Ystävä tulossa?

Vähän uusia tuulia itsellä tässä, kun kirjoitan tätä nyt ihan uudesta paikasta. Kesää varten minulla on oma kesäasuntokanankoppiluukku! Olen Herralle hyvin kiitollinen tästä.

Hengellisesti tunnen jotenkin jässähtäneeni nyt paikoilleen. Tätä kokemusta on ollut joitain kuukausia. Tavallaan on hyvä levähtää, mutta toisaalta kaipaisi myös päästä eteenpäin. Luonnon elämä puhkeaa näkyviin ja itsekin kaipaisi kasvukautta omassa hengessään. Mutta Jumalan aikataululla, tämäkin vaihe on hyvä.

Kuten edellisessä kirjoituksessani asiaa jo vähän viittasinkin, koen todella kaipaavani ja tarvitsevani uskovaa ystävää, kenen kanssa päästä hengellisesti eteenpäin. Jotenkin tuntuu siltä, että tämä asia on välttämättömyys jatkolle. On aivan selvää, että itsellä on sokeita pisteitä vaikka kuinka paljon ja nämä eivät poistu, ellei joku niitä kerro. Kukaan huonosti minua tunteva ei taas ollenkaan pysty havaitsemaan näitä asioita, kun ei arjessa lähellä kulje. Toki on monia muitakin asioita, joissa hengellinen matkakumppani olisi erittäin tärkeä. Yksin kompastuu ja kaatuu niin paljon helpommin.

Tämä on iso asia. Täysin Jumalalle jätettävä ja vain Hän voi tällaisen ystävän antaa. Kaikki tietävät, ettei läheisiä ystäviä kasva puissa. Kun minulla ei sellaista ole ollut kymmenen tähän mennessä olleen uskonvaellusvuoden aikana, niin ilman että Jumala sellaisen johdattaisi, ei kyllä ole tästä eteenpäinkään. (Hyviä uskonystäviä on kyllä ollut ja on edelleen, mutta sellaista varsinaista ”matkakumppania” ei ole ollut.)

Oikeastaan vain yhden asian takia uskallan edes ajatella, että olisi mahdollista saada tällainen ystävä. Siksi, että minulle on profetoitu tällaisen tuleminen. Kirjoittelen välillä ylös, jos jossain rukoustilanteessa jonkun kautta tulee mieleen jääviä sanoja itselle. Erään kerran kun oltiin yhdessä kodissa rukoilemassa, niin jonkun kautta tuli minulle ”ystävä tulee, miespuolinen ystävä, jonka kanssa pääsee hengellisesti eteenpäin”. Tämä sana tuli kalenterini mukaan 5.10.2007.

Kun tuolloin kuulin tuon profetian olin melkein pettynyt. Ensinnäkin minulla oli silloin eräs mies ihan hyvänä ystävänä, niin tuntui oudolta, että kuinka paljon miespuolisia ystäviä tässä nyt oikein tarvitaan. Toisekseen pidin tuolloin hengellistä tilaanikin oikein hyvänä. Ajattelin lähestulkoon, että miten tässä nyt muka tarvitsee sen kummemmin eteenpäin päästä. Tietysti ajattelin myös että Herra tietää paremmin ja että onhan tämä hienokin lupaus, mutta jotenkin tuolloin se oli kuitenkin vähän vaikea vastaanottaa. No, mieleen kuitenkin jäi.

Viime aikoina olen useasti sitten jo lohduttautunut tällä lupauksella. Että jos se toteutuisi. Se, että aikaa on kulunut tuosta 2,5 vuotta ei todellakaan tarkoita sitä, ettei se toteutuisi. Monet saamani profetiat ovat toteutuneet useamman vuoden viiveellä ja monet ovat vielä toteutumista vaille. Tietysti aina voi olla niin, että joku profetia ei olekaan Jumalasta, mutta sen sitten huomaa viimeistään siitä että se ei toteudu. Nämähän ovat sillä lailla lohdullisia, ettei näille mitään itse voi. Ystävä tulee jos on tullakseen, minä en voi edistää enkä toisaalta estääkään Jumalan lupauksia. Minulle nämä vain antavat jaksamista ja rohkaisua tulevaan.

Tuntuu surulliselta, että monet uskovat eivät ole ehkä koskaan saaneet omalle kohdalleen profetian sanoja, koska kaikissa rukoustilanteissa ei ole alkuunkaan mukana sellaisia henkilöitä, joilla olisi profetoimisen armolahja. Itsellänikään sitä ei ole, ainakaan mitenkään selkeästi. Tilanne voi myös olla sellainen, että vaikka jollakulla olisi profetoimisen armolahja, rukoushetki on jotenkin ehkä tavallaan ”sidottu” tai kaavamainen, ettei Pyhä Henki vaikuta profetian sanaa. Raamattu kuitenkin kehottaa ja kannustaa monella lailla: ”Tavoitelkaa rakkautta ja pyrkikää saamaan hengellisiä lahjoja, mutta varsinkin profetoimisen lahjaa.” ”Soisin teidän kaikkien puhuvan kielillä, mutta vielä mieluummin soisin teidän profetoivan”, ”profetoiva rakentaa seurakuntaa” . Itse asiassa profetoimisen lahja on toisaalta aika monellakin, mutta tilanteita, jossa tämä pääsee esiin, voi olla aika harvoin. Oma rukousaiheeni on sekin, että nämäkin kaikki Hengen lahjat voisivat tulla esiin, vahvistua ja harjaantua. Siinä tarvitaan läheisiä ystäviäkin muille kuin minullekin. Kyllä minä haluaisin, että kaikki uskovat voisivat oikeasti olla todella läheisiä ystäviä toisilleen. Tämä aika vain nyt on vielä tällainen, että on vielä paljon yksinäisyyttä. Eihän sen näin pitäisi olla. Mutta en voi kuin odottaa sitä aikaa, että Jumala tuo lapsensa yhteen eikä tarvitse enää kärsiä yksinäisyydestä, vaan saa iloita yhteydestä, joka on arkista ja jokapäiväistä.

