oli siinä yksi este. Tyhjän tilan muodostuttua ostin airfryerin ja sen kokeileminen on ollut vuoden toinen uutuus. Ihan kiva laite, mutta alussa on kyllä pitkään ollut ilmassa semmoista muovinkäryä aina kun se on päällä.

Tammikuun ensimmäisellä viikolla sain myös vähän yllättävän viestin. Eräs ukrainalainen nuori nainen, jonka kanssa juttelin joulukuussa olleissa häissä, kysyi voisinko opettaa hänelle suomea. Olemme toistaiseksi tavanneet kerran ja se oli ihan mukava tapaaminen. Hänen kielitaitonsa on jo yllättävän hyvä, mutta aina voi tietysti parantaa. Nähtäväksi jää, kuinka usein tapaamme kevään aikana, sillä hän opiskelee ja käy osa-aikatöissä ja kohta alkaa pidempi harjoittelukin toisella paikkakunnalla. En toki itsekään olisi jaksanut viikottaisia tapaamisia, joten katsotaan sitten vain, miten Herra johdattaa tätäkin. Mutta yllättävä uusi juttu tälle vuodelle.

Viikon päästä omalla paikkakunnalla avautuu uusi kuntosali. Vaikka käyn lähikaupungissa usein hengellisissä tilaisuuksissa eikä se ole mikään ongelma, niin sitten kun pitäisi lähteä kuntosalille siihen samaan lähikaupunkiin, niin sitten se tuntuukin olevan aivan liian kaukana. Aloitustarjous uudessa kuntosalissa oli ensimmäinen kuukausi eurolla, niin sen olen maksanut. Ja sitten jää nähtäväksi kuinka usein siellä tulee käytyä.

Sitten on uutuutena vielä seurat. Seurakuntayhteydessä, missä olen käynyt, on järjestetty ehtoollistilaisuus joka toinen viikko. Tämän vuoden alusta väliviikkojen sunnuntaisin on nyt aloitettu seurat eli vähän vapaamuotoisempi kokoontumismuoto. Uutuus siis sekin.

Maatalouden uutuuksista en vielä osaa sanoa, mutta yksi uusi juttu on mahdollinen. Näin eräässä maatalousalan lehdessä jutun kuitupellavasta, mikä herätti mielenkiinnon. Ensi viikolla pitäisi jutella puhelimessa henkilön kanssa, joka on tämän kuitupellavaprojektin puuhanainen. Nähtäväksi ja Herran johdatukseen jää, miten se asia etenee. Periaatteessa tuommoinen kotimainen vaatekuituprojekti kiinnostaa ja maatilaltakin löytyy vielä vanhoista rukeista pellavalankaa, mitä on itseviljellyistä pellavista kehrätty. Tässä projektissa joku muu sitten prosessoisi kuidut, mutta kyllä se silti työtä toisi lisää syksyyn, että en sitten tiedä itsekään olisiko oikeasti hyvä juttu vai ei.

Muita uutuuksia ei tule äkkiseltään mieleen, mutta onhan sitä tuossakin. Uusista vanhoista jutuista mainittakoon, että ilmeisesti tänäkin vuonna on Italian leiri minulle yhtä hankalaan aikaan kuin viime vuonnakin. Ja hyvin sitten kuitenkin kaikki meni. En nytkään toki ole ilahtunut ajankohdasta, mutta ymmärrän sen kyllä italialaisille erittäin hyväksi ajankohdaksi. Ehkä en jaksa vaan tänä vuonna enää jännittää ajankohtaa niin paljon kuin viime vuonna. Menee sitten niin kuin menee.

Tämmöisissä jutuissa, uusissa ja vanhoissa on lähtenyt vuosi liikkeelle. Eilen kävin katsomassa Klaus Härön elokuvan ”Ei koskaan yksin”, mikä on tietysti hieno juttu, että tämä aihe (Suomen juutalaisluovutukset) on nyt tällaisena aikana esillä, kun antisemitismi jyllää taas maailmalla. Melkein koskettavampaa kuin elokuva on nyt kuitenkin se mitä tapahtuu Israelissa. Vihdoinkin yli 15 kuukauden jälkeen Hamas vapauttaa israelilaisia panttivankeja. On mahdotonta kuvitella, millaista on ollut olla noin kauan panttivankina. Juutalaisten historia on täynnä tapahtumia koskettavien elokuvien aiheiksi.

