Ajankohtaiskatsaus

Hyvää äitienpäivää. Tämä on ensimmäinen äitienpäivä äidin kuoleman jälkeen, mutta tämä päivä ei tunnu mitenkään pahalta vaan melkein päinvastoin. Oloni ei ole yhtään äiditön, vaan hän elää vahvasti muistoissa ja vielä vahvemmin onnellisena ikuisuuden puolella. Jonain vuosina äitienpäivänä olen surrut myös omaa lapsettomuuttani, mutta viime aikoina sekään ei ole murhetta tuottanut eikä ainakaan tänään aiheuta mitään ahdistusta. On siis äitienpäivä vailla velvollisuuksia ja suruja eli oikein mukava äitienpäivä.

Viime aikoina kristittyjen parissa paljon rukousta ja keskusteluja herättänyt asia on ollut se, että valtakunnansyyttäjä on nostanut syytteet Päivi Räsästä ja Juhana Pohjolaa vastaan kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Yleinen vieraantuminen Raamatusta tulee nyt näkyviin Suomessa tavalla, jollaista ei koskaan aikaisemmin ole esillä ollut. Jumalan Sana on törmäyskurssilla maailman hengen kanssa ja kaiketi on ollut vain ajan kysymys, milloin tällainen tilanne tapahtuu.

Itseä keskustelussa tympii synnin käsitteen niin suppea käsittäminen. Kaikki Jumalan Sanan vastainen toiminta on syntiä ja seksuaalisuuden alueellakin Jumalan Sanan vastaisesti voi elää hyvin monella muullakin tavalla kuin homoseksiä harjoittamalla, vaikka vain ihan ”perinteisessä” avoliitossa. Kaikki miehen ja naisen avioliiton ulkopuolella tapahtuva seksi on Raamatun mukaan hauretta (ja uudelleenavioituminenkin on syntiä tietyissä tilanteissa) eikä Raamattu anna homoseksin harjoittajille yksinoikeutta syntisyyteen vaan Jumalan Sana paljastaa synnin jokaisesta ihmisestä, ”sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat Jumalan kirkkautta vailla”. (Room. 3:23).

Onko Jumalalla oikeus Suomessa vielä ääneen sanoa Hänen pyhyytensä ilmoitukset ja pelastuksen tie Jeesuksen kautta? Tämä on mielenkiintoinen asetelma, joka varmasti herättää ihmisiä rukoilemaan ja paastoamaan ja nähtäväksi jää, miten Herra toimii. Ainakin tilanne erottaa ne, jotka ovat Jumalan Sanan puolella ja ne, jotka siitä luopuvat yleisen paineen alla. Ihmiset, jotka eivät usko eivät voi luopuakaan, kun ei ole mistä luopua, mutta jakoviivat tullevat tulemaan erilaisiin kristillisiin yhteisöihin ja varmaankin erityisesti ev. lut. kirkkoon, joissa tätä keskustelua on toki käyty jo vuosikausia.

Vaikka haluaisin sanoa tästä asiasta jotakin painavaa, en nyt näköjään yhtään osaa ja rukous vain on, että saisi pysyä Jumalan Sanan puolella ja tukemassa niitä, joita Jumala näkyvämmin tässä tilanteessa käyttää.

Kevätkylvöt aloitettiin viime viikolla, mutta kovin on vielä alussa se. Koitetaan ottaa päivä kerrallaan siinäkin asiassa. Kanoistakin lähetin kyselyn ja kyllä niitä ostettavissa olisi. Varausmaksua en ole vielä maksanut. Enkä tiedä koska ja miten muuttaisin maalle tänä kesänä.

”Paetkaa haureutta. Kaikki muu synti, jotka ihminen tekee, on ruumiin ulkopuolella, mutta haurauden harjoittaja tekee syntiä omaa ruumistaan vastaan. Vai ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, hänen, joka asuu teissä ja jonka olette saaneet Jumalalta? Te ette ole itsenne omat, teidät on kalliilla hinnalla ostettu. Kirkastakaa siis Jumala ruumiissanne.” (1. Kor. 6:18-19)

Kevätvalossa

Lämpötila 2 astetta, kylmää ja tuulista. Viime viikonlopun kesäiset lämpötilat muuttuivat takaisin viileään ilmanalaan, mikä toisaalta rauhoittaa kevättöissäkin arkartelevaa mieltä. Lumisateet tapaista on nyt oikein kiva katsella puhtaiden ikkunoiden läpi, kun semmoisen pesuoperaation sain aikaiseksi viime viikonloppuna. Ja kuumana juomana nautiskelen sikurikahvia, mikä on ollut uusi kiva tuttavuus. En yhtään ihmettele, että sikuria on käytetty kahvin korvikkeena – minusta se on oikein hyvää. Vain kofeiini puuttuu ja sekin on oikein hyvä juttu.