Ennen sitä kaikkien paikkakunnan uskovien yhteistä arkea odotan nyt ensin kuitenkin, että jos edes yhden ihmisen kanssa voisi olla vähän enemmän tekemisissä. Vaan tämäkin Jumalan aikataululla. Se aikataulu on minulta salattu.

Uskossa 10 v.

Tämä päivä on siinä mielessä itselle merkittävä, että olen ollut tänään uskossa tasan 10 vuotta. En lähde enää kertaamaan sitä tapahtumaketjua, koska olen sen täällä jo aiemmin kertonut: http://munavaikana.blogspot.com/2009/08/english-breakfast.html Englannissa kumminkin olin silloin ja tuliaisena tuli paras mahdollinen eli usko Jeesukseen. Se on ihmetyksen ja kiitoksen aihe joka päivä.

Millaiset nämä 10 vuotta sitten ovat olleet? Sitä ei olekaan mitenkään helppo lyhyesti kuvailla. Jos nyt yhdellä sanalla pitäisi sanoa, niin sanoisin että vaikeat. Toisaalta sekään ei ole kokonaiskuva, sillä kun aluksi olin Helsingissä tekemässä opintoni loppuun, niin nuo pari vuotta olivat hienoja. Kun sai uskovia ystäviä, sai oppia koko ajan uutta Raamatusta ja jättää pois turhia asioita elämästä, sai oppia kysymään Jumalan tahtoa ja kuuntelemaan Hänen johdatusta, ihmetellä kuinka Jumala auttoi mm. asuntoon ja graduun liittyvissä asioissa ja johdatuin myös muutamille Venäjän matkoille, joilla kerrottiin venäläislapsille Jumalasta. Näistä varsinkin ensimmäinen oli oman hengellisen elämän kannalta kovin merkittävä.

Yliopistosta valmistumisen jälkeen rukoilin tietysti taas Jumalan johdatusta työpaikka-asioissa. Olisin tosiaan voinut lähteä mihin vain, vaikka ulkomaillekin, mutta Jumala talutti sitten Etelä-Pohjanmaalle. Tullessani tänne (kirjoitan tämän Seinäjoella) olin jo valmiiksi masentunut ihmissuhteisiin liittyvistä asioista ja täälläkin on sitten ollut omat vaikeutensa koko ajan. Elämä on ollut erikoista. Toisaalta Jumala on ollut lähempänä kuin aiemmin ja olen kokenut, että olen saanut kasvaa lisää uskossani ja oppia paljon uutta. Toisaalta on sitten ollut hyvinkin vaikeita ja masentavia hetkiä, eikä tosiaan vain hetkiä vaan pitkää ahdistavaa tunnelia. Nyt sitten kuitenkin viimeinen vuosi on tuonut jotakin ihmeellistä muutosta ja tuntuu että melkein on tultu tunnelista pihalle. Jotenkin ollut vähän erilaista.

Itsekin tulee sorruttua siihen, että tavallaan lupailee, että uskovana eläminen olisi jotenkin kivaa ja helppoa. Kun kyllä se sitäkin on eikä todellakaan pois haluaisi. Mutta sitten on tavallaan kaksi puolta, joita taas uskosta osaton ei kohtaa eli saatanan hyökkäykset ja toisaalta myös se, että Jumala hioo ja puhdistaa eli sallii vaikeita tilanteita, jotta oma syntisyys tulisi näkyviin ja voisi tulla puhdistetuksi. Vaikeat tilanteet myös vievät lähemmäksi Jumalaa. ”Kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi jotka Jumalaa rakastavat.” Vaikka jokaisen uskonvaellus on hyvin erilainen, silti sitä ei voi olla huomaamatta, että niillä jotka ottavat Jumalan vakavissaan on ainakin minun huomioiden perusteella ollut hyvin vaikeita aikoja. Ainakin nuorilla uskovilla: Jumala kouluttaa, valmistaa ja puhdistaa, sitä sen täytyy olla.

Uskossa olemisen vuodet eivät sinänsä ratkaise eivätkä kerro yhtään mitään. Joku onkin sanonut ”eivät ne uskossa olon vuodet, vaan kuuliaisuuden minuutit”. Tämä ei ole raamatunkohta ja tietysti kuuliaisuuttakin kuuluu olla enemmän kuin minuutteja, mutta kumminkin ajatus kai on, että se on ratkaisevaa, haluaako kuulla Jumalan ääntä ja tehdä valinnat elämässään sen mukaan vai tavoitteleeko ensisijaisesti itselle mukavaa elämää. Itsellä kyllä tärkeimmät hengelliset asiat ja kuviot ovat jotenkin auenneet sellaisten juttujen myötä, mihin jotenkin on hengessä kokenut kehotusta mennä, vaikka oma mieli on ensin yrittänyt keksiä kovastikin vastalauseita. Joka kerta on sitten saanut huomata, että kyllä taas Jumala tiesi paremmin kuin minä..

Oman taipaleeni kipu ja toisaalta positiivinenkin asia on ollut yksinäisyys. Yksin on ollut vapaa menemään monenlaisiin tilaisuuksiin ja on ollut aikaa esim. lukemiseen. Toisaalta sitten taas moneen paikkaan on jäänyt menemättä, kun ei vaan pysty menemään yksin. Lisäksi myös vääränlaiset ahdistavat ajatuskuviot pyörivät vuodesta toiseen, kun kukaan ei ole kertomassa, että tuo on vihollisen valheita. Vain pari ihmistä yhtään käsittää siitä mitään, millainen oma hengellinen vaellukseni on ollut, monelle ei edes viitsi yrittää kertoa, kun tietää, ettei henkilö voi sitä ymmärtää ja saa pahimmillaan moitteita valinnoistaan, jotka itse on kokenut tekevänsä nimenomaan vain siksi että on niin kokenut Jumalan kehottavan. Kaikkein eniten tällä hetkellä kaipaisin läheistä ystävää, jonka kanssa pääsisi hengellisesti eteenpäin, sellaista joka näkisi myös arkeni ja sen kompastuskivet ja haluaisi olla tukena niissä.