Tiivistelmä 2024

Sitten onkin jo taas vuoden viimeisen kirjoituksen aika. Kyllä jotenkin on vuosien kulumisessa mennyt joku vauhtipyörä päälle, kun aika nopeasti kuluneelta tämä vuosi tuntuu. Mutta mietinpä tässä nyt sitten jotakin yhteenvetoa omasta 2024 vuodesta.

Ensinnäkin vuosi alkoi oikein hyvin, kun oli viikon lomalla – yksin mökissä – kaukana kotoa. Oli oikein kovat pakkaspäivät, mutta levon lisäksi jotakin aktiviteettejä kuitenkin harrastin ja viikosta jäi oikein siunattu olo. Nyt kyllä ihmettelen, että miten olen jaksanut lähteä semmoiseen reissuun. Ei ole nyt yhtään sellainen olo tai tarve että kaipaisin tässä vuodenvaihteessa vastaavaa irtiottoa. Mutta 2024 alussa sillä oli oma paikkansa ja sai ottaa sen reissun Jumalan lahjana.

Kevätkaudesta en oikein muista mitään ihmeellistä. On ollut varmaan niin tavallista menoa, ettei mikään ole erityisemmin jättänyt muistijälkiä. No se nyt tulee mieleen, että yritin laihduttaa ja liikuntaakin harrastin enemmän. Reissun jälkeen tammikuussa järkytyin lyhyessä ajassa tulleista lisäkiloista ja niitä yritin haihduttaa, mutta mitään mainittavaa lopputulosta ei tullut. Välilllä sain pari kiloa pois, mutta en sen enempää ja sitten jo turhaannuin, kun homma ei toiminut. Lisäksi oli se kuukauden kestänyt ikävä korvavaiva. Olin niin kiitollinen kun se tuntemus lähti lopulta pois. Kiitos Jeesus!

Kevättalvi oli todella pitkä ja luminen. Huhtikuun lopussakin oli vielä lunta, kun talvi vaan jatkui ja jatkui. En silti juurikaan käynyt hiihtämässä, vaikka periaatteessa olisi voinut. Ja niin, tuli siinä maaliskuussa yksi viikonloppu Ruotsissakin käytyä. Sitten yhdessä paikassa alkoi putkiremontti ja oli siihen liittyviä juttuja suunniteltavana. Joskus helmikuusta alkaen tiesin, että Italian raamattuviikko järjestetään syyskuussa ja se oli vähän niin kuin ”takaraivossa” koko ajan, toisaalta hienona asiana ja toisaalta vähän stressinä kaikkine valmisteluineen. Kevään kalenteria kun muuten katson, niin kyllähän siinä kaikenlaista toimintaa jatkuvasti on ollut.

Kesästä jäivät mieleen laiduntavat ponit, kun ne olivat uusi ja piristävä juttu. Viljelyllisesti oli ihan hyvä kesä, ei mitään kovin dramaattista ja puinnit onnistuivat hyvin suurena helpotuksena edellisvuoden hankaluuksille. Olin jonkun aikaa itsekseni sukulaisen mökillä, ja on sitä sitten kotonakin on saanut kesästä nauttia tavalliseen tapaan töiden ohessa. Aarre, Lahja ja Helmi kanat järjestivät omat ohjelmanumeronsa.

Syyskuussa oli vuoden kohokohta: MATKA. Ihanaa, pitkästä pitkästä aikaa matka lentokoneella jonnekin eli Italiaan. Olin hetken aikaa kotona suorastaan masentunut reissun jälkeen, kun oli vaikeuksia palata arkeen. Mutta kyllä se siitä sitten äkkiä meni poiskin.

Olen myös tyytyväinen, että lähdin tuttuni rohkaisusta raamatunopetuksen kurssille. Se on tuonut talvikauteen jotakin vähän erilaista. Ei mitään liian rankkaa opiskelua ollenkaan, päinvastoin, mutta kuitenkin satunnaisia arjesta poikkeavia päiviä. Muuten syksykausi on sitten taas mennyt ”ihan hyvin”. Maatilan kuviot ja seurakuntakuviot pyörivät ja tuovat jatkuvaa tekemistä ja muutenkin merkitystä elämään. Siskonpoika 8 v-downlapsi aloitti ekaluokan kyläkoulussa ja välillä olen torstaisin kävellyt hänen kanssaan kouluun. Harrastuksista israelilainen tanssi on jatkunut läpi vuoden, mutta sitä ei ole joka viikko.