Maatilalla on tehty kevääseen valmistavia asioita viljelysuunnitelmien ja muiden valmistelujen osalta. Itse en kuvittele pellolla juurikaan olevani. Tuntuu hyvältä, ettei sitä nyt kukaan oleta ja tämä on iso muutos, mikä tässä vuosien varrella on tapahtunut. Suurin syy itsellä, miksi en oikein pysty traktoriin nykyään menemään juuri ollenkaan on niskaongelmat. Korvani soivat valmiiksi jo aika paljon ja en haluaisi tehdä mitään, mistä etukäteen tiedän asian voimistuvan. Pellolla tärisevä traktori on yksi niistä jutuista. Viimeksi asia paheni aika paljon hammaskiven poistossa ultraäänilaitteella. Koskaan aiemmin tästä ei ole tullut ongelmaa, mutta nyt tuli. Hiljaisuuden kuuleminen on haaveita, joihin vain Jumala voi vastata.

On vaikea kertoa, mitä sisällä tapahtuu. Häpeään liittyvät asiat ovat aina vaikeita. Jossain siellä sisällä haluaisi vain piilotella eikä tulla näkyviin sellaisena kuin on. Ja kun ei itsekään tiedä mitä se sitten on. Ehkä kyseessä on osittain naiseuden herkät terälehdet, ehkä toisaalta kaikki mahdollinen sisimmän elämä Jumalan valossa ja tutkittavana. Onko se lämpöä hehkuvaa armon valoa vai kylmää ja raakaa led-loistetta? Ensimmäistä varmastikin, mutta ehkä sisimmässä silti jokin aina säikähtää, kun valo paljastaa jotakin homehtunutta pimeässä kellarissa.

Joosuan kirjassa kerrotaan, kuinka Jordanin ylityksen ja heti luvattuun maahan saapumisen jälkeen ”Herra sanoi Joosualle: ”Tee itsellesi kiviveitsiä ja ympärileikkaa jälleen israelilaiset”. (Joos. 5:2) Vaikka israelilaiset olivat erämaassa saaneet lain, jossa poikalapset piti ympärileikata 8 päivän ikäisinä, tätä ei kuitenkaan oltu 40 vuoden erämaavaelluksen aikana vauvoille tehty ja nyt se piti tehdä eri ikäisille miehille. Toimenpide oli kipua tuova ja ehkä häpeälliseltäkin tuntuva, kun kyseessä oli jo aikuiset miehet. Tämä Jumalan sanan mukainen toimenpide kuitenkin vieritti heidän päältään ”Egyptin häpeän”, kuten samassa luvussa sanotaan.

Uudessa liitossa ei ole fyysistä ympärileikkausta, vaan Jumalan Sana tekee sen sydämessä. Muisti alkaa mennä ja olen tästä kyllä ennenkin kirjoitellut, mutta näin se menee, että samatkin teemat puhuttelevat aina uudelleen ja  uudelleen. Monet Jumalan Sanaan liittyvät asiat olisivat siis helpompia, jos olisi tavallaan tottunut niihin nuoruudesta asti – aivan kuin vertauskuvallisesti pikkuvauvan ympärileikkaus on helpompi kuin aikuisen miehen. Jos lapsesta asti olisi oppinut kunnioittamaan ja pitämään esillä Jumalan Sanaa, keskustelemaan siitä, elämään perheessä, jossa Jeesus on puheissa aina mukana ja yhdessä rukoilu hyvin luontevaa. Ja ties mitä muuta. Kun näitä sitten aikuisena alkaa opetella, monet asiat tuntuvat jotenkin häpeällisiltä. Sydämen ympärille on kertynyt niin paljon poistettavaa ja kuitenkin ylpeys haluaisi pitää siitä kiinni. Vanhempien kunnioittamisen opetteleminen tuntuu hyvin nöyryyttävältä aikuisena, samoin jotkut naisiin liittyvät raamatunkohdat. Ja ties mikä muu. Kuitenkin samalla kun tuntuu niin hävettävältä Jumala poistaa häpeää ja puhdistaa omaan käyttöönsä. Myös rakastettuna oleminen tuntuu jotenkin hävettävältä. Näin kieroon ihminen voi mennä.

Tuskallisia ja hävettäviä aiheita, että puhutaanpa mieluummin vaikka kanoista taas J Kahtena edellisenä kesänä minulla oli kesäkanat tutulta kesävieraina, mutta se ei nyt enää ole mahdollista – vaikka senkin takia että kanojen määrä väheni heillä paljon, kun kettu(?) viime vuonna tappoi kaikki meillä olleet. Tori.fi:stä olen katsellut mahdollisuuksia ja kyllä sieltä ainakin jonkinlaisia kesäkaakattajia näyttäisi löytyvän. Näyttää olevan syksyisin myös palautusmahdollisuus, että tämmöinen on sitten ainakin aika matalankynnyksen mahdollisuus ottaa kanoja, kun ei edelleenkään tiedä pystyykö ja haluaako niitä alkaa ympäri vuoden pitämään. Aina välillä haaveilen erilaisista roduista, mutta ei niitä sitten kannata ottaa, jos aikoo pitää vaan kesän. Eli ehkä jotain perusmunijoita kesäkuun alkupuolella voisi tulla. Katsotaan, kuinka käy.

”Jumalani, sinuun minä luotan. Älä salli minun joutua häpeään, älkööt viholliseni saako riemuita minusta. Ei yksikään, joka sinua odottaa, joudu häpeään. Häpeään joutuvat ne, jotka ovat syyttä uskottomia.” (Ps. 25:2-3)

Pääsiäisenä

Hyvää pääsiäistä!