En koe tuntevani Jeesusta alkuunkaan niin hyvin kuin haluaisin. Hän on kuitenkin tie, totuus ja elämä. Haluaisin pysyä Jeesus Tiellä, oppia tuntemaan Häntä eli Totuutta ja elää Elämä, joka on Jeesuksessa. Haluaisin, että nämä asiat olisivat minulle totta eikä niinkuin nyt, että vähän kaukaiselta tuntuvia asioita.

P.S. Onko tässä kirjoituksessa mitään linkkiä kanoihin? Kerrotaan loppuun vaikka semmoinen juttu, että viime viikolla facebookin kautta yks lukioaikainen tuttu tarjosi kukkoa! Olisi kuulemma ollut kolmesta valiten. Silkkikukosta! Mutta ne kukot olivat siellä missä minä tulin uskoon eli Englannissa. Emme ole olleet lukion jälkeen missään yhteyksissä ja tämä ihminen oli tosiaan päätynyt Englantiin pidemmäksikin aikaa kuin minä ja kasvattelee siellä nyt sitten puutarhassaan silkkikanoja! Kuvissa oli tipujakin! En kuitenkaan lähde Englantiin hakemaan kukkoa. Odotan jos voisin saada oman vähän lähempää..

Munanostaja

Ajatukseni ovat taas palautuneet viime kesään. Johtunee siitä, että olen pian siirtymässä paikkakunnalle, jossa kesäkanoja hoitelen. Olen kyllä silti muutenkin ajatellut viime kesää aina silloin tällöin.

Mieleeni nousee ahdistaviakin muistoja viime kesästä. Olinhan kumminkin hyvin masentunut monesti. Ja taas mietin ja toivon, että kunpa tämä kesä olisi erilainen, edes jossain määrin. Silti vähän pelottaa, että uskaltaako edes ”astua kesään”. Jos sittenkin taas sattuu vain ja on kovin yksinäistä.

Miksi on ollut niin vaikea olla oma itsensä, miksi on eri ihmisten kanssa erilainen, miksei pysty olemaan oma itsensä, sanomaan mitä ajattelee? Jotenkin tuntuu, että Jumala on hoitanut näillä alueilla, on saanut nähdä omaa syntisyyttään, sitä ylpeyttä, joka oikeastaan aiheuttaa näitä hylkäämisen pelkoja. Sillai on vähän parempi ja rohkeampi olo nyt kuin vuosi sitten. Mutta en tiedä silti, vihollinen pystyy kyllä iskemään heikkoon kohtaan ja saamaan masentumaan uudelleenkin. Kiitän silti kovasti Jumalaa siitä, mitä hän on minulle talven aikana tehnyt. Toivon, että homma saisi edelleen mennä eteenpäin ja että voisin tosiaan tulla rehellisemmäksikin.

Kun itse on epämääräinen valehteluun taipuva lieroilija, niin voi päätyä mitä typerämpiin tilanteisiin, kun ei uskalla tuoda totuutta julki. Viime kesänä olin muutamia kertoja kiusallisessa tilanteessa erään ihmisen taholta, joka halusi tulla ostamaan munia. Hän oli eräs mies ja minulle oli koko ajan aivan ilmiselvää, että tämä ”munanostaminen” oli vain ja ainoastaan tekosyy tulla tapaamaan minua. Eihän meillä edes mitenkään myyty munia! En kuitenkaan kehdannut kieltäytyäkään, vaikken oikeastaan ollenkaan olisi halunnut, että hän olisi tullut tapaamaan minua. Jotain siinä sitten juteltiin, ja olin lähinnä puhtaasti vain kiusaantunut, mutta kun en pystynyt olemaan rehellinen ja sanomaan, etten haluaisi että hän tulee käymään, niin sitten hän vain tuli käymään.

Tuntuu kurjalta se, ettei pysty itse olemaan rehellinen ja sanomaan ajatuksiaan, mutta kyllä sekin tuntuu kurjalta, että ylipäätään aikuiset uskovaiset miehet kehittelevät tällaisia mädälle kananmunalle haisevia tekosyitä, joita käyttämällä tulevat tapaamaan. Tilanteen tekee erittäin vaikeaksi se, kun itse toisaalta ehdottomasti haluaa ajatella toista uskonveljenä ja pitää välejä yllä eikä halua tehdä mitään pahaa ja haluaa auttaa. Ja sitten taas toisaalta kun samassa tilanteessa huomaakin jotain epäilyttävää, ettei kaikki olekaan aivan täysin puhdasta. Tällaiset tilanteet ovat minulle todella vaikeita. (Ja monet muut, kun asioissa on tavallaan kaksi puolta, siinä sitten vaan keinuu välimaastossa ja ajautuu vaikeuksiin.)

Toivon, että tänä kesänä kukaan uskova ei kehittelisi tämmöisiä tekosyitä ja toisaalta, että itse pystyisin olemaan rehellisempi myös, ettei tällaisia tilanteita pääsisi tulemaan. Jos joku tahtoo tavata minua, niin tehköön sen ilman kilometrin päähän haisevia tekosyitä.. Jeesus, auta minua tässä asiassa, että ymmärtäisin paremmin, koska valehtelen enkä ole totuudessa. Paljon ihanaa siunaustasi ja puhtauttasi pyydän myös ”munanostajan” elämään.

Tipu ja kana häissä

Viime viikonloppuna oli eräiden minulle läheisten ihmisten hääjuhla. Olin hommannut tilaisuutta varten keltaisen juhlavaatteen, josta ihmetellen kirjoittelin jo aiemmin täällä (13.3. "Kananpojankeltainen").