Olen kovin kiitollinen, että kukaan kovin läheinen ei ole tänä vuonna kuollut, vaikka yhden 65-vuotiaan uskonveljen poismeno kesällä toki koskettava asia oli. Ja itse on saanut olla aika terveenä, ei mitään mainittavaa, vaikka usein itseni jotenkin väsyneeksi ja vähäenergiseksi koenkin.

Sitten on asioita, joissa ei ole tapahtunut mitään eli maatilan päärakennuksen remontti ja omat ihmissuhteet (joilla tietysti tarkoitan jotakin puolisoasioiden suuntaan menevää). Mutta kovasti on vuosi vaan taas mennyt ilman näitäkin asioita. Tavallaan on ollut kalenteri ”täynnä”, etten tiedä millä ajalla tai energialla olisi kumpaakaan edellä mainittua asiaa hoitanut. Niin ei sitten ollut niiden aika tänäkään vuonna.

En koe olevani missään oravanpyörässä, vaan tekemistä on usein aivan sopivasti. Enempää en kaipaa. Mutta kyllä toki sillai ”pyörä” näin keski-ikäisenä pyörii, että tutut kuviot kuten maatilan arki ”pyörii” ja pyörittää itseäkin ja semmoinen elämänmuutos joltain kohtaa tuntuisi aika isolta asialta, kun kuviot ovat johonkin uomiin vakiintuneet. Ehkä jotakin pientä ristiriitaa tämä aiheuttaa, kun ehkä jotakin uutta piristystä jollain lailla kaipaisi, mutta sitten ei oikein edes tiedä mitä se olisi ja miten sille jollekin sitten olisi aikaa ja energiaa, kun tässäkin kuviossa on jo tavallaan ”täynnä” päivät. No, onneksi nämä on sitten näitä juttuja, että saa jättää Jumalan käteen. Kyllä hän voi järjestää jotakin uutta, jos haluaa ja sitä ennen voin sitten olla tyytyväinen näihin kuvioihin, vaikka joskus vähän harmaata olisikin.

”Samuel otti kiven ja pystytti sen Mispan ja Seenin välille. Hän antoi kivelle nimen Eben-Eser ja sanoi: ”Tähän asti on Herra meitä auttanut.” (1. Sam 7:12)

Siunausta uuteen vuoteen 2025!

Syysmyrskyjä ja -tulvia

Joulukuun sade rapisee ikkunoihin. Syksy on ollut aika leuto ja lisäksi ehti olla jo ihan isompiakin sääilmiöitä, kun ensin oli Lyly-myrsky, jossa Raumalla täyttyi hirmumyrskyn kriteerit. Sitten tuli Jari-myrsky, mikä oli kova lumimyräkkä. Ja pian Jarin jälkeen tuli isot sateet, jossa kaikki lumet sulivat ja tulvavedet aiheuttivat merkittäviä vahinkoja Länsi-Suomessa. Omaan elämään näistä mikään ei ole erityisemmin vaikuttanut, mitä nyt Jari-myrskyn aikana olivat sähköt vähän aikaa poissa. Tuli kuitenkin tunne, että kyllä Suomessakin pystyy kaikenlaista tapahtumaan. En ehkä olisi voinut ajatella, että Suomessa edes voisi olla sellaisia tulvia, kuin mitä nyt oli. Niin kyllä sitten voi, ja hirmumyrskykin on mahdollista. Kuitenkin toisaalta taas isommat mullistukset ovat kuitenkin olleet harvinaisia, kun esimerkiksi maatilalla oleva agregaatti ei ole koskaan ollut oikeassa käytössä. Joskus harvoin on vain koekäytetty ja varmaan taas pitäisi testata, että vieläkö on toimiva.

Marraskuu hujahti nopeasti. Pidin yhden lomaviikon silloin ja tein jotakin mukavia asioita, kuten kävelyjä luonnossa, museovierailun, ruokailuja eri lounaspaikoissa, kaupungilla pyörimistä ja tämmöistä jotakin ihan tavallista, mitä sitten mieleen juolahti tehdä, kun oli aikaa ajatella muuta kuin maatilan asioita. Nyt pidän myös lomaviikkoa, mutta tällä viikolla on kyllä sitten myös tavoitteena tehdä seuraavat aamuhartaudet youtubeen.