Sitten viime kirjoituksen on se ihme tapahtunut, että työntekijämme on parantunut tai on ainakin huomattavasti paremmassa kunnossa ja pystyy aika hyvin normaalipituista työpäivää jo tekemään. Tästä olen tietysti valtavan kiitollinen Jumalalle. Pahin sairastaminen osui tammi-helmikuulle, jolloin oli tosi hiljaista töiden suhteen muutenkin. Täydellistä aikataulua jälleen kerran, niin vaikealta kun tämä kuvio välillä on tuntunutkin.

Yksi juttu mikä ei ole edennyt on mökin homeasiat. Tammikuussa kirjoitin, että homekoira on tulossa käymään, mutta haukku ei nyt sitten ole kuitenkaan toistaiseksi saanut tassujaan sovitettua sinnepäin. Tietysti olisi hienoa, jos voisi selvitä, missä ongelman ydin on ja voiko mökissä vielä asua. Kevät ja kesä kovasti kolkuttelevat ja varmaan aika pian alkaa itselläkin mieli taas vetää maalaisasumiseen. Nähtäväksi jää saadaanko mökkiä edes minun kesäasumiseeni sopivaan kuntoon.

Toinen kesäasumispaikkani voisi olla maatila. Maatilan päärakennus on sen verran iso, että vaikka isäni asuu siellä, tietynlaista omaa oloa löytyisi kyllä jos sinne haluaisi muuttaa kesäasustelemaan. Äidin kuoleman jälkeen tämä on tietyllä lailla uusi mahdollisuus, jota ei aikaisempina vuosina ole ollut vaihtoehtona. Toki kerrostalossa voi myös olla, mutta tulen kyllä varmastikin kesän myötä kaipaamaan maalle asumaan. Toisekseen täällä kerrostalossa on alkamassa jossain kohtaa kesää käyttövesiputkien uusimisremontti, mikä varmaankin myös edesauttaa kaipuuta asua jossain muualla, vaikka sinänsä remontti ei muuttoa edellytäkään.

Hyvien uutisten sarja jatkuu sillä, että viime viikolla kysyin alustavasti eräältä taloyhtiön hallituksen jäseneltä (meitä on yhteensä vain 3), voisiko hän ajatella puheenjohtajuutta. Ja tämä henkiö sanoi, että voi harkita! Aivan mahtavaa. Olisin niin kiitollinen ja helpottunut, jos tämä asia voisi tässä kevään yhtiökokouksessa toteutua ja saisin vapautuksen puheenjohtajuudesta. Tätä asiaa toivoisin ihan ilman tätä putkiremonttiakin, mutta varsinkin tässä tilanteessa toivon sitä todella paljon ja olisi melkein suoranainen ihme, jos joku oikein mielellään ottaisi puheenjohtajuuden tässä kohtaa. Mutta jos olisi nyt Jumalan aika vapauttaa minut siitä hommasta, niin sitten voi ihmeitäkin tapahtua.

Toinen asia, mistä odotan vapautumista on tekninen lautakunta. Kalenterissa on enää kaksi kokousta sitä lajia jäljellä ja hyvin mielellään olen senkin toimen jättämässä uusille innokkaammille. Kuntavaaliehdokkaita kyllä riittää, että siinä kohtaa ei ole yhtään samanlaista ongelmaa kuin pienessä taloyhtiössä saada hallitusta kasaan.

Niin. Kaikenlaista sitä omassa mielessä ja sisällä pyörii. Haaveita johonkin uuteen vaiheeseen ja sitten taas paljon pelkoa, epävarmuutta ja sekavuutta. Tuleeko vielä kykyä ja mahdollisuuksia elää jonkun kanssa yhdessä, vai onko luonteeni sen verran suuresti seurassa väsyvä introvertti, että yksin on parempi? Tämä on yksi niitä kysymyksiä, mihin minulla ei vastausta ja Jumala tietää tämän asian niin paljon paremmin kuin minä. Toisaalta on kaipuu yhteyteen ja toisaaltaan oma rauha on niin luksusta kunhan sitä ei ole aivan liikaa. Toisten seurassa havainnon ympäristöä niin paljon, että tavallaan menetän kosketuksen siihen kuka itse olen ja se on väsyttävää. Niin kuin aiemmin kirjoitinkin, on ollut helpottavaa ja mielenkiintoista löytää tämä INFJ persoonallisuus ja siihen liittyvä materiaali mm. (amerikkalaisista) youtube videoista. Siitä löytää niin täysin itsensä ja on tosiaan kiva, että tälle kaikelle siihen liittyvälle on tämmöinen ”diagnoosi”. Mutta toisaalta en halua ajatella sitä asiaa liikaa ja jäädä minkään määritelmän vangiksi.