Kun kirjoittelee kanoista, niin sitten voi käydä niin, että alkaa nähdä kanoja kaikkialla.. Esimerkiksi nyt huomasin ajattelevani, että oma asuni oli tosiaan ihan tipun värinen ja sitten taas morsiamella oli kananvalkoinen vaate. Eräs häävieraistakin tuli sellaiseen johtopäätökseen, että naimaton tipu on keltainen ja rouva taas valkoinen kuin kana. Juttuun liittyi vielä saketissa ollut sulhanen, joka kuulemma oli kuin kukko takin pyrstöineen. En tiedä pitäisikö tästä kana-ajattelusta jo huolestua! No, muuten kanoilla ei ollut kyllä mitään sijaa juhlassa, paitsi että munia oli yhtenä ruokalajina juhlapöydässä ja tietysti leivonnaisissa jne.

"Tipu" ja "kana"

Pidin häissä puheen. Puheen sanomana oli Jumalan rakkaus, mutta en tiedä tajusiko sitä kukaan. Jotenkin oma jännittäminen vei kirkkaimman terän. Inhottavaa puhua, kun huomaa, että kädet tärisee. Kukaan muu ei kyllä varmaan pahemmin huomannut jännittämistäni, kai tässä sen verran on jo harjaantunutkin esiintyjä, mutta itselle se ei vaan ole kivaa.

Puheen ydin oli vertaus energiamuodoista. Kuinka voidaan käyttää energialähteenä esim. klapeja, öljyä, maalämpöä ja kuinka jos näitä ajatellaan tarkemmin niin kaikkien energialähde on kuitenkin aurinko. Klapien energia on fotosynteesillä auringosta sidottua, samoin öljyn. Maalämpökin perustuu (ainakin kun putket ovat pintakerroksissa) auringon maankuorta lämmittävään vaikutukseen. Harva ajattelee klapeja tai öljyä polttaessaan, että lämpö on oikeastaan silloinkin auringosta peräisin.

Rakkausenergian lähde on taas vain ja ainoastaan Jumalassa. Ihminen voi parhaimmillaankin olla vain palava klapi, eikä mitään rakkautta voisi olla kenenkään ihmisten välillä ilman Jumalaa. Jumala on Rakkaus ja Hän on tehnyt ihmisen omaksi kuvakseen eli kykeneväiseksi rakastamaan ja toisaalta sellaiseksi, että tarvitsee rakkautta. Ilman Jumalaa rakkaus kuitenkin on vain kuin klapin palamista loppuun. Jokaisella on kuitenkin mahdollisuus tulla suoran Jumalan rakkauden lämpöön ja uusiutuvien rakkausenergioiden piiriin. Silloin saa kokea olevansa rakastettu suoraan Jumalan taholta, eikä tarvitse olla vaatimassa toisilta ihmisiltä rakkautta omalle kohdalleen. Jumalan Rakkauden Aurinko, joka on oikeastaan Jeesus, on lämmön lisäksi äärimmäisen kirkas valo ja ihminen tavallaan sisäisesti tietää, että tuo valo paljastaa myös jokaisen syntisyyden. Sen tähden ihmisillä on luontainen vastenmielisyys Jumalaa kohtaan, koska se valo tosiaan paljastaa myös synnin.

Puheen pointti oli, että Jumalan rakkauden lähteille voi tulla kuka vain, enkä tässä nyt tarkoittanut mitenkään erityisesti naimisissa olevien ihmisten välistä keskinäistä rakkautta, vaan ylipäätään kenen tahansa ihmisen tilannetta ja rakkauden kaipuuta. Olin sitten vissiin kuitenkin jotenkin epäselvä, kun minulle sanottiin jälkeenpäin, että nätisti puhuttu, mutta kyllä se vain niin on monen vuoden kokemuksella, että rakkaus on tauti, jonka avioliitto parantaa.. Kuulija oli siis ollut kykenemätön käsittämään, että puhuin ehtymättömästä Jumalan rakkaudesta. Koitin puheen aluksi vielä sanoa, etten laajalla yksinäisen ihmisen elämänkokemuksellani halua lähteä neuvomaan kenenkään avioliittoa, vaan puhun vain siitä mitä olen itse kokenut, mutta jotenkin se sitten taisi mennä metsään. Suomen kieli on tässä kohtaa hankala kun on vain yksi sana rakkaudelle, Raamatun kreikassa puolestaan on niitä monia, joista yksi on agape, Jumalan rakkaus, ja muut inhimillisiä, kuten veljellinen rakkaus, äidin rakkaus jne. Tietysti nämä jälkimmäisetkin ovat Jumalan ihmiseen asettamia ominaisuuksia, mutta niissä on mukana aina tietynlainen itsekäs puoli (=ruokin ja rakastan omaa lastani, mutta naapuri huolehtikoon omastaan).

Eli enpä sitten tiedä tajusiko kukaan kuulijoista, että Jumalan rakkaus on jotakin ehtymätöntä ja konkreettista ja sellaista, joka vain voi sielun tyynnyttää, mutta kyllä se puhe nyt sitten muilta osin meni ihan ookoo ja jos vaikka jollekin olisi jäänyt mieleen Jumalan Rakkauden Aurinkokin. Herra tietää. Hääpari ainakin sai onnittelunsa ja keltainen vaate ylenpalttisesti kehuja..

Hirmuinen väärennös

Pöydälläni ovat tämmöiset garseat feikkikanat. Olen suunnitellut niiden poisheittämistä ja pian sen kyllä teenkin, niin rumia ne ovat. Toisen eli tipun ostin itse vain siksi että se oli niin naurettavan huono tipuviritys ja feikkikukon taas sain yhdeltä kaverilta, senkin onneksi saatesanoilla että saa heittää pois heti kun haluaa. Haluan kyllä aikas pian.

Näistä feikeistä tulee niin mieleen kaikki epäaito ”kristillisyys”. Se, mikä yrittää jäljitellä aitoa, mutta mikä ei sitä ole. Sitä, mikä on vaarallista ja eksyttävää. Sitä, minkä havaitseminen epäaidoksi on kuitenkin paljon vaikeampaa kuin näiden "kanojen" havaitseminen elottomiksi.