Pitää nyt korjata sitten myös tuota viimeksi kirjoitin. Sanoin että minulle tutuksi tullutta uudenvuoden aaton tilaisuutta ei järjestetä siinä kirkossa, jonka kirkkoneuvosto lokakuussa hyväksyi samaa sukupuolta olevien vihkimisen. Alun perin oli näin, että uudenvuoden tilaisuutta ei pitänyt järjestää tuossa kirkossa, mutta koska järjestäjät eivät saaneet mitään muutakaan paikkaa, niin sitten he kuitenkin järjestävät sen siellä. Niin sanotun ”kirkkolaivan” nitinä ja hengellisesti uppoava suunta on ollut tämän syksyn teemoja.

Edelliseen kirjoitukseen haluan myös kertoa jatkokertomuksena, että lopulta näin sen Tsuchinshan-Atlas –komeetan. Ja vielä kiikareilla, kun se oli jo paljaalle silmälle näkymätön. 25.10. oli kirkas ilta ja ajelin pitkin kyläteitä, että missä olisi sopiva pimeä paikka. Pääsin yhdellä peltoaukealla parkkeeraamaan, Stellarium-sovelluksella pystyin katsomaan missäpäin komeetan pitäisi olla ja ihme kyllä, siellä se sitten vielä kiikareilla hämärästi näkyi. Tuon tapauksen jälkeen en ole tainnut sitten taas tähtiä sen kummemmin katsellakaan.

Syksy on mennyt ihan hyvin ja pidän kyllä siitä että on vähän rauhallisempaa aikaa eikä niin paljon tekemistä. Tässä loppuvuodesta on jotenkin luonnollinen hetki hengähtää maatalouden kuvioista, kun luonto menee lepotilaan, niin se jotenkin kutsuu lepoon itseäkin. Seuraavan vuoden suunnitelmat saavat odottaa ensi vuoden puolelle. Aika menee nykyään niin nopeasti, ettei marraskuun pimeyskään kummemmin haittaa, kun tietää että kohta jo päivä taas pitenee. Aikansa kutakin.

Tällä viikolla toivon löytäväni myös vaatteen ystäväni häihin (koska en sovi mihinkään vanhoihin juhlavaatteisiin). Piti oikein muistella, koska olen viimeksi ollut häissä ja päädyin siihen että 8 vuotta sitten. Nyt naimisiin menevän ystäväni tarina on aika ihmeellinen. Hän tapasi tulevan miehensä 7.10. (tänä vuonna) ja häät ovat 14.12. Että kyllä se sitten joillekin on selvää, kun se on selvää.

Ja kirjoitanpa tänne jutun vielä terveysasioista. Mittautin jotakin veriarvoja lokakuussa ja niiden mukaan maksa-arvoni oli taas vähän yli viitearvojen. Olen halunnut seurata maksa-arvoja, koska endometrioosiin käyttämässäni keltarauhashormonivalmisteen pakkausselosteessa lukee melko harvinaisista haittavaikutuksista maksaentsyymien (alat, asat, ggt) nousu. Kerroin lääkärille hiljan puhelimessa reseptiä uusiessani, että maksa-arvoni ovat yli viitearvojen. Niin siihen hän sitten vastasi, että se ei voi johtua tästä valmisteesta, vaan täytyy olla jotakin muuta. Sanoin, että kun pakkausselosteessa lukee, että nämä pillerit voivat vaikuttaa maksa-arvojen nousua. Niin tämä erikoislääkäri sanoi sitten siihen vain, että eivät voi. Mitäpä siihen sitten enää lisäämään? Olisi varmaankin pitänyt kysyä, että miten sitten on mahdollista, että pakkausselosteessa näin lukee, mutta menin aivan sanattomaksi, kun hän oli aiheessa ehdoton. Aina välillä haaveilen pillereiden lopettamisesta, mutta en ole toistaiseksi uskaltanut.

Ja sitten lopuksi vielä jouluun liittyvää kertomusta: Kylällä on tavattu viime vuosina järjestää kylän joulukalenteri, eli joka päivälle joku jouluinen kohde eri puolilla kylää. Eri päivien kohteet on ilmoitettu facebookissa ja siellä on sitten voinut olla vaikka jotakin jäälyhtyjä tai mikä vaan juttu nähtäväksi. En ole tähän aiemmin osallistunut, mutta tänä vuonna kiinnitin huomiota kun facebookissa päiviä sai valita, että josko lähtisi tuohon mukaan. No sitten kuitenkin laiskuuskin iski ja ajattelin että antaa olla. Marraskuun lopussa julkaistiin yhteenveto ja sieltä puuttui edelleen kohteita joistain päivistä. Ja yksi mikä puuttui, oli 24.12. Olin ajatellut, että jos lähden tähän, niin haluaisin, että ”luukussani” olisi jotakin Jeesuksesta tavalla tai toisella kertovaa. Niin sitten kun jouluaatto puuttui vielä listasta, eikä sitä kukaan ollut halunnut, niin siitä sitten innostuin, että josko vielä saisin sen. Ja niinhän se sitten tuli minulle. Hommaa riittää siinä sitten, että saa yhdestä lähellä kylätietä olevasta ikkunasta sellaisen ikkunan, jossa Maailman Valo saisi näkyä jollakin tavalla omassa kylässä.

