”Kuulkaa! Katso, kylväjä lähti kylvämään. Ja hänen
kylväessään osa putosi tien oheen, ja linnut tulivat ja söivät sen. Ja osa
putosi kallioperälle, jossa sillä ei ollut paljon maata, ja se nousi kohta
oraalle, kun sillä ei ollut syvää maata. Mutta auringon noustua se paahtui, ja
kun sillä ei ollut juurta, niin se kuivettui. Ja osa putosi orjantappuroihin;
ja orjantappurat nousivat ja tukahuttivat sen, eikä se tehnyt hedelmää. Ja osa
putosi hyvään maahan; ja se nousi oraalle, kasvoi ja antoi sadon ja kantoi
kolmeenkymmeneen ja kuuteenkymmeneen ja sataan jyvään asti. ” (Mark. 4:3-8)
Tämä Raamatunkohta pökkää helposti mieleen, kun körröttää
traktorilla menemään pelloilla. Jeesus tuntee maanviljelyn hyvin, totta kai –
niin kuin kaiken. Tietysti itse miettii ensin, että mikä tuo tuollainen kylväjä
on, joka kallioperälle kylvää, mutta käsittääkseni tuon ajan pellot olivat
Israelissa monimuotoisia. Että pellolla saattoi olla kallioisempaakin kohtaa.
Omat pellot näyttävät niin hyvältä maalta juuri muokkauksen jälkeen, mutta
kyllä sieltäkin heti sitten rikkakasvit nousevat. Kylvöt ovat kuitenkin hyvässä
vaiheessa. Kaikki on mennyt hyvin ja sateetkin ovat sopivasti tauottaneet
hommaa, ettei ole käynyt liian raskaaksi. 10 hehtaaria olisi jäljellä. Olen
kylvänyt, mutta nauttinut myös siitä, että muut ovat kylväneet. Hurjasti
vähemmän olen ollut nyt traktorissa kuin aikaisemmin. Olen todella kiitollinen
tilanteesta.
”Kylväjä kylvää sanan. Mitkä tien oheen putosivat, ovat ne,
joihin sana kylvetään, mutta kun he sen kuulevat, niin saatana heti tulee ja ottaa
pois heihin kylvetyn sanan. Ja mitkä kallioperälle kylvettiin, ovat niinikään
ne, jotka, kun kuulevat sanan, heti ottavat sen ilolla vastaan, mutta heillä ei
ole juurta itsessään, vaan he kestävät ainoastaan jonkun aikaan; kun sitten
tulee ahdistus tai vaino sanan tähden, niin he kohta lankeavat pois. Ja toisia
ovat orjantappuroihin kylvetyt; nämä ovat ne, jotka kuulevat sanan, mutta
maailman huolet ja himot ja rikkauden viettelys ja muut himot pääsevät valtaan
ja tukahuttavat sanan, ja se jää hedelmättömäksi. Ja mitkä hyvään maahan
kylvettiin ovat ne, jotka kuulevat sanan ja ottavat sen vastaan ja kantavat
hedelmän, mikä kolmikymmen-, mikä kuusikymmen, - mikä satakertaisen.” (Mark.
4:14-20)
Ollapa hyvää maata. Helppo on kyllä nähdä, että kasvaa
orjantappuroita. Erilaiset huolet niin helposti peittävät Jumalan lupaukset
huolenpidosta ja toisaalta mieli haikailee ihmiskiitosta, maallisia
rikkauksiakin. Orjantappuroita siis. Suomessa ei vielä kovin paljon ole ollut
vainoa Jeesuksen takia, mutta tietysti usein kohtaa tietynlaista
negatiivisuutta. Kunpa kuitenkin olisi se juuri kasvanut Jeesukseen, ettei
kuivuisi, vaikka ahdistus uskon takia lisääntyisikin. Uskon että Jumala voi
myös rikkakasveja kitkeä sydämen maaperästä. Kukapa viljelijä ei hyvää satoa
haluaisi. Ei maa itselleen mitään voi. Vain viljelijä – Jumala- voi sen muokata
pehmeäksi ja vastaanottavaksi siemenelle – Jumalan Sanalle – Jeesukselle.
Olin kuuntelemassa erästä israelilaista uskovaa noin viikko
sitten. Hän kertoi, että israelilaisten sydämien maaperä on pehmentynyt
Jeesukselle. Hän kutsui sinne mukaan toimintaan, jossa mennään kaduille
tapamaan ihmisiä ja kerrotaan heille Jeshuasta – Jeesuksesta – Vanhan liiton
profeettojen lupaamasta Messiaasta, joka on antanut itsensä teurasuhrina, jotta
syntimme olisivat anteeksiannetut ja saisimme olla Jumalan siipien suojassa.
Jotenkin koen kovasti vetoa lähteä sinne käymään, kenties ensi syksynä, jos
mahdollista. Kun kuitenkin haluaisi olla kylvämässä, sitä mikä taatusti ajallaan
kasvattaa hyvää hedelmää – Jumalan sanaa. Olla sitten kylvämässä missä vain.
Mutta tietysti on mielekästä kylvää sellaiseen maaperään, joka on kylvölle
valmistettu. Haluaisin nähdä millainen tilanne siellä oikeasti on. Ihmisen osa
on kuitenkin kylvää. Viljan siementä ja Jumalan Sanaa. Kumpikaan ei lähde
kasvamaan ilman että se osuu maaperään, peltoon tai ihmisen sydämeen.