Raamatussa varoitetaan useasti: ”Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta”. "Katsokaa, ettei teitä eksytetä.” Jokaisen uskovan täytyy ottaa nämä sanat vakavasti.

Olen valitettavasti saanut nähdä, että uskovien keskuudessa vain harvalla on kykyä arvostella henkiä (henkiä ei henkilöitä..). Vielä valitettavampaa on, että ne, joilla ei ole tätä armolahjaa, eivät ota vakavissaan sellaista puhetta, jos joku joskus sanoo, että kokee, että nyt on väärä henki kyseessä, että tämä ei ole Jumalan Pyhä Henki vaan antikristuksen henki. Joillain uskovilla on erityinen lahja arvostella henkiä (1. Kor. 12:10). Jos joku varoittaa jostakin asiasta tai opetuksesta, tällaisen varoituksen edessä pitäisi ainakin edes hetkeksi pysähtyä ja rukoilla itse asiaa. Varoittaja voi toki olla väärässä, mutta silti pysähtyminen on varmasti paikallaan. On järkyttävää, kun on joskus itse ensin rukoillut pitkään jotain asiaa, lopulta kokenut että pakko vain varottaa jotakuta vaikkei yhtään haluaisi, todella aralla tunnolla varoituksen sanonut ja sitten toinen ei piittaa koko asiasta mitään, sanoo vain että ”älä murehdi, kyllä mä tiedän nää jutut” ja jatkaa matkaansa juuri siihen mistä varoitin. Miten voidaan varoitukseen suhtautua näin kevyesti? :(

Nämä nykyiset seurakuntainstituutiot ovat kuin muuri, joka toimii molempiin suuntiin. Toisaalta nämä muurit estävät tehokkaasti aidon Pyhän Hengen toiminnan, koska ne jakavat uskovat eri leireihin ja muutenkin luovat kaavamaisen järjestelmän, jossa Pyhä Henki ei pääse vapaasti toimimaan. Muurit tulevat murtumaan ja uskovia tulee tulemaan ulos vapauteen muurien ulkopuolelle. Toisaalta muurit myös jossain määrin tarjoavat suojaa ulkopuolella olevia eksytyksiä kohtaan. Kaavamaiseen rakenteeseen on ollut vaikea uudenlaisten väärien henkienkään tulla. Muurien murtuminen avaa ovat myös näille väärille hengille. Tätä on tapahtunut jo tähän mennessä ja tulee jatkossa tapahtumaan entistä enemmän.

Kun tullaan ulos kirkkokuntalaitosten muurien ulkopuolelle ollaan ihanassa Jumalan vapaudessa, mutta samalla tarvitaan myös tarkkoja hengellisiä aisteja erottamaan henget. Hyvin eksyttäväistä henkeä on liikkeellä myös Suomessa ja tulevaisuudessa yhä useampi törmää myös tähän. Puhutaan Jeesuksesta, Jumalan rakkaudesta, puhutaan Pyhästä Hengestä, puhutaan Raamatusta ja luetaan siitä jakeita, ihmisiä paranee. Ja sitten kuitenkin kyseessä onkin antikristuksen henki eli täydellisesti perkeleestä koko homma. Olin mukana tapahtumasarjassa, jossa tällaisen hengen vallassa oleva ihminen oli mukana. Jotkut uskovat havaitsivat, että nyt on jotain pahasti pielessä ja olivat asiasta erittäin huolissaan, mutta suurin osa ei havainnut mitään vaan sen sijaan pitivät tätä ihmistä erittäin suuressa määrin Jumalan naisena. Varoittajia pidettiin rakkaudettomina, vanhanaikaisina ja sellaisina jotka eivät ymmärrä Pyhän Hengen toiminnasta mitään. Suomalaiset uskovat ovat suuressa vaarassa eksyä, jos eksyttävät henget pääsevät täällä valtaan. Tuossakin tilanteessa mukana oli uskovia, jotka kaikki ottivat uskonsa vakavasti ja Jeesus oli rakas, moni oli ollut pitkään hengellisessä työssäkin. Silti moni uskoi valheen eikä pystynyt käsittelemään asioita muuta kuin "rakkaudessa", joka oli kuitenkin ihmislähtöistä ja tuossa tapauksessa tarkoitti henkien arvioinnin täydellistä kieltämistä.

Tämä antikristuksen henki on todella eksyttävä. Se tekee hyväntekeväisyyttä, laittaa ihmiset antautumaan itselleen täydellisesti, siunaa ja rukoilee, toimii uusilla mielenkiintoisilla tavoilla ja uusissa paikoissa, on kansainvälinen, kuulostaa hienolta ja jäljittelee aitoa Pyhää Henkeä todella monilla alueilla. Jos uskova ei ole juurtunut Jeesuksen verihaavoihin, jos ei ole tietoisuutta omasta syntisyydestä ja jos Jumalan pyhyys ja Jumalanpelko ei ole saanut sijaa, vaan uskonelämä on enemmän kokemusten, voitelun ja toiminnan tavoittelua, vaara eksymiseen on erittäin suuri. Jokaikinen on vaarassa eksyä, eihän Jeesuskaan muuten varoittaisi: ”Katsokaa ettei kukaan teitä eksytä. Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta.” ”Moni sanoo minulle sinä päivänä: Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa? Ja silloin minä lausun heille julki: ”Minä en ole koskaan teitä tuntenut, menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät.” ”Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin”.

Kun joku uusi tyyppi astuu kuvioon ja asioita alkaa tapahtua, kysymys voi olla todella aidosta Jumalan Hengestä tai sitten tästä antikristuksen hengestä. Päivä päivältä molempien toiminta tulee näkyviin ja julkisuuteen enemmän ja enemmän. Ei voi kuin rukoilla, että saisi olla raitis hengessä ja että Jumala antaisi armon erottaa nämä henget. Ja että saisi olla sellaisten uskovien seurassa, jossa henkien erottamisen armolahjatkin toimivat ja että olisi nöyryys ottaa kaikki varoitukset vastaan. ”katso, saatana on tavoitellut teitä valtaansa, seuloakseen teitä niinkuin nisuja” (Luuk. 22:31)

Kuin agronomi kanalassa

Vajaa kaksi viikkoa sitten sain tosiaan käydä suuressa ja nykyaikaisessa kanalassa. Oli erittäin hyvä, että minut vietiin sinne tutustumiskäynnille, kun en ole koskaan ollut sellaisessa. Ajatukseni suurista kanaloista ovat perustuneet vain mielikuviin ja olin tosiaan yllättynyt siitä, kuinka hyvinvoivia, eloisia ja putipuhtaita kanoja tuollaisessa kanalassa oli.