Siunattua joulukuuta!

Tähtiä ja hyvää talousvettä

Kuluneen viikon ihme on kaivovesi-ihme: tutkittavana olleen vesianalyysin tulos oli ”hyvää talousvettä”. En ole edes ihan varma mikä vuosi se oli, kun lopetimme juomasta talon kaivovettä. Se saattoi olla 2018 tai sitten 2017. Silloin otettiin ihan muuten vain vesianalyysi kaivovedestä ja siinä paljastuikin olevan enterokokkibakteereja.  Otin toisen näytteen ehkä noin puolen vuoden päästä, kun toivoin, että jos talvi olisi poistanut bakteerit. Ei ollut. Ehkä vuoden päästä otin vielä kolmannen näytteen ja samat bakteerit oli siinäkin. Todettiin että eivät ne itsestään näytä poistuvan ja vesi on ollut pois juomakäytöstä nyt sitten 6-7 vuotta. Kun ei ole ollut aikaa ja energiaa kaivon puhdistukseen.

Tänä kesänä tuli kaivo vihdoinkin työn alle. Sen reunaan tehtiin valu, mikä estää pintavesien pääsyn kaivoon. Sitten oli tarkoitus tehdä veden desinfiointi. Koitin selvittää desinfioinnin yksityiskohtia, käytettäviä aineita jne ja tahoja jotka voisivat tyhjentää ja puhdistaa kivikehäkaivon, mutta kaikki se oli ihmeellisen hankalaa. Ajattelin, että itse se sitten täytyy jollakin konstilla hoitaa, vaikka ei ollutkaan vielä selvinnyt että miten. Pitkästä aikaa otin sitten myös vesinäytteen, että näkee sitten kuinka paljon nyt on bakteereja ja onnistuuko itse tehty desinfiointi. Ja sitten yllätys olikin melkoinen, kun näyte sai aivan puhtaat paperit. Ei mitään haitallisia bakteereja! Nolla enterokokkia ja  E. colia! Nyt on sitten kuuden vuoden jälkeen taas juotu oman kaivon vettä, ja se tuntuu aika ihmeelliseltä. Mihin pöpöt katosivat? Voiko se, että pintavettä ei enää pääse kaivoon vaikuttaa heti näin paljon? En ymmärrä, mutta otan tämän todellakin kiitollisuudella vastaan. Ihmeellinen juttu! Kiitos Jeesus!

Mitäs muita kuulumisia sitten kertoisi? Tänään on taas pitkästä aikaa ”ei mitään ohjelmaa” –päivä, ja se on hienoa. Olen väsynyt ja jotenkin kovasti odotan, että saisi pitää semmoisen viikon, ettei olisi näitä arjen rutiineja ja muuta ohjelmaa. Marraskuulle sellaista haaveilen, jos sitten olisi jo tarpeeksi rauhoittunut nämä maatilan jutut. Tänään olen ehkä väsynyt jossain määrin eilisillasta. Pidin reilun tunnin puheen yhdessä hengellisessä tilaisuudessa ja sitten olinkin ihan tööt siitä keskittyneisyydestä. Minulta oli pyydetty samaa aihetta kuin mistä puhuin Italiassa ja kyllä eilisillastakin jäi hyvä mieli, mutta sitten myös jälkiväsy.

Lähiviikkojen puheenaihe on ollut myös se, että lähikaupungin ulkoisesti suurimman ja hienoimman evenkelisluterilaisen kirkon ovet avataan myös samaa sukupuolta olevien vihkimisiin. Tämähän on jo jonkinlainen trendi on Suomessa ollut, mutta ilmeisesti on nyt sitten ensimmäinen päätös omassa maakunnassa, että näin on päätetty - Raamatun ja voimassaolevan kirkkojärjestyksen vastaisesti. Uudenvuoden aattoina olen tavannut käydä tuossa kirkossa järjestetyssä tapahtumassa. Nyt uudenvuodentapahtumaan järjestävä taho ei enää halua järjestää tilaisuutta tuossa kirkossa, mikä on aivan ymmärrettävää. Saa nähdä mitä muuta jatkossa tämä päätös tulee vaikuttamaan.