Olen erään miehen kanssa ollut jonkun verran tekemisissä ja tämä kaverillinen, mutta kuitenkin hyvin henkilökohtainenkin tutustuminen on saanut hyvin paljon ajatusrattaita pyörimään – ajoittain ahdistavankin paljon. Toisaalta se on sitten taas ollut hyvin antoisaa ja opettavaista. Aina kun tutustuu toiseen, tutustuu myös itseensä ja se ei aina ole ollenkaan kivaa. Lisäksi ylianalysoiva mieli karkaa aina liian kauas ja kaikenlaisten skenaarioiden miettimiseen myös ihmissuhdeasioissa, eikä meinaa pysyä tässä hetkessä ja luottaa Jumalan johdatukseen. Kun yksin en tiedä huomisesta päivästä, miksi jonkun toisen kanssa pitäisi olla sitten valtavan paljon eteenpäin nähtynä ja kuviteltuna? Kun elämä ei tähänkään asti ole mennyt yhtään niin kuin olisin kuvitellut sen menevän, miksi se sitten yhtäkkiä parisuhteessa alkaisi mennä jotain kuviteltua rataa? Ei miksikään, mutta tässä on Jumalalla paljon opetettavaa. (Ja varsinkin jos edes seurustelisi, mutta jo ilman sitäkin pystyy saamaan päänsä sekaisin.)

Eli näin, tämmöistä täällä. Kirjoittaminen on edelleen hienoa ja liittyy siihen rauhan tilaan, jossa on mahdollisuus omiin ajatuksiin ja niiden esille tuomiseen. Se on kai osasyy siihen miksi tämä blogi on hengissä vielä näin monen vuoden jälkeen.

”Mooses vastasi kansalle: ”Älkää pelätkö. Pysykää aloillanne, niin näette pelastuksen, jonka Herra antaa teille tänä päivänä. Sellaista, mitä näette tänään tapahtuvan egyptiläisille, ette enää koskaan tule näkemään. Herra sotii teidän puolestanne, olkaa te hiljaa.”” (2. Moos. 14:13-14)

Usko ainoastaan

Vuoden päivät ollaan sitten jo eletty korona-arkea. Vuosi sitten tähän aikaan oli aika ihmettelevä olo ja seuraaviin pariin kuukauteen liittyi myös pelonsekaisia ajatuksia. Kauhukuvissa joka toinen tuttu ja tuntematon oli kuolemankielissä hengityskoneessa ja kevään myötä kävi ilmi, että nämä tosiaan olivat pelon piirtämiä kuvia, vailla arjen todellisuutta. Arjen todellisuus  ainakin minulla sen sijaan on ollut vähentyneet tilaisuudet ja kohtaamiset sekä maski päässä milloin missäkin. Ja muuten sitten aika tavallinen arki, jossa korona on ehkä jonkinlaisena pilvenä taustalla.

Vähän aikaa sitten täytin 44 v ja juuri siihen päivään korona tulikin vähän tuomaan tuulahdustaan. Minulla meni juuri sinä päivänä maha sekaisin ja koska tämmöistä ei ole aikoihin tapahtunut päädyin sitten synttäripäivän kunniaksi tilaamaan koronatestin ja olemaan melkein vuorokauden omaehtoisessa karanteenissa eli sen ajan kuin testin tilaamisesta meni tuloksen saamiseen. Negatiivinen oli tulos ja mahaoireet loppuivat jo ennen testiin menoa, mutta tämmöisiä tilanteita tämä aika sitten pukkaa.

Kirjoitin jo viimeksi jotakin pelkojen ja jännitysten kohtaamisesta ja jotenkin se on yksi teema mikä tässä itsellä koko ajan vähän pyörii ja mistä Jumala varmaankin haluaa puhutella, kun milloin minkäkin pelon edessä seisoo. Koska pelkoja on niin paljon, on se selvästi jo jonkinlainen asenne, mikä sitten kyllä tekee elämän hankalaksi ja ahdistavaksi. Ja jotenkin liittyy epäuskoon ja omassa varassa olemiseen.

Viime aikoina minua on ahdistanut eniten työntekijämme sairastuminen. Hän on ollut voimaton normaaliin työntekoon koko alkuvuoden eikä mitään selkeää käännettä parempaan ole tapahtunut. Tuntuu oikein hullulta, miten monena vuotena vuosien varrella olen täällä miettinyt, että mitenkähän maatilan kevättyöt sujuvat. Mikähän siinä on, että juuri se asia on niin kovin jännittävä ja murhetta aiheuttava? Koen siitä kai jotakin vastuuta ja sitten en kuitenkaan pysty asiaan mitään vaikuttamaan ja näin ollaan melkein jokavuotisen ahdistuksen äärellä. Siitä huolimatta että joka ikinen vuosi asia on mennyt aivan hyvin. (Viime vuonna taisin etukäteen pelätä sitä, että kaikki kenen pitäisi olla pellolla ovat koronassa..)

Kai sitä kaikissa näissä asioissa Jumala vain kärsivällisesti opettaa luottamaan häneen itseensä. ”Älkää luottako ruhtinaisiin, älkää ihmiseen – ei hänestä ole pelastajaksi. Autuas se, jonka apuna on Jaakobin Jumala, se, joka panee toivonsa Herraan, Jumalaansa.” (Ps. 146:3,5) Vaikka Jumalan apu saattaa usein tullakin ihmisen muodossa ja jotenkin jonkun kautta, olisi kuitenkin niin tärkeä luottaa Jumalaan ja antaa Hänelle vapaat kädet päättää mitä kautta Hän apunsa antaa. Minä pelkään, että jos työntekijä ei pysty hommiin niin sitten asiat kaatuvat minun päälle ja minä en pysty ja sitten se ahdistaa jne.