Suomessa on noin 500 kanalaa, olen nyt käynyt niistä kahdessa. Näiden kahden vuoden aikana kun minulla on ollut kanoja, olen oppinut niistä aika paljon, mutta vielä on ihan valtavan paljon oppimatta. Enkä tietysti tuollaista isompaa kanalaa osaisi hoitaa ollenkaan, siinä on jo niin paljon kaikkea muuta, tekniikkaa, automatiikkaa, byrokratiaa, hygieniaa, ruokinnan yksityiskohdat, valaistukset jne jne, miljoona asiaa, mitä en osaisi ollenkaan.

Tietyllä lailla on ottanut vähän ”lihalle” eli tässäkin tapauksessa ylpeydelle se, että on agronomin koulutus ja sitten käytännössä ei tiedä esim. ihan tavallisesta kananhoidosta käytännössä yhtään mitään. Eihän meille yliopistossa kananhoitoa opetettu, kanoista en muista kuin jonkun kuvan, jossa kerrottiin munanmuodostumisen reitti (enkä tasan tarkkaan sitäkään osaisi enää selittää). Muuta ei ole ollut minun opinnoissani. Mutta sitten jotenkin kun annetaan tuo agronomin titteli, niin tulee tunne että muut olettavat, että muka tietäisi vähän niin kuin kaikesta maatalouteen liittyvästä kaiken. Sitten taas itselle tulee siitä oletuksesta kova ahdistus ja täysi riittämättömyyden tunne, kun tietää että totuus on, ettei kuitenkaan mistään käytännön asioista oikeasti tiedä juuri mitään. Minua ahdistaa aina kovasti kun ihmiset kyselevät jotakin käytännön asioihin liittyviä kysymyksiä olettaen että kyllä agronomi tietää. Ei yliopistossa paljonkaan opeteta käytännön elämää, siellä tutkitaan ja tehdään tiedettä! Ainakin oma koulutukseni olisi ehdottomasti antanut parhaat lähtökohdat tutkijan uralle, mutta Jumalalla oli vähän toiset suunnitelmat.

En ole koskaan päässyt läheltä seuraamaan teologisen tiedekunnan opintoja. Minulla ei ole minkäänlaista kunnollista käsitystä millaisia opintoja siellä on. Oman yliopistokokemukseni perusteella kuitenkin kuvittelen, että myös tuon tiedekunnan samoin kuin maatalousmetsätieteellisenkin tiedekunnan painotuksissa on kuitenkin tietynlainen tieteellisyys ja julkaisut etusijalla eikä erityinen käytännönläheisyys. Voisin kuvitella itseni ihan hyvin teologiseen opiskelemaan, vaikka raamatun historiaa ja kreikkaa ja hebreaa, jotta voisi lukea raamattua alkukielillä, mutta uskon myös että opetuksessa on väkisinkin toisaalta paljon aineksia, jotka eivät anna käytännön uskovan hengelliseen elämään yhtään mitään, vaan ennemmin ovat sitä tieteellistä ja ”yleissivistävää” puolta, jolla konkreettisessakaan käytännön elämässä ei tee yhtään mitään. (Ollaan varmaan ihan sellaistenkin asioiden äärellä joista Paavali Timoteusta varoittaa: ”vältä tiedon nimellä kulkevan valhetiedon epäpyhiä puheita ja vastaväitteitä, joihin tunnustautuen muutamat ovat uskosta hairahtuneet” (1. Tim. 6:20))

Minusta on ihan hyvä, että Raamattua voi opiskella myös yliopistotasolla. Olisi hienoa jos nämä yliopiston käyneet voisivat esim. enemmän tuoda esiin oppejaan alkukielistä (mutten tiedä kuinka hyvin kreikan ja hebrean oppii teologisen pakollisissa kursseissa, taso jäänee kuitenkin aika huonoksi, ehkä samalle tasolle kuin minun kanaopinnot yliopistossa ja ajan myötä käyttämättömänä äkkiä unohtuu, jos ihmisellä itsellä ei ole omaa kiinnostusta ylläpitää kielitaitoa ja opetella lisää). Aivan käsittämättömäksi systeemin tekee kuitenkin se, että sitten näistä teologisen käyneistä teoreetikoista otetaan suurin osa hengellisen kentän palkatuista työntekijöistä. Tai juuri ne otetaan tästä joukosta, joita monet nimittävät ja käsittävät ”paimeniksi”.

Raamatulliset seurakuntavirat ovat apostolit, profeetat, evankelistat, paimenet ja opettajat (Ef 4:11) + erilaiset seurakuntapalvelijat joille on annettu vielä enemmän käytännön töihin innostus. Kun tarkkailee jonkun aikaa jotakuta uskovaa, pystyy aika helposti sanomaan mikä hänen armolahjansa on (kaikista, esim. nuorista uskovista, ei pysty heti sanomaan, mutta aika monista pystyy). Näillä raamatullisilla tehtävillä ei ole mitään tekemistä maallisen koulutuksen kanssa (johon teologinen tiedekuntakin kuuluu). Tiedän teologisen käyneitä papiksikin vihittyjä, jotka ovat aivan selviä puhtaita evankelistoja (eikä paimenen armoitusta oikeastaan ollenkaan). Tiedän ihmisiä jotka ovat selkeitä paimenia ammattikoulupohjalta. Tiedän opettajan armoituksen omaavia, jotka ovat hitsaajia. Tiedän apostolin armoituksen omaavia, joiden koulutus on koettelemuksia täynnä ollut käytännön elämä.

