Hengellisesti tunnen jotenkin jässähtäneeni nyt paikoilleen. Tätä kokemusta on ollut joitain kuukausia. Tavallaan on hyvä levähtää, mutta toisaalta kaipaisi myös päästä eteenpäin. Luonnon elämä puhkeaa näkyviin ja itsekin kaipaisi kasvukautta omassa hengessään. Mutta Jumalan aikataululla, tämäkin vaihe on hyvä.
Kuten edellisessä kirjoituksessani asiaa jo vähän viittasinkin, koen todella kaipaavani ja tarvitsevani uskovaa ystävää, kenen kanssa päästä hengellisesti eteenpäin. Jotenkin tuntuu siltä, että tämä asia on välttämättömyys jatkolle. On aivan selvää, että itsellä on sokeita pisteitä vaikka kuinka paljon ja nämä eivät poistu, ellei joku niitä kerro. Kukaan huonosti minua tunteva ei taas ollenkaan pysty havaitsemaan näitä asioita, kun ei arjessa lähellä kulje. Toki on monia muitakin asioita, joissa hengellinen matkakumppani olisi erittäin tärkeä. Yksin kompastuu ja kaatuu niin paljon helpommin.
Tämä on iso asia. Täysin Jumalalle jätettävä ja vain Hän voi tällaisen ystävän antaa. Kaikki tietävät, ettei läheisiä ystäviä kasva puissa. Kun minulla ei sellaista ole ollut kymmenen tähän mennessä olleen uskonvaellusvuoden aikana, niin ilman että Jumala sellaisen johdattaisi, ei kyllä ole tästä eteenpäinkään. (Hyviä uskonystäviä on kyllä ollut ja on edelleen, mutta sellaista varsinaista ”matkakumppania” ei ole ollut.)
Oikeastaan vain yhden asian takia uskallan edes ajatella, että olisi mahdollista saada tällainen ystävä. Siksi, että minulle on profetoitu tällaisen tuleminen. Kirjoittelen välillä ylös, jos jossain rukoustilanteessa jonkun kautta tulee mieleen jääviä sanoja itselle. Erään kerran kun oltiin yhdessä kodissa rukoilemassa, niin jonkun kautta tuli minulle ”ystävä tulee, miespuolinen ystävä, jonka kanssa pääsee hengellisesti eteenpäin”. Tämä sana tuli kalenterini mukaan 5.10.2007.
Kun tuolloin kuulin tuon profetian olin melkein pettynyt. Ensinnäkin minulla oli silloin eräs mies ihan hyvänä ystävänä, niin tuntui oudolta, että kuinka paljon miespuolisia ystäviä tässä nyt oikein tarvitaan. Toisekseen pidin tuolloin hengellistä tilaanikin oikein hyvänä. Ajattelin lähestulkoon, että miten tässä nyt muka tarvitsee sen kummemmin eteenpäin päästä. Tietysti ajattelin myös että Herra tietää paremmin ja että onhan tämä hienokin lupaus, mutta jotenkin tuolloin se oli kuitenkin vähän vaikea vastaanottaa. No, mieleen kuitenkin jäi.
Viime aikoina olen useasti sitten jo lohduttautunut tällä lupauksella. Että jos se toteutuisi. Se, että aikaa on kulunut tuosta 2,5 vuotta ei todellakaan tarkoita sitä, ettei se toteutuisi. Monet saamani profetiat ovat toteutuneet useamman vuoden viiveellä ja monet ovat vielä toteutumista vaille. Tietysti aina voi olla niin, että joku profetia ei olekaan Jumalasta, mutta sen sitten huomaa viimeistään siitä että se ei toteudu. Nämähän ovat sillä lailla lohdullisia, ettei näille mitään itse voi. Ystävä tulee jos on tullakseen, minä en voi edistää enkä toisaalta estääkään Jumalan lupauksia. Minulle nämä vain antavat jaksamista ja rohkaisua tulevaan.
Tuntuu surulliselta, että monet uskovat eivät ole ehkä koskaan saaneet omalle kohdalleen profetian sanoja, koska kaikissa rukoustilanteissa ei ole alkuunkaan mukana sellaisia henkilöitä, joilla olisi profetoimisen armolahja. Itsellänikään sitä ei ole, ainakaan mitenkään selkeästi. Tilanne voi myös olla sellainen, että vaikka jollakulla olisi profetoimisen armolahja, rukoushetki on jotenkin ehkä tavallaan ”sidottu” tai kaavamainen, ettei Pyhä Henki vaikuta profetian sanaa. Raamattu kuitenkin kehottaa ja kannustaa monella lailla: ”Tavoitelkaa rakkautta ja pyrkikää saamaan hengellisiä lahjoja, mutta varsinkin profetoimisen lahjaa.” ”Soisin teidän kaikkien puhuvan kielillä, mutta vielä mieluummin soisin teidän profetoivan”, ”profetoiva rakentaa seurakuntaa” . Itse asiassa profetoimisen lahja on toisaalta aika monellakin, mutta tilanteita, jossa tämä pääsee esiin, voi olla aika harvoin. Oma rukousaiheeni on sekin, että nämäkin kaikki Hengen lahjat voisivat tulla esiin, vahvistua ja harjaantua. Siinä tarvitaan läheisiä ystäviäkin muille kuin minullekin. Kyllä minä haluaisin, että kaikki uskovat voisivat oikeasti olla todella läheisiä ystäviä toisilleen. Tämä aika vain nyt on vielä tällainen, että on vielä paljon yksinäisyyttä. Eihän sen näin pitäisi olla. Mutta en voi kuin odottaa sitä aikaa, että Jumala tuo lapsensa yhteen eikä tarvitse enää kärsiä yksinäisyydestä, vaan saa iloita yhteydestä, joka on arkista ja jokapäiväistä.
Ennen sitä kaikkien paikkakunnan uskovien yhteistä arkea odotan nyt ensin kuitenkin, että jos edes yhden ihmisen kanssa voisi olla vähän enemmän tekemisissä. Vaan tämäkin Jumalan aikataululla. Se aikataulu on minulta salattu.