Väärä vastuuntunto tuo pelkoa. Jos ajattelen olevani vastuussa maatilasta, ajatus työntekijän sairastumisesta on ahdistava. Jos ajattelen Jumalan olevan vastuussa maatilasta, niin silloin on huomattavasti helpompi olla ja ajatella, että Hän sitten hoitaa kuviot tavalla tai toisella. Tyttärensä kuolinviestin kuulleelle synagogan esimiehelle Jeesus sanoi ”Älä pelkää, usko ainoastaan!”  Sama sana sopii varmasti meille kaikille kaikkiin mahdollisiin tilanteisiin. ”Älä pelkää, usko ainoastaan.”

Läpi Raamatun näemme lukemattomat mahdottomat tilanteet, joissa vain Jumalan apu on voinut pelastaa. Ihmiset ovat voineet joutua näihin tilanteisiin joko omasta syystään tai sitten aivan Jumalan johdatuksesta. Mooses oli israelilaisten kanssa monessa toivottomassa tilanteessa (kuten vaikka esimerkiksi Kaislameren rannalla) vihollisen ahdistamana vain siksi, että Jumala oli heidät siihen johdattanut ja avasi sitten tien eteenpäin. Opetuslapset olivat kauhuissaan myrskyssä Genesaretinjärvellä vain siksi, että Jeesus oli kehottanut heitä nousemaan veneeseen. On helpottava nähdä, etteivät vaikeudet ole aina mitenkään ”oma vika”, vaan sitä varten, että Jumalan apu voisi tulla esiin ja että Hän saisi tulla tilanteiden hallitsijaksi.

”Minä nostan silmäni vuoria kohti – mistä minulle tulee apu? Apu minulle tulee Herralta, taivaan ja maan Luojalta.” (Ps. 121:1-2)

”Älä pelkää, usko ainoastaan!.” (Mark. 5:36)

Jännitystä

Lomaviikko on takana ja nopeasti meni jo senkin jälkeinen viikko. Oli kyllä oikein hienoa olla lomalla ilman sen kummempia suunnitelmia ja katsoa millaiseksi päivät muodostuvat. Olin siis omassa kotona ja viikossa oli sitten lepoa, hiihtoa, maalailua, muutama ravintolalounas ja muutenkin vähän erilaista ruokaa kuin maatilalla, vähän perusteellisempaa kodin siivousta jostakin kohtaa ja kaupoilla pyöriskelyä. Kaikenlaista hyvin tavallista, mutta mihin muka ei vaan ole ollut pitkään aikaan aikaa. Ja kyllä tämä kaikki ihan rentoutti ja vapautti. Kävin myös lääkärissä kertomassa muistin heikkenemisestä, jos syynä olisi joku muukin kuin stressi. Verikokeissa paljastui varastorautaa kuvaavan ferritiiniarvon olevan 25 eli alakantin suunnalla. Tarina ei kerro, aiheuttaako tuollainen lukema vielä raudanpuutosoireita (kun viralliset viitearvot ovat 10-150), mutta ei liene haitaksi koittaa sen nostamista. Onhan minulla lähes aina vetämätön olo, mutta se on jo niin tuttu juttu, ettei oikein muuta osaa ajatellakaan.

Ja sitten oli tietysti aikaa ajatella. On konkreettisia asioita mitä voisi pikkuisen muuttaa ja sitten on niitä omassa päässä olevia syvempiä asioita, mitä on paljon vaikeampi muuttaa. Yksi ajatus on, että maaliskuussa olisin maatilalla vain neljänä päivänä viikossa ja yhden arkipäivänkin käyttäisi selkeämmin omiin käytännön asioihin. Vaikka niihin siivouksiin ja järjestelyihin, mitkä täällä omassa kodissa ovat odottaneet jo vaikka kuinka kauan, mutta mihin ei ole ollut muka aikaa ja ei ainakaan energiaa. Tämä tuntuu mukavalta ajatukselta.

Mutta sitten yksi syy stressiin on se, että olen vaan niin kamalan stressaavainen ihan luonteeltani ja sitä on huomattavasti vaikeampi muuttaa. Itselle se on suorastaan mahdotonta. Jännitys nousee päälle niin pienestä ja niin herkästi, että sitä on hyvin vaikea estää ilman että jotenkin eristäytyy kaikesta. Mitä enemmän vastuuta, sitä stressaavampana asiat koen. Ja kun jotenkin on niin vastuun- ja velvollisuudentuntoinen ja sitten ajattelee helposti asioissa sitä, mikä voi mennä pieleen ja missä voi saada syytteitä päälleen, itseltään tai muilta, niin sitten jännittää kaikkea.