Jos vielä kerron yhdestä uudesta pienestä harrastuksesta. Osallistuin lokakuun alussa 6 tuntia kestäneelle tähtitaivaan peruskurssille. Olen tähän asti tunnistanut vain Otavan ja Pohjantähden, niin kurssilta sai eväitä ja varsinkin kännykkäappeja siihen, miten voi tunnistaa enemmän tähtiä. Ja tosiaan noiden äppien avulla onkin sitten ihan helppoa ollut laajentaa vähän tähtikuvioiden tunnistusta, mikä on ollut ihan hauskaa. Täällä maalla niitä kuitenkin kirkkaalla ilmalla aika helposti näkee, niin ei ole homma ihan sitten yhden Otavan tasolla. Olisin halunnut myös nähdä komeetta Tsuchinshan-Atlaksen, mikä tässä lokakuussa pitäisi olla periaatteessa mahdollista. Siihen ei kuitenkaan ole olosuhteet olleet otolliset, sijaintini huono tai jotakin sellaista. Ehkä tällä viikolla voi vielä yrittää nähdä sitä.

Tämmöisiä jotakin lokakuun kuulumisia täältä. Vaahteranlehdet odottavat kauniina maassa haravoitsijaa. Ehkä siihen hommaan vielä jossain vaiheessa ehtii.

”Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaankansi ilmoittaa hänen kättensä tekoja.” (Ps. 19:3)

Väsynyt matkaaja

Tämä on viikonloppu, jota olen odottanut. Eli pitkästä pitkästä aikaa viikonloppu, missä ei ole yhtään mitään ennalta sovittua ohjelmaa. Aah, kuinka mahtavaa.

Takana on aika meneväinen kuukausi. Olen kyllä kaikesta tapahtuneesta kiitollinen, mutta myös väsynyt. Puinnit saatiin valmiiksi 29.8. Viimeiset viljankuivaukset tehtiin 30.8. Matkalaukun pakkasin 31.8. ja 1.9. oli lähtö Italiaan. Eli ihmeellisen hyvin meni tuo aikataulu ja sai hyvällä mielellä lähteä Italiaan, kun oli kaurat siiloissa.

Italiassa oli siunattu viikko. Raamattuviikon paikkakuntana oli tällä kertaa Cervian kaupunki, Adrianmeren rannalla, 30 km Riministä pohjoiseen. Suomalaisia oli paikalla 20 ja italialaisia en laskenut, mutta sanotaan että 30-40 henkeä. Raamattutunteja oli aamupäivisin ja iltaisin, ja päivällä vapaa-aikaa. Oli ihana olla rannalla ja uida lämpimässä meressä ja muuten fiilistellä Italian tunnelmia kaduilla ja läheisessä puistossa. Vaikka puhuin joka päivä, siitä ei tullut sanottavaa stressiä, eikä vapaa-aikaa mennyt ollenkaan valmisteluun, kun olin saanut kirjoittaa aiheet jo kotona valmiiksi. Matkaseura oli oikein mukavaa ja Herra antoi paljon keskinäistä rakkautta koko porukalle. Italialaistenkin kanssa oli hyvä yhteys. Nautin todella paljon lämmöstä ja ylipäänsä ulkomailla olemisesta, lentämisestä ja tavallaan niistä yllättävistä haasteistakin mitä matkailuun liittyy (lentojen myöhästymistä jne). Tuntui melkein epätodellisesta, että nytkö oikeasti vielä voin mennä jonnekin, kun viiteen vuoteen en ole käynyt Ruotsia pidemmällä.

Viikossa ei todellakaan ehtinyt tulla koti-ikävä, vaan päinvastoin olisin kyllä mieluusti jäänyt pidemmäksi aikaa. Tosin jatkon ohjelma olisi sitten pitänyt olla toisenlainen, kun tuossa viikossa kertyi kyllä univelkaa (Usein pääsi nukkumaan 23.30 ja kello soi 6.15. eikä tuonakaan aikana nukkuminen ollut ihan parasta laatua). Ainoa vähän harmittava asia oli se, että joku flunssapöpö iski viikon aikana ja tuliaisina tuli yskä, mikä jatkuu edelleen. Italian viikkoa ja sen ohjelmaa tauti ei kuitenkaan onneksi haitannut, vaikka nenäliinoja sitten pitikin käydä ostamassa.