On erikoista, että paimenen tehtävä on nostettu sellaiseksi, että siihen tarvittaisiin teologinen tiedekunta. Yleensä ei oleteta, että evankelistan esim. pitäisi olla teologisen käynyt, mutta miksi samaa sitten oletettaisiin paimenelta? (Vastaus on tietysti se, että kirkossa paimenuus on miksattu epäraamatulliseen pappeuteen, mutta jos pystyy tarkastelemaan asiaa koko pappeus jutun unohtaen, on selvää, ettei paimenuudessa ole kyse sen kummemmasta armoituksesta kuin evankelistan tai profeetankaan osalla, Jumalalta tullutta kaikki. (Eikä paimenelle kuuluu maksaa palkkaa yhtään sen enempää tai vähempää kuin vaikka profeetallekaan.))

Teologisessa opiskelee monenlaista sakkia. Jotkut eivät ole uskossa ollenkaan, toiset ovat ajautuneet sinne, jotkut ovat siellä vain ja ainoastaan Jumalan johdatuksessa ja kehotuksesta. Niin kuin minä tiedän, etten agronomi-tutkinnon pohjalta tiedä käytännön maataloudesta juuri mitään, uskon myös, ettei kukaan teologian maisteri tunne Jumalaa ja Hänen tahtoaan ja sydäntään yliopiston pohjalta. Jokaisen hengellisen tilan ratkaisee oma henkilökohtainen suhde Jumalaan. Jotkut papitkin varmasti joutuvat esittämään, että tuntevat Jumalan samoin kuin itse on pelännyt, että pitää ylläpitää kuvitelmaa siitä että tutkinnon perusteella nyt sitten pitäisi tietää kaikki maataloudesta.

Tämä on vain oma arvaukseni, mutta luulisin, että uskovista miehistä, jotka menevät teologiseen monilla voisi olla juuri opettajan armolahja. Ei paimenen vaan opettajan, nämä ovat siis kaksi eri tehtävää, vaikka paimenen armoitukseen sisältyy myös opettamista, mutta se on enemmän ohjaamista ja kannustamista, kuin sellaista minkä näen ”tyylipuhtaana” opettajana eli puhdasta Raamatun opettamista, esim. Vanhan Testamentin opettamista. Tietysti myös muidenkin tehtävien tyyppejä teologiseen johdattuu, varmaan joku ihan oikea paimenkin.

Jäämme odottamaan sitä, että Jumala nostaa kunnolla paimenet ja opettajat esiin. Käsitän niin, ettei tämä voi oikeastaan tapahtua, ennen kuin esiin on ensin nostettu apostolit ja profeetat, joiden kautta Jumala asettaa myös paimenet (”jätin sinut Kreettaan sitä varten, että asettaisit, niin kuin minä sinulle määräsin, joka kaupunkiin vanhimmat”=paimenet (Tiit. 1:5) ). Tätä odotellessa + rukoillessa sekä kananhoitoa ja nöyryyttä opetellessa..

Rokotuksista

Siitä on jo reilut 3 viikkoa aikaa, kun kävin katsomassa ja kuvaamassa niitä söpöjä pikku kanauntuvikkoja. Ihana näky pikku tipuista on enää muisto vain, valokuvat eivät oikein elä samalla lailla. Kumminkin alustan tämän kirjoituksen vielä sillä untuvikkojenkatselu käynnillä.

Kanauntuvikot oli tosiaan otettu pois hautomakoneesta sinä aamuna, kun kyseisessä kanalassa vierailin. Kun sinne tulin, niin parhaillaan menossa oli untuvikkojen rokottaminen. Niiden pikku koipireiteen pistettiin nopealla rokotuslaitteella rokotus marek-tautia vastaan. Marekin tauti on erittäin helposti leviävä virus, jonka melkein kaikki kanat saavat ensimmäisten elinviikkojen aikana, jos niitä ei rokoteta. Tautia esiintyy kaikissa maissa. Jos tauti tulee, oireet ovat moninaiset: hoipertelevaa kävelyä, jalkojen ja/tai siipien halvaantumista, hengitysvaikeuksia, kasvaimia sisäelimissä jne. Tautiin ei ole hoitoa, vaan sairastuneet pitää lopettaa. Suomessa munivat kanat rokotetaan tosiaan tätä tautia vastaan ensimmäisenä päivänään munankuoren ulkopuolella. Rokotusten suhteen tilanne on muuten Suomessa hyvä, monissa maissa kanoja rokotetaan paljon useampien tautien varalta, mutta Suomessa eläintautitilanne on pysynyt ennaltaehkäisevän työnkin ansioista hyvänä eikä muita rokotuksia muniville kanoille tarvita kuin tämä marek.


Tiput odottavat rokotusvuoroaan.

Rokotusten mekanismi tautien torjunnassa on mielenkiintoinen. Ihmiseen tai eläimeen laitetaan taudinaiheuttajaa, joka on kuitenkin sen verran lievässä muodossa, että varsinainen tauti ei iske (paitsi ehkä jollekulle), vaan elimistö tekee puolustusreaktion ja tulee vastustuskykyä kyseistä tautia kohtaan. Monia rokotteita laitetaan ihmisiin niin kuin kanoihin hetikohta syntymän jälkeen.

Muistan erään hengellisen puhujan rokotusvertauksen oikein hyvin. Hän kertoi, kuinka erityisesti Euroopassa on suuri ongelma siinä että ihmiset ovat saaneet rokotuksen Jeesusta kohtaan. Tämä on tapahtunut kristinuskonto nimisellä rokotteella, jossa väestö on käsitelty kuolleella sanomalla ja opeilla, niin että suurelle osalle on kehittynyt vastustus elävää Jumalaa kohtaan. Niin monet ovat turtuneita Raamatun sanomalle, koska he jo ovat ”kristittyjä” ja kirkon jäseniä.