Äidin sairastuminen ja kuolema on jotenkin lisännyt vastuuntunnon taakkaa ja vakavuuttani ja vähentänyt iloisuuttani. Tämä siis erityisesti maatilan asioihin liittyen, mutta ehkä vähän elämään muutenkin. Maatila on äidiltä ja hänen suvultaan peritty ja vaikka virallisesta sukupolvenvaihdoksesta on jo 11 vuotta, äitini kuitenkin oli siellä tietyssä mielessä perinnönkantajana viimeiseen asti. Varsinaisia maatilaan liittyviä asioita hän ei ole vuosiin tehnyt, mutta silti on niin, että kuitenkin häntä on mieltänyt jonkunlaisena vastuunkantajana ja nyt on sitten vähän outo ja ahdistava olo, kun häntä ei enää olekaan ja tuntuu, että joku sellainen taakka, mitä en pysty kantamaan meinaa valua omaan niskaan.

Alkuvuoden huoli on myös ollut työntekijämme sairastuminen. Hän ei ole pystynyt olemaan töissä kahteen kuukauteen eikä voinnissa ole tapahtunut käännettä parempaan. Toistaiseksi töiden osalta asia on ollut ihan ookoo ja talvikuukaudet on parasta aikaa olla poissa, mutta kevättä kohti mentäessä tämäkin painaa mieltä. Vastuuntunto maatilasta, jonka käytännön asioita (koneet, rakennukset) ei itse pysty (tai ole innostunut) hoitamaan on jotenkin niin huono yhdistelmä. Olisi niin ihana saada maatilaa kohtaan joku oma innostus, mutta aika usein repussa painaa velvollisuuksien paino. Ja silloin tietysti miettii myös sitä, onko tämä Jumalalta tullutta suuntaan ollenkaan, kun semmoinen näky puuttuu ja pelottaa usein, että mitä tästä oikein tulee.

Kai nämä maatilan asiat ovat sellaisia, ettei tähänastisessa elämässä ole tarvinnut niissä vielä opetella Jumalaan turvaamista aivan syvälle saakka. Kun on olleet ne omatkin vanhemmat jotenkin siinä välissä, mihin luottaa ja turvata ja joidenka toiveiden mukaan asioita hoitaa. Ja tietysti edelleen on 85 v isä siellä asumassa ja hänellä omat mielipiteensä. Ja sitten itse leijailee siellä visiota vailla, mutta velvollisuuksia kantaen, niin ei kai se ihme sitten ole että vähän stressaa joskus ja tuntuu vaan kivalta, että saa järjestää omassa asunnossansa omaa vaatekaappiansa. (Ja kyllä, haluaisin myös jo eroon tästä taloyhtiön puheenjohtajuudesta..)

No ei tässä muuta voi kuin katsoa ja ihmetellä mitä Jumala tekee ja mihin suuntaan Hän vie. Ja toivottavasti pikkuhiljaa oppia luottamaan ja turvautumaan Häneen yhä syvemmin, ettei niin kovasti tarvitsisi aina jännittää ja pelätä milloin missäkin tilanteessa.

”Turvaa Herraan kaikesta sydämestäsi, älä nojaudu omaan ymmärrykseesi. Tunne hänet kaikilla teilläsi, niin hän sinun polkusi tasoittaa.” (Sananl. 3:5-6)

”Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon” (1. Joh. 4:18)

Romahdus lomalle

Mie romahin.Se tapahtui kaksi päivää sitten. Olin tyhjentänyt ostoskärryt kauppakasseista parkkipaikalla autoon ja olin palauttamassa kärryjä takaisin muiden kärryjen luo. Kävelin kärryjen säilytyspaikan luo ja seuraavaksi huomasin olevani takaisin auton luona edelleen kärryjen kanssa. Kun vähän ajattelin samalla jotain toista asiaa, en huomannutkaan palauttaa kärryjä paikalleen.

Joo, ei ehkä kovin vakava asia, mutta minulle tästä tuli yhdenlainen viimeinen pisara. Kun maatilalla kerroin tapauksesta siskolleni aloin itkemään ja jotenkin on nyt vaan selvää, että päässä on kaikkea sekalaista aivan liikaa. Muistin heikentymistä on tapahtunut viimeisten vuosien aikana, mutta jotenkin tämmöistä sekoilua ehkä paljon enemmän vielä nyt syksyn ja alkutalven aikana. Voisi kenties sanoa, että äidin kuoleman jälkeen. Ajatusmaailma tuntuu jotenkin pirstaleiselta kaaokselta eikä sellainen ole minulle tyypillistä.

Sovittiin siskoni kanssa, että olen viikon poissa maatilan ja isän huoltamisen rutiineista. Lomalla, jonka tarpeessa varmasti kovasti olen, mutta jota en ilman tätä romahdusta olisi pystynyt itselleni ottamaan. On hyvin kiitollinen olo ja vähän outoakin. Viikoksi pystyn kyllä karsimaan jutut, mutta muihin muutoksiin en kyllä itse pysty. Jos Jumala ei auta ja muuta asioita ja ajatteluani sama meno jatkuu sitten taas. Mutta ehkä juuri nyt, minun ei tarvitsisi ajatella sitäkään.

