Kanameininkiä

”Älkää katsoko sitä, että minä olen musta, päivän paahtama. Äitini pojat vihastuivat minuun, panivat minut viinitarhain vartijaksi – omaa viinitarhaani en vartioinut.” (Kv 1:6)

Ajattelin kirjoittaa taas yhdestä itselle vuosikausia jotenkin vaikeana olleesta aiheesta. Se sopii jotenkin niin hyvin tähän kanablogiin. Vai sopiiko ollenkaan? Aihe on nimittäin naiseus.

Jos on hukassa naiseutensa kanssa (tai miehuutensa, mutta puhun tässä nyt vain itsestäni), niin on aika lailla hukassa koko elämässä. Tai ainakin minusta on tuntunut, että nämä asiat ovat syvällä yhdessä. Osa perusidentiteettiä (näin sanoo varmasti psykologiankirjakin). Ja kun naiseudessa kaihertaa, niin kaihertaa monella alueella. Kaihertaa ihmissuhteissa. On epävarma olo koko ajan. Aivan kuin ei olisi lupaa olla sitä mitä on ja koko ajan etsii lupaa toisilta, joutuu testaamaan loputtomiin, kelpaanko tällaisena vai tällaisena. Kun ei itsekään tiedä mitä on. Etsii ja etsii. Ja tuntuu ettei kukaan auta, arvostelee vain.

Sukupuoli-identiteetin sanotaan syntyvän ja kehittyvän erityisesti peilaavasta suhteesta vanhempiin. Kummallakin on oma roolinsa, toisella mallin antajana, toisella siihen kannustajana. Ja sitten kun homma tavalla tai toisella murtuu tai romuttuu, jälki on hyvin pitkäkestoista. Jos toinen sukupuoli halveksiikin itseään tai toista sukupuolta. On vaikea kasvaa siksi mikä on, vaan jää roikkumaan jonnekin välimaastoon olematta kunnolla mitään. Neutriino. Se on nuoren selviytymisstrategia, mutta aikuisen elämässä vaikeus tai este ihmissuhteille.

Minun on pitkään ollut vaikea olla sinut monien naisille tyypillisten ulkoisten asioiden kanssa: hameiden, korujen, meikkaamisen jne. kanssa. Olen katsellut kadehtien naisellisia naisia, mutta samalla joutunut myös halveksivien ajatusten saartamaksi, koska jotenkin olen joutunut sulkemaan tällaiset asiat kokonaan itseltäni. On pitänyt ajatella saamansa opin mukaan, tuo on jotakin ihme kanatouhua, koska oma sisin on niin kipeä ja kova. Muistan toimistotyöajoilta kuinka joskus illalla suunnittelin laittavan seuraavana päivänä jotain naisellisempaa päälle, mutta aamulla oli taas niin paha olo, että oli pakko pukeutua farkkuihin ja muutenkin tummiin vaatteisiin. Niiden sisällä tunsi olevansa paljon enemmän turvassa kuin vaikka hameessa ja kirjavammissa vaatteissa. Minulle pukeutuminen on ollut aina tärkeää. Tummissa sävyissä on ollut ikävissä tilanteissa paljon turvallisempaa kuin vaaleammissa ja kirkkaissa – on saanut olla huomaamattomampi. Kiitos Jumalalle, nykyään käytän kyllä jo paljon värejä. Mutta edelleen hame on vaikea. Erityisesti Suomessa. Täällä minulla on harvoin niin hyvä ja levollinen olo, että pukeutuisin hameeseen. Siinä on edelleen jonkinlainen kynnys, paitsi sitten kun lämpötila on yli 25 astetta.

En pystyisi kirjoittamaan tästä, jos Jumala ei olisi jo tehnyt minussa paljon työtä. Koen sisimpäni olevan parantunut hyvin paljon tässä asiassa viimeisen kolmenkin vuoden aikana. On ollut tilanteita, jossa olen saanut nauttia kauneudesta ympärilläni. Ulkomaanmatkoja joilla on jostain selittämättömästä syystä huomattavasti helpompi olla naisellinen kuin perusarjessa kotona. Niin, ehkä se syy ei kuitenkaan ole niin selittämätön. Jotenkin kotioloissa minulla on vain päällä semmoinen selviytyjän rooli, jossa naiseus pitää lykätä jonnekin syrjään että pärjää eikä tule halveksituksi. No, kuitenkin, pienin askelin asia on edennyt yhdessä koko muun olotilan helpottumisen kanssa. Vaan silti tässä on vieläkin jotain oikeasti kipeää. En osaa vieläkään täysin kunnioittaa naista itsessäni. Usein häpeän sitä, liiskaan sen. Tai annan jonkun muun ihmisen tehdä sen. Ja olo on paha silloin. Tämä toukokuun on erityisesti sitä aikaa. En osaa puolustaa naisellisuuttani vaan traktorillakin ajetaan sen yli mennen tullen.

Parantumisessa tärkeää on ollut muiden esimerkki. Usein uskovien vanhempien naisten terve esimerkki. Maailma antaa oman kuvansa siitä millainen nainen on, mutta siitä ei saa oikein tervettä mallia. Mutta onneksi ajoittain on saanut olla tilanteissa, jossa on voinut imeä vaikutteita. Rohkeista naisellisista naisista. Sellaisista joille naiseus on kiva juttu. Onneksi tässäkin asiassa voi tapahtua muutosta koko ajan eikä peli ole menetetty, vaikka vaikeuksia on paljon ollutkin. Jään vain odottamaan sitä, että vielä joskus hamekin olisi oikeasti helppo juttu.

 Jumala auttaa. Jumalan Sana. Hän loi ihmisen mieheksi ja naiseksi ja selvästikin auttaa korjaantumaan myös näillä alueilla. ”Katso, kaunis sinä olet, armaani; katso, kaunis sinä olet.” (Kv. 4:1)


P.S. Itse en ymmärrä ollenkaan, miksi jotkut suhtautuvat suorastaan vihamielisesti tilaisuuksiin, joissa keskitytään auttamaan seksuaali-identiteettinsä kanssa painiskelevia henkilöitä. Jos joku menee tällaiseen eheytymis- ym. juttuun mukaan, hän varmastikin itse kaipaa silloin apua asioihin.