Ajattelen, että tämä varsinainen uskonnollinen rokotusohjelma aloitetaan jo heti todella pienestä ja silloin annetaan kaikkein kovin rokotus, jonka päälle koko rokotusohjelma perustuu. Heti vauvana kun annetaan lapsikaste ja tässä toimituksessa liitetään kirkkoon. Rokotusohjelmaan kuuluu konfirmaatio ja kaikki muut kirkon ”jäsenedut” aina hautaansiunaamiseen saakka. Missään vaiheessa tässä ohjelmassa ei edellytetä parannuksen tekoa synneistä, uudestisyntymistä ja uskoa Jeesukseen henkilökohtaisena Vapahtaja tai Pyhän Hengen sinettiä, järjestelmälle riittää jäsenyys ja jäsenmaksu.

Tämä vauvojen kastaminen ja sitä kautta kirkkoon liittyminen ja kokonaisten kansakuntien koko siihen valhe”pelastukseen” turruttaminen on niin valtavan surullista. Itselläkin oli aikanaan valtava ihmettelyn paikka, olenko menossa taivaaseen vai helvettiin täältä, kun sydämessä oli rauhaton olo, mutta sitten kuitenkin kirkon opetuksen mukaan kasteessa oli tultu Jumalan lapseksi. Nykyään itsellä sitten taas kuoleman jälkeinen aika ei pahemmin pelota vaan enemmin tietää että se on ihanaa (vaikkei sitä vielä olekaan saavuttanut ja uskoville vaikeat ajat ovat vielä edessäpäin eikä voi kuin rukoilla että saisi uskonsa säilyttää). Kirkkoon en ole enää kuulunut kuuteen vuoteen. Uskovien yhteys, seurakuntayhteys ja Kristuksen ruumiiseen kuuluminen on jotain aivan muuta kuin rekisteröityihin yhdistyksiin ja kirkkokuntalaitoksiin kuulumista.

Luin tuossa hiljan, että Lutherkin vastusti lapsikastetta, tämä oli ihan mielenkiintoista:

”Ilman henkilökohtaista uskoa ei ketään tulisi kastaa. Jos emme voi olla varmoja, ovatko pienet lapset itse uskovia ja onko heillä itsellään uskoa, on neuvoni ja arvioni, että on parempi antaa kasteen odottaa, ja vielä parempi pidättäytyä kastamasta enää lapsia, ettemme sellaisilla hullutuksilla ja tempuilla tee pilaa tai suututa siunattua kaikkivaltiasta Jumalaa.” (Luther, lainaus T.E. Watsonin kirjasta Baptism not for Infants (Walter, 1962, itse otin tämän lainauksen lainauksen kirjasta Pawson, D. Terve kristityn syntymä.)

Uskoontuloni jälkeen lykkäsin pitkään ajatusta upotuskasteesta, en edes halunnut kuulla siitä mitään opetusta, koska ajatuksissani luulin, että jos menee upotuskasteelle, niin sitten siinä samalla on pakko liittyä helluntai- tai vapaakirkkoon (tunsin hengellisen ”järjestökentän” hyvin huonosti, mikä ei ole ihme kun koko kenttä on niin sillisalaatti). Sitten kun myöhemmin sainkin kuulla, että kuka tahansa uskova voi kastaa toisen uskovan ja missä tahansa vaan, eikä mihinkään tarvitse liittyä, niin tämä olikin aivan mullistava uutinen. Koin heti hengessäni kehotusta ja halua tulla kastetuksi Jeesuksen nimeen. Niinpä minut sitten kastettiinkin huomaamattomasti eräässä uimahallissa muiden hallissa olijoiden vetäessä kroolia viereisellä kaistalla.

Ajattelen, että monilla muillakin voi olla tuskaa kasteasian kohdalla nimenomaan siinä, että missä ja koska ja kuinka kaste voisi tapahtua ilman että siitä tulisi valtava numero. Uskon ja tiedän, etten ole ollenkaan ainoa lapsikasteen saanut uskovainen, jota Jumala kehottaa upotuskasteelle Raamatun esimerkin mukaan. En halua lähteä tässä nyt mitenkään opettamaan tätä asiaa sen enempää, minun tekee vain mieli kertoa näitä käytännön asioita siitä, että kastetuksi tuleminen on todellakin hyvin mahdollista lähes missä tahansa joessa tai järvessä tai altaassa ja kun vain lähtee kyselemään niin kyllä löytyy uskovia, jotka voivat toisen kasteen hautaan upottaa. ”Anna kastaa itsesi” (Apt. 22:16), on mielestäni hyvin aktiivinen kehotus, joka edellyttää aktiivista otetta siltä, joka kastetaan, eli hänen siis täytyy haluta tätä asiaa.

Hengen maailma on ihmeellinen. Emme tiedä mitä kaikkea siellä tapahtuu emmekä tiedä millaisissa uskonnollisuuden rokotuksissakin olemme sidottuja esim. niin kauan kuin olemme ajatuksissamme edes jossain määrin kiinni lapsikasteen napanuorassa. Tällaiset uskonnollisuuden lonkerot seuraavat sukupolvelta sukupolvelle satoja vuosia, jos kukaan ei katkaise niitä ja toimi toisin kuin edellinen sukupolvi. Kukaan nykypäivän ihminen ei varmaan keksisi esim. vaikka virpomista, mutta kun sellaista on tehty vuosisatoja(?) niin sellaista ja niin montaa muuta vanhaa traditiota pidetään yllä vaikka voitaisiin keksiä ihan uusiakin juttuja tai vielä parempi: ottaa alkuseurakunnan tavat oikeasti ja konkreettisesti käytäntöön. Lapsikastetraditiota on vaikea katkaista, koska siihen liitetään niin paljon taikauskoa (lapsi joutuu helvettiin jos ei ole kastettu). Kuitenkin juuri tämä asia on mielestäni tosiaankin perustaltaan pahin tässä kristinuskonnon rokotusohjelmassa, joka estää valtavia määriä ihmisiä näkemästä kuinka hekin ovat syntisiä ja uskoontulon tarpeessa.