Joku aika sitten tein persoonallisuustestin https://www.16personalities.com/fi/persoonallisuustesti  . Tulos INFJ(asianajaja) ja sen kuvailut olivat jotenkin hämmästyttävän avaavia. Ajatukset ”en olekaan viallinen, tämä on vain harvinaisempi persoonallisuustyyppi muiden joukossa” olivat helpottavia. Tämän jälkeen on ollut vähän helpompi ymmärtää itseä ja muita erilaisina yksilöinä. Ja ehkä antaa lupa tällekin romahdukselle, kun voi lukea senkin että tämä tyyppi helposti stressaantuu ja uupuu hukkuessaan toisten asioiden alle. Niin todellakin tekee..

Olen pitkään hämmästellyt Jeesuksen kykyä tulla toimeen kaikkien erilaisten ihmisten kanssa. Hänellä on ihmeellinen kyky toimia jokaisen kohdalla niin yksilöllisellä tavalla. Uskovien kesken saattaa kuitenkin olla enemmän esillä joku tietty ääni, esimerkiksi kehotus toimintaan ja väsyneelle henkilölle se voi olla sillä hetkellä aivan väärä ääni, eikä ollenkaan sitä mitä Jumala uupuneelle lapselleen juuri sillä hetkellä haluaisi sanoa. Onneksi Raamatusta löytyy myös lepoon kannustavat ja rohkaisevat Jumalan sanat. Jotkut meistä tarvitsevat kovasti rohkaisua lepoon ja lomaan.

Ja kyllä tämä korona-aikakin ehkä oman lisämausteensa kuvioon tuo. Kuviot pyörivät helposti samanlaisina ja irrottautuminen rutiineista on vaikeampaa varsinkin yksinäiselle, kun mitään tapahtumia ei oikein järjestetä tai ainakaan niin että lähtisi yöksi jonnekin. En ole vuoteen ollut yötä missään muualla kuin omassa kotona ja kai sekin sitten jotakin tekee. Katselen ihmetellen ikkunasta näkyviä lentokoneen vanoja ja mietin että kuka nyt lentää ja mihin. Olen niin koronajässähtänyt, että ajatus ihmisjoukoista ja matkustamisesta muuten kuin omalla autolla tuntuu ihan käsittämättömältä. Ja kyllä, Israeliin on vähän ikävä.

En tiedä mitä tällä viikon lomalla teen. Lähinnä tiedän sen, mitä en tee ja loma on nyt sitä, mitä en tee. Hiihtäminen on yksi ajatus, mitä voin tehdä ja sitä olen jo tehnytkin. Kiitos Herralle hienosta talvesta, siitä olen kiitollinen. Ja ehkä piirtelen vähän kukkasia. Sen on tässä oppinut, että visuaalinen kauneus on yksi tärkeä asia minulle myös. Jonkun eläimen rapsuttaminen olisi myös mukavaa, mutta en nyt äkkiseltään tiedä mikä se voisi olla. Kissoista ja koirista en ole niin kiinnostunut. Katsotaan mitä Herra johdattaa.

Tämä oli nyt tällainen lomanaloituskirjoitus. Ja täytyypä sanoa, etten ihan heti muistakaan koska viimeksi olisin ollut lomalla.. (kun kaikki matkat eivät välttämättä ole lomaa tai siltä mikä minusta tuntuu lomalta.)

”Tulkaa minun luokseni, kaikki te, jotka teette raskasta työtä ja kannatte taakkoja, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen sävyisä ja nöyrä sydämeltäni. Näin te löydätte levon sieluillenne, sillä minun ikeeni on sopiva ja minun kuormani kevyt.” (Matt. 11:28-30)

Homekoiran paluu

Ensi viikolla pitäisi homekoiran tulla käymään. Samaan kohteeseen kuin viime maaliskuussa eli mökkiin.. Piskin nuuskimat homeet poistettiin viime keväänä perusteellisessa yhden huoneen lattian avauksessa. Omassa kesäasumisessani en saanut mitään oireita. Syyskuussa asukiksi tuli vuokralainen, joka edellisellä asumiskerrallaan reagoi ja häipyi kolmen kohteesta päivän jälkeen. Nyt samaisen henkilön syksy sujui ilman suurempia selviä reaktioita, mutta joulukuun lopussa alkoivat oireet ja sairastelu, joita ensin arvuuteltiin koronaksi ja myyräkuumeeksi ja ties miksi. Lopulta epäilys iski jälleen homepuoleen, jonka jälkeen asukasta ei sitten enää ole ollutkaan.

Haukku tulee ensi viikolla haistelemaan, josko se vielä löytäisi uusia homeita. Hohhoijaa. Eniten harmittaa vuokralaisen sairastuminen ja taloon liittyvät harmitukset ovat sinänsä vähän sivuseikka. Tietyssä mielessä tuntuu vähän epätoivoiselta, että voiko mökistä koskaan täysin terve tullakaan. Ja kuinka paljon ollaan valmiita purkamaan kaikkea sitä hyvää pintaa, mikä 2014 tehtiin. Pitäisikö vessa ja suihkuhuone avata aivan kokonaan, vaikka se vesieristeillä on asianmukaisesti tehty?  Pitäisikö kahden muun huoneen lattiat räjäyttää? Missä tämä home asustaa ja voiko sen vielä saada pois? Kenties koira voi antaa jotakin vinkkejä.