Kotiin palatessa olin väsynyt, flunssainen ja ehkä vähän allapäinkin, kun olisin tosiaan voinut olla helposti pidempään. Nyt olen jo onneksi paremmalla mielellä kotona. Reissun jälkeen heti seuraavana viikonloppuna alkoi kurssi, josta mainitsin viimeksi, että rukoilen, menenkö sinne vai ei. Kyseessä on siis hengellisten puheiden pitoon keskittyvä kurssi, jota on talvikauden aikana yhteensä 12 päivää. Tulevan talvikauden aikana olisi sitten tarkoitus aina silloin tällöin käytyä pääkaupunkiseudulla tämän jutun merkeissä. Nyt tuntuu ihan kivalta se ajatus, että on näköpiirissä jotain tämmöistä satunnaista ohjelmaa ja menoa joskus jonnekin. Meitä on 4 henkeä täältä samalta suunnalta, niin päästään kätevästi samalla autolla. En ollenkaan usko, että yksin olisin tähän juttuun lähtenyt – enhän edes tiennyt koko kurssista ennen kuin minua siihen kysyttiin.

Kanat ovat edelleen täällä, kun on ollut niin lämmin syyskuu eikä pakkasöitä ole vielä ollut. Eräs henkilö (Facebookin Munanetin kautta) on luvannut hakea ne omaan kanalaansa, että saavat jatkaa elämäänsä, mutta hän tulee sitten hakemaan, kun on muutakin kulkua tännepäin. Eli en tiedä vielä koska se tapahtuu, mutta toivottavasti ennen kuin alkaa öisin olla pakkasta. Alkukesän vaikeuksin jälkeen kanakausi on mennyt oikein hyvin ja Aarre, Lahja ja Helmi ovat vaikuttaneet elämäänsä tyytyväisiltä kanoilta.

Kaiken tämän hienon ja siunatun kuukauden jälkeen koen itseni kuitenkin väsyneeksi ja rauhallisempaa jaksoa kaipaavaksi. Vaikka syksyn tuleva pimeys ei sinänsä innosta, toivon sen kuitenkin tuovan mukanaa rauhallisempaa aikaa, että ehtisi taas jotenkin olla läsnä Herralle ja omille ajatuksilleenkin.

Italiassa laulettiin usein laulua ”Come il servo anela l’acqua”, niin laitetaan se Raamatunkohta tähän loppuun:

”Niin kuin peura kaipaa vesipuroille, niin minun sieluni kaipaa sinua, Jumala. Minun sieluni janoaa Jumalaa, elävää Jumalaa.” (Ps. 42:2-3)

Oikealta Helmi, Lahja ja Aarre väsyneen matkaajan sylissä :)

Monenmoista meneillään

Näin sitä sitten ollaan jo taas aikalailla loppukesässä ja pienoista syksyn tuntua aina jostakin tulee, vaikka elokuu on nyt ollutkin keskimäärin ihan aurinkoinen ja hyvä. Erityisen kiitollisena olen siitä, että puinneissa on meillä päästy oikein hyvään tilanteeseen eli jo 2/3 alasta puituna. Nyt näyttää aivan mahdolliselta, että puinnit ovat ohi siinä kohtaa, kun on Italiaan lähdön aika. Olen sieltä helmikuun alusta asti, kun Italian matkan ajankohdasta kuulin, jännittänyt sitä, kuinka se sopii puintien kanssa yhteen. Viljelysuunnitelmiin matka vaikutti niin, ettei otettu muuta viljelyyn kuin sitä aikaista kauraa, mitä meillä kyllä paljon muutenkin on. Mutta en siis halunnut mitään muita kasvi- tai lajikekokeiluja tai muuta, mitä olisi voinut olla, jos ei olisi ollut matkaa. Varasin aikanaan myös sellaiset vähän kalliimmat liput, mitkä voi perua, jos onkin puintia. Ja tietysti sitten on rukoillut ja toisaalta luovuttanut asian Jumalalle, että tämä on Hänen matkansa ja on Hänen asiansa pääsenkö lähtemään ja jos kyllä niin miten ja millaisissa tilanteissa.  Juuri nyt vaikuttaa oikein hyvältä.