Voisi kuvitella, että olisin näiden useampien homekuvioiden takia jo useamman kerran katunut koko mökin hankintaa. Näin ei kuitenkaan ole. Nyt en kyllä enää vastaavaa toista kohdetta ostaisi, mutta siitä huolimatta en ajattele, että tuon mökin osto olisi ollut väärä päätös. Niin paljon kaikkea hyvää on siellä kuitenkin ehtinyt tapahtua ja jotenkin kaikkine ongelmineen se vaan kuuluu kalustoon ja maatilan kokonaisuuteen. Itse olen saanut viettää siellä kiitollisena kesäaikoja ja muitakin vuokralaisia se on palvellut onneksi heitä sairastuttamatta. Ja sitten tämä yksi jo aiemmin elämässään homeille herkistynyt on joutunut kovaonnisiin tilanteisiin, joista kuitenkin pidemmän päälle on ollut iso hyöty, kun homeet ovat paljastuneet. Nähtäväksi jää, mitä nyt sitten seuraavaksi tapahtuu. Ainakin on tapahtumaa ja raportoitavaa ja toivottavasti myös opittavaa. En vaan tiedä kuinka monta vertausta siitä kuinka Jumalan Henki tekee alati paljastavaa ja puhdistavaa työtään enää viitsin kirjoittaa! J

Näiden tapahtumien keskellä on ollut helppoa olla taas hyvin kiitollinen tästä kerrostalokodista. Vaikka olisi kuinka pientä ja vaatimatonta, niin sisäilmaltaan terve koti on kyllä valtavan iso asia. (Ja tietysti työpaikka myös.)

Itse olen saanut olla Jumalan koulussa myös tässä kaikessa. Toisaalta jo tuttujakin aiheita, mutta ehkä sitten taas jotenkin syvemmälle ja vähän uusista näkökulmista. Yksi aihe on omat ja toisten rajat. Mikä on aitoa auttamista ja mikä toisen puolesta elämistä ja halua vaikuttaa toisen asioihin? Missä astuu toisen ihmisen tai Jumalan tontille? Mikä on oma vastuu ja mikä toisen? Näissä kysymyksissä on itsellä aina hiomisen varaa varsinkin mitä läheisimmistä ihmisistä on kysymys. Kuinka elää omaa elämää ja keskittyä itse Jeesukseen, vaikka ajatukset kiertyvät toisten asioihin ja niiden vatvomiseen. Mikä on aitoa esirukousta ja mikä turhaa murehtimista? Ei näitä oikein teoriassa oppia voi, ennen kuin asiat tulevat omakohtaisiksi ja niitä joutuu oikeasti miettimään ja rukoilemaan tilanteiden ollessa käsillä.

Jotenkin kaiken keskellä tuntuu, että Jumala auttaa minua myös ymmärtämään vähän paremmin omaa luonnettani. Se on ollut haastavaa läpi koko elämän, kun sisäisessä maailmassa on tietynlainen ja sitten ulospäin jotenkin vähän toisenlainen.  Tai ainakin hyvin varovainen tuomaan toisille näkyviin sitä mikä on sisällä ja sitten siitä tulee tietysti jonkinlainen seinä väliin. Joidenkin kanssa enemmän, joidenkin vähemmän. Mutta koska en ole koskaan asunut kenenkään kanssa enkä edes vakavasti seurustellut, niin paljon esteitä on jäänyt kohtaamatta. Ja sitten taas toisinpäin – nämä esteet ovat varmasti olleet myös esteitä sille, ettei ylipäätään ole koskaan kunnolla seurustellut, kun ei ole ehkä ollut itsellä edes kunnolla uskallusta lähteä esteidenpurkutalkoisiin. Niissä kun räjähtäisi ilmoille niin paljon kaikkea, että on vahva epäilys, ettei sitä kukaan oikeasti jaksaisi. Tai sitten minä en jaksaisi.

Käsittämätöntä on, että vaikka minä en jaksa ja tuskin kukaan muukaan, Jumala vain jaksaa edelleen. Jatkuvasti ja jatkuvasti. Yksilössä vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Ja ihmiskunnassa vuosisadasta ja tuhannesta toiseen. Jeesus sanoo, että ”Minun Isäni on tehnyt työtä tähän asti ja tekee yhä, ja niin teen minäkin.” (Joh. 5:17). Aivan käsittämätöntä. Hänellä on aivan jatkuva rakennusprojekti menossa. Ja mitä isompi inhimillinen pettymys, sitä suuremmat mahdollisuudet Hänellä on toimia ja saada tilaa tehdä uutta.

Jumalan armollisuus, kärsivällisyys ja pitkämielisyys omia heikkouksia kohtaan toivottavasti tuottaa myös edes jotakin heijastuksia lähimmäisiä kohtaan. Niin perin vajavaista tämä kaikki on.

”Herra ohjatkoon sydämenne Jumalan rakkauteen ja Kristuksen kärsivällisyyteen.” (2. Tess. 3:5)

”..me keskaamme myös ahdistuksista, tietäen, että ahdistus saa aikaan kärsivällisyyttä..” (Room. 5:3)