Kanakesä sai myös hyvän käänteen edellisen kirjoituksen jälkeen. Noin kuukauden päivät kanat ovat jo viettäneet aikansa taas kokonaan yhdessä. Aluksi Aarre-kanaa tosiaan kiusattiin enemmän, mutta siinä se sitten tasoittui ja nyt elävät taas ihan normaalia yhteiselämää, viettävät yöt vierivieressä orrella jne. Tämä helpotti tietysti omaakin toimintaa, kun ovat yhdessä ja nyt on mennyt jo pitkä aikaa ilman mitään ihmeempää. Toki nyt sitten syksy alkaa lähestyä ja Facebookin kanaharrastajaryhmän kauttakin kyselin, jos joku haluaisi ottaa nämä kanat omaan parveensa. Kyllä sieltä jokunen kiinnostunut yhteydenotto tuli, että katsotaan sitten ottavatko lopulta. Saanhan kyllä sitten palauttaa ne sinne mistä tulivatkin, mutta toki joku muu koti olisi kiva.

Loppukesä on ollut aika kiireisen oloinen. Mökiltä tulon jälkeen heinäkuun puolivälistä saakka on ollut sellainen olo, ettei oikein aika riitä ja on vähän liikaa kaikkea. Kenties tämä tuli sen jälkeen kun vadelmat kypsyivät puutarhassa ja sato oli niin hyvä, että niitä sai olla jatkuvasti keräilemässä ja siitä tuli semmoinen ”ylimääräinen” työ. Monennäköistä pientä asiaa on ollut, että vähän vähempikin riittäisi. Kesäisin tosiaan tuntuu että ”puolet” jää tekemättä, kun olisi niin paljon kaikkea ja sitten itse ei jaksa ja työntekijältäkin loppuu aika.  Tällaisessa tilanteessa alkanut puintiaika melkein rauhoitti ajatuksia, kun se on kuitenkin asia, mikä sitten menee muiden töiden edelle.  Muut pienemmät jutut saivat jäädä taka-alalle ja marjatkin pitkälti rauhassa pensaisiin, kun ei vaan ehdi ja jaksa.

Yhtenä päivänä kun pää oli juuri aivan täynnä kaikkea niin eräs tuttuni laittoi viestillä linkin yhteen hengelliseen koulutukseen lukuvuodeksi 2024-25 ja kehotti rukoilemaan osallistumista sinne. Se ei siis ole mikään kokoaikakoulutus, vaan semmoista muutamana viikonloppuna ja lisäksi joinakin yksittäisinä päivinä (noin kerran kuussa) olevaa koulutusta. Mutta ensireaktioni oli vaan, että en jaksa mitään ylimääräistä nyt.. Kun sitä sitten on rauhassa miettinyt ja rukoillut niin ei se nyt enää sitten niin mahdottomalta tunnu. Eli on nyt rukousaihe mitä sen kanssa tapahtuu. Jos Jumala kutsuu sinne ja avaa oven, niin kyllä Hän sitten antaa voiman siihen koko juttuunkin. Mutta tosiaan ilman Hänen vahvistustaan, en kyllä haluaisi mennä ja toivottavasti en vain sen takia lähde, että kaverit pyytää. Viimeistään elokuun viimeinen päivä pitäisi laittaa hakemus eteenpäin, jos sinne aikoisi hakea.

Yksi tämän syksyn juttu on myös se, että 8 v. siskonpoikani, jolla on dowin syndrooma, aloitti ekaluokan ja muutamina päivinä olen myös ollut avustajana ja kävellyt hänen kanssaan kouluun. Hän aloitti koulutiensä oman kylän kyläkoulussa normaalisti muiden mukana, mutta hänellä on oma koulupäivän ajan henkilökohtainen avustaja. Ekaluokkalaisia on yhteensä 6 lasta. On jotenkin tosi hienoa, että siskonpoika sai aloittaa koulutaipaleensa kyläkoulussa ja samassa koulussa on siskonsakin, nyt 5. luokkalainen. Alku on sujunut oikein hyvin, mitä nyt flunssa sitten iski heti ja poissaoloja on jo tullut.

On nyt sellainen olo, että odotan jotakin vähän rauhallisempaa aikaa. Eiköhän sitä sitten taas aikanaan tule. Ja rukoilen myös rauhallista mieltä Italiaan, vaikka puhumiset siellä jännittävätkin. Toivottavasti siellä saisi kuitenkin keskittyä Herraan ja siihen mitä Hän haluaa puhua ja nämä maatilan jutut ja muut häslingit jäävät kauas taka-alalle ja hetkeksi pois mielestä kokonaan.

Tämmöisistä tunnelmista, siunattuja loppukesän päiviä!

”Odota yksin Jumalaa hiljaisuudessa, minun sieluni, sillä häneltä tulee minun toivoni.” (Ps. 62:5)